Häämatkalla Karibialla osa 8: Bridgetown, Barbados & Ziplining adventure

Heippa ja mukavaa keskiviikkoa! Tänään vielä reissataan Karibian aurinkoon, mikä sopiikin tähän marraskuiseen pimeyteen. Häämatkalla Karibialla-postaussarjan jatkuu vielä tämän postauksen verran. Huomenna palaillaan sitten nykyhetkeen ja luvassa on kuulumisia meidän ekasta vauva-arki viikosta! Meidän menoa ja arkea voi seurata myös Instagramissa @candyontherun. Kivaa päivää! -Karoliina

Eteläisen Karibian risteilymme viimeinen vierailukohde ennen paluuta San Juaniin, Puerto Ricoon oli Barbadoksen pääkaupunki Bridgetown. Kuten useissa muissakin kohteissa, päätimme valita tännekin muutamia tunteja kestävän aktiviteetin, jonka jälkeen meille jäisi vielä aikaa tutkia Bridgetownia omin päin. Halusimme viimeiseen kohteeseen hieman reippaamman aktiviteetin muutaman "löhöilypäivän" jälkeen, joten päädyimme Aerial Trek Zipline Adventuresin järjestämään köysirataseikkailuun, joka oli mulle henkilökohtaisesti itsensä ylittämisen paikka.. Extreme-lajit ja yläilmoissa heiluminen ei ole ihan mun ominta juttua, mutta taas huomasi, että mikä mieletön fiilis siitä tuleekaan, kun uskaltaa ylittää itsensä! 

Meidät Ziplining-retkelle lähtijät kuljetettiin Bridgetownin satamasta köysiradalle, jossa saatiin varusteet ja hyvä opastus ennen radoille suuntaamista. Aloitettiin helpommista radoista, joista edettiin vähän vaikeampiin ja pidempiin. Alkuun mua ainakin jännitti ihan kamalasti, mutta sitten kun huomasi, että pärjää ihan hyvin, kunhan vaan kuuntelee ohjeita ja toimii niiden mukaan. Köysiradoilla meneminen ei ollutkaan kamalaa vaan tosi siistiä! :) Oltiin ihan fiiliksissä ja tykättiin tosi kovasti tästä aktiviteetista! Koko ajan oli turvallinen olo ja sellainen, että ohjaajat tosiaan tiesivät, mitä tekevät. Meille ainakin radat oli tarpeeksi vaikeita, koska oltiin kumpikin ihan aloittelijoita ja ekaa kertaa köysiradoilla. 

Good times! 

Köysirataseikkailun jälkeen suunnattiin ensin takaisin laivalle syömään napa täyteen buffasta, jonka jälkeen lähdettiin tutkimaan Bridgetownia! Kaupungista huomasi, että se on "iso" kaupunki verrattuna moniin muihin, joissa kävimme risteilyn aikana. Eri lähteiden mukaan kaupungissa on hieman vajaa 100 000 asukasta. Kaduilla oli vilkas liikenne ja paljon ihmisiä. Käveltiin ympäriinsä, käytiin muutamissa kaupoissa ja yhdessä kuppilassa juomassa virvoittavat välijuomat ja nappasin jätskinkin jälkkäriksi. 

Päivä kului nopeasti jälleen kerran ja pian olikin aika palata takaisin laivalle. Ihana risteilyviikko alkoi olla lopussa ja edessä oli enää yksi risteilypäivä, joka vietettiin merellä laivan seilatessa Barbadokselta kohti Puerto Ricoa. 

