Heippa ja hyvää Lucian päivää! Ensi viikolla koittaa jo joulu! <3 Täällä on ainakin vielä lahjaostokset hyvin kesken ja muutenkin tekemistä riittää, mutta eiköhän se tästä! Ei nyt vielä ainakaan stressiä pukkaa! :) Tässä postauksessa tulee taas katsaus viime viikon liikkumisiin. Liikunnan suhteen hyvä draivi jatkui ja viikkoon sisältyi mukavasti juoksua ja lihaskuntoharjoittelua. Nämä erilaiset lihaskuntohaasteet toimivat itselleni hyvinä motivaattoreina tähän aikaan vuodesta ja mietinkin jo, että mitä keksisi tammikuulle!
Hyvänä motivaattorina on myös toiminut Fitbit, jonka sain synttärilahjaksi. Kuin huomaamatta askelia tulee metsästettyä hieman lisää päivittäin, kun ranteessa on aktiivisuusmittari, joka niitä mittaa. Fitbitiltä tulee viikottain koonti viikon statseista, ja tältä näytti oma viime viikkoni Fitbitin mukaan (kuva on screenshotti kuten huomaa):
Askelmäärän lisäksi mielenkiintoista Fitbitissä on mielestäni seurata unta! Viime viikolla olen nukkunut keskimäärin 7 tuntia 45min/yö, mikä on ihan ok. Unelma olisi se noin kahdeksan tuntia, joten aika lähellä ollaan. Myös tuo tuntimäärä päivässä, kun liikun vähintään 250 askelta/tunti on mielenkiintoinen, sillä se ei todellakaan toteudu niiden tuntien aikana, kun olen liimattuna koneella..Yhteensä viime viikolla tuli otettua 82 968 askelta ja liikuttua jalan 63,09 kilometria. Nämä lukemat ovat sinänsä mielenkiintoisia, koska suurin osa niistä on ihan hyötyliikuntaa ja kävelyä. Jos kaikki se jäisi pois ja jäljelle jäisi vain ne muutamat juoksulenkit, jotka teen varsinaisina treeneinä, olisi viikottainen liikunta-annos ja aktiivisuus huomattavasti pienempi. Miettikää kuinka paljon tämä on vuodessa? Uskon, että tämä viime viikko on aika "perusviikko" eli se mitä suunnilleen liikun joka viikko. Hyötyliikunta kunniaan, tässä sen huomaa! :)
Ja sitten treenipäiväkirjaan viime viikolta:
Maanantai on ollut viime viikkoina perinteinen (aktiivinen) lepopäivä ja niin viime viikollakin. Henri oli vapaalla, joten käytiin joululahjaostoksilla ja muistaakseni kävin iltapäivällä kävelyllä, vaikkei Mila ollutkaan kotona (oli saaristossa vanhempieni kanssa). Lisäksi tein viime viikolla myös päivittäin HCR Jouluhaasteen päivän treenin ja maanantaina vuorossa oli ihanat pyöräilyvatsat x 50. Yksi lempiliikkeistäni corelle!
Tiistaina, itsenäisyyspäivänä kävin juoksemassa 11 kilometrin lenkin upeassa säässä ja tein lisäksi lyhyen coretreenin. Tämä oli taas niitä lenkkejä, joiden aikana rakastuu talvijuoksuun yhä uudelleen! <3 Niin parasta! Olen kyllä ehdottomasti enemmän kylmien säiden juoksija, kuin kesä kuumalla juoksusta innostuva..
Keskiviikkona oli lihaskuntopäivä. Tein illalla 35 minuutin lihaskuntotreenin, enkä enää tarkalleen muista mitä liikkeitä. Joskus, jos olen todella epämotivoitunut treenaamaan kotona, alan vain tekemään liikkeitä, jotka tulevat mieleen ja vaihdan nopeasti liikkeestä toiseen, jotta en kyllästy. Yleensä 20-30 minuuttia menee sillä tavalla todella nopeasti ja treeni onkin tehty! :)
Torstain treeninä oli Youtubesta HIIT cardio and abs workout, joka oli taas sarjaa "niille, jotka kyllästyvät nopeasti". Liikkeet vaihtuvat nopealla tahdilla ja treeni sujui vauhdikkaasti. Tykkäsin!
Perjantaina aloitettiin viikonloppu juoksemalla vaunulenkki Milan ja Islan kanssa. Juostiin noin 5 kilometrin lenkki ja juoksu kulki yllättävän kevyesti vaunuista huolimatta.
Lauantai alkoi reippaalla kävelylenkillä, mutta oli muuten lepopäivä, sillä olimme ihanissa häissä.
Sunnuntaina oli aktiivinen päivä, kun kävin aamulla tyttöjen kanssa vaunulenkillä, sitten tein HCR jouluhaasteen circuitin ja kävin alkuillasta vielä juoksemassa auringonlaskun aikaan 6 kilometrin lenkin. Aika täydellinen sunnuntai siis! :)
![]() |
| www.facebook.com/helsinkicityrun |
Onko teistä kenelläkään aktiivisuusmittaria käytössä? Mitä tykkäätte?
Kivaa tiistaita!
-Karoliina







