Olin raskauden aikana miettinyt monta kertaa, millä tavalla tämä toinen synnytykseni tulee käynnistymään. Ennakoiko se jotenkin, meneekö lapsivedet vai alkaako supistuksilla, kuten esikoisen kanssa. No, tämä ei ennakoinut millään tavalla, sillä supistukset alkoivat "ihan puskista" perjantaina 1.6 aamulla, kun heräsin. Jännää oli, että ne alkoivat heti aika säännöllisinä ja tulivat 2-5 minuutin välein. Voimakkuus ei alussa ollut vielä kovin paha, mutta selkeästi tunnisti kyllä supistuksiksi, jotka kestivät reilu puoli minuuttia kerrallaan.
Aamun ja aamupäivän pärjäilin hyvin kotona ja Islan kanssa puuhailtiin normaaleja juttuja. Henri meni aamulla vielä töihin ja sovittiin, että katsotaan miten tilanne etenee.
Pyrin pysymään liikkeessä kotona ollessa ja supistusten tullessa hengittelin, pyörittelin lantiota ja mölisin matalalla äänellä. Makaaminen tuntui pahemmalta kuin pystyssä pysyminen ja supistuksia oli helpompi ottaa vastaan seisten. Käytiin Islan kanssa lähipellolla kävelyllä ja poimin synnytyskukkiakin..en tosin vielä tiennyt, että niistä tulee oikeasti synnytyskukkia, haha. Tein meille lounasta ja Islalle valmiiksi makaroonilaatikkoa, koska ajattelin, että kyllä me jossain vaiheessa lähiaikoina lähdetään sairaalaan, niin on sitten lapselle ruokaa. :) Vähitellen supistukset alkoivat voimistua ja tulivat edelleen aika säännöllisesti alle 5 minuutin välein. Kellottelin niitä välillä ja jossain kohtaa soitin synnärillekin ja kysyin vähän neuvoa siihen, kuinka kauan uskallan olla kotona, kun supistukset olivat tulleet useamman tunnin jo niin tiheästi. Synnäriltä neuvoi vielä olemaan kotona niin kauan kuin siltä tuntuu ja tulemaan sitten sairaalaan. Onneksi Espoon sairaalassa oli tilaa, viime aikoina on ilmeisesti ollut useamman kerran sulkuja.
Alkuiltapäivästä sain onneksi äitini eli Islan mummin meille viihdyttämään taaperoa, sillä oma energia alkoi menemään täysin supistuksiin. Siinä vaiheessa alkoi olla selvää, että sairaalaan lähdetään melko pian, joten hälytin myös H:n kotiin töistä. Kolmen aikaan sitten suunnattiin kohti Espoon sairaalaa ja oltiin siellä 15.30 kirjattuna sisälle ja pääsin hetken odottelun jälkeen käyrille. Kätilö teki sisätutkimuksen ja totesin, että olen 5-6cm auki ja eikun synnytyssaliin! Jes, ei tullut turhaa kärvisteltyä.
Kätilö kyseli toiveitani synnytykseen liittyen ja sanoin olevani avoimin mielin, mutta kerroin myös, että viime synnytyksessä sain kokea sekä epiduraalin hyvät että huonot puolet ja synnytys päättyi imukuppivetoon ja omat vauriot oli sen mukaisia. Hän ehdottikin, että aloitetaan ainakin puolen tunnin lämpimällä suihkulla ja katsotaan miten siitä edetään. Niinpä hyppäsin heti suihkuun synnytyssalissa jumppapallon kanssa ottamaan jo hyvin kivuliaita supistuksia vastaan. Nojailin jumppalloon ja keskityin hengittelemään ja mölisemään supistusten läpi samalla kun Henri suihkutti kuumaa vettä alaselkään aina supistuksen tullessa.
