Viime lauantai oli tosiaan melkoinen juoksun juhlapäivä. Lauantaiaamu meni kurvaillessa rattaiden kanssa Minimaratonilla ja samalla tuli vedettyä vajaa 5 kilometrin aamulenkki osittain juosten ja osittain kävellen. Ei siis ihan tyypillinen valmistautumiseni iltapäivällä juostavaan kisaan, mutta onneksi olin lähdössä Street Runille rennoin mielin ja ilman sen suurempia tavoitteita. Tarkoituksenani oli juosta hieman reippaampi pitkis.
Etukäteen pelkäsin, että joudun kirjaimellisesti juoksemaan lähtöviivalle ehtiäkseni paikalle, mutta onnekseni serkkuni tuli auttamaan Islan hoidossa ja olin lähtöpaikalla JO 15 minuuttia ennen starttia, haha. Jos kyseessä olisi ollut tavoitteellisempi kisa niin tämä olisi ollut kyllä aivan liian myöhään, mutta nyt siinä ei ollut mitään ongelmaa. Pongasin samantien HCR Street teamin Harrin, Tiinan ja Katjun lähtöalueen vierestä ja lyöttäydyin heidän seuraansa vaihtamaan kuulumisia. Pikainen #runfie oli myös tietysti paikallaan! :)
Hetken päästä ryhmityimme lähtöön ja siellä tuli vastaan lisää tuttuja naamoja: Amanda ja Heidi. Pikaisten kuulumisten vaihdon jälkeen sanoimme kaikki heipat ja tsempit toisillemme ja tasan klo 15.45 startattiin matkaan kunnon vesisateessa!
Olin suunnitellut juoksevani alun omaa "maratonvauhtiani", eli n. 5:40min/km. Tuo vauhti on tavoitevauhtini jossain kohtaa lähitulevaisuudessa siintävälle seuraavalle maratonille, koska sillä pääsisi haaveilemaani alle 4 tunnin aikaan. Vielä ei kuitenkaan olla lähelläkään maratonkuntoa, saatikaan sitten alle 4 tunnin maratonkuntoa, joten maratonhaaveet saavat vielä odottaa. Vauhtia on kuitenkin hyvä testailla ja harjoitella lyhyemmillä matkoilla. Tietyn tasaisen vauhdin ylläpitäminen osoittautui taas kerran melko haastavaksi ja huomasin juoksevani liian kovaa. Harjoiteltavaa siis riittää ennen kuin tässä maratonille uskaltaa lähteä! ;)
Reitti suuntasi kohti Pikku-Huopalahtea ja sieltä Munkkiniemen kautta Kuusisaareen ja Lehtisaareen. Tämä osuus toi mieleen muistoja vuonna 2013 juoksemaltani ekalta maratonilta. Sade loppui jossain kohtaa ja aurinko tuli esiin. Ilma lämpeni ja olin todella iloinen, että olin laittanut shortsit jalkaan! Kymppiin asti juoksu kulki ihan hyvin, mutta jotakin puuttui. Kisafiilis. Ei ollut sellaista "lets go"-meininkiä, joka kisoissa usein tulee. Oikeastaan sytyin kisaan vasta viimeisen 7(8) kilometrin aikana, kun oltiin selkeästi jo menossa maalia kohti. Annoin vauhdin nousta puolimaratonvauhtiin ja aloin nauttia kisafiiliksestä. Oli ihanaa, että kisafiilis tuli, mutta samalla se on haasteeni. Sellaisissa kisoissa, joissa alusta asti haluan juosta omaa kovaa vauhtia tulisi "kisafiilis-ja moodi" saada päälle heti alusta asti eikä vasta puolenvälin jälkeen. Tämä on oikeastaan enemmän henkinen juttu ja kisaan keskittyminen kunnolla auttaa. Silloin kun olen oikeasti kisaamassa, niin valmistautuminen onkin huomattavasti tarkempaa kuin nyt. Tutustun reittiin ja juomapisteisiin paremmin, teen mielikuvaharjoituksia ja muutenkin valmistaudun kisaan huolellisemmin.
