Heippa! Ajattelin tulla tänne vielä päivittämään pikaisesti viimeisimmät kuulumiset ennen viikonlopun aloittamista. Ya-kontrollissa siis käyty Jorvissa aamupäivällä (tänään siis RV 41+4) ja kaikki oli vauvalla hyvin! Ensin otettiin sydänkäyrää ja sen jälkeen sisätutkimus ja ultra. Kätilö ja lääkäri oli tosi mukavia ja mulle jäi tosi hyvä fiilis. Vauveli voi yksiössään niin hyvin kuin voi voida. Lapsivettä oli riittävästi, sydänäänet vahvat ja ultrassa kaikki näytti olevan normaalisti. Painoarvio laittoi hieman hirvittämään, koska olen uskotellut koko ajan itselleni, että masussa on pieni vauva..Arvio oli nyt 4kg, mutta tosiaan kyse on arviosta. Ja lääkäri oli ihanan rohkaiseva ja sanoi, että ollaan varmasti sopivat toisillemme. Mulla on onneksi lantiossa riittävästi leveyttä, joten ulos hänet pitäisi saada! ;) Sovittiin viikonlopulle jatkoaika ja seuraava käynti ensi tiistai aamuksi, jolloin aletaan synnytystä käynnistelemään, jos vauva ei päätä saapua maailmaan sitä ennen.
Perjantai selfie! :) |
Mulla on ollut koko ajan sellainen olo ja tunne, että kaikki on masussa hyvin, mutta olihan se ihanaa saada siihen varmistus ja päästä näkemään häntä ultrassa. Nyt siis suunnataan viikonlopun viettoon hyvillä mielin ja katsotaan mitä se tuo tullessaan. Jos vauva ei muuta meidän suunnitelmia niin huomenna juhlitaan mun synttäreitä (arvatenkin ei kovin villisti) ja sunnuntaina isänpäivää.
Ihanaa viikonloppua teille <3
-Karoliina
<3
VastaaPoistaIhanaa juhlahumun täyteistä viikonloppua teille! <3
VastaaPoistaKiitos! <3
PoistaJänniä aikoja elellään siellä :). Tsemppiä :)
VastaaPoistaJep!! Kiitos paljon! :)
PoistaIhanaa juhlapäivää Karoliina ja paljon onnea! <3
VastaaPoistaKiitos paljon! <3
PoistaKylläpäs hän pitkään ja hyvin siellä viihtyykin.:) Mitä tuntuu kun tietää, että viimeistään ensi viikon tiistaina vauveli on sylissä ?
VastaaPoistaHän tosiaan viihtyi "koko rahan edestä", mutta päätti onneksi tulla sitten itsekseen ilman käynnistystä! Tuossa tuo nyytti nyt tuhisee kainalossa, aika uskomaton tunne! <3
Poista