Meripäivän aikana oli ihana rentoutua ottaen aurinkoa, pelaillen minigolfia ja syöden herkkuja buffetissa. Jos jatkossa lähdetään Karibian risteilylle niin valitaan todennäköisesti sellainen risteily, jonka aikana on useampi  meripäivä (tämän risteilyn aikana oli vain yksi), sillä ne ovat todella rentouttavia ja kivoja kaikkien aktiviteettien täyteisten päivien keskellä. Kaiken kaikkiaan eteläisen Karibian risteily oli hieno kokemus ja parasta siinä oli, että ehti näkemään monta eri paikkaa lyhyessä ajassa ja helpolla tavalla, kun tavarat seilasivat mukana kulkevassa hotellissa. Toisaalta taas risteilymatkailu ei ole mitään kovin yksityistä matkailua vaan hyvin turistimeininkiä, mutta jos siihen asennoituu oikein niin saa varmasti kaiken mahdollisen irti. Suosittelen risteilyä sellaisille, jotka nauttivat lomallaan "helppoudesta", hyvästä ruoasta, aktiviteeteista ja rentoutumisesta! :)

Millaisia kokemuksia teillä on risteilymatkoista? Missä olette olleet risteilemässä? :) 

Seuraa blogia Instagramissa / Facebookissa / Bloglovinissa / Blogit.fi:ssä

Blogin Top 15 suosituimmat ruokapostaukset

Heippa ja mukavaa maanantaita! Tänään puhutaan yhdestä mun lempiaiheista eli ruoasta. Jos juoksu on yksi suurimmista intohimoistani, niin täytyy sanoa, ettei ruoka ja syöminen siitä kovin kauaksi jää! :) Rakastan ruokaa ja kiinnostukseni sitä kohtaan johti minut myös opiskelemaan elintarvike-ekonomiaa 6 vuotta sitten. Tänä vuonna tulen valmistumaan elintarviketieteiden maisteriksi ja täytyy sanoa, että itseä kiinnostavan alan opiskeleminen on kyllä kannattanut. Tietämykseni ruuasta ja ravinnosta on  opiskelujen myötä lisääntynyt todella paljon ja elintarvikealan  jatkuvaa kehittymistä ja siihen liittyviä keskusteluja mielenkiintoista seurata.

Olen kirjoitellut näiden muutamien bloggausvuosieni aikana myös paljon ruokapostauksia, ja ajattelin niistä listata luetuimmat samaan tapaan kuin juoksupostauksista. Omia suosikkejani näistä ruokapostauksista ovat Ruokavalioni perusperiaatteet & Ruokavalio nimeltä kohtuus kaikessa, jotka kuvastavat hyvin omia periaatteitani ja suhtautumistani syömiseen ja ruokavalioon. Itse en pyri syömään "täydellisen terveellisesti", kuten varmasti on tullut selväksi täällä näkyvistä herkutteluista, mutta pyrin ruokavalion suhteen hyvään tasapainoon ja oloon niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ne ovat asioita, jotka mielestäni ovat tärkeitä ja tavoittelemisen arvoisia itse kullekin. Jos ruokajutut kiinnostaa niin kannattaa kurkkia näitä postauksia. Mielellään kirjoittelen näitä ruoka/ravintoaiheisia postauksia enemmänkin, joten jos tulee mieleen ideoita tai ajatuksia postausaiheiden suhteen niin kertokaa ihmeessä! :) 

Blogin suosituimmat ruokapostaukset 

Mango-banaani-avokado smoothie 

Clean eating välipalat ja ohje kotitekoisten myslipatukoiden tekoon 

Ruokavaliohaaste: Clean eating 

Syysruokaa: herkulliset ja terveelliset sosekeitot 

Ruokavalio nimeltä kohtuus kaikessa 

What I ate wednesday: ruokapäiväkirja 

Mitä tällä viikolla tuli syötyä?  

Mitä ruokakassini sisältää?  

Tulikos tammikuusta timmikuu? 