Lauttasaaren läpi juostuamme tulimme Ruoholahteen, josta yhdyimme maratoonareiden virtaan baanalle kohti Sonera Stadiumia. Kansalaistorilla oli mahtavaa kannustusta ja paljon ihmisiä, se jäi mieleen mukavana kohtana. 17km tuli täyteen jo kaukana Sonera Stadiumista ja lopulta maalissa oma kelloni näytti 17,9km. Maalissa olin ajalla 1:35:02, johon olin tyytyväinen. Keskivauhti oli lopulta 5:17min/km. Matkan pituus ei sinänsä ollut mikään ongelma, mutta se mikä hieman häiritsi oli kilometrikylttien puuttuminen täysin Street Runin reitiltä. Matkalla oli toki maratonin kilometrikylttejä, mutta ilman omaa GPS:ää olisi ollut aivan ulalla siitä, missä kilsoissa Street Runilla mentiin. Hieman jäi sellainen tunne, ettei Street Runin matkaa ollut ihan tarkasti mitattu, mutta kuten sanottua eipä sillä matkalla niin väliä ollut, kun kyseessä ei ollut puolimaraton/maraton/kymppi. Toki jos matkaa markkinoidaan 17 kilometrin juoksuna niin olisi hyvä, että se olisi sitä! ;)
Maalissa törmäsin pian tuttuihin naamoihin ja vaihdettiin endorfiininhuuruiset juoksukuulumiset. Maaliviivan ylittäminen ja huippu fiilis juoksun jälkeen ovat kyllä juoksutapahtumien parasta antia! Ja toki myös ihanat juoksukaverit, joiden kanssa fiilistellä! <3
Kaiken kaikkiaan tykkäsin kyllä toista kertaa järjestetystä Helsinki Street Runista ja voin suositella sitä muillekin. On hienoa, että HCM:n yhteyteen on saatu vähän lisää pöhinää ja jotain uutta! :) Tästä on hyvä jatkaa harjoituksia kohti syyskauden ekaa varsinaista tavoitetta eli Espoon Rantapuolikasta!
-Karoliina
Seuraa Instagramissa/Facebookissa/Bloglovinissa/ Snapchatissa (candyontherun)
*Osallistuminen saatu HCR Street teamin kautta
Etukäteen pelkäsin, että joudun kirjaimellisesti juoksemaan lähtöviivalle ehtiäkseni paikalle, mutta onnekseni serkkuni tuli auttamaan Islan hoidossa ja olin lähtöpaikalla JO 15 minuuttia ennen starttia, haha. Jos kyseessä olisi ollut tavoitteellisempi kisa niin tämä olisi ollut kyllä aivan liian myöhään, mutta nyt siinä ei ollut mitään ongelmaa. Pongasin samantien HCR Street teamin Harrin, Tiinan ja Katjun lähtöalueen vierestä ja lyöttäydyin heidän seuraansa vaihtamaan kuulumisia. Pikainen #runfie oli myös tietysti paikallaan! :)
Hetken päästä ryhmityimme lähtöön ja siellä tuli vastaan lisää tuttuja naamoja: Amanda ja Heidi. Pikaisten kuulumisten vaihdon jälkeen sanoimme kaikki heipat ja tsempit toisillemme ja tasan klo 15.45 startattiin matkaan kunnon vesisateessa!
