lauantai 22. marraskuuta 2014

Trailrunning in the winter wonderland!

Polkujuoksu <3 on vienyt sydämeni! Ei voi tuntea muuta kuin onnellisuutta, kun saa juosta hiljaisessa metsässä, nauttia luonnosta ja tuntea lumen lenkkarien alla. Tuntea poskille nousevan punan, ja ihanan raikkaan hengityksen. Voi olla hiljaa, ja kuunnella omia ajatuksiaan, ja luonnon ääniä. Tai voi, kuten tänään, höpöttää yhtä hurahtaneiden juoksukavereiden kanssa sydämensä kyllyydestä. Aivan parasta <3

Tänään meitä olikin mukana iso porukka reippaita naisia :) 
#Runfie 
Lähdettiin taas liikkeelle Espoon Pirttimäen ulkoilualueelta, jossa tavattiin kahdeksan naisen voimin. Mukana oli tuttuja kuten Tanja sekä Tiina ja Anna, jotka olivat myös viimeksi mukana. Hanna oli suunnitellut meille kivan ja vaihtelevan lenkin maastossa, metsäteillä ja poluilla!








Tänään mulla oli metsässä kenkinä Mizunon Waweriderit, jotka on ollut vähän kakkoskengän roolissa (olen käyttänyt niitä paljon kävelylenkeillä), mutta ne toimivat tosi hyvin poluilla! 

Tiimityötä tarvittiin välillä :D 

Mun ilmeestä ehkä näkeekin kuinka paljon tykkäsin olla metsässä :) 



Karkki, mitä sä teet? :D No ylitän vaan puunrunkoa…haha

Ihanat naiset!

Kiitos ihana Hanna, kun johdatit meitä taas poluilla! <3
Kiitos vielä Hannalle, kun johdatit meitä poluilla, ja olit suunnitellut kivan reitin! :) Matkaa tuli taitettua yhteensä 11,5km ja aikaa meni n. 1h 40 minuuttia. Lumessa oli tosi kiva juosta! Juoksun jälkeen maistui kaakao ja juustosämpylä Oittaan kahvilasta! Nam! :) 

Ihanaa viikonlopun jatkoa <3

K

I have fallen in love with trail running! Today we ran 11,5 kilometers in the forest and it was a blast! It was a real winter wonderland because we got the first snow here yesterday. On the trails I feel really happy and love the calmness of nature around me. <3

19 kommenttia:

  1. Oli kyllä siistiä! Ja onneks tiimityö toimi etten molskahtanut alas kylmään veteen ;). Tänään ei tosiaan hiljaisuutta kuunneltu, hih! Todellakin uusiksi mahd.pian ♡.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli!! :) Mutta arvaa onko mulla nyt kurkku vähän karheana? :/ pöh! Sitä se teettää märin jaloin mennä! Mutta oli se sen arvoista :D Jep, pian uusiksi!

      Poista
  2. Oli todella kivaa! Kiitos seurasta. :)
    Toivottavasti Hanna vetää meille pian seuraavan polkulenkin.
    Minä lenkkeilen lähes aina yksin niin nautin kyllä tosissani kun saa höpötellä muiden samanhenkisten ihmisten kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kiitos itsellesi!! :) Ja tosiaan, meidän pitää painostaa Hannaa pikkasen uuteen lenkkiin mahd. pian! ;) Jep, toisten ihmisten kanssa juokseminen on niin kivaa, mutta myös yksin on kiva juosta, ja rauhoittua! Mukavaa sunnuntaita sinne!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Jep, oli ihanaa! :) Sut kun olisi vielä saanut mukaan myös ja Tiinuskan!! <3

      Poista
  4. Mukavalta reissulta näyttää! :) Mäkin kävin aamulla koiran kanssa juoksentelemassa, en metsässä, mutta peltoakin pitkin mentiin. Ainakin nyt talvijuoksu tuntuu ihanalta! Kävinkin ostamassa tänään itelleni Icebugit, niin ei estä keli juoksua myöhemminkään.

    Piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Piia! :) Joo, talvijuoksu on aivan ihanaa silloin kun lämpötila pysyy sopivana (tosin kylmään tottuu) ja voi juosta turvallisella alustalla (ei siis jäätä, sitä mä inhoan) ja luottaa askeleeseen! Vitsi, oon miettiny IceBugeja monesti, mutta vielä ei ole tullut hankittua! Luulen, että Icebug-keleillä siirryn suosiolla juoksemaan matolle :D Kerro sitten fiiliksiä, mitä tykkäät nisitä :)

      Poista
    2. Joo, varmasti kerron :) eilen juoksin sellaisilla irrallisilla kenkiin laitettavilla "nastaläpysköillä", jotka ostin reilulla kympillä. Ne kyllä piti paikoin jäisellä asfaltilla ja lumella, mutta valumisen takia niitä piti nostella ylös juostessa. Ihan hyvät hätävarat kyllä, mutta Icebugit on varmaan vähän eri kategoriassa :D ja kun hinnasta sai lähes puolet pois, niin olihan se pakko ostaa.

      Piia

      Poista
  5. Kiitos seurasta :) Kuten Anna, minäkin lenkkeilen paljolti itsekseni, joten oli kivaa kerrankin olla porukalla liikkeellä!

    VastaaPoista
  6. Hauskalta näyttää! Mahtava porukka teillä oli koossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli huippuporukka ja tosi hauskaa! Sun pitää tulla tänne käymään joku viikonloppu, niin pääset mukaan :) Ens vuoden puolella voitais järkkää joku "blogiviikonloppu" :)

      Poista
  7. Voi itku, kun mulla on lauantaiaamupäivät ollut nyt varattuja! Näyttää niin superkivalle, et pakko ois päästä messiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ehdottomasti tuut mukaan vaikka seuraavalla kerralla, jos se vaan sopii sun aikatauluun! :)

      Poista
  8. Kuulostaa ja näyttää tosi mukavalta metsälenkiltä! :) Ihana Hanna, kun jaksaa järkätä tällaisia ja huippua, että näin paljon porukkaa on innostunut mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi ihanaa!! :) Tuut mukaan ens kerralla? :) Se on tosi kevyttä jaloille iskutuksen kannalta, ja vauhti on rauhallinen myös! Kivaa sunnuntai-iltaa sinne! <3

      Poista
  9. Voi että nyt harmittaa että en päässyt mukaan! Ihania kuvia ja tunnelmia yhteislenkiltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuut ens kerralla sitten! :) Meillä on ollut kyllä tosi kivaa, ja mukaan mahtuu! :)

      Poista