Suihkun jälkeen otettiin kivunlievitykseen käyttöön tens-laite, josta oli kyllä jonkin verran apua. Kätilö ehdotteli myös ilokaasua, mutta en edes halunnut kokeilla, sillä ajattelin saavani siitä vain huonon olon. Kivut olivat jatkuvasti kovia ja jossain kohtaa pohdiskelin ääneen epiduraalia, mutta kätilö kannusti vielä jatkamaan ilman ja sanoi, että eiköhän huippu supistuskivuissa ole jo saavutettu. Klo 18.30 kohdunsuu oli 9cm auki ja päädyttiin laittamaan pudendaalipuudutus ajatuksena, että siitä olisi apua sitten ponnistusvaiheeseen. Lääkäri tuli laittamaan sen ja sovittiin hänen kanssaan, ettei enää tavattaisi sen jälkeen, hehe. En osaa sanoa oliko pudendaalipuudutuksesta mitään apua, mutta en nyt menisi kehumaan. Otin supistuksia vastaan monessa eri asennossa ja 19.30 aikaan meni lapsivedet ja siitä supistukset voimistuivat. Klo 20 kätilö tarkasti tilanteen ja kohdunsuu oli täysin auki. Wohoo. Ajattelin, että nyt parilla ponnistuksella beebi ulos. Niinhän ne kaikki toisella kertaa tulevat nopeasti liukumäkeä pitkin..paskanmarjat, ei ainakaan täällä! :D
Kätilö antoi luvan alkaa ponnistelemaan omien tuntemusten mukaan ja niin aloin tekemään. Samoihin aikoihin ensimmäisen kätilön vuoro loppui ja sain toisen kätilön jatkamaan synnytystä. Molemmat olivat kyllä tosi ihania! <3 Synnytyskertomukseen on merkitty, että aktiivinen ponnistusvaihe olisi alkanut klo 21.25, mutta omasta mielestäni ponnistusvaihe oli ihan aktiivinen klo 20 alkaen...Ponnistelin seisaallaan, kontillaan, kylkimakuulla, puoli-istuvassa you name it, ja vauva tuli kaksi milliä alas ja meni millin takaisin ylös. Etenkin seisaallaan ponnistaessa kiitin itseäni siitä, että olin jaksanut jumppailla läpi raskauden ja jalat oli vahvassa kunnossa. Ei ollut nimittäin mitään ihan kevyttä settiä. Olin aivan läpimärkänä hiestä synnytyssalissa, jossa oikeasti oli kuulemma kylmä.
Ponnistusvaihe sattui todella paljon ja usko meinasi loppua tosi monta kertaa, koska olin kuvitellut, että ponnistaminen olisi nopeampaa ja helpompaa nyt toisella kerralla. Olin myös ollut todella aktiivisesti pystyssä, jonka ajattelin auttavan vauvaa laskeutumaan hyvin ja olemaan optimaalisessa asennossa. Hän olikin hyvässä raivotarjonnassa, mutta ponnistelin melkein kolme tuntia ennen kuin vauva saatiin maailmaan. Henri ja oma kätilöni olivat hyvin tsemppaamassa koko ajan. Loppuvaiheessa avuksi tuli vielä muutama kätilö lisää + yksi "tsempparikätilö", joka oli vähän kokeneempi kettu ilmeisesti ja hän kannusti mua kuin jumppamaikka konsanaan. Se oli oikeasti ihan huippua ja sain hyvän draivin loppuun päälle, mutta valitettavasti oma työ ei riittänyt tälläkään kertaan. Vauvan sydänäänet alkoivat hieman laskemaan supistuksista ja kätilö pyysi lääkärin paikalle, joka totesi heti, että nyt vauva ei enää tykkää tästä hommasta, että on autettava hänet imukupilla ulos. Olin ihan paniikissa, että nyt tulee samanlaista jälkeä kuin viimeksi (toisen asteen repeämät ja välilihan leikkaus), mutta meininki oli ihan eri. Vauva oli jo niin lähellä tulossa ulos, että lääkäri pystyi vain kevyesti auttamaan imukupilla, kun itse ponnistin niin kovasti kuin pystyin ja kätilö huolehti, että repeytymät jäisi niin vähäisiksi kuin mahdollista. Välilihaa ei tarvinnut tällä kertaa leikata, onneksi ja sain lopulta vain muutaman tikin. Klo 22.59 toinen tyttäremme näki maailman rv 40+5, painaen 3830g ja ollen 51cm pitkä! <3 Ihan sanoinkuvaamattoman upea hetki nähdä hänet ja saada maailman paras palkinto pitkän ja kivuliaan synnytyksen jälkeen! <3
Olin superkiitollinen lääkärille ja kätilölle, jotka tekivät hienoa työtä, että vauva saatiin turvallisesti maailmaan ja itse säästyin tällä kertaa suuremmalta vahingolta. Olo synnytyksen jälkeen olikin aivan erilainen kuin ensimmäisen synnytyksen jälkeen. Olin suhteellisen virkeä, toki väsynyt ja tunsin olevani enemmän tilanteen tasalla. Pystyin käymään suihkussakin melko pian synnytyksen jälkeen, mikä ei viimeksi tullut kuuloonkaan, kun menetin niin paljon verta ja tikkejä tuli paljon.
