maanantai 22. elokuuta 2016

Juoksua eri elämänvaiheissa

Olen viime aikoina pyöritellyt paljon tätä asiaa mielessäni. Kuinka juoksu on siitä hyvä laji harrastaa, että se muokkaantuu tarvittaessa eri elämäntilanteisiin ja sitä voi harrastaa läpi elämän, jos niin haluaa. Koko tämä ajatus juoksusta (ja sen muutoksista) eri elämänvaiheissa lähti siitä, kun olen joutunut raskauden jälkeen tekemään töitä sekä fyysisen kunnon että myös henkisen puolen kanssa. Juoksun suhteen on pitänyt uudessa elämäntilanteessa hyväksyä se, etten ole sormia napsauttamalla takaisin siinä kunnossa, kuin olin ennen raskautta (omassa ennätyskunnossa sekä puolimaratonilla että maratonilla syksyllä 2014). Asian hyväksyminen pitäisi olla ihan helppoa, koska se on täysin selvää, että lähes vuoden tauolla "kunnon juoksemisesta", 20kg painonlisäyksellä, kropan muutoksilla ja lapsen synnyttämisellä on vaikutuksensa. Olen toki hyväksynytkin tämän asian ja pyrkinyt tekemään nöyrästi töitä sen eteen, että pääsen juoksun suhteen kohti uusia asettamiani tavoitteita. Matkalle on kuitenkin mahtunut myös niitä hetkiä, kun olen vertaillut itseäni negatiivisessa mielessä juoksukavereihin tai vaikkapa somessa seuraamiini juoksijoihin, jotka tuntuvat juoksevan niin paljon enemmän ja niin paljon kovempaa. Negatiivisen vertailun hetket saavat mielen matalaksi, mutta onneksi niistä hetkistä on ponnistettu ylös melko nopeasti, kun olen kääntänyt oman ajatteluni positiiviseksi. Mitä kaikkea olenkaan jo nyt saavuttanut ja päässyt näin pitkälle. Ja ennen kaikkea: olen hyväksynyt oman elämäntilanteeni ja sen tuomat haasteet rakkaan juoksuharrastukseni suhteen.


Kuva viikonlopun pitkikseltä :)

Elämässä tulee erilaisia vaiheita. Se, mikä meidän juoksijoina ja ihmisinä toki muutenkin, pitäisi muistaa ja hyväksyä on se, että asiat on aina suhteutettava omaan elämäntilanteeseen. Toisissa elämänvaiheissa eri asiat ovat prioriteetteja ja toisissa taas toiset asiat. Jossain elämänvaiheessa on mahdollisuus ja halu priorisoida juoksua ja harjoittelua huomattavasti enemmän. On aikaa lähteä treenaamaan silloin kun itselle sopii tai on niin suuri motivaatio ja tahto, että aikaa järjestää treenaamiselle, vaikkei sitä oikeasti olisi. Juoksu on prioriteettilistan kärjessä. Aina ei kuitenkaan ole kyse siitä, onko aikaa juoksulle vai ei. Toisinaan juoksun harrastamista saattaa vaikeuttaa vaikkapa stressi tai huonot yöunet, jotka vievät jaksamista äärirajoille. Näissä elämänvaiheissa juoksu ei olekaan prioriteettilistan kärjessä ja se on ihan ok. Juoksua ei kuitenkaan tarvitse kokonaan lopettaa, sillä se myöskin auttaa selviytymään haastavimmista elämänvaiheista ja tuo niihin iloa. On ihan ok juosta kerran viikossa nollatakseen päätä tai vaikkapa pari kertaa kuukaudessa. Sillä määrällä ei ehkä harjoitella maratonille tai puolimaratonille, mutta se pitää kuitenkin harrastuksessa kiinni ja tarjoaa pakohetken mahdollisista arjen kuormittavista asioista. Kun oma tilanne muuttuu, on juoksulle taas ehkä mahdollisuus antaa enemmän. 




