Näytetään tekstit, joissa on tunniste saaristo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste saaristo. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. elokuuta 2018

Saaristokesä 2018

Vietettiin tänä kesänä koko heinäkuu saaristossa ja nämä asiat haluan tallentaa blogimuistoihin vielä kun ne ovat tuoreessa muistissa! <3

Pikku keittiöapulainen mummin kanssa leipomassa. Mummin ja Islan keittiössä valmistui muun muassa muffinseja, banaanikakkua, jauhelihapihvejä ja paljon muuta. Ihanaa kun toinen on innoissaan auttamassa keittiöhommissa. 



Vaunulenkit saaristomaisemissa! Välillä podcasteja kuunnellen, välillä ihan omissa ajatuksissa <3 Usein karkasin iltapäivällä kaksistaan vauvan kanssa lenkille ja välillä oli myös vanhempieni Elsa-koira mukana. Hän lähtee aina lenkille, kuin mahdollista. Meidän Mila taas mielummin vietti siestaa ja seisoi meressä vilvoittelemassa. 



Koirat valvomassa aamiaistouhuja, toinen Islan tuolin takana (Elsa) ja toinen etupuolella (Mila). Sulassa sovussa jakamassa herkkupalat, jotka tippuivat lattialle. 


Retket Näsbyn uimarannalle! <3 Aivan ihana ja rauhallinen hiekkaranta niemenkärjessä ja taapero oli aivan riemuissaan vesi-ja hiekkaleikeistä. 




Nämä kaksi <3 Ihanaa seurata kuinka sisarussuhde alkaa muodostumaan. Isosisko kyselee usein missä vauva on ja haluaa moikata ja halata. Jos vauvalla on jokin hätänä (vähän kitisee tai alkaa itkemään), hän sanoo "ei mitään hätää, minä olen tässä vieressä" <3


Paljon halailuhetkiä ja sylittelyä vauvan kanssa! <3 Heinäkuun loppupuoli tosin oli niin kuuma, että sylittelyhetket oli todella hikisiä eikä ehkä ihan niin nautinnollisia kummallekaan! ;D



Mustikoita keräämässä! Taaperon lempiaktiviteetteja saaristokesän aikana!:)


Niin paljon herkullista ruokaa! <3 Lounaaksi ruokaisia salaatteja ja iltaisin vaihtelevasti herkkuruokia. Aika monta kertaa esim. hamppareita. Nams! 


Tämä maisema, joka tänä kesänä oli hyvin harvoin pilvien peitossa! <3 Upea hellekesä ja sen myötä paljon hengailua saunan terassilla lämpimistä keleistä nauttien. 


Kahlailut meressä ja Islan "pyörittäminen". Käsistä kiinni ja pyörähdyksiä vedessä niin, että taaperot jalat viistivät vettä. Ai, että oli hauskaa hänen mielestään! :)


Paaljon jätskiä! :) Söin niin monta mehujäätä, etten enää pysynyt laskuissa...



Päiväretki Nauvoon autolla. Oli kiva käydä syömässä lounasta ja pyöriä vähän kylillä. Nauvo oli taas "big city" Houtskärin jälkeen! :D



Ensimmäinen veneretki, jossa kaikki me mukana! <3 Käytiin Korppoossa, Verkanilla ja käveltiin sieltä Korppoon keskustaan lounaalle, leikkipuistoon ja käymään kaupassa. 




Eka treeni raskauden jälkeen, kun synnytyksestä oli kulunut 6 viikkoa. Oli taas niin ihanaa palata liikunnan pariin! <3



Mun salaattitehdas. Joka päivä, kun oltiin Sollidenissa, tein meille aikuisille lounaaksi ruokaisan salaatin, vähän täytteitä vaihdellen. Houtskärin omia kurkkuja, tomaatteja ja salaatteja kului lukuisia heinäkuun aikana. 



