perjantai 22. heinäkuuta 2016

Saaristokesä 2016

Saaristokesää täällä Houtskärissä on jäljellä vielä reilun viikon verran, mutta ajattelin jakaa tunnelmia ja kuvia kuluneilta 2,5 viikolta. Ihanaa on ollut ja onneksi saadaan vielä hetki nauttia! <3 Toisella lomaviikolla saimme seuraksi ison joukon kavereita, kun vanhempani lähtivät veneelle ja me jäimme talon ja koirien vahdeiksi. "Kaveriviikkoa" täällä Sollidenissa voidaan pitää perinteenä, kun tänä vuonna järjestettiin se jo toista kertaa! ;) Talo oli täynnä jokaista makuupaikkaa myöden ja tontilla kävi melkoinen vilinä ja vilske, kun meitä oli parhaimmillaan 15 aikuista + lapset ja koirat. Hauskaa oli ja päivät soljuivat vauhdilla eteenpäin nautiskellessa kesäisistä keleistä ja toistemme seurasta. Saunoimme joka ilta ja söimme usein vasta myöhään, kun lapset oli saatu nukkumaan. 



Ystäviemme koira Foxy on somestara ;) Kurkatkaa Instassa: @corgi_foxy 





Ruuat olivat mielettömän hyviä ja illallisina meillä oli muun muassa tortillat (perinteinen tuloillan ruoka mökkireissuilla), uuniperunat savulohi-ja katkaraputäytteillä, flanksteak ja lohkoperunat ja kanafileet ja grillivihannekset+salaatti. Lounailla syötiin usein salaattia ja grilattiin makkaroita tai käytiin herkkuhamppareilla Grillcafe Skagenissa, Näsbyssä. 



Syömisen ja herkuttelun lomassa on tullut myös liikuttua ja sain  ilokseni lenkkiseuraa viikolla muutamallekin lenkille, mikä oli tosi kivaa. Lauran kanssa juostiin 6km leppoisa lenkki ja Jennyn kanssa hikoiltiin kuumassa kelissä 8km verran. Juoksulenkkien lisäksi tehtiin myös porukalla tyttöjen kanssa circuit-treeni, jossa vuoroteltiin lihaskuntoa ja juoksua. Samanlainen treeni tehtiin myös Henrin kanssa  aikaisemmin hieman pidempänä versiona ja hauskaa oli. Ei olla treenattu yhdessä ikuisuuksiin, joten ylipäätään se, että päästiin yhdessä jumppailemaan oli huippua. Kiitos kuului myös Kati-tädille, joka toimi lapsenvahtina! <3









Talon tyhjennyttyä kokonaan kaveriviikon lopuksi oli todella kiitollinen olo siitä, että elämässä on hyviä ystäviä! <3 Ja toki myös kiitollinen olo siitä, että on tällainen paikka, jossa voi kesää viettää ja kutsua ystäviä kylään. Ihan mahtavaa! <3 En tiedä parempaa paikkaa, jossa kesää viettää, sillä rakastan olla täällä saaristossa. 







Vielä tosiaan viikon verran nautiskellaan saaristokesästä täällä Houtskärissä ennen kuin suunnataan takaisin kaupunkiin. Tosin meidän perheen miesvahvuus edustaa jo Budapestissä, mutta eiköhän me tytöt täällä saaristossa pärjätä..just ja just! ;) 





Ihanaa viikonloppua! <3 Mitä teidän kesään kuuluu?

-Karoliina 

Seuraa Instagramissa/Facebookissa/BloglovinissaSnapchatissa (candyontherun) 

4 kommenttia:

  1. Ai että, miten ihania kesätunnelmia!! Aivan mahtavaa. Nauttikaa vielä kesälomaviikostanne ihanassa saariston maisemissa. Ja vitsit houkuttaisi jo heti päästä uimaan noihin maisemiin. Meressä uiminen oli aivan mahtavaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Me nautitaan!! :) Nauti sinäkin lomasta! <3 Ja uskon, että meressä uiminen oli mahtavaa! Ehkä se oli nyt se viimeinen sysäys sulle niin innostut tulemaan tänne saaristoon käymään vaikka ensi kesänä! :) Täällä on mahtavaa! <3

      Poista
    2. Jospa me voitais kaikki tulla ens kesänä sinne miittiin? ;) <3

      Poista