Tämä toinen synnytys oli ehdottomasti parempi kokemus kuin viimeksi, vaikka todella kivulias ja suhteellisen pitkä. Huomaan tätä kertomusta lukiessani, etten osaa edes kuvailla kipua mitä tunsin ja vaikuttaa siltä, että synnytys oli suht "helppo". No, ei se kyllä ollut. Melkein luomuna synnyttäminen ei ollut mikään tavoite ja mietin jälkeenpäin, että olisinko päässyt helpommalla vain ottamalla epiduraalin, kun pystyssä olemisesta ja liikkumisesta ei nyt niin paljon tuntunut olevan apua siihen, että vauva olisi saatu ulos nopeammin. Ehkä siitä oli apua tarjontaan kuitenkin, mene ja tiedä.
Kokemus oli kuitenkin niin hyvä, etten muuttaisi siinä mitään. Tai no, lyhentäisin ponnistusvaihetta! ;) Pieni tuhisija pääsi todella nopeasti ihokontaktiin ja esimerkiksi mitat otettiin vasta useamman tunnin päästä. Synnytyssalista lähettelimme viestit lähipiirille ja kerroimme pienen saapuneen maailmaan. <3
Siirryimme vasta aamuyöllä synnytyssalista osastolle omaan huoneeseen ja vietimme sairaalassa yhteensä 2 yötä eli pääsimme sunnuntai-iltana kotiin. Kokemus Espoon sairaalassa synnyttämisestä ja osastohoidosta oli todella hyvä. Uudet tilat ovat viihtyisät, henkilökunta tosi mukavaa ja sairaalapöperötkin upposivat ihan hyvin.
Sairaalassa meillä oli hankaluuksia imetyksen käynnistymisen kanssa, kun pieni puklaili lapsivettä eikä oikein halunnut alkaa imeä sen takia. Lypsin hänelle ensimaitoa ja sitä annettiin lusikalla ennen kuin imetys vähitellen alkoi sujua edes jollain tapaa. Alkuhankaluuksien jälkeen ollaan kotona päästy imetyksen kanssa ihan hyvään vauhtiin, mutta toki harjoiteltavaa riittää uuden pikku kaverin kanssa, vaikka esikoisen kanssa takana onkin lähes kahden vuoden imetystaipale.
Lisää kuulumisia seuraavalla kerralla siitä, kuinka kotona on lähtenyt vauva-arki sujumaan! :)
Tuhannet kiitokset kaikista onnitteluista, joita olemme saaneet eri kanavien kautta! <3
<3: Karoliina
Lue myös aikaisemmat postaukset tähän raskauteen liittyen:
Hän on täällä
Aamun ja aamupäivän pärjäilin hyvin kotona ja Islan kanssa puuhailtiin normaaleja juttuja. Henri meni aamulla vielä töihin ja sovittiin, että katsotaan miten tilanne etenee.
