Meidän vauva täytti 1.7 kuukauden. Pienestä vastasyntyneestä on kasvanut jo vähän isompi vauva, joka seuraa enemmän ympäristöään ja on aktiivisempi monin tavoin. Ja posketkin on alkaneet ihanasti pyöristymään! <3 Vauvalla on myös jo nimi, jolla häntä kotona ja lähipiirissä kutsutaan, mutta paljastamme sen vasta ristiäisten jälkeen, jotka vietetään elokuussa.
Ensimmäinen kuukausi vauvan kanssa on ollut ihana. Toki siihen on mahtunut myös väsymystä ja turhautumisen hetkiä (en ole mikään paras sietämään unenpuutetta), mutta päällimmäisenä on ollut onnellinen fiilis. Toisen lapsen kanssa monet asiat ovat olleet aika paljon helpompia, oma varmuus vauvanhoidossa on parempi ja tuntuu, että olen rennompi monissa jutuissa. Kaikki ei tosiaan suju koko ajan kuten Strömsössä, mutta ehkä se ettei niiden oletakaan sujuvan, auttaa. Ja se, että asennoituu niin, että "näin on tänään, huomenna voi olla eri tavalla" esimerkiksi vauvan nukkumisen kanssa auttaa myös.
Kuukausi on samaan aikaan lyhyt aika ja pitkä aika. Tavallaan tuntuu, että vauva on ollut täällä meidän kanssa jo paljon pidempään enkä osaa enää kuvitella meidän perhettä ilman häntä. Joku kysyi juuri, että tuntuuko oudolta, kun on nyt kaksi lasta ja vastasin, että tuntuu ihanalta ja jollain tapaa kokonaiselta. Näin sen piti meillä ollakin ja olen super kiitollinen molemmista lapsista! <3
Vauvan ensimmäisen kuukauden aikana ollaan saatu nauttia kesästä yhdessä koko perhe, sillä H vietti kolmen viikon isyysloman. Äitiysloma ja isyysloma kesällä on aika ihanaa! Ensimmäisen kuukauden aikana vauva ehti reissata saaristoon ensimmäisen kerran ja viettää juhannusta Karjalohjan mökillä. Ehdittiin myös viettää kivoja päiviä kotiseudulla ja muutama päivä vietettiin ihan kolmistaankin tyttöjen kanssa, kun H palasi töihin ja meillä oli tosi kivaa.
Käytiin vauvan kanssa neuvolassa 29.6, jolloin ikää oli 4 viikkoa (2 päivää vajaa 1kk) ja siellä paino oli 4690g ja pituus 56,3cm. Hyvin siis kasvaa, onneksi! <3 Täysimetyksellä mennään ja hän on kyllä reipas syömään. Alkuhaasteiden jälkeen (oksenteli lapsivettä sairaalassa, imuotteen kanssa oli haasteita jne.)on ihanaa, että imetys on alkanut sujumaan.
Miten sitten sujuu nukkuminen? Tämä ikuisuuskysymys vauva-arjessa! ;) Sanotaan, että ihan ok tällä hetkellä, mutta tilannehan elää koko ajan. Vauva käy yöunille klo 22-24 välillä ja nukahtaa yleensä syliin, josta viedään sitten omaan sänkyyn nukkumaan. Välillä alkuyöstä nukutaan pidempi pätkä (4-5 tuntia), välillä kolmisen tuntia. Sen jälkeen heräillään 2-3 tunnin välein.
Viime aikoina vauva on herännyt keskimäärin 2 kertaa syömään yön aikana (lasken yön olevan meillä 00-08). Onpa hän nukkunut yhden kerran jopa läpi yön (7h putkeen), mikä oli ihan mieletöntä. <3 UNI on ehkä parasta mitä tiedän, haha. Oma unimäärä on tällä hetkellä yhteensä 6,5-7 tuntia yössä. Sillä pärjää, mutta iso ero on siinä saako nukuttua alkuyöstä ensin pidemmän pätkän vai ei. Aika usein nukun myös päikkäreitä, jos vain mahdollista.
Esikoinenhan meillä nukkui alkuun öitä vain yhdellä herätyksellä, mikä oli ihanaaaaa <3 Tilanne kuitenkin muuttui 4kk iässä, jolloin öistä tuli paljon hankalampia, kun hän alkoi oppia kääntymään ja pyörimään ja maailma ympärillä alkoi kiinnostaa enemmän. Saa nähdä, millaisia univaiheita meillä tulee tämän pikkukakkosen kanssa. Se on varma, että tilanteet elää ja olen kiitollinen jokaisesta suht hyvin nukutusta yöstä ja huonommin nukutun yön kohdalla koitan muistaa, että ensi yö saattaa jo (toivottavasti) olla parempi.
Päivisin vauva nukkuu yleensä aamupäivällä yhdet pidemmät päikkärit vaunuissa ja muuten sitten vähän miten sattuu, sylissä, sitterissä tai vieressä sängyssä erinäisiä pätkiä. Hän saattaa olla hereillä jo aika pitkiäkin aikoja, mikä on iso ero ihan alkupäiviin.
Vauva-arki sujuu siis tällä hetkellä varsin mukavasti ja leppoisasti. Kädet on täynnä ja päivät ovat pitkiä, mutta en kyllä vaihtaisi. Onni on hyvin osallistuva ja mukana oleva isimies sekä muut apukädet lähipiirissä. <3
Suosikki vauvajutut ensimmäisen kuukauden aikana:
Sellaisia vauvakuulumisia tänne! :) Mitä kuuluu muille vauvoille ja mammoille?