Yhteenveto Clean Eating-haasteesta 

Poimintoja aktiviiliikkujan ravitsemusluennolta 

Terveelliset elämäntavat reissun päällä: ruoka  

Arkipäivän ruoka- ja liikuntapäiväkirjani 

Ruokavalioni perusperiaatteet 

Meal planning: ateriasuunnittelun monet hyödyt 

Kiinnostaako ruoka/ravinto postaukset ylipäätään? Kivoja lukuhetkiä ja mukavaa viikon alkua! :)

-Karoliina 

Seuraa menoa Instagramissa / Facebookissa / Bloglovinissa / Blogit.fi:ssä

Vauvantuoksuisia kuulumisia osa 2 (synnytyskertomus)

Sunnuntaita! Ranskan tapahtumat ovat järkyttäneet täällä syvästi eikä ymmärrys riitä pahuudelle, jota maailmassa on. Tänä viikonloppuna on tehnyt mieli halata läheisiä entistä tiukemmin ja kertoa, että rakastaa. Elämä on toisinaan niin pienestä kiinni, että hetkessä elämisen merkitys korostuu. Ajatukset ovat kaikkien niiden ihmisten luona, jotka menettivät lähimpiään Pariisin terrori-iskuissa. #Prayforparis <3 
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Jatketaan tässä postauksessa siihen, mihin perjantaina jäätiin. Ajattelin ensin, etten kirjoittaisi mitään tarkempaa synnytyskertomusta, mutta tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin. Haluan kirjoittaa synnytyksestä ennen kaikkea itseni takia, jotta pystyn käsittelemään kokemusta vielä paremmin. En koe, että synnytyksestä olisi jäänyt mitään traumoja, sillä lopputulos oli mitä parhain, mutta sitä en kiellä etteikö se olisi ollut rankempi kokemus kuin etukäteen ajattelin. 

Tässä siis tulee kertomus synnytyksestä mahdollisimman rehellisesti, mutta kenties joitakin yksityiskohtia sen enempää avaamatta, koska ne saattavat olla too much information. Jos siis synnytys ja siihen liittyvät asiat tuntuvat kauhistuttavilta niin ei välttämättä kannata lukea tätä pidemmälle! :) Varoitus on annettu ja lukeminen tapahtukoon jokaisen omalla vastuulla. Lisättäköön myös, että en luonnollisesti muista kaikkia yksityiskohtia ja kellonajat on tarkastettu synnytyskertomuksesta. En salissa ollessa tosiaankaan merkkaillut kellonaikoja tai yksityiskohtia blogiin kirjoittamista varten! ;) 

Viimeksi jäätiin siis siihen kohtaan, että olin päässyt synnytyssaliin ja sain epiduraalin, joka vei ihanasti kivut mennessään. Itselleni epiduraali oli ehdoton, en tiedä miten olisin selvinnyt ilman sitä.  En  tiedä myöskään millaiseksi olin synnytyssalin kuvitellut, mutta se oli jotenkin rauhallisempi paikka kuin mitä olin ajatellut..ainakin avautumisvaiheen aikana. Ei siis mitään ER meininkiä ja kamalaa hässäkkää niin kuin elokuvissa! Saimme olla huoneessa Henrin kanssa paljon kaksistaan ja kätilö kävi aina aika ajoin tarkkailemassa tilannetta ja antamassa lisää puudutetta, kun sen vaikutus poistui sekä tekemässä muita hoitotoimenpiteitä. Torkuimme ja juttelimme aina välillä, seurasimme supistuksia ja vauvan sydänääniä, jotka onneksi pysyivät hyvinä koko ajan. Epiduraalin vaikutuksen alla olo oli ajoittain jopa mukava eikä supistukset tuntuneet. Pahimpia hetkiä olivat ne, kun tunsin epiduraalin vaikutuksen alkavan hiipua ja kivut palasivat todella kovina ennen kuin uusi annos alkoi vaikuttaa. Tuskanhiki hiipi silloin otsalle ja pahaolo sekä heikotus valtasivat kropan. On ilmeisesti hyvin yksilöllistä, kuinka pitkään epiduraali vaikuttaa. Itselläni sen vaikutus oli vain noin 1,5 tuntia kerrallaan. Aamuyön tunnit kuluivat näin jälkeenpäin ajatellen kuitenkin melko seesteisesti hetkittäisiä huonon olon hetkiä lukuunottamatta. Kohdunsuun avautuminen edistyi melko mukavasti ja lapsivedet menivät osittain klo 4 jälkeen aamulla..Klo 6 kohdunsuu oli jo täysin auki, mutta ponnistusvaihetta ei voitu vielä aloittaa, koska vauva tuntui olevan edelleen liian ylhäällä ja kätilö tunnusteli myös sen pään olevan hieman huonossa asennossa..