Käytiin lähipellolla aamukävelyllä ja kerättiin kukkia, tämä jäi vikaksi masukuvaksi |
Näytän yllättävän freesiltä, mutta tässä vaiheessa teki jo kipeää |
Alkuiltapäivästä sain onneksi äitini eli Islan mummin meille viihdyttämään taaperoa, sillä oma energia alkoi menemään täysin supistuksiin. Siinä vaiheessa alkoi olla selvää, että sairaalaan lähdetään melko pian, joten hälytin myös H:n kotiin töistä. Kolmen aikaan sitten suunnattiin kohti Espoon sairaalaa ja oltiin siellä 15.30 kirjattuna sisälle ja pääsin hetken odottelun jälkeen käyrille. Kätilö teki sisätutkimuksen ja totesin, että olen 5-6cm auki ja eikun synnytyssaliin! Jes, ei tullut turhaa kärvisteltyä.
Kätilö kyseli toiveitani synnytykseen liittyen ja sanoin olevani avoimin mielin, mutta kerroin myös, että viime synnytyksessä sain kokea sekä epiduraalin hyvät että huonot puolet ja synnytys päättyi imukuppivetoon ja omat vauriot oli sen mukaisia. Hän ehdottikin, että aloitetaan ainakin puolen tunnin lämpimällä suihkulla ja katsotaan miten siitä edetään. Niinpä hyppäsin heti suihkuun synnytyssalissa jumppapallon kanssa ottamaan jo hyvin kivuliaita supistuksia vastaan. Nojailin jumppalloon ja keskityin hengittelemään ja mölisemään supistusten läpi samalla kun Henri suihkutti kuumaa vettä alaselkään aina supistuksen tullessa.
Suihkun jälkeen otettiin kivunlievitykseen käyttöön tens-laite, josta oli kyllä jonkin verran apua. Kätilö ehdotteli myös ilokaasua, mutta en edes halunnut kokeilla, sillä ajattelin saavani siitä vain huonon olon. Kivut olivat jatkuvasti kovia ja jossain kohtaa pohdiskelin ääneen epiduraalia, mutta kätilö kannusti vielä jatkamaan ilman ja sanoi, että eiköhän huippu supistuskivuissa ole jo saavutettu. Klo 18.30 kohdunsuu oli 9cm auki ja päädyttiin laittamaan pudendaalipuudutus ajatuksena, että siitä olisi apua sitten ponnistusvaiheeseen. Lääkäri tuli laittamaan sen ja sovittiin hänen kanssaan, ettei enää tavattaisi sen jälkeen, hehe. En osaa sanoa oliko pudendaalipuudutuksesta mitään apua, mutta en nyt menisi kehumaan. Otin supistuksia vastaan monessa eri asennossa ja 19.30 aikaan meni lapsivedet ja siitä supistukset voimistuivat. Klo 20 kätilö tarkasti tilanteen ja kohdunsuu oli täysin auki. Wohoo. Ajattelin, että nyt parilla ponnistuksella beebi ulos. Niinhän ne kaikki toisella kertaa tulevat nopeasti liukumäkeä pitkin..paskanmarjat, ei ainakaan täällä! :D
Kätilö antoi luvan alkaa ponnistelemaan omien tuntemusten mukaan ja niin aloin tekemään. Samoihin aikoihin ensimmäisen kätilön vuoro loppui ja sain toisen kätilön jatkamaan synnytystä. Molemmat olivat kyllä tosi ihania! <3 Synnytyskertomukseen on merkitty, että aktiivinen ponnistusvaihe olisi alkanut klo 21.25, mutta omasta mielestäni ponnistusvaihe oli ihan aktiivinen klo 20 alkaen...Ponnistelin seisaallaan, kontillaan, kylkimakuulla, puoli-istuvassa you name it, ja vauva tuli kaksi milliä alas ja meni millin takaisin ylös. Etenkin seisaallaan ponnistaessa kiitin itseäni siitä, että olin jaksanut jumppailla läpi raskauden ja jalat oli vahvassa kunnossa. Ei ollut nimittäin mitään ihan kevyttä settiä. Olin aivan läpimärkänä hiestä synnytyssalissa, jossa oikeasti oli kuulemma kylmä.
