Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä2018. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä2018. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. elokuuta 2018

Saaristokesä 2018

Vietettiin tänä kesänä koko heinäkuu saaristossa ja nämä asiat haluan tallentaa blogimuistoihin vielä kun ne ovat tuoreessa muistissa! <3

Pikku keittiöapulainen mummin kanssa leipomassa. Mummin ja Islan keittiössä valmistui muun muassa muffinseja, banaanikakkua, jauhelihapihvejä ja paljon muuta. Ihanaa kun toinen on innoissaan auttamassa keittiöhommissa. 



Vaunulenkit saaristomaisemissa! Välillä podcasteja kuunnellen, välillä ihan omissa ajatuksissa <3 Usein karkasin iltapäivällä kaksistaan vauvan kanssa lenkille ja välillä oli myös vanhempieni Elsa-koira mukana. Hän lähtee aina lenkille, kuin mahdollista. Meidän Mila taas mielummin vietti siestaa ja seisoi meressä vilvoittelemassa. 



Koirat valvomassa aamiaistouhuja, toinen Islan tuolin takana (Elsa) ja toinen etupuolella (Mila). Sulassa sovussa jakamassa herkkupalat, jotka tippuivat lattialle. 


Retket Näsbyn uimarannalle! <3 Aivan ihana ja rauhallinen hiekkaranta niemenkärjessä ja taapero oli aivan riemuissaan vesi-ja hiekkaleikeistä. 




Nämä kaksi <3 Ihanaa seurata kuinka sisarussuhde alkaa muodostumaan. Isosisko kyselee usein missä vauva on ja haluaa moikata ja halata. Jos vauvalla on jokin hätänä (vähän kitisee tai alkaa itkemään), hän sanoo "ei mitään hätää, minä olen tässä vieressä" <3


Paljon halailuhetkiä ja sylittelyä vauvan kanssa! <3 Heinäkuun loppupuoli tosin oli niin kuuma, että sylittelyhetket oli todella hikisiä eikä ehkä ihan niin nautinnollisia kummallekaan! ;D



Mustikoita keräämässä! Taaperon lempiaktiviteetteja saaristokesän aikana!:)


Niin paljon herkullista ruokaa! <3 Lounaaksi ruokaisia salaatteja ja iltaisin vaihtelevasti herkkuruokia. Aika monta kertaa esim. hamppareita. Nams! 


Tämä maisema, joka tänä kesänä oli hyvin harvoin pilvien peitossa! <3 Upea hellekesä ja sen myötä paljon hengailua saunan terassilla lämpimistä keleistä nauttien. 


Kahlailut meressä ja Islan "pyörittäminen". Käsistä kiinni ja pyörähdyksiä vedessä niin, että taaperot jalat viistivät vettä. Ai, että oli hauskaa hänen mielestään! :)


Paaljon jätskiä! :) Söin niin monta mehujäätä, etten enää pysynyt laskuissa...



Päiväretki Nauvoon autolla. Oli kiva käydä syömässä lounasta ja pyöriä vähän kylillä. Nauvo oli taas "big city" Houtskärin jälkeen! :D



Ensimmäinen veneretki, jossa kaikki me mukana! <3 Käytiin Korppoossa, Verkanilla ja käveltiin sieltä Korppoon keskustaan lounaalle, leikkipuistoon ja käymään kaupassa. 




Eka treeni raskauden jälkeen, kun synnytyksestä oli kulunut 6 viikkoa. Oli taas niin ihanaa palata liikunnan pariin! <3



Mun salaattitehdas. Joka päivä, kun oltiin Sollidenissa, tein meille aikuisille lounaaksi ruokaisan salaatin, vähän täytteitä vaihdellen. Houtskärin omia kurkkuja, tomaatteja ja salaatteja kului lukuisia heinäkuun aikana. 



Nämä kaksi pöhköliiniä! <3 Mukana kaikessa menossa ja etenkin lasten perässä. Saivat nauttia uimisesta ja vapaana juoksemisesta ihan täysillä. 