Nämä kaksi pöhköliiniä! <3 Mukana kaikessa menossa ja etenkin lasten perässä. Saivat nauttia uimisesta ja vapaana juoksemisesta ihan täysillä. 


Veneretki Mossala Island Resortiin. Ihan super kuuma päivä ja meri lähes tyyni, joten veneily oli ihanaa ja helppoa lasten(kin) kanssa. 


Ystävät kylässä heinäkuun viimeisenä viikonloppuna <3 Lasten riemu, kun näkivät toisensa pitkästä aikaa ja leikkivät innoissaan koko viikonlopun! <3


Saariston lapset! <3




Näsbyn Grill Cafe Skagenin hampurilaiset. Muutama Minimega tuli syötyä tänäkin kesänä. Ja ranskalaisia valkosipulikastikkeella. N-A-M!



Vauva<3 Kuinka paljon hän kasvoikaan heinäkuun aikana (1kk-2kk). Ensimmäinen kuva on otettu heinäkuun alussa, toinen lopussa! <3




Mun rakkaat <3 Ja vauvalla niin tuima ilme! :D





Ihana saaristokesä jälleen takana! <3 Kiitos Houtskär! <3

Lue myös:

Saaristokesä 2017
Saaristokesä 2016
Saaristokesä 2015

torstai 26. heinäkuuta 2018

Viimeinen lomaviikko

Helteiset heipat täältä saaristosta! Meillä on menossa viimeinen lomaviikko ja ensi maanantaina koittaa paluu arkeen ja kaupunkiin. Heinäkuu täällä saaristossa on ollut tosi ihana ja nyt saadaan vielä kaverit tänne kylään vikaksi lomaviikonlopuksi, joten kivoja päiviä on varmasti vielä edessä! Ja voi että näitä kelejä! Välillä on kyllä niin hikistä, mutta ei saisi valittaa. Marraskuussa näitä on vielä ikävä! ;)


Eilen käytiin veneretkellä Mossala Island Resortissa ja päivä olikin ihan täydellinen veneilyyn. Ei juurikaan tuulta ja aurinko paistoi! Mossalassa kierreltiin vähän paikkoja, käytiin näkoalatornissa, taapero pääsi leikkipaikalle ja sen jälkeen nautittiin lounasta alueen ravintolassa. Vauva nukkui lähes koko reissun, mistä olin aivan ihmeissäni. Meri-ilma nukutti ilmeisen hyvin, sillä päikkärit ovat olleet viime aikoina normaalisti hyvin lyhyitä. Ehkä nämä helteetkin siihen vaikuttaa. 

Mun tytöt <3 <3
Salaattilounas Mossalassa
Mulla ei oikeastaan ole sen kummempaa kerrottavaa, kunhan tulin tännekin moikkaamaan :) Instatilejä päivittelen tällä hetkellä useammin, koska se on niin paljon nopeampaa kuin tämä blogin kirjoittaminen! Tulossa on kuitenkin lähiviikkoina ainakin vauvan 2kk kuulumisia (huomenna tulee 8 viikkoa täyteen<3) ja omaa palautumista raskaudesta 2kk kohdalla! Toiveita saa blogiaiheiden suhteen aina esittää, koitan toteuttaa niitä mahdollisuuksien mukaan! :) 

Kivaa loppuviikkoa! Oletteko te vielä lomalla vai onko jo paluu arkeen koittanut? 

-Karoliina




tiistai 19. kesäkuuta 2018

Kuulumisia & saaristokesän avaus

Viime torstaina pakattiin kimpsut ja kampsut sekä koko perhe autoon ja suunnattiin saaristoon Houtskäriin ensimmäistä kertaa tänä kesänä ja vauva tietysti ensimmäistä kertaa koskaan. 