Ponnistusvaihe sattui todella paljon ja usko meinasi loppua tosi monta kertaa, koska olin kuvitellut, että ponnistaminen olisi nopeampaa ja helpompaa nyt toisella kerralla. Olin myös ollut todella aktiivisesti pystyssä, jonka ajattelin auttavan vauvaa laskeutumaan hyvin ja olemaan optimaalisessa asennossa. Hän olikin hyvässä raivotarjonnassa, mutta ponnistelin melkein kolme tuntia ennen kuin vauva saatiin maailmaan. Henri ja oma kätilöni olivat hyvin tsemppaamassa koko ajan. Loppuvaiheessa avuksi tuli vielä muutama kätilö lisää + yksi "tsempparikätilö", joka oli vähän kokeneempi kettu ilmeisesti ja hän kannusti mua kuin jumppamaikka konsanaan. Se oli oikeasti ihan huippua ja sain hyvän draivin loppuun päälle, mutta valitettavasti oma työ ei riittänyt tälläkään kertaan. Vauvan sydänäänet alkoivat hieman laskemaan supistuksista ja kätilö pyysi lääkärin paikalle, joka totesi heti, että nyt vauva ei enää tykkää tästä hommasta, että on autettava hänet imukupilla ulos. Olin ihan paniikissa, että nyt tulee samanlaista jälkeä kuin viimeksi (toisen asteen repeämät ja välilihan leikkaus), mutta meininki oli ihan eri. Vauva oli jo niin lähellä tulossa ulos, että lääkäri pystyi vain kevyesti auttamaan imukupilla, kun itse ponnistin niin kovasti kuin pystyin ja kätilö huolehti, että repeytymät jäisi niin vähäisiksi kuin mahdollista. Välilihaa ei tarvinnut tällä kertaa leikata, onneksi ja sain lopulta vain muutaman tikin. Klo 22.59 toinen tyttäremme näki maailman rv 40+5, painaen 3830g ja ollen 51cm pitkä! <3 Ihan sanoinkuvaamattoman upea hetki nähdä hänet ja saada maailman paras palkinto pitkän ja kivuliaan synnytyksen jälkeen! <3
<3 |
Tämä toinen synnytys oli ehdottomasti parempi kokemus kuin viimeksi, vaikka todella kivulias ja suhteellisen pitkä. Huomaan tätä kertomusta lukiessani, etten osaa edes kuvailla kipua mitä tunsin ja vaikuttaa siltä, että synnytys oli suht "helppo". No, ei se kyllä ollut. Melkein luomuna synnyttäminen ei ollut mikään tavoite ja mietin jälkeenpäin, että olisinko päässyt helpommalla vain ottamalla epiduraalin, kun pystyssä olemisesta ja liikkumisesta ei nyt niin paljon tuntunut olevan apua siihen, että vauva olisi saatu ulos nopeammin. Ehkä siitä oli apua tarjontaan kuitenkin, mene ja tiedä.
Kokemus oli kuitenkin niin hyvä, etten muuttaisi siinä mitään. Tai no, lyhentäisin ponnistusvaihetta! ;) Pieni tuhisija pääsi todella nopeasti ihokontaktiin ja esimerkiksi mitat otettiin vasta useamman tunnin päästä. Synnytyssalista lähettelimme viestit lähipiirille ja kerroimme pienen saapuneen maailmaan. <3
Siirryimme vasta aamuyöllä synnytyssalista osastolle omaan huoneeseen ja vietimme sairaalassa yhteensä 2 yötä eli pääsimme sunnuntai-iltana kotiin. Kokemus Espoon sairaalassa synnyttämisestä ja osastohoidosta oli todella hyvä. Uudet tilat ovat viihtyisät, henkilökunta tosi mukavaa ja sairaalapöperötkin upposivat ihan hyvin.
