Heippa! Toivottavasti teillä oli mukava viikonloppu ja HCR:ssä mukana olleet juoksijat saivat nauttia menosta ja kokea juoksun huumaa, jos ei matkan varrella niin viimeistään Stadikalle juostessa! Instagramissa seurailevat tietävätkin jo, että pääsin itsekin lauantaina viivalle ja myös maaliin asti reilusti sallitun ajan puitteissa, joten tavoite tuli täytettyä! ;)
 |
| Laura P, minä, Laura H ja Siiri <3 |
HCR aamu alkoi omalla kohdallani puuroaamupalalla, kävelyllä koiran kanssa, pikaisella foam rollauksella, kamojen tsekkauksella ja pasta/kvinoa +jauhelihakastike lounaalla ennen kisapaikalle suuntaamista. Mukaan pakkailin vielä eväitä (leipää ja banaania), jotta sain välipalan syötyä ennen starttia.
Tapahtumapaikalla suuntasin suoraan Stadikalle, jossa meillä HCR Street teamilaisilla oli iloksemme mahdollisuus käyttää pukkareita. Pian meitä olikin kasassa vanha tuttu kööri: Laura P, Laura H. ja Siiri, joiden kanssa tietysti mentiin palloilemaan ja fiilistelemään Stadikan tunnelmaa. Oli ihanaa nähdä tyttöjä pitkästä aikaa ja ottaa kuvia muistoksi! <3
 |
| Kuva: Onevision |
Näiden kuvaus- ja fiilistelysessioiden jälkeen luvassa oli vielä samanmoiset setit Sykesport Goes HCR-porukalla, josta Elina ja Hara juoksivat upeasti omat ennätyksensä ja Jannekin vaikutti tyytyväiseltä omaan suoritukseensa! Heidi joutui valitettavasti flunssan takia jättämään juoksun väliin tällä kertaa, mutta pääsee toivottavasti testailemaan kovaa kuntoaan muutaman viikon päästä! Kiitos vaan tiimiläisille ja Sykesportille tästä hauskasta projektista, jossa oli ilo olla mukana ja etenkin tutustua näihin kuvassa näkyviin huipputyyppeihin! :)
Ja sitten siihen juoksuun…valmistautuessani pukkarissa tuntui enemmän siltä kuin olisin lähdössä eväsretkelle. Nappailin hermostuneena suuhun pientä syötävää ja toivoin, että niiden avulla ei ainakaan huono olo iske matkan aikana. Kuulostelin myös kovasti omaa oloa ja tuntemuksia, sillä eniten jännitti se, miten kroppa reagoi pidempikestoiseen iskutukseen. Niin ja tietysti se, että kuinka monessa bajamajassa joudun matkalla piipahtamaan! ;) Tästäkin aiheesta väännettiin ihan kiitettävästi vitsiä, heh! Ennen Vauhtitien starttipaikalle suuntaamista tsekkasin, että kaikki on mukana (kello kädessä, shot blokit Spi beltissä (kiitos niistä Heidi!) ja kännykkä taskussa). Saavuin lähtöön vain viitisen minuuttia ennen starttia ja se oli oikein sopiva hetki, koska ei ollut mitään tarvetta päästä joukon kärkeen.
Juoksu lähti rauhallisesti liikkeelle ja lähtöviivaa ylittäessäni meinasi tulla kyyneleet silmiin. En tiedä pitäisikö syyttää hormoneja vai sitä, että olin vaan niin iloinen, että pääsin juoksemaan HCR:n, joka on tapahtumana itselleni monesta syystä tosi tärkeä. Kuinka vaan, fiilis oli onnellinen! :) Oma tavoitteeni oli pitää juoksuvauhti koko matkan sellaisena, että pystyn koko ajan helposti puhumaan eli pk-alueella. Todellisuudessa en tiedä pysyinkö siellä, koska sykemittaria ei ollut, mutta en ainakaan hengästynyt kovasti missään vaiheessa ja vauhti näytti jälkeenpäin olleen melko tasaista. Sinänsä hengästymisestä ei pitäisi olla haittaa raskausajan liikunnassa, mutta ajattelin kuitenkin pelata varman päälle, sillä tiesin, että suoritus tulee olemaan pitkäkestoinen ja hengästyminen saattaa helpommin aiheuttaa pistoa kylkeen tms, jota halusin välttää.
Reitin varrella join jokaiselta juomapisteeltä urheilujuomaa ja nappailin vielä melko tasaisesti lisäenergiaa Shot blokeista, jotka tuntuivat sillä hetkellä toimivammalta ratkaisulta kuin geeli. Shot blokit on siis vähän kuin karkkia ja tykkään itse niistä kovasti. Lempimakuni on margarita, mutta tällä kertaa käytössä ollut Cran-razz (anteeksi mikä??) maku toimi myös! Valitettavasti niitä ei saa (ainakaan tietääkseni) Suomesta vaan omani olen ostanut aina Jenkeistä, ja tällä kertaa sain niitä Heidin varastoista. Energiat pysyivät tällä taktiikalla hyvin yllä koko matkan ajan.
Omassa päässäni jaoin HCR reitin kolmeen osaan: Lahtien kiertäminen, keskuspuisto ja Pikku-Huopalahti. Töölönlahden ja Eläintarhanlahden kiertäminen meni helposti ja melko nopeasti. Ennen keskuspuistoon suuntaamista hyppäsin ainoan kerran vapaana olleeseen bajamajaan n. 7km kohdalla. Keskuspuistossa fiilistelin pätkittäin juoksua ja hetkittäin kirosin kuinka pitkältä se pätkä tuntuikaan! Pikku-Huopalahden kohdalla oli perinteinen "huh, vielä on matkaa (liikaa) jäljellä"-hetki, mutta sieltä päästyä alkoi jo laskettelu kohti Stadikkaa. Tiesin, että maaliin päästään. Stadionin mäessä otin pienen loppukirin ja seuraava "melkein itku" tuli juostessa maratonportista sisälle. Huikea fiilis, vaikka olinkin juoksemassa elämäni hitainta puolimaratonia.
Niinpä… tällä kertaa ei tosiaan ollut kyse keskivauhdista, enkkojen rikkomisesta tai ajasta, jolla maaliin tultiin (2:12:56). Kyse oli enemmän siitä, että pääsin tekemään sitä, mitä rakastan ja sain kokea hienon juoksutapahtuman tunnelman yhdessä mahtavien juoksuystävien kanssa. Erityisen tapahtumasta teki myös tietenkin pieni salamatkustajani, jolle varmasti jonain päivänä riittää kerrottavaa meidän yhteisestä puolimaratonista! :)
Iso kiitos tapahtuman järjestäjille ja vapaaehtoisille, jotka tekivät jälleen hienoa työtä! Ja onnittelut kaikille itsensä ylittäneille juoksijoille! Blogit ja Instagram on olleet täynnä toinen toistaan kovempia hehkutuksia ja fiilistelyä. Ihan huippua! :) Mitkä fiilikset sulle jäi päällimmäisenä HCR:stä?? :)
Näihin kuviin ja tunnelmiin,
-Karoliina