Kiljusen herrasväki matkalla saaristoon ;)
Reilu neljän tunnin automatka sujui hyvin. Taapero alkaa jo olla kokenut automatkaaja (eväät ja viihdykkeet on toki oltava) ja vauva nukkui onneksi suurimman osan ajasta. Taukojakin toki pidettiin, kun pysähdyttiin Kaarinassa syömään lounasta ja imetystauolle Nauvon lautan jälkeen. Houtskäriin vievällä Stella-lautalla tulee aina tauko automaattisesti, kun lauttamatka kestää puoli tuntia. Hyödynnettiin se tällä kertaa nauttimalla kahvit ja pullat/kakut Stellan kahvilassa. Nam.

Lauttamatkalla kohti Houtskäriä <3

Meidän "saaristokodissa" Sollidenissa on onneksi helppo viettää aikaa ihan pienenkin vauvan kanssa, sillä täällä on samat mukavuudet kuin kotonakin. Hoitopöytä löytyy jo ennestään ja vauvalle pakattiin mukaan Vaavi-sänky nukkumista varten, sitteri ja vaunut. Lisäksi mukana on kantoreppu, joka pääsi ensimmäistä kertaa testiin täällä ja todettiin hyväksi. Tavaraa meillä oli mukana auton täydeltä ja pakkaaminen oli melkoinen operaatio, mutta siitäkin selvittiin. Oli ihanaa päästä avaamaan saaristokesä jo kesäkuussa! <3 


<3

Kaksiviikkoinen vauva <3

Ihana kikherne-fetasalaatti

Tässä asennossa ollaan vietetty vauvan kanssa tunteja <3 Syli on paras nukkumapaikka. 

Jäätelökesä <3


Ollaan syöty hyvin, käyty vaunulenkeillä, saunottu, nautittu kauniista kesäpäivistä, Isla on leikkinyt hiekkalaatikolla ja loiskutellut altaassa. Mä olen tietysti viettänyt paljon aikaa imettäen ja vauvaa sylitellen. Ollaan nukuttu päikkäreitä ja rentouduttu. On ollut oikein mukavaa! <3





Vankkurit liikkeellä! :D Viime kesänä treenasin näissä maisemissa maratonille, tänä kesänä on vähän erilainen meininki, kun kroppaa palautellaan rauhassa raskaudesta ja synnytyksestä.
Tänään onkin vähän sateinen aamu, joten oli hyvä hetki hetkeksi istahtaa viimeistelemään tämä postaus. Vauva seurailee tällä hetkellä sitterissä Islan ja isin legorakennuspuuhia. Kohta taitaa taas olla aika maitohommille. Huomenna palataan takaisin kaupunkiin muutamaksi päiväksi ennen kuin suunnataan juhannuksen viettoon. Aika menee tosi nopeasti, kun vauva täyttää juhannusaattona 3 viikkoa ja H:lla on viimeinen isyyslomaviikko meneillään. Ensi viikolla pääsee tämä mama sitten kunnolla testiin, kun H palaa töihin ja pitäisi selvitä (järjissä) päivistä kahden lapsen kanssa... jaiks! :D 

Nyt on parempi lopetella ja palataan taas! Instagramiin päivittelen kuulumisia useammin. Insta-tili on tällä hetkellä yksityinen, mutta hyväksyn toki seuraajiksi kaikki lukijat! <3

Ihanaa juhannusviikkoa! <3 Mitä teille kuuluu??

-Karoliina

Seuraa Instagramissa / Facebookissa / Bloglovinissa / Blogit.fi:ssä


torstai 20. heinäkuuta 2017

Saaristokesä 2017

Ollaan oltu täällä saaristossa tänään tasan kaksi viikkoa. Henrillä alkoi työt jo maanantaina, joten hän palasi kaupunkiin, mutta me jäätiin Islan kanssa tänne nauttimaan saaristokesästä vanhempieni ja koirien kanssa. Mikäs täällä ollessa, kun suurimmaksi osaksi on aurinko paistanut, kuten "Pohjolan Mallorcalla" kuuluukin! ;) Pohjolan Mallorca on toki täysin vitsi, jonka isäni on keksinyt, mutta välillä se oikeasti tuntuu pitävän paikkansa. Täällä tosiaan tuntuu paistavan useammin kuin monessa muussa paikassa! Tervetuloa siis vaan käymään Houtskariin kesällä! :) 





