sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Maraton kokemuksia part 2: Huikea Tukholman maraton!

Jihuu! Toinen maraton takana ja kotimaahankin jo palattu väsyneenä, mutta onnellisena. Tukholman maraton oli ihan huikea kokemus, ja vastasi kaikin puolin odotuksia ja tarinoita, joita kyseisestä maratonista olen kuullut. Kannustus oli aivan mahtavaa ja tykkäsin myös reitistä, jonka aikana näki kaunista Tukholmaa eri puolilta. Västerbron silta oli yhtä kamala kuin mitä oli varoitettukin, ja siitäkin selvittiin! ;) Oma aikani oli 4:11:28, joten enkka parani HCM:ltä tasan 3 minuuttia! Matkaa tuli juostua yhteensä hieman yli 43 km eli ne lyhyimmät juoksulinjat jäivät valitsematta, mutta sama juttu tuntui olevan monella muullakin. 


Maalissa hymyilytti! :)
Olin ehdottomasti todella tyytyväinen aikaani, ja siihen, että juoksu oli nousujohteinen, melko tasainen ja suhteellisen ongelmaton, lukuunottamatta viimeisen kympin särkeneitä jalkoja ja vessahätää, joka kesti lähes koko matkan, mutta hei…ei se kai ole maraton, jos missään ei tunnu! ;) Nämä "ongelmat" olivat kuitenkin melko pieniä ja hyvin kestettävissä, kun suuntasi ajatukset muualle. Mitään isompia haasteita ei matkan varrella ollut ja jalat toimivat hyvin. HCM:llä tapahtunut lonkista alaspäin jäykistyminen jäi nyt pois, ja uskon, että keskimmäisten pakaralihasten treenaamisesta on ollut hyötyä, sillä juoksuasento pysyi hyvänä ja vakaana koko matkan. 


Tytöt ja mitalit! :)
Ennen lähtöä keli oli lauantaina Tukholmassa hieman epävakainen ja vettä satoi vielä hetki ennen lähtölaukausta, mutta kun ryhmityimme lähtöön alkoi aurinko paistaa ja keli pysyi hyvänä koko maratonin ajan. Välillä pilvistä, välillä aurinkoa ja muistaakseni välillä hieman tihkusadettakin, mutta lämpötila oli todella mukava maratonjuoksua ajatellen. Olin päätynyt juoksemaan t-paidassa ja shortseissa, mutta topillakin olisi pärjännyt hyvin. Matkan aikana tuli vilvoiteltua suihkuissa useamman kerran, sillä sen verran lämmin kuitenkin tuli.


Lähdettiin taittamaan matkaa yhdessä Jutan ja Annan kanssa, ja sovittiin, että pysytään yhdessä, jos siltä tuntuu ja mennään omia matkojamme, jos yhteinen vauhti ei tunnu hyvältä. Alkumatka edettiin melko rauhallisesti ja suunnitelman mukaisesti 6 minuutin kilsavauhtia. Tarkoitus oli nauttia menosta ja fiilistellä, ja se tulikin tehtyä! Hymyjä, kannustusta, high fiveja..otettiin kaikki irti mielettömistä kannustajista, jotka heja hejasivat meitä eteenpäin reitillä! :) 


Maratonilla alkumatkasta saattaa tulla uskon puute, jos miettii edessä olevaa matkaa. Itse pyrin, kuten varmasti moni muukin, jakamaan matkaa osiin ja etenemään etappi kerrallaan. Tukholmassa oli juomapisteistä todella usein, joten toimiva taktiikka oli esimerkiksi juomapisteeltä seuraavalle tai vaikkapa 5km kerrallaan. Puolikkaan kohdalla oltiin ajassa 2:07, ja tiesin, että toisen puolikkaan pitäisi olla reipasvauhtisempi, jos haluaisin juosta enkan. Puolikkaan jälkeen tuli kuitenkin hetkellinen uskon puute, mutta sain itseni suolakurkkujen ja tsemppiajatusten voimalla ryhdistäytymään: oli aika alkaa tekemään töitä ja nostaa kilsavauhteja, jotta enkkaan päästäisiin! Let´s do this! 