Veneretki Mossala Island Resortiin. Ihan super kuuma päivä ja meri lähes tyyni, joten veneily oli ihanaa ja helppoa lasten(kin) kanssa. 


Ystävät kylässä heinäkuun viimeisenä viikonloppuna <3 Lasten riemu, kun näkivät toisensa pitkästä aikaa ja leikkivät innoissaan koko viikonlopun! <3


Saariston lapset! <3




Näsbyn Grill Cafe Skagenin hampurilaiset. Muutama Minimega tuli syötyä tänäkin kesänä. Ja ranskalaisia valkosipulikastikkeella. N-A-M!



Vauva<3 Kuinka paljon hän kasvoikaan heinäkuun aikana (1kk-2kk). Ensimmäinen kuva on otettu heinäkuun alussa, toinen lopussa! <3




Mun rakkaat <3 Ja vauvalla niin tuima ilme! :D





Ihana saaristokesä jälleen takana! <3 Kiitos Houtskär! <3

Lue myös:

Saaristokesä 2017
Saaristokesä 2016
Saaristokesä 2015

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Vauvan ensimmäinen kuukausi

Meidän vauva täytti 1.7 kuukauden. Pienestä vastasyntyneestä on kasvanut jo vähän isompi vauva, joka seuraa enemmän ympäristöään ja on aktiivisempi monin tavoin. Ja posketkin on alkaneet ihanasti pyöristymään! <3 Vauvalla on myös jo nimi, jolla häntä kotona ja lähipiirissä  kutsutaan, mutta paljastamme sen vasta ristiäisten jälkeen, jotka vietetään elokuussa. 



Ensimmäinen kuukausi vauvan kanssa on ollut ihana. Toki siihen on mahtunut myös väsymystä ja turhautumisen hetkiä (en ole mikään paras sietämään unenpuutetta), mutta päällimmäisenä on ollut onnellinen fiilis. Toisen lapsen kanssa monet asiat ovat olleet aika paljon helpompia, oma varmuus vauvanhoidossa on parempi ja tuntuu, että olen rennompi monissa jutuissa. Kaikki ei tosiaan suju koko ajan kuten Strömsössä, mutta ehkä se ettei niiden oletakaan sujuvan, auttaa. Ja se, että asennoituu niin, että "näin on tänään, huomenna voi olla eri tavalla" esimerkiksi vauvan nukkumisen kanssa auttaa myös. 



Kuukausi on samaan aikaan lyhyt aika ja pitkä aika. Tavallaan tuntuu, että vauva on ollut täällä meidän kanssa jo paljon pidempään enkä osaa enää kuvitella meidän perhettä ilman häntä. Joku kysyi juuri, että tuntuuko oudolta, kun on nyt kaksi lasta ja vastasin, että tuntuu ihanalta ja jollain tapaa kokonaiselta. Näin sen piti meillä ollakin ja olen super kiitollinen molemmista lapsista! <3


<3 
Vauvan ensimmäisen kuukauden aikana ollaan saatu nauttia kesästä yhdessä koko perhe, sillä H vietti kolmen viikon isyysloman. Äitiysloma ja isyysloma kesällä on aika ihanaa! Ensimmäisen kuukauden aikana vauva ehti reissata saaristoon ensimmäisen kerran ja viettää juhannusta Karjalohjan mökillä. Ehdittiin myös viettää kivoja päiviä kotiseudulla ja muutama päivä vietettiin ihan kolmistaankin tyttöjen kanssa, kun H palasi töihin ja meillä oli tosi kivaa.


Käytiin vauvan kanssa neuvolassa 29.6, jolloin ikää oli 4 viikkoa (2 päivää vajaa 1kk) ja siellä paino oli 4690g ja pituus 56,3cm. Hyvin siis kasvaa, onneksi! <3 Täysimetyksellä mennään ja hän on kyllä reipas syömään. Alkuhaasteiden jälkeen (oksenteli lapsivettä sairaalassa, imuotteen kanssa oli haasteita jne.)on ihanaa, että imetys on alkanut sujumaan. 