Päivät täällä kuluu nopeasti! Aamulla heräillään yleensä 7-8 välillä ja aamutoimien jälkeen suunnataan tekemään aamiaista. Aamiaiset on täällä lähes aina parempia kuin kotona, sillä kaikenlaista herkkua löytyy. Marjoja, hedelmiä, kananmunia, leipää, jogurttia..nam nam. Tänään äiti yllätti meidät paistamalla pannareita! Herkkua! Aamiaisen jälkeen hengaillaan tovi ennen kuin lähdetään koirien kanssa kävelylle, jonka jälkeen usein jatketaan ulkoilua pihalla tai suunnataan saunan terassille nauttimaan auringosta. Islan lempipuuhaa pihalla on laskea mäkiä (eli kallioita alas) ja voitte vaan kuvitella, kuinka monet housut on jo saatu puhki. Uh..Lapsi tarvitsisi liukumäen, mutta jos lupaatte olla hänelle kertomatta niin sellainen on tulossa!;) 

Toinen Islan lempipuuha täällä on "uiminen" eli läiskyttely omassa altaassa, jossa hän viihtyy leikkimässä melko pitkiäkin aikoja. Viimeisen kuukauden aikana taaperon sanavarasto on kehittynyt ihan mielettömästi ja tällä hetkellä tulee jo paljon 3-4 sanan lauseita! Ihan mielettömän hauskaa seurata tuota kehitystä! <3 




<3

Aamupäiväulkoilujen jälkeen syödään lounasta ja hengaillaan hetki ennen päikkäreitä. Usein hengailuaikoina Isla katselee suosikkiaan seikkailija Doraa, josta hän on oppinut todella paljon uusia sanoja. Päikkäriaikoina olen itse usein tehnyt oman treenin, ottanut rennosti tai tehnyt töitä. Kesällä töitä on ollut hieman vähemmän, mikä on sopinut hyvin, sillä päikkäriaikoja on houkutellut käyttää muihinkin juttuihin, kuin koneella istumiseen näillä keleillä! :) 





Treenaamaan olen päässyt täällä aika kivasti kiitos lapsenvahtien! <3 Treenit ovat koostuneet joko juoksulenkeistä tai circuit-treeneistä saunan terassilla. Siskoni tuli yllättäen tänne käymään tiistaina (ei tiedetty kukaan, että hän on tulossa!) ja hänen kanssaan tehtiin eilen treeni yhdessä, joka sisälsi muun muassa burpeeta, kyykkyhyppyjä, askelkyykkyhyppyjä, hyppyjä portaille ja erilaisia core-liikkeitä. Huhhuh! Hauskaa oli treenata yhdessä. 

Päikkäreiden jälkeen ollaan syöty välipalaa ja ulkoiltu taas tai lähdetty käymään kylillä asioilla. Illalla syödään ja saunotaan. Sinänsä taaperon kanssa rytmit menevät hyvin samalla tavalla kuin kotonakin ja luovat sen tietyn päivärytmin. Viime viikonloppuna, kun meillä oli täällä kavereita kylässä rytmit menivät hieman sekaisin, mutta sitähän ne juhlat teettää. Oli ihanaa saada kavereita tänne kyläilemään! <3 Meitä oli 9 hengen porukka täällä ja hauskaa oli! 