Omalla kohdallani tässä elämänvaiheessa (vauva-arjessa) juoksu on omalla tavallaan prioriteettilistan kärjessä. Haluan juosta säännöllisesti, joten järjestän sille aikaa, vaikka se ei aina ole niin helppoa ja vaatii suunnittelua. Juoksu on tällä hetkellä fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista huolehtimista, omaa aikaa, akkujen lataamista, inspiroitumista, yhteisöllisyyttä ja itsensä haastamista. Vauva-arki ei aina ole helppoa eikä elämä uutena äitinä. Vaiheeseen mahtuu niin paljon uutta, muutoksia, pelkoja ja pohdintoja. Toki myös suurta rakkautta, onnea ja iloa. Tämän elämänvaiheen keskellä on ihanaa, että on juoksu. Se on ollut pelastava tekijä monissa hetkissä, kun on tuntunut siltä ettei tästä tule mitään, olen ihan huono äiti. Juoksulenkin jälkeen ajatukset ovat selkiytyneet ja mieli on kirkkaampi. Tulee fiilis, että kyllä tämä tästä taas. I can do this. Puhumattakaan siitä kuinka paljon juoksu ja liikunta ylipäätään ovat auttaneet hyväksymään omaa kroppaa uudelleen raskauden jälkeen. Niillä on ollut todella suuri merkitys. 




Mielestäni kenenkään ei pitäisi nöyristellä ja tuntea huonommuutta siitä, että juoksee vähemmän tai hitaammin kuin joku toinen. Netissä ja somen keskustelupalstoilla ja ryhmissä näkee usein oman juoksuharrastuksen vähättelyä. "No minähän juoksen vain näin ja näin vähän..ja ihan etanavauhtia". Tekisi mieli huutaa: "Mitä väliä! Sinä juokset ja liikut ja huolehdit terveydestäsi samalla. Se on upeata! Jatka samaan malliin!!" 

Meidän kaikkien pitäisi ennemminkin miettiä sitä, kuinka juoksu harrastuksena palvelee juuri meitä parhaimmalla mahdollisella tavalla, juuri siinä elämänvaiheessa jossa itse olemme. Olen sitä mieltä, että (harraste)juoksun pitää antaa enemmän kuin se ottaa. Omaa juoksuharrastusta suunnitellessa ja tavoitteita asettaessa kannattaa ne suhteuttaa omaan elämäntilanteeseen, jolloin ne todennäköisesti ovat järkeviä ja mahdollisia saavuttaa. Omalla kohdallani hyväksyn sen, että tässä elämäntilanteessa en pysty (halua) panostaa juoksuun niin paljon kuin ehkä joskus aikaisemmin. Yöunet ovat vielä katkonaisia ja ne vaikuttavat palautumiseen. Imetyksen vuoksi kroppa ei ole vielä täysin "omassa käytössä". Aikaa ja jaksamista ei ole samalla tavalla. Mutta, ei se tarkoita sitä, että pitäisi kuitenkaan heittää juoksukenkiä naulaan ja lopettaa rakas harrastus kokonaan. Ehei. Se tarkoittaa tilanteen hyväksymistä, hetkessä elämistä ja tavoitteiden uudelleen miettimistä. Se tarkoittaa rauhassa etenemistä, kärsivällisyyttä, pienestä edistymisestä nauttimista, kiitollisuutta ja itsensä haastamista sillä hetkellä sopivalla tasolla. 




Varmasti jossain kohtaa tulee taas sellainen elämänvaihe, jossa haluan treenata täysillä vaikkapa maratonille. Panostaa juoksuun enemmän, noudattaa harjoitusohjelmaa, tehdä suunniteltuja tietynvauhtisia treenejä, tehdä säännöllisiä korvaavia treenejä ja harjoitella lihaskuntoa suunnitelmallisesti. Miettiä ruokavalion tukemaan optimaalisesti harjoittelua, nukkua riittävästi ja huoltaa kehoa päivittäin eikä silloin kun siihen on 5 minuuttia aikaa. Nyt vain ei ole se elämänvaihe ja se on ihan ok. 

Pointtina tässä tekstissä ja näissä sekavissa ajatuksissani on ehkä se, että pyri hyväksymään se elämänvaihe, jossa itse olet ja tee siitä niin hyvä kuin mahdollista. Älä vertaile itseäsi muihin ainakaan negatiivisessa mielessä.  Itselläni ei nyt ole se "juoksuun täysillä panostamisen"'-elämänvaihe, mutta juoksut jatkuu silti ja ihan tavoitteellisestikin, sillä se motivoi minua. Pyrin kuitenkin olemaan vertailematta omaa juoksemistani super nopeisiin juoksukavereihin ja sen sijaan keskityn parantamaan omaa tekemistäni. Nauttimaan matkasta ja pienistä kehityksen askelista. Täydellisyyttä tavoittelematta ja tämän elämänvaiheen epätäydellisen ihanuuden hyväksyen. Juoksu kulkee elämässä mukana ja tällä hetkellä se ainakin antaa enemmän kuin ottaa.

