Yläpuolella on kuva treenivaatteista, joita pakkailin mukaan…huhhuh! Melkoinen kasa tavaraa kahdeksi päiväksi! Sisäliikuntavarusteet jumppiin, ulkoliikuntavarusteet juoksua ja hiihtoa varten sekä uikkarit uintiin ja vesijuoksuun. Ja tuosta puuttuu vielä iltavaatteet.. Sain kun sainkin kaikki mahtumaan (melko) pieneen kassiin enkä joutunut ottamaan matkalaukkua tällä kertaa, mutta ehkä pakkaamisessa olisi vähän opeteltavaa edelleen! :D
Tällä viikolla on tullut liikuttua mukavan monipuolisesti. Maanantain ohjelmassa oli normaalisti 2h ratsastusta, tiistaina tein kotikuntopiirin, joka sisälsi core, pakara- ja jalkatreeniä (samoja liikkeitä kun esittelin eilisessä postauksessa) Keskiviikkona kävin pumpissa ja juoksin sitä ennen matolla 4km. Pumppi ei tuntunut yhtään niin pahalta kuin viime viikolla..jei! Eilen torstaina käytiin siskoni Katin kanssa juoksemassa 11km lenkki. Aloitettiin rauhallisella vauhdilla ja nostettiin vauhtia loppua kohti, koska Katilla oli kiire töihin. Heh. Saatiin aika hyvä progressiivinen (loppua kohti kiihtyvä) treeni kiireen takia!
Oltiin ihan samiksia, kun Katilla sattui olemaan ihan sattumalta sama takki päällä! :) Kati treenailee tällä hetkellä kohti toista puolikastaan (HCR 16.5) ja treenit sujuu tosi hyvin…ainakin eilisestä vauhdista päätellen. Hyvä, että pysyin perässä, kun hän pinkoi menemään..haha!
Sellaista! Palaillaan viikonlopun kuulumisista varmastikin sunnuntai-iltana! :) Mitä suunnitelmia teillä on viikonlopulle?
Mila ja minä toivotetaan oikein hyvää viikonloppua teille kaikille! <3
t: Karoliina
Oi vitsi miten kivalta kuulostaa teidän vkl! Olispa kiva olla mukana! Meillä on huomenna kavereiden tuparit ja aamulla ajattelin mennä spinniin ja core balliin. Tällä viikolla on ollut aika kiire joten siitä tulee vasta kolmas varsinainen treeni, mutta kävellyt olen sen verran paljon etten ota ressiä ;). Ens viikolla on väljempi aikataulu niin ehtii treenata enemmän :). Kivaa viikonloppua :)
VastaaPoistaOispa kiva, jos oisit mukana! :) Ens kerralla sitten! Kuulostaa kivalta sun viikonloppu, hyvä mixi sosiaalisia juttuja ja treeniä, tykkään! Turhaan sitä stressiä ottamaan, jos välillä jää treenit vähemmälle. Elämä on! Kivaa viikonloppua sulle myös!! :)
PoistaHihiih huippua! Mä tuun matkalaukun kanssa. :P
VastaaPoistaHahaha, en tuomitse! :D Huomiseen! <3 :)
PoistaKiitos pakkausvinkeistä :D mulla on koko rumba vielä eessä! Ei ois sit voitu erilaisempia lajeja valita, kun kaikki mahdolliset varusteet lähössä mukaan :P nähdään!
VastaaPoistaHahaha, hyvinhän sä olit onnistunut pakkaamaan! Paljon paremmin kuin mä! :D Pro!
PoistaHeeeei ihanaa viikonloppua! :) odotan uusia postauksia!
VastaaPoistaHeiiiii, uusi postaus on livenä! :) Meenkin lukemaan sun uusimman postauksen n-y-t nyt!
PoistaVähän kuulostaa kivalta! Ihanaa ja energistä viikonloppua :)
VastaaPoistaKiitos, Jenna! :) Oli kyllä tosi kivaa! Sporttiviikonloput on ihan parhaita! :)
Poista