Klo 6 jälkeen omat muistikuvat alkavat hiipumaan vielä enemmän. Aikaa kului monta tuntia eikä tilanne oikein edistynyt vauvan pään asennon tai kohdunkaulassa laskeutumisen suhteen, mutta sydänäänet olivat onneksi edelleen vahvat. Jossain vaiheessa sain kokeilla kontillaan olemista sängyssä, jotta vauvaa saataisiin alemmaksi. Klo 10.30 aikaan oltiin siinä tilanteessa, että vauva oli laskeutunut riittävän alas ja päästiin aloittamaan ponnistusvaihe, joka olikin sitten melkoinen tuskien taival. Olin itse jo tässä vaiheessa aika väsynyt ja ponnistaminen tuntui vaikealta, vaikka kätilöt kehuivatkin sen menevän hyvin ja tekniikan olevan oikea. Vauvan pään asennon takia ponnistaminen oli todella turhauttavaa, koska ponnistus ei tuntunut tuovan vauvaa yhtään eteenpäin vaan se vetäytyi aina takaisin. Tässä vaiheessa myös omat kivut olivat kovat, ja olo heikkeni. Koko alaselkä oli jatkuvasti aivan tulessa ja sen päälle sitten vielä tuntuvat supistukset, joiden avulla yritin ponnistaa. Jonkin aikaa ponnisteltuamme kätilö totesi hakevansa lääkärin paikalle, koska edistystä ei tapahtunut. Tässä vaiheessa huoneessa oli jo 2 kätilöä sekä kätilöopiskelija, ja homma alkoi näyttää enemmän leffoista tutulta ER-meiningiltä, heh. Itse olin aika muissa maailmoissa ja keskityin vain selviytymään, vaikka alkoi tuntua siltä, etten pysty tähän..vauva ei tulisi ikinä ulos! 

Lääkäri tuli paikalle ja totesi jonkin ajan kuluttua, että joudutaan ottamaan imukuppi avuksi, sillä vauvan pään "epätäydellisen kiertymän" takia hän ei tosiaan pelkillä ponnistuksilla olisi tulossa ulos riittävän pian ja riskinä on, että sekä mun että vauvan vointi huononisi. Tässä vaiheessa jouduttiin myös tekemään episiotomia. Imukupin kanssa ei kuitenkaan mennyt kaikki ihan niin kuin Strömsössä vaan se irtosi useampaan otteeseen, kun vauvaa yritettiin vetää ulos. Lapsivesi oli myös muuttunut vihertäväksi, mikä tarkoitti sitä, että vauva oli stressitilassa jossain vaiheessa kakannut veteen ja silloin on tietysti suurempi infektioriski. Sydänäänet olivat edelleen kuitenkin vahvat. Tässä vaiheessa jatkoin "selviytymistä", pidin silmiä kiinni, koska en jaksanut pitää niitä enää koko ajan auki (enkä halunnut nähdä mitä alakerrassa tapahtui), sain lisähappea ja kätilöt, lääkäri ja Henri kannustivat ponnistuksissa, joiden aikana tein töitä niin paljon kuin pystyin. Avasin silmiä jossain kohtaa ja näin toisen kätilön epäileväisen ilmeen. Samalla lääkäri sanoikin, että yritetään vielä yhden kerran, ja jos ei onnistu niin pitää lähteä leikkaussaliin...