Miten sitten sujuu nukkuminen? Tämä ikuisuuskysymys vauva-arjessa! ;) Sanotaan, että ihan ok tällä hetkellä, mutta tilannehan elää koko ajan. Vauva käy yöunille klo 22-24 välillä ja nukahtaa yleensä syliin, josta viedään sitten omaan sänkyyn nukkumaan. Välillä alkuyöstä nukutaan pidempi pätkä (4-5 tuntia), välillä kolmisen tuntia. Sen jälkeen heräillään 2-3 tunnin välein. 

Viime aikoina vauva on herännyt keskimäärin 2 kertaa syömään yön aikana (lasken yön olevan meillä 00-08). Onpa hän nukkunut yhden kerran jopa läpi yön (7h putkeen), mikä oli ihan mieletöntä. <3 UNI on ehkä parasta mitä tiedän, haha. Oma unimäärä on tällä hetkellä yhteensä 6,5-7 tuntia yössä. Sillä pärjää, mutta iso ero on siinä saako nukuttua alkuyöstä ensin pidemmän pätkän vai ei. Aika usein nukun myös päikkäreitä, jos vain mahdollista.

Esikoinenhan meillä nukkui alkuun öitä vain yhdellä herätyksellä, mikä oli ihanaaaaa <3 Tilanne kuitenkin muuttui 4kk iässä, jolloin öistä tuli paljon hankalampia, kun hän alkoi oppia kääntymään ja pyörimään ja maailma ympärillä alkoi kiinnostaa enemmän. Saa nähdä, millaisia univaiheita meillä tulee tämän pikkukakkosen kanssa. Se on varma, että tilanteet elää ja olen kiitollinen jokaisesta suht hyvin nukutusta yöstä ja huonommin nukutun yön kohdalla koitan muistaa, että ensi yö saattaa jo (toivottavasti) olla parempi. 

Päivisin vauva nukkuu yleensä aamupäivällä yhdet pidemmät päikkärit vaunuissa ja muuten sitten vähän miten sattuu, sylissä, sitterissä tai vieressä sängyssä erinäisiä pätkiä. Hän saattaa olla hereillä jo aika pitkiäkin aikoja, mikä on iso ero ihan alkupäiviin. 

Vauva-arki sujuu siis tällä hetkellä varsin mukavasti ja leppoisasti. Kädet on täynnä ja päivät ovat pitkiä, mutta en kyllä vaihtaisi. Onni on hyvin osallistuva ja mukana oleva isimies sekä muut apukädet lähipiirissä. <3




Suosikki vauvajutut ensimmäisen kuukauden aikana: 

  • Tula ftg-kantoreppu: Ihan huippuostos, ja pelastanut monessa tilanteessa, kun vauva on halunnut olla sylissä ja omia käsiä on tarvittu myös muuhun. 
  • Sitteri: Oli jo esikoisen kohdalla yksi tärkeimpiä vauvahankintoja. 
  • White noise youtubesta: Ihan mahtava ja ilmainen apukeino vauvan nukuttamiseen tai rauhoittamiseen tarvittaessa.
  • Medelan rintapumppu: Kapistus, jota esikoisen kohdalla pidin lähes turhakkeena oli tällä kertaa etenkin ensimmäisinä viikkoina ja imetyshaasteiden kanssa ihan pelastus. 

Sellaisia vauvakuulumisia tänne! :) Mitä kuuluu muille vauvoille ja mammoille? 

Kivaa alkanutta viikkoa! 