Olin suunnitellut juoksevani alun omaa "maratonvauhtiani", eli n. 5:40min/km. Tuo vauhti on tavoitevauhtini jossain kohtaa lähitulevaisuudessa siintävälle seuraavalle maratonille, koska sillä pääsisi haaveilemaani alle 4 tunnin aikaan. Vielä ei kuitenkaan olla lähelläkään maratonkuntoa, saatikaan sitten alle 4 tunnin maratonkuntoa, joten maratonhaaveet saavat vielä odottaa. Vauhtia on kuitenkin hyvä testailla ja harjoitella lyhyemmillä matkoilla. Tietyn tasaisen vauhdin ylläpitäminen osoittautui taas kerran melko haastavaksi ja huomasin juoksevani liian kovaa. Harjoiteltavaa siis riittää ennen kuin tässä maratonille uskaltaa lähteä! ;)
Reitti suuntasi kohti Pikku-Huopalahtea ja sieltä Munkkiniemen kautta Kuusisaareen ja Lehtisaareen. Tämä osuus toi mieleen muistoja vuonna 2013 juoksemaltani ekalta maratonilta. Sade loppui jossain kohtaa ja aurinko tuli esiin. Ilma lämpeni ja olin todella iloinen, että olin laittanut shortsit jalkaan! Kymppiin asti juoksu kulki ihan hyvin, mutta jotakin puuttui. Kisafiilis. Ei ollut sellaista "lets go"-meininkiä, joka kisoissa usein tulee. Oikeastaan sytyin kisaan vasta viimeisen 7(8) kilometrin aikana, kun oltiin selkeästi jo menossa maalia kohti. Annoin vauhdin nousta puolimaratonvauhtiin ja aloin nauttia kisafiiliksestä. Oli ihanaa, että kisafiilis tuli, mutta samalla se on haasteeni. Sellaisissa kisoissa, joissa alusta asti haluan juosta omaa kovaa vauhtia tulisi "kisafiilis-ja moodi" saada päälle heti alusta asti eikä vasta puolenvälin jälkeen. Tämä on oikeastaan enemmän henkinen juttu ja kisaan keskittyminen kunnolla auttaa. Silloin kun olen oikeasti kisaamassa, niin valmistautuminen onkin huomattavasti tarkempaa kuin nyt. Tutustun reittiin ja juomapisteisiin paremmin, teen mielikuvaharjoituksia ja muutenkin valmistaudun kisaan huolellisemmin.
Lauttasaaren läpi juostuamme tulimme Ruoholahteen, josta yhdyimme maratoonareiden virtaan baanalle kohti Sonera Stadiumia. Kansalaistorilla oli mahtavaa kannustusta ja paljon ihmisiä, se jäi mieleen mukavana kohtana. 17km tuli täyteen jo kaukana Sonera Stadiumista ja lopulta maalissa oma kelloni näytti 17,9km. Maalissa olin ajalla 1:35:02, johon olin tyytyväinen. Keskivauhti oli lopulta 5:17min/km. Matkan pituus ei sinänsä ollut mikään ongelma, mutta se mikä hieman häiritsi oli kilometrikylttien puuttuminen täysin Street Runin reitiltä. Matkalla oli toki maratonin kilometrikylttejä, mutta ilman omaa GPS:ää olisi ollut aivan ulalla siitä, missä kilsoissa Street Runilla mentiin. Hieman jäi sellainen tunne, ettei Street Runin matkaa ollut ihan tarkasti mitattu, mutta kuten sanottua eipä sillä matkalla niin väliä ollut, kun kyseessä ei ollut puolimaraton/maraton/kymppi. Toki jos matkaa markkinoidaan 17 kilometrin juoksuna niin olisi hyvä, että se olisi sitä! ;)
Maalissa törmäsin pian tuttuihin naamoihin ja vaihdettiin endorfiininhuuruiset juoksukuulumiset. Maaliviivan ylittäminen ja huippu fiilis juoksun jälkeen ovat kyllä juoksutapahtumien parasta antia! Ja toki myös ihanat juoksukaverit, joiden kanssa fiilistellä! <3
 |
| Kuvassa: minä, Laura H, Laura P. ja Heidi |
-Karoliina
Seuraa Instagramissa/Facebookissa/Bloglovinissa/ Snapchatissa (candyontherun)
*Osallistuminen saatu HCR Street teamin kautta