Sairaalassa meillä oli hankaluuksia imetyksen käynnistymisen kanssa, kun pieni puklaili lapsivettä eikä oikein halunnut alkaa imeä sen takia. Lypsin hänelle ensimaitoa ja sitä annettiin lusikalla ennen kuin imetys vähitellen alkoi sujua edes jollain tapaa. Alkuhankaluuksien jälkeen ollaan kotona päästy imetyksen kanssa ihan hyvään vauhtiin, mutta toki harjoiteltavaa riittää uuden pikku kaverin kanssa, vaikka esikoisen kanssa takana onkin lähes kahden vuoden imetystaipale.
Lisää kuulumisia seuraavalla kerralla siitä, kuinka kotona on lähtenyt vauva-arki sujumaan! :)
Tuhannet kiitokset kaikista onnitteluista, joita olemme saaneet eri kanavien kautta! <3
<3: Karoliina
Lue myös aikaisemmat postaukset tähän raskauteen liittyen:
Hän on täällä
Liikunta synnytyksen jälkeen osa 1: lapsivuodeaika
Raskausviikko 30
Raskausviikko 28 ja ajatuksia synnytyksestä
Liikuntaa raskausviikolla 26 (treenipäiväkirja)
Raskausviikko 25 ja lentäminen raskauden aikana
Raskausviikko 30
Raskausviikko 28 ja ajatuksia synnytyksestä
Liikuntaa raskausviikolla 26 (treenipäiväkirja)
Raskausviikko 25 ja lentäminen raskauden aikana
Kiitos synnytyskertomuksen jakamisesta! Olin odottanut innolla että pääsen kuulemaan kokemuksia toisesta synnytyksestä, ensimmäinen synnytykseni meni hyvin samalla tavalla kuin sinun ja kuukauden sisälle olisi itsellänikin sama koitos nyt uudestaan edessä. Mielelläni myös kuulisin arkikuulumisia vauvan ja taaperon kanssa. :) Ihania vauvantuoksuisia hetkiä ja paljon onnea koko perheelle! <3
VastaaPoistaMoikka Marge! Kiitos kommentista ja onnitteluista :) Ja tsemppiä sulle raskauden loppumetreille ja synnytykseen! <3 Koitan kirjoitella arkikuulumisia jossain välissä, mutta lyhyesti voi sanoa, että ihan hyvin on lähtenyt vauva-arki sujumaan, onneksi on tuo isukki isyyslomalla sillä taapero vie huomattavasti enemmän energiaa kuin vauva :D
PoistaKiva taas lukea, kiitos kun jaoit! Muistan kun luin Islan synnytyskertomusta ja tuntuu että siitä ei edes ole kauaa :) ihanaa et oli vähhn parempi kokemus ja loppu hyvin kaikki hyvin <3
VastaaPoistaKiva, kun kommentoit ja tulit lukemaan Pille <3 Ja todellakin oli parempi kokemus tällä kertaa ja ihana palkinto lopuksi sylissä <3
PoistaOnnea vielä! 💖 Niin tulee omat muistot mieleen. Hienoa, että kaikki meni lopulta hyvin. Äkkiä ne kivut unohtaa. Meillä syntyi kolmas lapsi 20 min sairaalaan tulon jälkeen ja ponnistusvaiheeksi merkattiin 1 min, kun jotain piti laittaa. En ehtinyt saada mitään puudutuksia, mutta toisaalta kaikki oli äkkiä ohi. Olet kyllä melkoinen sissi, kun jaksoit noin pitkän ponnistusvaiheen. Varmasti oli merkitystä ahkeralla jumppaamisella, mitä teit raskausaikana.
VastaaPoistaKiitos paljon Elina! <3 No huh, sulla oli tosi nopeaa toimintaa kolmannen kohdalla :D En tiedä, miten se ponnistusvaihe voi olla mulla niin hankala ja pitkä.. :/ Nyt jos kolmatta kertaa menisin synnyttämään, niin osaisin jo henkisesti varautua siihen, mikä ehkä helpottaisi hommaa. Uskon myös, että jumppailusta oli hyötyä, koska jaksoin kyllä fyysisesti paremmin kuin viimeksi.