Hyviä juoksuja kaikille! <3 Missä elämänvaiheessa sinä menet juoksun suhteen juuri nyt? 

xx, Karoliina

Seuraa Instagramissa/Facebookissa/BloglovinissaSnapchatissa (candyontherun)   

23 kommenttia:

  1. Tällä hetkellä on se elämänvaihe, että juoksuun voi panostaa täysillä. Ultramatkalle treenaaminen on kaikessa tekemisessä ykkösenä nyt ja lokakuun jälkeen voi hetkeksi hengähtää ja juoksennella taas enemmän oman fiiliksen mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kuulostaa hyvältä!! :) Ihanaa, että on aikaa ja halua panostaa omaan harrastukseen nyt täysillä! Ja pääasia, että se tuntuu mielekkäältä! :) Paljon tsemppiä matkalle ultraa kohti ja itse koitokseen tietysti myös!!

      Poista
  2. Nimetön lukijasi täällä hip! :)

    Kiva lukea postaus. Itsellä on (jos kaikki menee hyvin) sama ensi vuotena edessä. Jo nyt harrastusjuoksu on jäänyt kun alkuraskaudessa tuntuu ettei rakko pidä yhtään juoksuaskelta ja etenemisvauhti on pahimmillaan puuskuttaessa 8min/km. Katsotaan toisiko keskiraskaus tilanteeseen muutosta vai onko edessä nyt vuoden juoksutauko. On hienoa kuitenkin lukea että täältäkin vielä noustaan ja olenkin innolla seurannut miten hissukseen säkin olet lähtenyt kuntoa uudelleen kasvattamaan. Toivoa siis on! :D

    Vaikka ehkä hieman blogin aiheen ohi meneekin, niin olisi hauska lukea tuollaisen aktiivimenijän kokemukset noista teidän vaunuista kun oot tainnut koluta kaiken maailman maastot ja säät niillä läpi niin kävellen kuin juosten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippahei nimetön lukija! ;) Kiva kun kommentoit!! Ja paljon onnea sulle raskauden johdosta! <3 Ihana juttu! Heh, se ensimmäinen kolmannes voi kyllä oikeasti olla kaikista haastavin, mutta älä huoli, jos juoksut jää siihen. Kyllä sieltä todellakin noustaan vielä! :) Paljon voi kuitenkin tehdä raskauden aikana vaikkei voisi juosta (jos kaikki muuten kunnossa ja raskaus etenee normaalisti) edistääkseen siitä palautumista ja juoksun pariin paluuta. Lihaskuntoharjoittelua oman kehon painolla ja kevyemmillä punteilla ainakin. Siitä on ihan älyttömästi hyötyä! Jos itse saan kokea uuden raskauden jossain kohtaa niin pyrin kyllä panostamaan juuri lihaskuntoharjoitteluun enemmän! :)

      Ja hei, kiitos toiveesta! Pyrin toteuttamaan sen! :) Olet oikeassa, että meidän vaunut on nähnyt aika monet eri säät ja maastot tässä kohta 10 kuukauden aikana! :D

      Mukavaa viikon jatkoa sinne!!

      Poista
  3. Mielenkiinnolla odotan, miten juoksu lähtee ensi vuonna sujumaan. Nyt pystyn vielä juoksemaan, vaikka vauhti onkin reippaasti hidastunut ja matkat lyhentyneet. Yllättävän sinut olen kyllä ollut tilanteen kanssa ja pääosin olenkin ajatellut, että nyt kaikki liike on hyväksi, olipa se vauhti tai matka sitten mitä tahansa. Ensi vuodestakin ajattelen lähinnä positiivisesti, että oman kunnon kohottamisesta saa mielenkiintoisen projektin. Pitää vaan muistaa asettaa tarpeeksi pieniä tavoitteita, jotta onnistumisen tunteita saa useammin :)

    Tsemppiä treeneihin, hienosti olet edennyt raskauden jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Piia, kiitos kommentista! :) Hienosti olet pystynyt jatkamaan juoksua raskauden aikana ja se on toki ihan luonnollista, että vauhdit hidastuu ja matkat lyhenee samalla kun masu kasvaa ja tulee uusia haasteita eteen kropan ja raskauden kanssa. Oman kunnon kohottaminen raskauden jälkeen on todellakin mielenkiintoinen projekt, joka on tarjonnut kyllä ihan uusia haasteta! Samalla tavalla olen siihen suhtautunut! :) Olen ihan varma, että sä pääset hienosti takaisin juoksun pariin sitten aikanaan raskauden jälkeen ja juuri tuo pienien tavoitteiden asettaminen, kärsivällisyys ja lempeys itseään kohtaan on tosi tärkeitä. Tsemppiä sinne myös!! :)

