torstai 27. elokuuta 2015

Arkipäivän ruoka-ja liikuntapäiväkirjani

Kirjoittelin pitkästä aikaa eiliseltä vähän ruoka- ja liikuntapäiväkirjaa. Tykkään itse toisinaan lueskella blogeista ruokapäiväkirjoja, sillä niistä voi saada vinkkejä ja ideoita omiin syömisiin tai huomata lohdullisesti ettei ne kaikki muutkaan ihan oikeasti syö vain superfoodeja ja luomua, edes blogimaailmassa! ;)

Ennen varsinaiseen ruoka-ja liikuntapäiväkirjaan siirtymistä haluan kuitenkin nostaa esille asian, minkä pitäisi olla kaikille selvää, mutta se ei kuitenkaan tunnu olevan sitä. Nimittäin sen, että ruokapäiväkirjoja blogeista tai lehdistä lukiessa on säilytettävä se oma terve järki mukana eikä alettava vertailemaan omia syömisiä jossain blogissa näkyviin ruokailuihin. On aina huomioitava, että jokaisen ihmisen ravinnolliset tarpeet (mm. määrien, kulutuksen, ruoka-aineiden) suhteen ovat yksilölliset ja yhden päivän syömiset on tosiaan vain yhden päivän syömisiä isossa kokonaisuudessa. Omia mottojani ruuan ja syömisten suhteen on muun muassa kohtuus kaikessa, 80% terveellistä, 20% sitä mitä tekee mieli ja terveellisyys ei ole sitä, että syödään aina vain "terveellistä ruokaa", vaan terveellistä on ennemminkin antaa itselle toisinaan vapauksia syödä hyvällä omalla tunnolla myös niitä herkkuja ja nauttia niistä silloin ilman syyllisyyttä. 

Tämän ruokapäiväkirjan EI siis ole tarkoitus olla missään muotoa mikään malliesimerkki/vertailukohde kenellekään,  vaan se ainoastaan kuvaa  rehellisesti yhden arkipäivän ruokailuja omassa elämässäni. Lisämausteen ruokapäiväkirjaan tuo se, että tällä hetkellä tuntuu siltä, että syön KOKO AJAN. Raskaus+super hyvä ruokahalu+jatkuva nälkä = Ruokapäiväkirja ála Candy on the Run, olkaa hyvä! ;)  

Keskiviikko 26.8.2015


klo 8.40 Istahdan aamiaispöytään, syön aamiaista samalla kun alan naputtelemaan tätä postausta ja lukaisen muutamia blogeja. Nautin kiireettömistä aamuista aina (ja vielä) kun niihin on mahdollisuus. Aamiainen on aika tyypillinen tällä hetkellä: 2 ruispalaa päällä levitettä, avokadoa, juustoa, kurkkua, tomaattia ja paprikaa, muutama pala vesimelonia, vichyä ja kahvia. 



Aamiaisen jälkeen lähdetään Milan kanssa aamulenkille ja kävellään puolisen tuntia pilvisessä ja raikkaassa ilmassa. 

klo 10.10 Päivän ensimmäisen välipalan aika...en halua, että nälkä iskee kauppareissulla ja asioita hoitamassa, joten nappaan mukaan porkkanan varmuuden vuoksi ja nakerran sen matkalla kauppaan.  

klo 11.30 Selviän kauppareissusta ilman nälkää, mutta heti kotiin tultuani vatsa alkaa murista ja vauva liikuskella masussa kovasti, joten tiedän, että lounaan aika on ennen kuin olo muuttuu ikäväksi. Ruokaa on saatava heti, joten teen nopeasti ison ruokaisan salaatin, johon käytän pohjana LIDL:n valmissalaattia. Tuunailen salaattia ruokaisammaksi lisäämällä avokadoa, fetaa, porkkanaa, broccolia ja omenaa. Salaatin kylkeen juon lasin vichyä ja mukin kahvia. 

Lounas! 
Lounaan jälkeen avaan vihdoin gradutiedoston ja alan hommiin. Gradua tehdessä pidän vieressä koko ajan vichy-lasia, josta hörpin säännöllisesti. 

Klo 14 nälkä hiipii taas salakavalasti ja ollaan siinä pisteessä, että suuhun on saatava jotain heti paikalla tai olo muuttuu huonoksi. Päivän toinen välipala on luonnonjogurttia, mysliä ja nektariini.



Klo 15.20 nälkä iskee taas..välipala 3: muutama ruispala joiden päällä levitettä, avokadoa, juustoa, kinkkua ja paprikaa. 



Klo 17.15 Lopettelen gradun kirjoittamista tälle päivälle ja nappaan välipalan numero 4 ennen lenkille lähtöä Milan kanssa. Banaani ja muutama teelusikallinen suklaista maapähkinävoita on juuri sopiva setti ennen päivän treeniä. Yum! 




Kävellään Milan kanssa reilun 50 minuutin lenkki, jonka jälkeen teen kotona 20 minuutin lihaskuntotreenin käsille ja ylävartalolle. 

Klo 19.30 Dinner time! Lautasella on jauhelihaa ja paistettuja vihanneksia (sipulia, porkkanaa ja broccolia). Kyljessä vielä vielä vähän tomaattia ja muutama suolakurkku. Jälkkäriksi syön muutaman palan vesimelonia. 



Klo 22 kaipaan vielä iltapalaa ennen nukkumaan menemistä, joten syön muutaman riisikakun levitteellä, juustolla ja kurkulla sekä omenalohkoja. 



Tällaisia ruokailuja tällä kertaa! :) Mitä ruokia teidän arkipäiviin kuuluu? Onko jotain sellaisia, joita tulee syötyä melkein joka päivä? 

