lauantai 21. marraskuuta 2015

Joululahjaideoita juoksijalle & sporttailijalle

Joulu lähestyy kovaa vauhtia ja sen myötä myös joululahjojen pohtiminen. Viime vuodesta viisastuneena olin kirjoittanut kalenteriin merkinnän jo marraskuun puolivälin kohdalle: "ala miettimään joululahjoja hyvissä ajoin!". Viime vuonna taisi tulla hieman viime hetken lahjapaniikkia, joten koitetaan välttää sitä tänä vuonna, jos vain mahdollista. Lahjojen antaminen on aina mukavaa, ja kaikkein parasta on, jos keksii sellaisen lahjan, jonka tietää varmasti ilahduttavan lahjan saajaa. Tässä tulee muutamia omia vinkkejä ja ideoitani juoksijan tai sporttailijan joululahjaksi!


Lähde

  • Osallistuminen johonkin mieluisaan juoksutapahtumaan! Moniin tapahtumiin voi tilata lahjakortteja tai voit tehdä sellaisen itse ja antaa lahjan saajan valita tapahtuman, johon hän haluaa osallistua. Tapahtumailmoittautuminen on varmasti kiva treeni-innon nostattaja ja treeni-intoa kaipaakin usein juuri joulun jälkeen ja tammikuussa! Juoksutapahtumia voi selailla esimerkiksi juoksijalehden juoksukalenterista tai My Next Runista.  
  • Lahjakortti urheiluhierontaan tai osteopatiaan: Juoksija kaipaa lähes aina kehonhuoltoa, joten hieronta-tai osteopatialahjakortti ei voi mennä pieleen! :) 
  • Lahjakortti jalkahoitoon: Jalat, jotka viettävät paljon aikaa juoksukengissä kaipaavat usein rasvaa, raspausta ja hoitoa, puhumattakaan ihanasta hemmottelusta! 
  • Lahjakortti urheiluvälinekauppaan: Antaa lahjan saajalle mahdollisuuden hankkia juuri sen mitä tarvitsee! Hyvä vaihtoehto, jos tuntuu siltä, ettei millään osaa ostaa jotain tiettyä lahjaa tai ei tiedä, mikä lahjan saajaa eniten ilahduttaisi.
  • Lapsenvahdiksi lupautuminen: Jos lahjan saaja on äiti tai isä, jolla on pieniä lapsia niin hauska idea voisi olla lahjoittaa muutama lapsenvahtikeikka, jonka aikana äiti/isä pääsee juoksemaan vaikka viikon pitkän lenkin tai muuten harrastamaan omaa lajiaan muutamaksi tunniksi! :) 

Lähde

Varusteita treeneihin

Juoksijalle tai sporttailijalle voi aina ostaa treenivaatteita tai varusteita! Niitä ei koskaan ole liikaa! Tai no, riippuu varmasti keneltä kysytään... ;) Tässä ideoita laidasta laitaan:

  • Juoksutakki
  • Juoksutrikoot
  • Heijastinliivi
  • Kompressiosäärystimet
  • Kompressiosukat
  • Juoksusukat
  • Treenitoppi
  • Pitkähihainen juoksupaita
  • Juoksupipo- tai panta
  • Sykemittari
  • Juoksukengät (näiden ostaminen lahjaksi kannattanee vain jos tietää koon ja merkin, jota lahjan saaja on  aikaisemmin käyttänyt)

Kotitreeneihin: 
  • Jumppapallo
  • Käsipainot
  • Kahvakuula 
  • Kuminauha
  • Foam roller


Netin kautta on myös helppo shoppailla ja selailla valikoimia eri kaupoista. Tässä linkkejä nettikauppoihin, joista saa treenivaatteita ja varusteita: 


Ja tässä muutamia linkkejä omiin suosikkeihini, joita olen löytänyt nettikaupoista:




Joko olette alkaneet miettiä ja/tai ostella joululahjoja? Mitä teillä on viikonloppusuunnitelmissa? Täällä on tulossa jonkin verran vieraita katsomaan vauvaa ja sitten varmasti ulkoillaan ja otetaan ihan rennosti! :) Kivaa viikonloppua! 

-Karoliina 


Seuraa blogia Instagramissa / Facebookissa / Bloglovinissa / Blogit.fi:ssä

8 kommenttia:

  1. Hyviä vinkkejä! :) Nykyään mielestäni parhaat lahjat ovat aineettomia, esim.just ilmoittautuminen johonkin tapahtumaan tai hierontalahjakortti, tai jos on joku tavara, niin sellanen minkä tietää varmasti tulevan tarpeeseen! :) Täällä ollaan viikonloppuna vähän perkattu kaappeja ja pikkasen kauhisteltu miten paljon kaikkea onkaan kaappeihin kertynyt vuosien varrella :D Muuten ollut tosi kiva ja leppoisa viikonloppu täälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! :) Joo, oon samaa mieltä noista parhaista lahjoista! Kaikki hemmottelujutut on aivan ihania :) Ja tavaroiden suhteen just nimenomaan jotain sellaista, joka varmasti tulee tarpeeseen! Haha, tiedän ton tunteen kaappien siivouksen kanssa..sain vihdoin siivottua raskausajan lopussa mun vaatekaapin ja huhhuh niitä vaatteita oli kertynyt! Kiva kuulla, että oli leppoisa viikonloppu, niin täälläkin! Mukavaa uutta viikkoa <3

      Poista
  2. Olipa hyviä vinkkejä, varsinkin tuo ensimmäinen! Käyttöön menee :) on ollut todella mielenkiintoista lukea teidän arjesta, juoksuista, synnytyksestä palautumisesta yms. T. Marianne (kätilö ja oppari tehty aiheesta liikunta ja raskaus/synnytys)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Marianne! :) Kiva kuulla, että vinkit vaikutti hyviltä ja tosi ihana kuulla myös, että on ollut mielenkiintoista lukea mun höpinöitä täältä, kiitos kun kommentoit! :) Onko sun opparia jossain julkisesti luettavana? :) Kiinnostaa kovasti toi aihe, ja olen yrittänyt siitä löytää tietoa niin paljon kuin mahdollista :) Kivaa viikkoa sulle!

      Poista
    2. Opinnäytetyö löytyy kokonaisuudessaan täältä: http://www.theseus.fi/handle/10024/73304 T.Marianne

      Poista
    3. Kiitos! :) Mä käyn lukemassa!

      Poista
  3. Huippuvinkkejä! :) Tajuisipa joku hankkia mulle tämmöisiä joululahjaksi niin oisin tosi iloinen ;) Tuntuu et juoksijalle keksiikin suht helposti lahjoja, ite ainakin keksisin itselleni vaikka mitä mieluisaa :D Hyvää viikonloppua teille Karoliina! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sun pitää vinkata sun lahjan ostajille tätä listaa! ;) Ja joo, se on aina helppo ostaa sellaisia lahjoja, jotka liittyy asiaan, josta itse tietää ja tykkää paljon! Mutta mä ainakin arvostaisin, jos saisin jotain vinkkiä, jos pitäisi ostaa lahja sellaisesta lajista kiinnostuneelle, josta ei itsellä olisi mitään hajua! :) Kivaa viikonloppua sinne myös!

      Poista