Kilometrit 30km asti menivät melko mukavasti ja oltiinkin 30km kohdalla ajassa 3:00:14! Melko tarkkaa työtä siis! Kolmenkympin jälkeen alkoi jaloissa painaa, mutta ei auttanut kuin tehdä töitä enemmän ja tsempata eteenpäin. Västerbron sillan ylitys toisen kerran oli hidasta ja alaspäin juokseminen tuntui jäykissä jaloissa ei niin-mukavalta. Mitä lähemmäksi maali tuli, sitä enemmän henkinen puoli vahvistui, vaikka jalkojen liikuttaminen tuntui entistä työläämmältä. Tiesin viimeisillä kilometreillä, että enkka tulee ja pyrinkin vielä kiristämään vauhtia hieman ja irtosihan se loppukirikin! Annan kanssa tultiin yhtä matkaa maaliin! Huikea fiilis ja itsensä ylittämisen tunne! :) 


Suunnattiin Annan ja Jutan kanssa Stadionilta Östermalmin kentälle, jossa oli maalihuolto ja finisher t-paitojen jako. Törmättiin siellä Lauraan, joka oli juossut huikean ajan 3:27 ja parantanut enkkaansa 15 minuuttia!!! Meidän hytin tytöillä oli tosiaan syytä juhlaan, joten loppuilta noudatti seuraavaa kaavaa:



Tytöt freesimmän näköisiksi:


Ruokaa, paljon ruokaa! 



Mojitot: (ja litroittain vettä!!)



The end!

Suunnitelmissa on jo seuraavat juoksuhaasteet, mutta nyt hetken verran palaudutaan ja nautitaan näistä kokemuksista ennen kuin aletaan keskittymään uusiin. 


Kiitos kaikille kannustajille, olette huippuja ja saitte kovasti tsemppaamaan reitin varrella, kun tiesin, että seuraatte menoa! <3


-Karoliina



Seuraa Instagramissa & Facebookissa

16 kommenttia:

  1. Onnea hienosta juoksusta! Kuulostaa hurjan kivalta reissulta! Nyt sitten vaan palauttelun kautta nokka kohti uusia haasteita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Oli kyllä kaikinpuolin mahtava reissu! :) Jep, nyt palauttelua ja sitten uusia haasteita kohti!

      Poista
  2. Onnea enkasta!!! :) Hieno juoksu!! :) Nousujohteisuus on hyvä! Ja voi, olis ollut niin kiva olla Tukholmassa teidän kanssa... sen verran upeasta tapahtumasta on kyse!! Huikea meininki :)! Oot super, Karkki :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna!! :) Ihanaa, kun oot tsemppaillut koko ajan matkan varrella! <3 Kovasti tsemppiä sun koitokseen viikonloppuna!! :)

      Poista
  3. On näitä fiiliksiä hieno lukea! Onnea vielä <3

    VastaaPoista
  4. Onnea upeasta juoksusta! Mä juoksen elämäni ekan puolimaratonin viikon päästä, vähän jännittää :) Vaikka olen aina urheillut paljon, niin olen vasta reilut 2kk treenannut kunnolla (ja välillä vähemmän kunnolla) juoksua, pelkään että jalat ei kanna loppuun asti :D Sun postauksista on kyllä ollut paljon hyötyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Riikka! Kiitos paljon! Tsemppiä kovasti sun ekalle puolikkaalle, hyvin se menee! :) Missä juokset sen?

      Poista
  5. Jeeeeejeeeee! Huippua Karkki! Huippua tytöt!!! :):):) oli kiva nähdä!!

    VastaaPoista
  6. hieno suoritus! :) meinaatko tänä vuonna juosta vielä helsinki city marathonin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! :) Tänä vuonna HCM jää juoksematta, mutta olen muuten mukana tapahtumassa!

      Poista
  7. Mahtava juoksu :) Onnea!! Haaveissa maraton joskus, ehkä ensi vuonna HCM.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! :) Siitä vaan haavetta toteuttamaan! :)

      Poista
  8. Hei onko sulla kokemuksia kompressiosäärystimistä? Onkohan kovalle helteelle liian kuumat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Juu, käytän kompressiosäärystimiä yleensä aina pidemmillä lenkeillä. Jos on tosi kova helle niin saattavat antaa turhaa lisälämpöä, mutta tykkään kyllä käyttää silti! Sitten vaam muuten kevyttä juoksuvaatetta päälle! :)

      Poista