Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäloma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäloma. Näytä kaikki tekstit

torstai 20. heinäkuuta 2017

Saaristokesä 2017

Ollaan oltu täällä saaristossa tänään tasan kaksi viikkoa. Henrillä alkoi työt jo maanantaina, joten hän palasi kaupunkiin, mutta me jäätiin Islan kanssa tänne nauttimaan saaristokesästä vanhempieni ja koirien kanssa. Mikäs täällä ollessa, kun suurimmaksi osaksi on aurinko paistanut, kuten "Pohjolan Mallorcalla" kuuluukin! ;) Pohjolan Mallorca on toki täysin vitsi, jonka isäni on keksinyt, mutta välillä se oikeasti tuntuu pitävän paikkansa. Täällä tosiaan tuntuu paistavan useammin kuin monessa muussa paikassa! Tervetuloa siis vaan käymään Houtskariin kesällä! :) 





Päivät täällä kuluu nopeasti! Aamulla heräillään yleensä 7-8 välillä ja aamutoimien jälkeen suunnataan tekemään aamiaista. Aamiaiset on täällä lähes aina parempia kuin kotona, sillä kaikenlaista herkkua löytyy. Marjoja, hedelmiä, kananmunia, leipää, jogurttia..nam nam. Tänään äiti yllätti meidät paistamalla pannareita! Herkkua! Aamiaisen jälkeen hengaillaan tovi ennen kuin lähdetään koirien kanssa kävelylle, jonka jälkeen usein jatketaan ulkoilua pihalla tai suunnataan saunan terassille nauttimaan auringosta. Islan lempipuuhaa pihalla on laskea mäkiä (eli kallioita alas) ja voitte vaan kuvitella, kuinka monet housut on jo saatu puhki. Uh..Lapsi tarvitsisi liukumäen, mutta jos lupaatte olla hänelle kertomatta niin sellainen on tulossa!;) 

Toinen Islan lempipuuha täällä on "uiminen" eli läiskyttely omassa altaassa, jossa hän viihtyy leikkimässä melko pitkiäkin aikoja. Viimeisen kuukauden aikana taaperon sanavarasto on kehittynyt ihan mielettömästi ja tällä hetkellä tulee jo paljon 3-4 sanan lauseita! Ihan mielettömän hauskaa seurata tuota kehitystä! <3 




<3

Aamupäiväulkoilujen jälkeen syödään lounasta ja hengaillaan hetki ennen päikkäreitä. Usein hengailuaikoina Isla katselee suosikkiaan seikkailija Doraa, josta hän on oppinut todella paljon uusia sanoja. Päikkäriaikoina olen itse usein tehnyt oman treenin, ottanut rennosti tai tehnyt töitä. Kesällä töitä on ollut hieman vähemmän, mikä on sopinut hyvin, sillä päikkäriaikoja on houkutellut käyttää muihinkin juttuihin, kuin koneella istumiseen näillä keleillä! :) 





Treenaamaan olen päässyt täällä aika kivasti kiitos lapsenvahtien! <3 Treenit ovat koostuneet joko juoksulenkeistä tai circuit-treeneistä saunan terassilla. Siskoni tuli yllättäen tänne käymään tiistaina (ei tiedetty kukaan, että hän on tulossa!) ja hänen kanssaan tehtiin eilen treeni yhdessä, joka sisälsi muun muassa burpeeta, kyykkyhyppyjä, askelkyykkyhyppyjä, hyppyjä portaille ja erilaisia core-liikkeitä. Huhhuh! Hauskaa oli treenata yhdessä. 

Päikkäreiden jälkeen ollaan syöty välipalaa ja ulkoiltu taas tai lähdetty käymään kylillä asioilla. Illalla syödään ja saunotaan. Sinänsä taaperon kanssa rytmit menevät hyvin samalla tavalla kuin kotonakin ja luovat sen tietyn päivärytmin. Viime viikonloppuna, kun meillä oli täällä kavereita kylässä rytmit menivät hieman sekaisin, mutta sitähän ne juhlat teettää. Oli ihanaa saada kavereita tänne kyläilemään! <3 Meitä oli 9 hengen porukka täällä ja hauskaa oli! 

Saaristokesää on vielä onneksi jäljellä reilu viikko. Kun palaamme kotiin alkaa varmasti todellisuus iskeä aika pian, sillä Madridiin lähtö lähestyy..täällä en ole kauheasti sille uhrannut ajatuksia, mutta vähitellen pitää alkaa miettiä, mitä kaikkea on tehtävä ennen lähtöä. Mutta sitä ennen nautitaan kesästä täällä Sollidenissa! <3 Toivottavasti tekin olette nauttineet kesästä siellä missä olettekin! :) 

Ihanaa pian alkavaa viikonloppua!