Huolimatta omasta väsymyksestäni lääkärin "uhkaus" leikkaukseen joutumisesta oli juuri se asia, jonka mun ilmeisesti piti siinä vaiheessa kuulla, että jaksoin maaliin asti. En todellakaan halunnut 11 tunnin synnytyksen päätteeksi joutua sektioon, vaan päätin vielä yrittää kerätä kaikki voimat mitä löytyi ja ponnistaa niin kovaa ja pitkään kuin ikinä pystyin, jotta vauva saataisiin ulos alakautta. Jostain, kuin ihmeen kaupalla sain voimaa ponnistaa niin paljon, että viimeisellä yrityksellä vauva saatiin ulos imukupin avulla klo 11.29 ja hänet vietiin suoraan tarkastukseen. Vauvalla oli onneksi voinnissa kaikki hyvin ja hän sai Apgar-pisteitä 9 ja 10.  

Synnytystavasta johtuen saimme molemmat vauvan kanssa "osumaa". Pienelle tuli haava päähän imukupista, joka on onneksi parantunut jo todella hyvin. Mamma sai alakertaan tikkejä "niin monta ettei lasketa" ja menetti verta lähes 2 litraa. Synnytyksen jälkeen olo oli hetken aivan epätodellinen. Helpottunut ja iloinen, mutta jonkin aikaa jouduin keräilemään itseäni, sillä suoritus oli ollut todella rankka ja olo oli heikko. Pian sain kuitenkin pikkusen rinnalleni kapaloon käärittynä ja pääsin kunnolla katsomaan tuon elämäni rankimman kestävyysurheilusuorituksen lopputulosta. Parempaa ei olisi voinut olla <3

En olisi voinut toivoa synnytykseen parempia ja mukavampia kätilöitä, kuin mitä meillä oli. Muutenkin täytyy sanoa, että kaikki Jorvissa kohtaamani kätilöt olivat aivan mielettömiä ja olin todella tyytyväinen saatuun hoitoon ja apuun koko sairaalassaoloaikana. Arvostus sitä työtä kohtaan nousi aivan kertaheitolla, kun näki läheltä, mitä he oikein tekevät. Ei maailman helpoin duuni todellakaan. Eikä siistein, mutta millaisella ammattitaidolla sitä tehtiin, ei voi kuin ihailla. 

Synnytyksen jälkeen saatiin jäädä aika pitkäksi aikaa synnytyssaliin lepäilemään ja syömään aamiaista ennen kuin päästiin iltapäivällä perhehuoneeseen. Juttelin synnytyksestä  mukana olleiden kätilöiden kanssa sekä seuraavana päivänä toisen kätilön kanssa. He sanoivat, että synnytys oli ollut vaikea, eikä se ollut vain omaa kuvitelmaami. Oma fiilikseni oli kuitenkin lopulta enemmän positiivisen puolella, koska alatiesynnytys onnistui. Se oli ikään kuin voitto siinä tilanteessa. Kokemuksena synnytys oli yllättävän hurja ja jotain sellaista, mitä ei todellakaan osannut kuvitella kaikkine eri juttuineen, mutta täytyy sanoa, että "aika kultaa muistot" pitää paikkansa omalla kohdallani jo 5 päivän jälkeen. Tärkeässä osassa oman melko haastavan kokemuksen muuttamisessa enemmän positiiviseksi kuin negatiiviseksi oli se, että kätilöt ja lääkäri olivat niin hyviä, että tunsin olevani koko ajan hyvissä ja kannustavissa käsissä. Jos heiltä ei olisi saanut tukea, olisi kokemus saattanut kääntyä negatiivisemman puoleen. 

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Palautuminen synnytyksestä on lähtenyt hyvin käyntiin, mutta siitä lisää seuraavalla kerralla! 

Te, jotka olette synnyttäneet: Oliko kokemus sellainen kuin etukäteen kuvittelitte vai yllättikö se jollain tavalla? 