Kivaa alkanutta viikkoa!
-Karoliina
Seuraa Instagramissa / Facebookissa / Bloglovinissa / Blogit.fi:ssä
Ensimmäinen kuukausi vauvan kanssa on ollut ihana. Toki siihen on mahtunut myös väsymystä ja turhautumisen hetkiä (en ole mikään paras sietämään unenpuutetta), mutta päällimmäisenä on ollut onnellinen fiilis. Toisen lapsen kanssa monet asiat ovat olleet aika paljon helpompia, oma varmuus vauvanhoidossa on parempi ja tuntuu, että olen rennompi monissa jutuissa. Kaikki ei tosiaan suju koko ajan kuten Strömsössä, mutta ehkä se ettei niiden oletakaan sujuvan, auttaa. Ja se, että asennoituu niin, että "näin on tänään, huomenna voi olla eri tavalla" esimerkiksi vauvan nukkumisen kanssa auttaa myös.
Kuukausi on samaan aikaan lyhyt aika ja pitkä aika. Tavallaan tuntuu, että vauva on ollut täällä meidän kanssa jo paljon pidempään enkä osaa enää kuvitella meidän perhettä ilman häntä. Joku kysyi juuri, että tuntuuko oudolta, kun on nyt kaksi lasta ja vastasin, että tuntuu ihanalta ja jollain tapaa kokonaiselta. Näin sen piti meillä ollakin ja olen super kiitollinen molemmista lapsista! <3
| <3 |
Käytiin vauvan kanssa neuvolassa 29.6, jolloin ikää oli 4 viikkoa (2 päivää vajaa 1kk) ja siellä paino oli 4690g ja pituus 56,3cm. Hyvin siis kasvaa, onneksi! <3 Täysimetyksellä mennään ja hän on kyllä reipas syömään. Alkuhaasteiden jälkeen (oksenteli lapsivettä sairaalassa, imuotteen kanssa oli haasteita jne.)on ihanaa, että imetys on alkanut sujumaan.
Miten sitten sujuu nukkuminen? Tämä ikuisuuskysymys vauva-arjessa! ;) Sanotaan, että ihan ok tällä hetkellä, mutta tilannehan elää koko ajan. Vauva käy yöunille klo 22-24 välillä ja nukahtaa yleensä syliin, josta viedään sitten omaan sänkyyn nukkumaan. Välillä alkuyöstä nukutaan pidempi pätkä (4-5 tuntia), välillä kolmisen tuntia. Sen jälkeen heräillään 2-3 tunnin välein.
Viime aikoina vauva on herännyt keskimäärin 2 kertaa syömään yön aikana (lasken yön olevan meillä 00-08). Onpa hän nukkunut yhden kerran jopa läpi yön (7h putkeen), mikä oli ihan mieletöntä. <3 UNI on ehkä parasta mitä tiedän, haha. Oma unimäärä on tällä hetkellä yhteensä 6,5-7 tuntia yössä. Sillä pärjää, mutta iso ero on siinä saako nukuttua alkuyöstä ensin pidemmän pätkän vai ei. Aika usein nukun myös päikkäreitä, jos vain mahdollista.
Esikoinenhan meillä nukkui alkuun öitä vain yhdellä herätyksellä, mikä oli ihanaaaaa <3 Tilanne kuitenkin muuttui 4kk iässä, jolloin öistä tuli paljon hankalampia, kun hän alkoi oppia kääntymään ja pyörimään ja maailma ympärillä alkoi kiinnostaa enemmän. Saa nähdä, millaisia univaiheita meillä tulee tämän pikkukakkosen kanssa. Se on varma, että tilanteet elää ja olen kiitollinen jokaisesta suht hyvin nukutusta yöstä ja huonommin nukutun yön kohdalla koitan muistaa, että ensi yö saattaa jo (toivottavasti) olla parempi.
Päivisin vauva nukkuu yleensä aamupäivällä yhdet pidemmät päikkärit vaunuissa ja muuten sitten vähän miten sattuu, sylissä, sitterissä tai vieressä sängyssä erinäisiä pätkiä. Hän saattaa olla hereillä jo aika pitkiäkin aikoja, mikä on iso ero ihan alkupäiviin.
Vauva-arki sujuu siis tällä hetkellä varsin mukavasti ja leppoisasti. Kädet on täynnä ja päivät ovat pitkiä, mutta en kyllä vaihtaisi. Onni on hyvin osallistuva ja mukana oleva isimies sekä muut apukädet lähipiirissä. <3
Suosikki vauvajutut ensimmäisen kuukauden aikana:
- Tula ftg-kantoreppu: Ihan huippuostos, ja pelastanut monessa tilanteessa, kun vauva on halunnut olla sylissä ja omia käsiä on tarvittu myös muuhun.
- Sitteri: Oli jo esikoisen kohdalla yksi tärkeimpiä vauvahankintoja.
- White noise youtubesta: Ihan mahtava ja ilmainen apukeino vauvan nukuttamiseen tai rauhoittamiseen tarvittaessa.
- Medelan rintapumppu: Kapistus, jota esikoisen kohdalla pidin lähes turhakkeena oli tällä kertaa etenkin ensimmäisinä viikkoina ja imetyshaasteiden kanssa ihan pelastus.