-Karoliina 

Seuraa Instagramissa / Facebookissa / Bloglovinissa / Blogit.fi:ssä

tiistai 26. kesäkuuta 2018

Vauvan ensimmäinen juhannus

Heippa taas! Ajattelin kirjoitella muutaman sanan meidän juhannuksesta, sillä tämän univajeen keskellä en varmaan kauan muista, mitä siihen sisältyi, jos en kirjoita blogipostausta! Story of my life tällä hetkellä. Haluaisin tämän vauvavuoden varrelta saada taas kerättyä mahdollisimman paljon muistoja blogiin, sillä niihin on kiva palata myöhemmin ja muistella mitä kaikkea tulikaan puuhattua ja millaisia vaiheita elettyä.. Helposti, kun viikonpäivät tässä äitiyslomalla nivoutuvat toisiinsa ja useimmiten joudun miettimään hetken, että mikäköhän päivä nyt olikaan... Mutta nyt siihen juhannukseen, joka tällä kertaa vietettiin Karjalohjan mökillä meidän "paksun perheen" kanssa. Vauva täytti juhannusaattona kolme viikkoa ja pääsi tosiaan kokemaan ensimmäisen keskikesän juhlansa. 

Meidän perhe juhannuspotretissa <3
Ajeltiin mökille juhannuksen viettoon vasta juhannusaattona, sillä meiltä on kotoa matkaa Karjalohjan  mökille vain 45 minuuttia. Tätini oli ihana ja antoi meidän valloittaa heidän ison huoneensa, joten mahduttiin koko porukka hyvin. Tosin Mila (meidän koira) nukkui vanhempieni kanssa, kuten se aina tekee mökillä tai saaristossa! :) Tavaraa oli taas meillä mukana ihan älyttömästi, sillä on melkein sama onko viikon vai pari yötä, koska sitä "perustavaraa" on nyt kahden lapsen myötä niin paljon. Ja okei, en ole myöskään mikään maailman niukin pakkaaja, eli lapsille oli vaatteita vähän enemmän kuin tarvittiin, mutta ehkä mielummin niin. Myös juhannukselle luvatut epävakaiset säät saivat pakkaamaan vaatteita hellepaidasta toppatakkiin ja sadevaatteisiin. Oi Suomen kesä. 



Juhannuksena syötiin hyvin ja paljon, mutta näköjään ruuista jäi aika hyvin kuvat ottamatta lukuunottamatta tätä yhtä aamiaista ja juhannusaaton lounasta, joka oli kanasalaatti. Hyvien ruokien lisäksi tuli myös vedettyjä herkkuja aika reilusti. Oops. Tällä viikolla koitan taas tsempata ja syödä vähän järkevämmin. 



Juhannuksena toki myös saunottiin (mäkin pääsin rauhassa nauttimaan saunomisesta, se oli ihanaa), ulkoiltiin ja nukuttiin..no, ei ehkä nukuttu niin paljon, tai ainakaan minä. Onneksi sain muutamat päikkärit otettua kuitenkin rikkonaisten öiden jälkeen. Isla nautti täysillä huomion keskipisteenä olemisesta ja leikki kovasti leikkimökissä ja sisällä. Ja "hyppi" myös trampalla, kun sai jonkun mukaan sinne. 


Vauvan kanssa vähän vaunuiltiin ja haukattiin happea sillä tavalla. Juhannuspäivänä oli oikein nätti ilma!


Meidän oma "ryhmä hau" eli meidän Mila, mun vanhempien Elsa, enon Buddy ja tädin Hertta. 
Paljon vietettiin myös toki aikaa vain chillaillen ja sylitellen. Ja maitobaari oli toki auki 24/7! :)



Ensimmäisiä "hymyjä" :) Taisi vetää naaman nakille, kun tuli ilmat ulos masusta... ;)
Oikein mukava juhannus oli, vaikka mulla meni lipunnostot ja kokot tällä kertaa ihan ohi ja muutenkin vähän väsyneissä merkeissä. Toivottavasti teillä oli mukava jussi, missä sitä ikinä vietittekin! :)

Kivaa viikon jatkoa, palailen taas tänne blogin puolelle kun kerkiän, siihen asti Instagram päivittyy useammin! Tervetuloa seuraamaan siellä!:)

-Karoliina