Rauhallista sunnuntaita! <3 

-Karoliina

Seuraa blogia Instagramissa / Facebookissa / Bloglovinissa / Blogit.fi:ssä

Vauvantuoksuisia kuulumisia osa 1

Heippahei ja ihan ensimmäiseksi iso kiitos kaikille, jotka olette onnitelleet meitä monien eri kanavien kautta! <3 Onnitteluja ja viestejä on tullut niin paljon, etten ole ihan kaikkiin pystynyt vastaamaan, mutta kaikki on luettu hymyissä suin ja suurella ilolla! :) KIITOS! <3 Päästiin tosiaan eilen sairaalasta kotiin opettelemaan uutta elämää pikku nyytin kanssa ihan kotioloissa. Toistaiseksi ainakin on mennyt kaikki hyvin ja opetellaan kovasti uusia juttuja. 

<3

Ajattelin jatkaa tässä postauksessa siitä, mihin viime perjantaina jäätiin eli mitä tapahtui ya-kontrollin jälkeen. Haluan, että itselleni jää "muistiinpanot" näistä viimeisestä seitsemästä päivästä, joiden aikana on ehtinyt tapahtua niiiiin paljon! Varsinaista ihan yksityiskohtiin menevää synnytyskertomusta en aio blogiin kirjoittaa (säästän teidät siltä;)), mutta pientä yhteenvetoa tapahtumista tulee kuitenkin. Ennen kuin päästään synnytyslaitokselle menoon, palataan kuitenkin ajassa viikko taaksepäin..

Perjantai-lauantai-välisenä yönä (6-7.11) heräsin ekaa kertaa siihen, että tunsin supistuksia. Koko raskauden aikana niitä ei ole tuntunut, mutta näiden kohdalla tiesin heti, että kyse on supistuksista, niistä ei voinut olla erehtymättä. Ne tulivat noin 10 minuutin välein, eivätkä vielä olleet kovin voimakkaita, mutta selkeitä kuitenkin. Supistukset vaimenivat kuitenkin yön aikana. 

Lauantai-aamuna heräsinkin sitten vuoden vanhempana...hello 30!  Tilanteesta johtuen emme olleet kovasti suunnitelleet synttäripäivälle ohjelmaa, mutta edellisena iltana kutsuimme mun vanhemmat extempore synttäribrunssille. Syötiin ihana synttäribrunssi ja juhlittiin pienimuotoisesti mun kolmekymppisiä. Täytyy sanoa, että olin kuvitellut joskus vuosia sitten, että mun kolmekymppiset tulisivat olemaan hieman villimmät, kuin mitä viime lauantai oli :D lähinnä syömistä ja lepäilyä sohvalla, koska olo oli niin nuutunut ja käveleminen alkoi tuntua epämukavalta mikä enteili tulevaa...Ekaa kertaa koko raskauden aikana sanoin Henrille, että hän saa hoitaa Milan viennit, koska en pystynyt. Parkkeerasin sohvan nurkkaan ja torkuin melkein koko päivän! Wild partyy...

Synttäribrunssia

Lauantain synttäridinneriä :) 

Lauantai-sunnuntai (7-8.11) välisenä yönä nukuin alkuyön todella hyvin ja sikeästi, mutta kahden maissa aamuyöllä heräsin taas supistuksiin. Ne alkoivat vaimeina, mutta rupesivat voimistumaan ja aloin kellottamaan niitä. Niitä tuli noin 10 minuutin välein melko säännöllisesti ja ne jatkuivat aamuun asti. Heräsin syömään aamiaista ja antamaan Henrille isänpäivälahjan. Sitä hankkiessani olin ollut ihan varma, että meillä olisi jo vauva isänpäivänä! :) Henri sai "isyyspakkauksen", jossa oli vauvan omistajan opas, I love dad-body ja sukat sekä herkkuja. Tuleva isukki vaikutti tykkäävän lahjastaan! :) Enää puuttui se vauva.. :D 

