keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Viikonloppu Vierumäellä

Vietettiin viime viikonloppuna tyttöjen viikonloppua Vierumäellä Hannan ja Sadun kanssa. Hypättiin autoon Hannan kanssa lauantaiaamuna ja ajettiin ensin Lapakiston luonnonsuojelualueelle Nastolaan, jossa tavattiin Satu, joka oli ajanut paikalle Mäntyharjulta. Päiväretki metsissä ja kauniissa järvimaisemissa sekä eväshetki kallion päällä oli ihana tapa aloittaa viikonloppu. Saatiin hyvin vaihdettua kuulumisia samalla kun käveltiin ja nautittiin luonnosta. Lapakiston luonnonsuojelualue on ilmeisen suosittu retkikohde, mutta tällä kertaa siellä oli aika hiljaista meidän onneksi, sillä lauantai oli koulujen päättymispäivä ja varmasti monet olivat päättäjäisissä. Ei tavattu kuin muutamia ihmisiä poluilla meidän lisäksi. 






Noin kolmen tunnin retkeilyn jälkeen hypättiin taas autoihin ja ajettiin vajaa puolen tunnin matka Vierumäelle, jossa majoituttiin Vierumäen Scandiciin. Meillä oli kolmen hengen huone, joka oli juuri sopivan kokoinen meille kolmelle ja aika edullinen mielestäni myös (44€/henkilö, sis. aamiainen). 

Vierumäelle tultuamme otimme pienen koomailuhetken huoneessa, ennen kuin Satu "pakotti" meidät lenkille ja tutustumaan Vierumäen maisemiin. Onneksi lähdettiin, sillä lenkki tekee aina hyvää! :) Vaikka mun juoksu tuntuikin aika karsealta..jotenkin kun viime aikoina on juossut vain silloin tällöin, tuntuu juoksukunto huonontuneen tosi paljon. Hengästyttää ja kroppa tuntuu painavalta. Ja ne Vierumäellä olevat mäet ei kyllä auttaneet yhtään, hehe. Eipä siinä muu auta, kuin hidastaa vauhtia ja kohotella taas juoksukuntoa vähitellen. Selän suhteen en saanut fyssarilta enkä osteopaatilta mitään juoksukieltoa tai muuta sellaista. On mentävä päivän tuntemusten mukaan ja vahvistettava tukilihaksia, jotta QL ei oikealla puolella kuormitu liikaa. 





Juoksulenkin jälkeen (hölkkäiltiin reilut 7 kilometriä)  käytiin vielä urheilukentällä vähän jumppailemassa ja sen jälkeen suunnattiin hotellille saunaan ja suihkuun. Saunatilat olivat samassa kerroksessa kuin meidän huone ja positiivinen yllätys. Siellä oli mukava hoitaa pesuhommat, jotta ei jouduttu huoneessa vuorottelemaan suihkuvuoroja. Saunan ja suihkun jälkeen laitettiin itsemme aika pikaisesti illalliskuntoon, sillä kaikilla alkoi kurnia nälkä vatsassa. Suunnattiin Scandicin alakertaan syömään ja arvottiin hetki á la carten ja buffetin välillä, mutta todettiin olevamme niin nälkäisiä, että buffetti kuulosti paremmalta. Ja sitten syötiin..ja paljon! :D Ja jätskiä jälkkäriksi..om nom! Kuvan otin ainoastaan jätskistä, jota hain vielä lisää..


Istuttiin pöydässä pitkään juttelemassa ja lopulta mua taisi alkaa väsyttää niin paljon, että suunnattiin takaisin huoneeseen ja mentiin aika aikaisin nukkumaan. Ei siis iltabileitä kuten viime kerralla, kun oltiin Vierumäellä! #wildnight ja ai että tämä mamma nautti, kun sai nukkua aamulla yli 7 asti!

Sunnuntaiaamuna Satu sai meidät houkuteltua aamukävelylle ennen aamiaista, mikä teki taas niin hyvää. Oltiin Hannan kanssa ilmeisesti vähän hitaampia liikkeissämme, kun Satu sai aina meitä innostaa liikkeelle! :D Aamu oli ihan mielettömän kaunis ja aurinkoinen, käytiin tekemässä vajaa tunnin kävelylenkki, jonka jälkeen aamiainen maistuikin tosi hyvältä. 






Rauhallisen aamiaisen jälkeen oli aika laittaa tavarat kasaan ja suunnata kotia kohti! Vierumäellä olisi vaikka mitä tekemistä, joten siellä viettäisi hyvin useamman päivän. Tällä kertaa visiitti oli aika lyhyt, mutta silti todella ihana. Vierumäen sijainti on hyvä tällaisille tapaamisille, kun osa tulee pääkaupunkiseudulta ja osa pohjoisempaa! :) 

Kiitos Hannalle ja Sadulle ihanasta seurasta! <3 Kaipailtiin myös kovasti Tiinaa, joka on toivottavasti taas seuraavalla kerralla mukana! <3 Ehkä jonain päivänä tehdään Vierumäellä myös blogimiitti isommalla porukalla? :) Olisi kivaa! 

Mukavaa keskiviikkoa ja maailmanlaajuista juoksupäivää! <3

-Karoliina



7 kommenttia:

  1. Oiii olipa ihana päästä mukaan tämän jutun ja kuvien välityksellä! Kuulostaa niin ihanalta ja voi kun oisin päässy mukaan... Mut ens kerralla ❤️ Mut yks homma vaan, että mä en voi lähteä mihkään ilman aamupalaa :D Halaukset!-Tiina ps. Kirjautumistiedot puhelimesta hukassa, niin siks näin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, oltiin tankattu niin hyvin illalla ettei aamulla ollut nälkä heti ;)... Ainakaan mulla :'D

      Poista
    2. Jee, toivottavasti oot taas ens kerralla mukana! <3 Ja hehe, yleensä mäkään en pysty lähtemään minnekään ilman aamupalaa, mutta nyt onnistui kyllä hyvin, kun oltiin syöty niin paljon edellisenä iltana! Aamukävelyn jälkeen oli ihana istahtaa aamiaispöytään! :)

      Poista
  2. Ihana postaus ihanasta viikonlopusta. :) Ja eipä teitä paljoa tarvinnut "pakottaa". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Hehe, vähän jouduit komentamaan, että tytöt nyt mennään! Mutta sitä me ilmeisesti vähän tarvittiin, koska hyvää teki! :)

      Poista
  3. Oli kyllä huippua taas :) <3 Sopivan rentoa, ah :)! Tämmöinen reissu hyvässä seurassa virkistää aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! <3 Mukavaa ja rentoa yhdessäoloa, just parasta! :)

      Poista