      Poista
  4. Olipa mukava lueskella samankaltaisia ajatuksia kuin itsellä on ollut. Paras kunto oli minullakin vuonna 2014 ja vuoden juoksutauon ja raskauden jälkeen kunto on jälleen kasvussa. Välillä mielessä on käynyt harmitus siitä, että ei ole maratonkunnossa, mutta toisaalta iloa on tuottanut se, että voi keskittyä kymppiin ja puolikkaaseen ja edetä pikkuhiljaa. Ja mikä parasta ainakin itselläni olisi äippävapaalla aikaa treenata päivisin vaunujen kanssa melkein miten vaan. Sekin on vapautta :) Ja treenaa sitten sillä teholla, mikä tuntuu 4 - 5 yöheräämisen ja imetysten jälkeen jäävän. Pakkoko sitä on täysiä kiskoa! Hyviä treenejä sinulle jatkossakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Näinpä juuri! :) Ihan sama täällä, että välillä sitä harmittelee, ettei ole siinä tietyssä kunnossa, mutta sitten seuraavassa hetkessä osaa taas arvostaa tätä hetkeä ja tätä matkaa juuri tässä ja nyt. Ja ihan totta, että tällä hetkellä olisi kyllä aikaa liikkua vaikka millä mitalla, kunhan hieman soveltaa tilanteen mukaan! Sinne myös hyviä treenejä ja tsemppiä vauva-arkeen! :)

      Poista
  5. Itsellä meni viitisen vuotta lasten syntymän jälkeen, että innostuin taas todella juoksemisesta. Siihen asti riittivät kärrylenkit. Nyt kun lapset ovat jo kouluikäisiä, saan todella nauttia tästä juoksukärpäsen puremasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Janna! Ihana kuulla, että siellä on nyt on aikaa ja mahdollisuus nauttia juoksemisesta! Hyviä lenkkejä ja tsemppiä treeneihin! :)

      Poista
  6. Itsekin koin joskus tuossa keväällä sellaisen ahaa-elämyksen, että kaikkeen ei voi panostaa sata lasissa samaan aikaan. Että täytyy valita mikä on juuri siinä hetkessä se ykkösjuttu. Itsellä ainakin käy helposti niin, että haluaisin olla hyvä kaikessa, jolloin pakaa jossain vaiheessa leviää ja väsymys iskee. Kun ymmärsin, etten voi esim. tehdä kolmivuorotyötä, treenata tavoitteellisesti ja lukea pääsykokeisiin samaan aikaan ilman että oma jaksaminen, parisuhde ja sosiaaliset suhteet kärsivät, oli pakko vain priorisoida.
    Ja ai että mä tykkään tästä sun blogista, oot niin inspiroiva tyyppi! Hyviä juoksulenkkejä ja tsemppiä vauva-arkeen! :) <3
    t: Unnukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Ihana kuulla susta!! <3 Se on kyllä juurikin noin, että kaikkeen ei pysty kerralla ja on pakko priorisoida niitä asioita, jotka ovat tärkeimpiä! Hyvä, että balanssi on löytynyt! <3 Kiva kuulla, että tykkäät!! :) Paljon tsemppiä sinnekin ja kivaa kun kommentoit!!

      Poista
  7. Tuo sinun kysymyksesi herätti niin paljon ajatuksia, että kirjoitinpa siitä kokonaisen postauksen. Kurkkaa siis vastaus blogistani! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkkasin ja kommentoin sinne! :) Hyvä postaus!

      Poista
  8. Heippa! Ja KIITOS taas aivan mahtavasta, positiivisesta ja tsemppaavasta postauksesta!

