tiistai 19. kesäkuuta 2018

Kuulumisia & saaristokesän avaus

Viime torstaina pakattiin kimpsut ja kampsut sekä koko perhe autoon ja suunnattiin saaristoon Houtskäriin ensimmäistä kertaa tänä kesänä ja vauva tietysti ensimmäistä kertaa koskaan. 

Kiljusen herrasväki matkalla saaristoon ;)
Reilu neljän tunnin automatka sujui hyvin. Taapero alkaa jo olla kokenut automatkaaja (eväät ja viihdykkeet on toki oltava) ja vauva nukkui onneksi suurimman osan ajasta. Taukojakin toki pidettiin, kun pysähdyttiin Kaarinassa syömään lounasta ja imetystauolle Nauvon lautan jälkeen. Houtskäriin vievällä Stella-lautalla tulee aina tauko automaattisesti, kun lauttamatka kestää puoli tuntia. Hyödynnettiin se tällä kertaa nauttimalla kahvit ja pullat/kakut Stellan kahvilassa. Nam.

Lauttamatkalla kohti Houtskäriä <3

Meidän "saaristokodissa" Sollidenissa on onneksi helppo viettää aikaa ihan pienenkin vauvan kanssa, sillä täällä on samat mukavuudet kuin kotonakin. Hoitopöytä löytyy jo ennestään ja vauvalle pakattiin mukaan Vaavi-sänky nukkumista varten, sitteri ja vaunut. Lisäksi mukana on kantoreppu, joka pääsi ensimmäistä kertaa testiin täällä ja todettiin hyväksi. Tavaraa meillä oli mukana auton täydeltä ja pakkaaminen oli melkoinen operaatio, mutta siitäkin selvittiin. Oli ihanaa päästä avaamaan saaristokesä jo kesäkuussa! <3 


<3

Kaksiviikkoinen vauva <3

Ihana kikherne-fetasalaatti

Tässä asennossa ollaan vietetty vauvan kanssa tunteja <3 Syli on paras nukkumapaikka. 

Jäätelökesä <3


Ollaan syöty hyvin, käyty vaunulenkeillä, saunottu, nautittu kauniista kesäpäivistä, Isla on leikkinyt hiekkalaatikolla ja loiskutellut altaassa. Mä olen tietysti viettänyt paljon aikaa imettäen ja vauvaa sylitellen. Ollaan nukuttu päikkäreitä ja rentouduttu. On ollut oikein mukavaa! <3





Vankkurit liikkeellä! :D Viime kesänä treenasin näissä maisemissa maratonille, tänä kesänä on vähän erilainen meininki, kun kroppaa palautellaan rauhassa raskaudesta ja synnytyksestä.
Tänään onkin vähän sateinen aamu, joten oli hyvä hetki hetkeksi istahtaa viimeistelemään tämä postaus. Vauva seurailee tällä hetkellä sitterissä Islan ja isin legorakennuspuuhia. Kohta taitaa taas olla aika maitohommille. Huomenna palataan takaisin kaupunkiin muutamaksi päiväksi ennen kuin suunnataan juhannuksen viettoon. Aika menee tosi nopeasti, kun vauva täyttää juhannusaattona 3 viikkoa ja H:lla on viimeinen isyyslomaviikko meneillään. Ensi viikolla pääsee tämä mama sitten kunnolla testiin, kun H palaa töihin ja pitäisi selvitä (järjissä) päivistä kahden lapsen kanssa... jaiks! :D 

Nyt on parempi lopetella ja palataan taas! Instagramiin päivittelen kuulumisia useammin. Insta-tili on tällä hetkellä yksityinen, mutta hyväksyn toki seuraajiksi kaikki lukijat! <3

Ihanaa juhannusviikkoa! <3 Mitä teille kuuluu??

-Karoliina

Seuraa Instagramissa / Facebookissa / Bloglovinissa Blogit.fi:ssä


4 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostaa teidän vauva-arjen alkuviikot :) Ja aivan mahtavaa varmasti päästä viettämään aikaa saaristomaisemissa vauvankin kanssa. Jotenkin tuli ihan kylmät väreet kun luin kuulumisiasi vauvan kanssa, muistui aivan selvästi mieleen kun olin itse tuossa vaiheessa pienen vauvan kanssa (minulla pojat 8 v, 6 v ja 2 v). Elät ainutlaatuista ja unohtumatonta aikaa!
    Onko muuten teidän koiruus miten suhtautunut vauvaan? Meidän flätin kuolemasta tulee pian 2 vuotta, ja pentukuume on kova ;) Ihanaa kesän jatkoa teidän porukalle! :)

    -Anna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Anna! Ja kiitos kommentista☺️Tämä on ehdottomasti ainutlaatuista ja ihanaa aikaa (kaikessa uuvuttavuudessaan😅)💛Ja vielä super ihanaa nyt kesällä! Meiän koira Mila on ottanut vauvan tosi hyvin vastaan! Voisi sanoa, että jo rutiinilla!😄Esikoisen kohdalla hän oli aluksi varautunut ja ihmeissään, mutta tottui kyllä ajan kanssa ja nyt tosiaan rakastaa lapsia!💛 Flätit on kyllä ihan parhaita, en osaisi kuvitella meillä muun rotuista koiraa, kun on aina ollut perheessä flätti! Ihanaa kesää sinne! ☀️

      Poista
  2. Ihanaa, kun heti vaan lähdette matkustelemaan pienenkin kanssa. Ihanaa juhannusta sinnekin. Juuri kirjoittelin blogiin vähän kesäkuulumisia, kun ei ole koneella juuri ennättänyt istuskelemaan. :) Tänne kuuluu hyvää, vaikka vähän näitä jalkaremppoja on nyt ollut. Mutta ei pidä liikaa keskittyä niihin vaan nauttia kesästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli kyllä kivaa päästä vähän pois kotiympyröistä saaristoon ja mökille ☺️Tuttuihin paikkoihin oli helppo lähteä vauvankin kanssa!☺️ Ihanaa kesänjatkoa sinne ja kivoja kesäkuulumisia sulla blogissa!💛

      Poista