Aamiaisen ja lahjan antamisen jälkeen siirryin muistaakseni takaisin sänkyyn, jossa makoilin oikeastaan koko viime sunnuntai päivän torkkuen, nukkuen ja supistuksissa kiemurrellen..Iltapäivällä supistukset tihenivät ja alkoivat selvästi myös voimistua. Pystyin niiden välissä torkkumaan, mutta supistuksen tullessa piti keskittyä hengittelyyn ja koittaa olla mahdollisimman rentona (helpommin sanottu kuin tehty). Kati tuli iltapäivällä hakemaan Milan hoitoon, koska alkoi näyttää siltä, että go time olisi lähellä eikä haluttu, että jouduttaisiin huolehtimaan Milan hoitoon saamisesta siinä vaiheessa, kun tilanne olisi enemmän päällä. Kotona käytin kivunlievittämiseen apuna lämpöpussia ja lämmintä suihkua. Ihanat ystävät toivat myös myöhemmin illalla särkylääkettä, koska meillä ei ollut mitään, mitä olisin voinut ottaa (FAIL!!). 

Viiden maissa soittelin ekan kerran Jorviin ja kysyin neuvoa tilanteeseen. Kerroin, että supistuksia oli tullut koko päivän, vaihdellen noin 10 minuutin ja välillä 5 minuutin välein. Kätilö toisessa päässä kuunteli ja totesi, että vaikuttaa siltä, että pärjäilen vielä kotona..pitäisi saada noin 2h ajan supistuksia 5 minuutin välein, joiden kesto olisi lähempänä minuuttia...okei. Jatkoin sängyssä makoilua ja torkkumista, samalla kellotettiin supistuksia ja niitä alkoi tulla 5 minuutin välein (ladattiin appi supistusaikojen rekisteröintiin ja tilastointiin..kaikkea sitä nykyään löytyy! :D) Päätin, että koitan pärjätä kotona niin pitkään kuin mahdollista, koska uskoin, että avautumisvaihe tulisi kestämään pitkääään, koska perjantaina tarkastuksessa kohdunsuu oli ollut vielä täysin kiinni. Klo 22.40 mun kipukynnys alkoi täyttymään siinä määrin, että soitin Jorviin uudelleen ja kerroin, että nyt oltaisiin tulossa. Kivut alkoivat olla sitä luokkaa, että mietin miksi yrittäisin kestää niitä, jos voisin sairaalassa saada tehokkaampaa kivunlievitystä. Laitettiin kamat kasaan ja klo 23 aikaan lähdettiin ajelemaan sairaalaan. Pääsin Jorvissa nopeasti käyrille eli kuunneltiin vauvan sydänääniä ja sen jälkeen kätilön tarkastukseen, jossa hän positiivisen yllättyneellä äänellä kertoi, että "sulla on hyvä tilanne, oot jo 5cm auki, me mennään suoraan synnytyssaliin" WOOHOO, en ollut turhaan kärvistellyt kotona niin pitkään! Kätilökin vaikutti yllättyneeltä, ja sanoikin, että luuli pistävänsä mut  vaan nukkumaan särkylääkkeiden voimalla. Jo ennen synnytyssaliin menoa keskusteltiin mahdollisesta kivunlievityksestä, ja kerroin haluavani "kaiken mahdollisen". Mulla ei ollut mitään toiveita luomusynnytyksestä vaan halusin siitä niin mukavan kokemuksen kuin mahdollista ja se tarkoitti omalla kohdallani epiduraalia, jonka sainkin aika pian ja se helpotti oloa aivan ihanasti! Pystyin höpöttelemään mukavia ja torkkumaan...mahtavaa! Epiduraalin vaikutus ei kuitenkaan mulla kestänyt pidempään kuin noin 1,5 tuntia kerrallaan ja sitä lisättiin useampaan kertaan yön aikana. Se tunne, kun supistukset alkoivat taas tuntua ja olivat entistä kipeämpiä oli kamala.. mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa, jonka koitan kirjoittaa mahdollisimman pian!