-Karoliina


perjantai 22. heinäkuuta 2016

Saaristokesä 2016

Saaristokesää täällä Houtskärissä on jäljellä vielä reilun viikon verran, mutta ajattelin jakaa tunnelmia ja kuvia kuluneilta 2,5 viikolta. Ihanaa on ollut ja onneksi saadaan vielä hetki nauttia! <3 Toisella lomaviikolla saimme seuraksi ison joukon kavereita, kun vanhempani lähtivät veneelle ja me jäimme talon ja koirien vahdeiksi. "Kaveriviikkoa" täällä Sollidenissa voidaan pitää perinteenä, kun tänä vuonna järjestettiin se jo toista kertaa! ;) Talo oli täynnä jokaista makuupaikkaa myöden ja tontilla kävi melkoinen vilinä ja vilske, kun meitä oli parhaimmillaan 15 aikuista + lapset ja koirat. Hauskaa oli ja päivät soljuivat vauhdilla eteenpäin nautiskellessa kesäisistä keleistä ja toistemme seurasta. Saunoimme joka ilta ja söimme usein vasta myöhään, kun lapset oli saatu nukkumaan. 



Ystäviemme koira Foxy on somestara ;) Kurkatkaa Instassa: @corgi_foxy 





Ruuat olivat mielettömän hyviä ja illallisina meillä oli muun muassa tortillat (perinteinen tuloillan ruoka mökkireissuilla), uuniperunat savulohi-ja katkaraputäytteillä, flanksteak ja lohkoperunat ja kanafileet ja grillivihannekset+salaatti. Lounailla syötiin usein salaattia ja grilattiin makkaroita tai käytiin herkkuhamppareilla Grillcafe Skagenissa, Näsbyssä. 



Syömisen ja herkuttelun lomassa on tullut myös liikuttua ja sain  ilokseni lenkkiseuraa viikolla muutamallekin lenkille, mikä oli tosi kivaa. Lauran kanssa juostiin 6km leppoisa lenkki ja Jennyn kanssa hikoiltiin kuumassa kelissä 8km verran. Juoksulenkkien lisäksi tehtiin myös porukalla tyttöjen kanssa circuit-treeni, jossa vuoroteltiin lihaskuntoa ja juoksua. Samanlainen treeni tehtiin myös Henrin kanssa  aikaisemmin hieman pidempänä versiona ja hauskaa oli. Ei olla treenattu yhdessä ikuisuuksiin, joten ylipäätään se, että päästiin yhdessä jumppailemaan oli huippua. Kiitos kuului myös Kati-tädille, joka toimi lapsenvahtina! <3









Talon tyhjennyttyä kokonaan kaveriviikon lopuksi oli todella kiitollinen olo siitä, että elämässä on hyviä ystäviä! <3 Ja toki myös kiitollinen olo siitä, että on tällainen paikka, jossa voi kesää viettää ja kutsua ystäviä kylään. Ihan mahtavaa! <3 En tiedä parempaa paikkaa, jossa kesää viettää, sillä rakastan olla täällä saaristossa. 







Vielä tosiaan viikon verran nautiskellaan saaristokesästä täällä Houtskärissä ennen kuin suunnataan takaisin kaupunkiin. Tosin meidän perheen miesvahvuus edustaa jo Budapestissä, mutta eiköhän me tytöt täällä saaristossa pärjätä..just ja just! ;) 





Ihanaa viikonloppua! <3 Mitä teidän kesään kuuluu?

-Karoliina 

Seuraa Instagramissa/Facebookissa/BloglovinissaSnapchatissa (candyontherun) 

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Lomaterkut Turusta!

Terkkuja Turusta! Juoksunumero on haettu ja masu tankattu täyteen hiilareita huomisen hikistä puolimaratonia varten. Turku on näyttänyt meille parastaan ja ei voi kuin ihastella kuinka mahtava kesäkaupunki tämä on! Kohta nukkumaan ja aamulla nauttimaan ihana hotelliaamiainen ja sitten tossua toisen eteen puolimaratonin verran! Tsempit kaikille juoksijoille!! :) 










Lomaterkuin,
Karoliina

Juoksutunnelmia huomenna somekanavissa: Instagram/Facebook & Snapchat (candyontherun)

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Kesälomasuunnitelmat + kohti 15.puolimaratonia

Meidän perheellä alkaa loma perjantaina, kun Henri jää töistä kesälomalle. Ajatus siitä, että on toinen vanhempi on apuna vauvan hoidossa melkein kuukauden ajan 24/7 tuntuu tosi hyvältä ja toki myös se, että päästään perheenä lomailemaan ja olemaan yhdessä! <3

Juhannustunnelmia 
Suunnataan heti perjantaina auton nokka kohti Turkua, jossa ollaan 2 yötä. Tarkoituksena on juhlistaa meidän toista hääpäivää ja nauttia kesäisestä Turusta. Ja ainiin...juosta yksi puolimaraton siinä sivussa! ;) 

