keskiviikko 14. syyskuuta 2016

What I ate wednesday: ruokapäiväkirja (syyskuu 2016)

Heippahei! Aurinkoista keskiviikkoa! Täällä on alkuviikko sujunut mukavasti ja nopeasti. Uusi työni on tuonut arkeen lisää vauhtia ja pientä tasapainoittelua, mutta sitä vähän olin jo kaivannutkin. Kirjoittelen lisää "uudesta arjesta" tuonnempana, mutta nyt ruokapäiväkirjapostaukseen, joka myöskin on toivepostaus. Tämä kyseinen ruokapäiväkirja on maanantailta ja se oli aika tyypillinen päivä ruokien suhteen. Päivän liikuntasuoritukset olivat kävelyä n.6km ja juoksua 8,6km.  

Aamiaiseksi söin ison lautasellisen puuroa, jonka päällä  oli omenalohkoja, banaania ja muutama pensasmustikka. Päällä maapähkinävoita. Yleensä laitan puuroon myös raejuustoa, mutta tällä kertaa se oli loppu. Puuron kanssa join pari kupillista kahvia ja porejuoman. 




Välipala: Aamukävelyn jälkeen teki mieli jotain pientä, joten söin muutamia omenaviipaleita maapähkinävoin kera samalla kun syötin Islalle lounasta.



Lounaaksi: tein salaatin, kuten melkein joka päivä. Tällä kertaa salaatista uupui kuitenkin kaikki vihreä, sillä jääkaappi ammotti tyhjyyttään viikonlopun jälkeen. Laitoin salaattiin kaikkia kaapista löytyneitä vihanneksia eli porkkanaa, kukkakaalia ja tomaattia. Niiden lisäksi nektariinia, broileria, fetaa ja cashew-pähkinöitä. Hyvää oli enkä jäänyt vihreitä kaipailemaan, vaikkei "salaatin" ulkonakö niin kovin mairitteleva olekaan! :)



Välipala: Ennen iltapäivän ruokakauppareissua söin pienen kulhon kreikkalaista jogurttia, hunajaa, mysliä ja banaania. Halusin varmistaa, etten mene kauppaan nälkäisenä, koska silloin helpommin tulee tehtyä heräteostoksia ja muutenkin inhoan, jos nälkä yllättää kauppareissulla. 




Illallisen söin tällä kertaa jo aikaisin (neljän aikaan), sillä olin sopinut Hannan kanssa juoksutreffit kuudeksi. Edellisen viikon kehnosta juoksulenkistä viisastuneena pyrin syömään tarpeeksi aikaisin ennen lenkkiä ettei vatsa tulisi kipeäksi. Ruoaksi tein kasvisgratiinia (Valion resepti täällä), lohipyöryköitä (valmiita!) sekä salaattia. Jälkkäriksi söin palan proteiinipatukasta ja join kupin kahvia. 


Juoksulenkin jälkeen: söin heti autossa banaanin ja kotiintultua kourallisen cashew-pähkinöitä. Söin myös muutaman lusikallisen Islan iltapalajogurttia. 

Iltapala: Saatuani Islan nukkumaan, söin oman iltapalan kaikessa rauhassa. Kaksi ruisleivän puolikasta levitteellä, pinaatilla, juustolla, kinkulla ja kurkulla. Nektariinin ja muutaman lohipyörykän. Ja pari lasillista pepsi maxia. Mun pahe! Myöhäiset illat on ehdottomasti mun suurin haaste syömisessä, kun tekee mieli napsia kaikenlaista, vaikka varsinaista nälkää ei enää olekaan. Iltanapsimisen lopettaminen vaatisi kunnon ryhtiliikettä, ja vaikka tiedostan sen, niin toistaiseksi ryhtiliikettä ei ole tapahtunut! :D Koitan kuitenkin pitää napsimisen jollain tapaa kurissa ja suunnata sen edes suht terveellisiin ruokiin! 



Sellainen ruokapäivä täällä siis maanantaina. Itse kun tätä analysoin, niin mun syömisessä on paljon hyviä juttuja, kuten suurimmaksi osaksi terveellistä, kunnon ruokaa ja säännöllinen ruokarytmi, mutta löytyy myös noita heikkouksia kuten turha iltanapsiminen, joka aika hyvin pysyi kyseisenä päivänä kurissa. Myöskään pepsi maxin juominen ei ehkä kuulu niihin arjen terveellisiin tapoihin! ;) Mutta toisaalta, olen ajatellut, että syöminen ei ole asia, jossa kannattaa edes pyrkiä täydellisyyteen. Siitä saa itselleen vain stressin ja pahan mielen. Ruokavalio nimeltä kohtuus kaikessa on siis edelleen kova sana täällä! ;) 

Mitä teidän ruoka-arkeen kuuluu? 

-Karoliina

Seuraa Instagramissa/Facebookissa/BloglovinissaSnapchatissa (candyontherun) 

2 kommenttia:

  1. Mitä Isla syö? Tee postaus Islan päivän aterioista? Tissiä ei tartte kuvata 😂😂😂😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Kiva, ettei tartte, koska se jäisi kyllä blogiin kuvaamatta, vaikka imetys luonnollinen asia onkin! :) Kiitos toiveesta!

      Poista