Tämän kirjoittaminen on kestänyt useita tunteja syöttämisen, nukuttamisen, hellittelyn, vaipan vaihtojen ym. välillä ja luulen, ettei kukaan jaksa lukea maratonin pituista postausta kerralla, joten jätän teidät nyt jännän jatko-osan äärelle! ;)

Kivaa viikonloppua! 

PS. Mitä teille kuuluu?? Maailma tosiaan jatkaa pyörimistä ympärillä, vaikka itse onkin paennut vauvakuplaan..kumma juttu!

PPS. Mun Instagram on muuttunut väliaikaisesti vauvagramiksi, joten menoa voi seurailla myös siellä @candyontherun  ;)

Karoliina

Seuraa blogia Instagramissa / Facebookissa / Bloglovinissa / Blogit.fi:ssä

Häämatkalla Karibialla osa 7: St. Lucia

Häämatkalla Karibialla-postaussarja jatkuu! Aikaisemmat postaukset löydät blogin matkailu-välilehdeltä.

Antigualta risteilymme jatkui kohti yhtä Karibian tunnetuimmista häämatkakohteista, St. Luciaa. Tämä oli yksi niistä kohteista, joita odotin risteilyn aikana eniten, sillä olin kuullut St. Lucian olevan todella kaunis ja romanttinen paikka, ja nimenomaan häämatkalaisten suosiossa. St. Lucian kauneutta pääsimme todistamaan heti aamulla laivan lipuessa Castriesin satamaan, aamuauringon helliessä St. Lucian vehreitä maisemia. 

Ihaillessamme upeita maisemia jo hyttimme parvekkeelta, olimme intoa täynnä päivälle valitusta aktiviteetista, joka veisi meidät meriretkelle hieman pienemmällä veneellä St. Lucian rannikkoa pitkin. Olimme valinneet päivän retkeksi rannikkoristeilyn katsomaan kuuluisia Pitonseja! 

Pitons: Lähde

Retki osoittautuikin todella hyväksi valinnaksi, ja nautimme neljän tunnin ajan upeista St. Lucian maisemista mereltä käsin. Pääsimme katsomaan Pitonseja, jotka olivat todella upean näköiset myös luonnossa, otimme aurinkoa veneen kannella, uimme suojaisassa lahdessa ja nautimme meri-ilmasta ja maisemista. Ihan täydellinen aurinkoisen päivän aktiviteetti! Kuvat kertovat puolestaan, maisemat olivat juuri sellaisia Karibian postikorttimaisemia, joita voi vaan kuvitella! :)

Les Pitons! 

Rentouttavan meriretken jälkeen lähdimme vielä kaksin  tutustumaan St. Lucian pääkaupunkiin Castriesiin, jossa kävimme paikallisilla markkinoilla, piipahdimme muutamissa kaupoissa ja kävelimme katsellen ihmisvilinää ja rakennuksia. Castries vaikutti hyvin vilkkaalta pikkukaupungilta, jossa oli kuitenkin ison kaupungin tunnelma. 

St. Lucia osoittautui lyhyenkin vierailun perusteella kaiken hypetyksensä arvoiseksi, ja siellä olisi ehdottomasti voinut viettää aikaa pidempäänkin. San Juanin ohella se valikoitui meidän molempien suosikkikohteeksi risteilyviikon aikana käydyistä paikoista. Risteilyjenhän ikään kuin  "hyvähuono" puoli on se, että niiden aikana ehtii nähdä paljon, mutta missään kohteessa ei viivytä kovin kauaa. Kumpikin oltiin kuitenkin sitä mieltä, että St. Lucialle voisi kuvitella palaavansa jonain päivänä. Ehkä juhlistamaan jotain merkkihääpäivää? Aivan ihana luonto ja kauniit maisemat vakuuttivat sen verran! <3 

Matkaterkuin, Karoliina

Seuraa blogia Instagramissa / Facebookissa / Bloglovinissa / Blogit.fi:ssä