    Itse käyn tällä hetkellä just näitä tunteita läpi. Aloitin innoissani jo kk synnytyksen jälkeen hölköttelyt kun siltä tuntui, mutta nyt jälkeen päin voi todeta että selvästi liian aikaisin. Jouduinkin sitten unohtamaan juoksut nyt ainakin toistaiseksi, kun se vaan ei vielä tunnu hyvältä millään tapaa (synnytyksestä nyt 3,5kk). Vaunulenkeillä (n. 5-10 km) tulee käytyä melkein päivittäin, mutta siinä se. Haikea fiilis, kun olen ensi keväänä menossa HHM:lle ja aikoinaan aloitin kevään puolikkaalle treenaamisen jo näin alkusyksystä. Nyt ei ole tietoakaan milloin taas voisi palailla juoksun pariin. Toivottavasti kuitenkin vähitellen! :)

    Täytyy myöntää että itse tulee usein syyllistyttyä just tuohon omien suoritusten vähättelyyn. Itse kun olen pikemminkin sellainen hidas hölköttelijä, niin jatkuvasti tuntuu että pitäisi olla perustelemassa tai selittelemässä omia vauhtejaan tms. ja lueskelee ihmeissään toisten juttuja joistain 5 min/km ja risat vauhdeista. Yritän kuitenkin muistaa että elämäntilanteen lisäksi myös meillä jokaisella lähtötasot ja liikuntahistoria on ihan erilaisia, mitkä vaikuttaa myös.

    Yritän itse ajatella just noin kuten sanoit, että pääasia kun liikkuu ja huolehtii terveydestään, olipa miten harvoin tai hitaasti tai vähän tahansa. Se on kuitenkin kaikki kotiinpäin!

    Kiitos vielä taas ihanan tsemppaavasta postauksesta ja kivoja juoksuja sinne!

    Heidi // http://gojiavocado.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Heidi! Kiitos sulle, kun jaksoit kommentoida ja mukava kuulla, etten ole yksin näiden ajatusten kanssa! :) Paljon tsemppiä ja kärsivällisyyttä tuohon palautumisvaiheeseen synnytyksen jälkeen! Muistan itse sen tunteen myös, kun tunsi ettei vielä ole valmis juoksemaan, kroppa ei vaan tuntunut kestävän sitä vielä. Itseäni auttoi ajan lisäksi tosi paljon myös lihaskuntoharjoittelu, etenkin keskivartalon (vatsa, selkä, kyljet, pakarat) vahvistaminen sekä tietysti lantionpohjalihasten harjoittaminen. Kärsivällisyyttä vaan! <3 Tiedän ettei ole helppoa, mutta kyllä se siitä! Kevään puolikkaisiin on onneksi niin paljon aikaa, että hyvin ehtii treenata vaikka pääsisi aloittamaan vasta ensi vuoden puolella. Ja todellakin, kaikki liikkuminen on kotiinpäin!! :) Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  9. Oi vitsit, mikä postaus. Kylläpä te naiset (Juoksuaskeleet -blogin Satun postaus herätti juuri myös ihan hurjasti ajatuksia) nyt lyötte mua niin sanotusti halolla päähän! :)

    "Mielestäni kenenkään ei pitäisi nöyristellä ja tuntea huonommuutta siitä, että juoksee vähemmän tai hitaammin kuin joku toinen. Netissä ja somen keskustelupalstoilla ja ryhmissä näkee usein oman juoksuharrastuksen vähättelyä. "No minähän juoksen vain näin ja näin vähän..ja ihan etanavauhtia". Tekisi mieli huutaa: "Mitä väliä! Sinä juokset ja liikut ja huolehdit terveydestäsi samalla. Se on upeata! Jatka samaan malliin!!"

    Onnistuit ainakin huutamaan tuon suoraan nyt mulle! :) Ja pelkästään siis positiivisessa mielessä. Olen nimittäin vähän vaipunut negailuun oman juoksuni suhteen viime aikoina. Tehnyt juuri tuota, mistä tuossa postauksen alussa mainitset, vertaillut muihin ja tuntenut itseni etanaksi. Mutta jotenkin tämä sun tekstisi herätteli taas todellisuuteen. Kun kuitenkin mä olen juurikin tuo harrastejuoksija! Tän ei pitäis olla niin vakavaa. Toki tavoitteita saa ja pitää olla, mutta siinä kohtaa jos tavoittellisuus alkaa syömään liikunnan iloa, ollaan menossa metsään. Ja tuo muihin vertaaminen on kyllä aikalailla turhaa. Jokaisella kun kuitenkin on erilaiset lähtökohdat, erilainen elämäntilanne ja erilaiset tavoitteet. Pitäisi vain oppia olemaan armollisempi itselleen, olla tsemppari eikä dissaaja. Kun sitä ei ikinäkään tulisi mieleenkään painaa ketään toista negatiivisilla kommenteilla alas, niin miksi sitä sitten tekee itselleen?

    Kiitos tästä postauksesta, ajatuksesi herätteli kyllä nyt melkoisesti.