Kivaa torstaita! 

-Karoliina 

Seuraile myös Instagramissa & Facebookissa

8 kommenttia:

  1. Hyvältä ja terveeltä näyttää sun syömiset! Miten kuvailisit, että on muuttunut syöminen raskauden myötä? Enemmän pieniä annoksia? Taisit kyllä ennenkin syödä usein...? :) Vitsit, toi suklainen maapähkinävoi näyttää superhyvältä :P

    Toi on totta, että ei pitäisi liian tarkkaan vertailla muiden ruokapäiväkirjoja omiin. Tai että edes kuvat eivät aina näytä ihan koko totuutta annoskoosta yms, ja yksilölliset tarpeet on aina huomioitava. Mä tykkään syödä esimerkiksi melko isoja aterioita, mutta harvemmin (n. 4krt on sopiva), ja toimii mulla, mutta joku voi hämmästellä isoja annoksia :D

    ps. jee, joku muukin laittaa omenaa salaattiin, sopii niin hyvin!! Nyt alkaa kotimaisten omppujen kausi, ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, söin ennenkin tosi säännöllisesti about 3 tunnin välein, mutta raskauden myötä ruokaväli on vielä ehkä tihentynyt siitä! Muuten ruokailut on kyllä pysynyt aika samanlaisina, tosin herkkuja tulee syötyä varmasti vähän enemmän, mutta nyt olen koittanut niitä rajoittaa vaan viikonloppuihin loman jälkeen! :) Toi suklaamaapähkinävoi on sikahyvää enkä laske sitä niiiiin herkuksi, haha! ;)

      Joo, tuntui tarpeelliselta kirjoittaa tollainen "disclaimer", kun olen seurannut muutaman bloggaajan ruokapäiväkirjoista herännyttä kaameeta haloota..ymmärrän tietysti, että etenkin nuoret tytöt saattaa ottaa suosikkibloggaajansa ruokailuista mallia, mutta joku järki pitäisi päässä pysyä kuitenkin ja huomioida juuri ne yksilölliset tarpeet jokaisella. Ja jee, todellakin omppua salaattiin ja melkein mitä tahansa hedelmää paitsi ehkä ei banaania :D Kivaa loppuviikkoa Hanna!

      Poista
    2. Hyvältä näyttää. Lisättävä kommentti tähän kommenttiketjuun, koska mä laitan salaattiin välillä myös banaania. Hihiih! Kaikki menee:)

      Poista
    3. Haha :D Ja se maistuu ilmeisesti hyvältä? :D En kyllä tiedä lähdenkö kokeilemaan, kuulostaa liian hurrrrjalta! ;)

      Poista
    4. Heh vai banaania salaattiin :D eipäs ole tullut mieleen! Melonia tykkään itse laittaa. Päärynäkin jees! Makeat hedelmät sopii hyvin suolaisten joukkoon :) Tosi hyvältä näyttää sun ruokailut muutenkin.. Olet mun idoli mitä säännölliseen ruokarytmiin tulee ;) Itse olen vihdoin alkanut oppia sitä itsekin, ja on muuten aikamoinen ero yleisessä vireystilassa erityisesti iltapäivän ja alkuillan aikana. En tiedä miksi tää muka oli niin vaikea soveltaa omaan elämään, kun lopulta niin pienellä jutulla voi lisätä hyvää fiilistä merkittävästi :)

      Poista
    5. Banaani ei oo myöskään täällä tullut mieleen, vaikka muita hedelmiä käytänkin paljon salaateissa! Ehkä Satu voi joskus meille valmistaa jotain banaanisalaattia! ;) Säännöllinen syöminen on mulle kyllä ihan must, muuten käy huonosti..ja varsinkin nyt, kun saattaa huono olo iskeä tosi helposti, jossei syö riittävän usein! :)

      Poista
  2. Tosi monet hedelmät sopii kyl ruoanlaittoon, mä käytän esim kanakastikkeissa (maustesuuntana meksikolainen/intialainen/aasialainen) paljon ananasta, sit lisäksi välillä mm. persikkaa ja mangoa. Toimii hyvin ja tulee kivaa vaihtelua.

    Ja hyvä vaan että laitoit tuon disclaimerin. Hyvä muutenkin muistuttaa että edelleen ne on ainoastaan ne fitnesskisadieetit millä jokainen gramma on olennaista. Mä oon nyt vähän aktiivisemmin treenaillu mutta sallin kyllä herkut kohtuudella (esim suklaapaloja, kermavaahtokaakaota tai pieniä karkkiaskeja tms menee päivittäin ja kakkuakin ainakin kerran viikossa esim kahvilassa) eikä tuo näy missään. Treeni kulkee ja kroppa pienenee toivotulla tavalla, joten ei ne herkut ole mitään absoluuttisesti pahoja mörköjä. Kuten tuohon hyvin kirjoitit, olennaista on että enemmistö siitä ruoasta on terveellistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Hedelmät on tosiaan hyviä ruuanlaitossa! Itse käytän niitä pääasiassa just salaateissa, mutta varmasti sopivat myös moneen muuhun ruokaan kuten sun mainitsemiin kastikkeisiin! :)

      Jep, olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että syömisessä kokonaisuus ratkaisee huomattavasti enemmän, kuin jotkut yksittäiset suupalat siellä täällä! Oma viikonloppu on mennyt aikamoiseksi herkutteluksi täällä juhlien myötä, mutta huomenna on taas kiva palailla arkeen ja siihen terveellisempään balanssiin! Kivaa alkavaa viikkoa sulle ja kiitos, kun kommentoit!

      Poista