Paavo Nurmen puolikas tosiaan juostaan lauantaina 2.7 ja mukana ollaan viivalla, vaikka keskittyminen kisaan ei nyt ehkä ole ollut ihan 100% kaikkien juhannus-ja lomahässäköiden keskellä. Innolla kuitenkin odotan tulevaa puolikasta ja valmistautuminen menee tässä viikolla jo tutuksi tulleen kaavan mukaan. Kävin tiistaina juoksemassa 8km lenkin ja torstaina otan vielä pienen verryttelyn. Perjantai ennen kisaa on lepopäivä. Tosin ollaan Turussa sen verran aikaisin perjantaina, että kävelykilsoja varmasti tulee mittariin hieman enemmän kuin normaalisti kisaa edeltävänä päivänä. Nesteitä tankkailen reippaasti torstai-perjantai ja syön perjantaina illalla hiilaripitoisen aterian, mutta muuten koitan pitää ruokavalion aika normaalina. Viime kerroilla HCR:lle ja HHM:lle tankkausruokana toimi hyvin tortillat. Mistä Turussa saa hyviä tortilloja, ettei mun hyvä putki katkea?? ;D 

Lauantain tavoitteista en osaa sanoa muuta kuin, että tavoitteena on jälleen kerran pitää hauskaa ja nauttia juoksemisesta mulle uudella reitillä! Keli saattaa olla aika lämmin, joten sen mukaan mennään, kroppaa kuunnellen. Jos kulkee niin sitten kovempaa, jossei niin sitten rauhallisemmin! Olisi kuitenkin kiva saada hyvä ja ehjä juoksu alle ennen lomaa! :) Jos haluatte seurata juoksufiiliksiä lauantaina niin varmasti päivittelen niitä blogin somekanaviin: Instagram // Facebook // Snapchat (candyontherun). Blogia en todennäköisesti ehdi päivittelemään ennen kuin ensi viikolla. 

Juoksua mökillä juhannuksena
Turussa meillä ei muuten ole sen kummempia suunnitelmia. Mennään fiiliksen (ja vauvan) mukaan! :) Kuitenkin, jos teillä on  jotain ideoita tai suosituksia, mitä meidän kannattaisi siellä nähdä/tehdä niin otan mielelläni vinkkejä vastaan! 

Turusta jatketaan sunnuntaiaamuna laivalla kohti Maarianhaminaa, jossa ollaan tiistaihin asti. Jos minä pääsen Turussa tekemään omaa juttua eli juoksemaan puolimaratonin, niin meidän perheen miesvahvuudella on omat suunnitelmansa Ahvenanmaalla: vierailu Stallhagenin panimolla. Win-win! ;) Hauskaa päästä Maarianhaminaan  taas pitkästä aikaa ja tällä kertaa yöpyä kaupungissa. Olen käynyt Maarianhaminassa monta kertaa veneellä, mutta ehkä vain kerran aikaisemmin majoittunut muualla kuin veneessä. Maarianhamina on ihana kesäkaupunki ja kivaa olla autolla liikkeellä niin voidaan käydä myös Kastelholmassa ja mahdollisesti muuallakin!

Tiistaina (5.7) tullaan laivalla takaisin Turkuun illalla ja sieltä ajellaan vielä yöksi Houtskäriin. Paluumatkasta saattaa tulla mielenkiintoinen Islan kanssa, koska laiva on Turussa vasta klo 20 aikaan illalla. Viimeinen lautta Houtskäriin, johon ehditään, lähtee klo 23, joten ollaan perillä vasta puolen yön aikoihin. Todettiin kuitenkin, että on järkevämpi ajaa suoraan Houtskäriin kuin välissä kotiin/yöpyä jossain muualla, joten näillä mennään. Saaristossa tuleekin sitten vietettyä loppuloma ja saadaan sinne myös paljon kavereita käymään, joten kivaa tulee varmasti! <3 Oikein odotan juoksulenkkejä ja kesätreenejä ulkona saaristomaisemissa sekä tietysti hyvää ruokaa ja rentoa oleskelua. Katsotaan sitten kuinka rentoa tuon meidän pikku vauhtimimmin kanssa! ;) 

Näissä maisemissa melkein koko heinäkuu <3

Lomalla koitan myös päivitellä blogia, mutta tunnetusti heinäkuussa päivitystahti on usein ollut lomalaisen rauhallinen! :) 

Mitä teidän lomasuunnitelmiin kuuluu? Oliko muita Paavoon tulijoita? Mitkä on viime hetken fiilikset? :) 

Kivaa keskiviikkoa! Täällä aloitellaan pikku hiljaa pakkausshowta ja jatketaan pyykkishowta..wohoo! 

-Karoliina

Ps. Espoo Rantamaraton-arvonnassa voittajaksi selviytyi Petra Jouttimäki! Onnea! :)  Voittajalle on ilmoitettu voitosta meilitse!

Seuraa Instagramissa/Facebookissa/BloglovinissaSnapchatissa (candyontherun)