    Iloa ja hyvää mieltä sun lenkeille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, kiitos kommentista ja mahtavaa, kun osui ja upposi! :) <3 Nimenomaan juuri tuo, että tavoitteita saa olla (jos niitä kaipaa ja haluaa), mutta sitten kun liikunnan ILO, joka on SE JUTTU katoaa niin silloin pitäisi pysähtyä miettimään, että onkos tässä nyt mitään järkeä. Harrastuksen pitäisi kuitenkin tuoda elämään iloa ja energiaa eikä kuluttaa liikaa. Ja juurikin tuo vertailussa on haastavaa, kun meillä kaikilla on erilaiset lähtökohdat ja elämäntilanteet. Ymmärsit tosi hyvin mun pointit tekstistä! :) Sinne myös mukavia lenkkejä!! :)

      Poista
  10. Moikka!

    Harvoin kommentoin, vaikka aina kaikki postauksesi luenkin, mutta nyt on pakko. Aivan huippu teksti! Mulla itelläni on tällä hetkellä menossa juoksun suhteen aika nihkeä kausi. Mitään yksittäistä suurta syytä siihen ei ole. Olin pari vuotta sitten parhaimmassa kunnossa, mitä olen ollut. Tosin silloinkin vähän hitaampi kuin sinä olet ollut nyt synnytyksen jälkeen ;) Tämän vuoden puolella treenasin vielä talven ja kevään maratonille, mutta kesästä lähtien ei ole vaan sujunut. Ei yksinkertaisesti huvita treenata kuten ennen. Taustalla on pikkuvammoja, mutta ei mitään suurempaa, mikä estäis juoksun. Kesä meni vähän nihkeillä fiiliksillä juoksun suhteen, mutta loppukesästä sitten päätin, että antaa olla! Ja katos vaan, sehän toimi. Juoksen tällä hetkellä fiiliksen mukaan 1-2 krt/vko (ennen juoksin 3-4 krt) ja liikun muuten aktiivisesti: teen lihaskuntoa, käyn kävelemässä ja uimassa. Ja tämä tuntuu tähän kohtaan just hyvältä! :)

    Tiedostan, että tällä menolla kunto ei ainakaan kasva, mutta just tällä hetkellä ei haittaa. Kuulostelen nyt syksyn, että miltä tällainen vähän vähempi juokseminen tuntuu ja jos taas into alkaa talvea kohti kasvaa, niin sitten mennään kovempaa. Sen sijaan, että tänä syksynä juoksisin vaikka puolikasta, aion mennä vaeltamaan ja juoksemaan yhden pikkukisan kotikaupungissa. Todellakin harrastelijalle pääasia on, että liikunnan ilo säilyy :)

    Kiitos taas inspiroivasta ja kannustavasta tekstistä ja ihanaa syksyä sulle, Karkki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Laura! Ihanaa kun kommentoit, arvostan tosi paljon sitä, kun jaksatte kirjoitella teidän ajatuksia ja saadaan vuorovaikutusta tänne kommenttiboksiin! :) Kuulostaa hyvältä tuo sun tilanne tällä hetkellä! Monipuoliset treenit kunniaan!! Ja se on tärkeätä, että liikkuminen tuntuu hyvältä ja se iloinen meininki säilyy! Ja hyvin voi nuo monipuolisemmat treenit taas kehittää erilaisia ominaisuuksia. Itse en ainakaan pysty pelkästään juoksemaan, vaikka juoksua rakastankin. Pää ei kestä eikä kroppa! :D Ihanaa syksyä sinne myös! :)

      Poista
  11. Hei ! Hieno kirjoitus jälleen :) Kuntoon vaikuttaa moni muukin asia kuin treenaaminen ja itse olen vaan hyväksynyt sen ettei geenit ja ruumiinrakenne riitä kovin ihmeellisiin aikoihin. Kunto ei enää kovin helposti kasva joten tyydyn nykyiseen ja olen vaan pidentänyt matkaa. Sen verran rohkaisen kuitenkin et 1-2 krt viikossa treenaamalla juoksee helpostikin maratoneja ihan huvikseen (toki ilman aikatavotteita rennosti).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, kiitos sulle kommentista! :) Tuo on mun mielestä juurikin yksi juoksun hyviä puolia. Jos tuntuu siltä, että nopeutta ei tule lisää, niin aina voi keksiä uutta vaikka matkan suhteen. Tai suunnata vaikka poluille, jos yleensä juoksee asfaltilla tms. Vaihtelua löytyy ja jokaiselle jotakin! Hyviä juoksuja sinne!! :)

      Poista