PoistaOlen lukenut paljon erilaisia blogeja, mutta minusta sinulla on mielenkiintoinen ja hauska. Olen itsekin tällä hetkellä äitiyslomalla. Minulla on 3v poika ja 8kk tyttö. Toinen synnytys vielä hyvässä muistissa. Minulla molemmat syntyneet sektiolla, omasta toiveesta. Ihanaa vauvan tuoksuista arkea ja onnea koko perheelle.
VastaaPoistaTerveisin Hanna-Mari.
Moi Hanna-Mari! Kiitos kommentista ja onnitteluista! <3 Ja ihana kuulla, että tykkäät lukea täällä juttuja! <3 Siellä onkin varmasti myös aika vauhdikasta menoa kotona taaperon ja vauvan kanssa :) Mukavaa kesää teille!!
PoistaMulla ensimmäinen myös imukuppisynnytys väärän tarjonnan vuoksi. Tämän toisen onnistuin kaksi viikkoa sitten ponnistamaan pihalle ilman imukuppia mutta huh mitä hommaa se oli. Usko meinasi kyllä loppua moneen kertaan ja taisin kätkölle ulvoa että ei se mahdu. Mä en ymmärrä miten jotkut pystyy ponnistamaan lapsensa pihalle muutamassa minuutissa. Itse väänsin tätä epätoivoisena tunnin (no synnytysrapsassa lukee 39 min mutta oon eri mieltä) Lopputuloksena oli kuitenkin se että tällä kertaa ei tullut ainuttakaan tikkiä joten hyvin se kai meni ( melkein kyllä keräsin jo sitäkin että leikkasivat välilihan, niin epätoivoinen aloin olla) Itse sain epiduraali mutta pystyin kyllä olemaan ihan pystyssä synnytyksen ajan.
VastaaPoistaMoikka! Kiitos kommentista! :) Ihan huippua, että sulla onnistui vauvan ponnistaminen toisella kertaa ilman imukuppia! Mietin ihan samaa, että miten se homma joiltakin onnistuu muutamassa minuutissa, kun itse hikoilee monta tuntia :D
PoistaMä olin viimeksi epiduraalin kanssa aika kiinni sängyssä, (toki sängyssä pystyin olemaan kontillaan jne eri asennoissa), enkä tiedä olisinko siitä päässyt liikkumaan sen enempää, joten jäi sellainen kuva, että epiduraalin kanssa se on sitä makoilua.. Mutta ilmeisesti ei siis välttämättä! :) Jos tulisi seuraava kerta, niin olisi taas vähän viisaampi. Olihan se epiduraali aivan ihana kivunlievittäjä ja tuli kyllä sitä ikävä monta kertaa!
Olipa kiva lukea sun synnytyskertomus. Hurjan pitkään oot kyllä joutunut ponnistaa. Mutta onneksi se palkinto on aina mitä parhain, vaikka järkyn kipeää tekeekin. ❤
VastaaPoistaTerveisin,
Terhi|Äiti ja Melukylän lapset
Kiitos Terhi, kiva kun tulit lukemaan! <3 Ja nimenomaan, palkinto oli mitä parhain ja nyt ne kivut on jo aika hyvin unohtuneet! <3 Ihanaa vauvakesää sinne!!
PoistaHurjasti onnea koko perheelle! Jännää, miten erilaisia synnyttäjät on. Mulla pudentaalipuudutus vei kaikki kivut ja pystyin nukahtamaan hetkeksi. Se taisikin nopeuttaa synnytystä, kun vauva meinasin tulla vähän liian vauhdilla ulos. Tosi pitkään oot joutunut ponnistaan, oma reilun tunnin ponnistuskin oli melko rankkaa. Ihanaa vauva-aikaa teille!
VastaaPoistaKiitos paljon Mari <3 Ja jep, synnyttäjät on kyllä tosi erilaisia ja kaikki kokemukset myös! Jännää tosiaan, kun musta tuntui, ettei siitä puudutuksesta ollut oikeastaan mitään apua! En todellakaan pystynyt nukkumaan tai edes lepäämään sen ansiosta :D Mutta ihan mahtavaa, että sulla taas toimi :) Ihanaa kesää sinne! <3
Poista