Saaristokesää on vielä onneksi jäljellä reilu viikko. Kun palaamme kotiin alkaa varmasti todellisuus iskeä aika pian, sillä Madridiin lähtö lähestyy..täällä en ole kauheasti sille uhrannut ajatuksia, mutta vähitellen pitää alkaa miettiä, mitä kaikkea on tehtävä ennen lähtöä. Mutta sitä ennen nautitaan kesästä täällä Sollidenissa! <3 Toivottavasti tekin olette nauttineet kesästä siellä missä olettekin! :) 

Ihanaa pian alkavaa viikonloppua!

-Karoliina


keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Saaristojuhannus Houtskärissä

Heippahei! Kivaa keskiviikkoa! Nyt vasta pääsen palailemaan juhannustunnelmiin, kun alkuviikko on ollut täällä ohjelmantäyteinen. Lähdettiin Houtskäriin viime keskiviikkona ja tultiin takaisin Espooseen vasta maanantaina, joten saatiin viettää mukavan pitkä saaristojuhannus. Tämän viikon perjantaina aloitetaan meidän perheen varsinainen kesäloma ja suunnataan perjantai-iltana Turkuun, jossa lauantaina juoksen mun 20. puolimaratonin Paavolla. Kisaa kohtaan on aika samanlaiset odotukset kuin ennen HHM:ää. Ennätyksiä ei olla menossa rikkomaan, mutta toivottavasti tulee mukava ei-niin-kuuma-kärsimys-pitkis kuin viime vuonna Paavolla! :D En tiedä kuinka paljon ehdin lomalla bloggailemaan, mutta Instagram päivittyy varmasti ahkerammin, joten siellä kannattaa seurailla fiiliksiä! :) 


Eilen käytiin Islan kanssa juoksemassa 5km lenkki rattaiden kanssa. Viihdykkeenä oli naksupussi! :D

Mutta nyt siihen juhannukseen..

Juhannuksena:

treenailtiin Islan kanssa Minimarathonille! ;) Nyt ollaan siinä vaiheessa, kun kaikki halutaan tehdä "ite" eli myös juosta ja kävellä, eikä istua rattaissa ellei ole pakko. No hän juoksi ja kävelikin sitten hienosti muutamaan kertaan meidän "kylän ympäri lenkin", joka on n. 1,5 kilometria! Toki hetkittäin kannettiin sylissä, mutta hienosti jaksoi! 



Kiipeiltiin pihalla kallioiden päälle satoja kertoja! :D


'

Syötiin todella hyvin! Juhannus muistutti vähän joulua kaikkine syömisineen! :D






Käytiin kävelyillä.



Ja juoksemassa! Parikin lenkkiä. Varsinkin sunnuntain reilu 10 kilometrin lenkki antoi hieman itseluottamusta Paavolle, vaikkei vauhti nyt kova olekaan. Juoksu tuntui kuitenkin loppua kohti rullaavan mukavasti, mikä on mukavaa vaihtelua kevään/kesän aikana juostuihin moniin nihkeisiin lenkkeihin! ;)



Nautittiin perinteisestä saaristojuhannuksesta ja yhdessäolosta. Käytiin katsomassa Midsommarstångin pystytystä kallioilla yhdessä muiden kyläläisten kanssa ja istuttiin kokolla rannassa.   







Sää suosi juhannusaattona, mutta juhannuspäivä olikin sitten sateinen ja ei niin mun suosikkipäivä, koska Isla heräsi juhannuspäivän aamuna 6 aikaan eikä halunnut enää nukkua..siinä oli sitten vähän väsynyt ja huonotuulinen mama loppupäivän, mutta onneksi pieni jumppahetki ja päikkärit jossain vaiheessa kohottivat tunnelmaa! ;) 

Sellaisia juhannusfiiliksiä! Tänään "juhlitaankin" meidän kolmatta hääpäivää. Tosin Henri on työmatkalla Madridissa, joten ollaan juhlittu Islan kanssa ihan kaksistaan! ;) 

Kivaa viikon jatkoa! 

-Karoliina

Seuraa Instagramissa/Facebookissa/Bloglovinissa