Instagram stories + pikavisiitti Kuopioon

Heippahei! Pikainen moikkaus täältä sunnuntai-iltaan!

Pidin tällä viikolla juoksusta tarkoituksella vähän kevyempää viikkoa, koska jalat tuntuvat olevan aika jumissa. Juoksin tiistaina kevyen 6km lenkin ja torstaina 6km, johon sisältyi 10xmäkivedot. Olen koittanut venytellä ja rullailla jalkoja, mutta ne taitavat vaatia ammattilaisen käsittelyä, joten hierojalle meneminen on ehdottomasti to do-listalla. Juoksulenkkien lisäksi tein muutamina päivinä vähän kotijumppaa, mutta aika kevyeksi jäi treeniviikko kokonaisuudessaan. 

Mäkivedot menee sarjaan "FUN when it´s DONE" :)

Viikonloppuna käytiin pikavisiitillä Kuopiossa. Jos seuraatte mua Instagramissa niin ehkä näittekin tarinaa Kuopion reissusta Instagramin uudessa "Instagram stories"-osiossa. Mitä muuten tykkäätte siitä? Omasta mielestäni se on todella kiva lisä Instagramiin, vaikka onkin lähes täysi kopio Snapchatista. Sinne on helppo jakaa kuvia päivittäisistä tilanteista "miniblogi"-muodossa, sillä oma Instagram-feedini on aika pitkälti keskittynyt juoksuun, joten feedillä ei tule taas jaettua kaikkia muita kuvia niin paljon. On ollut myös hauskaa seurata muiden Instagram stooreja, ja päästä Instakulissien taakse! :)

Kuopion visiitin pääasiallinen tarkoitus oli käydä moikkaamassa mieheni mummoa, joka ei ollut vielä ehtinyt tapaamaan Islaa. Reissu menikin oikein kivasti, vaikka pikainen olikin. Isomummo oli innoissaan Islan tapaamisesta! <3

Sunnuntaiaamuna mulla oli vähän vapaa-aikaa ennen kotimatkalle lähtöä, joten laitoin aikaisemmin viikolla Sadulle viestiä ja kysyin, josko hän olisi vapaalla ja voitaisiin nähdä. Käytiinkin yhdessä aamukävelyllä ja vaihdettiin samalla kuulumisia! <3 Oli mukavaa nähdä Satua! Ihanaa, kun bloggaamisen kautta on saanut tällaisia ystäviä, joille voi laittaa viestiä, kun tulee pikavisiitille Savvoon. 

Kuopio on kyllä niin kaunis ja ihana kaupunki! Sunnuntaina ilma oli aurinkoisen kirpakka. Myrskyn jälkeen oli todellakin poutasää. Toivottavasti seuraavalla visiitillä Savon sydämeen on vähän enemmän aikaa ihastella kaupunkia ja syödä vaikka kalakukkoa! 

Nyt kohti uutta viikkoa hyvillä mielin! :) Mukavaa viikon alkua teille kaikille!

-Karoliina

Seuraa Instagramissa/Facebookissa/Bloglovinissa/ Snapchatissa (candyontherun)  

Aktiiviseen vauva-arkeen: Emmaljunga Super Viking

Meidän lähtökohtana lastenvaunuja valitessa oli juurikin se, että ne sopisivat aktiiviseen elämäntyyliin. Vaunulenkkeihin erilaisissa maastoissa ja sääoloissa, ison koiran kanssa ulkoiluun (riittävän tukevat, ettei vaunut kaatuisi heti, kun koira kiskaisee johonkin suuntaan) ja mahdollisesti myös juoksemiseen, vaikka useimmiten toivonkin juoksun olevan sitä omaa aikaa. Toiveena oli myös, että vaunuihin saisi  kiinnitettyä turvakaukalon sekä aikananaan ratasosan ja että ne menisivät näppärästi auton takakonttiin, sillä liikuttua ja reissattua tulee melko paljon. Kauaskantoisesti pohdimme myös sitä mahdollisuutta, että jos esikoiselle tulee jossain vaiheessa sisarus, olisi hyvä, että kyseessä olisi yhdistelmävaunut, joihin voisi kiinnittää sekä vaunukopan että ratasistuimen.* Näistä lähtökohdista lähdettiin siis liikkeelle ja etsimään juuri meidän tarpeisiin sopivia vaunuja.

*Päivitetty syyskuu 2018: Pikkusisarus syntyi kesäkuussa 2018 ja siitä lähtien meillä on ollut super viikkarit usein käytössä yhdistelmänä. Yhdistelmä toimii ihan hyvin, mutta on todella raskas työntää. Vaunujen purkaminen ja kokoaminen on suht helppoa, mutta onhan siinä oma säätönsä. Meillä on myös käytössä seisomalauta, jota käytämme aina välillä, mutta se ei ehkä ole ihan loppuun asti mietitty, sillä seisomalaudan ollessa paikallaan ja taaperon seistessä siinä joutuu työntäjä olemaan hieman epäergonomisessa asennossa työntämässä ellei kävele vaunujen sivulla. Nyt jälkeenpäin ajateltuna ehkä seisomalaudan olisi voinut jättää ostamatta, sillä taapero kuitenkin kävelee myös mielellään ja pidemmillä kävelyillä vaunuissa on hänelle istuin eli ne ovat yhdistelmänä. 

Meillä suurimman tutkimustyön lastenvaunuja varten teki mieheni, sillä häntä jaksoi kiinnostaa eri vaunujen tekniset ominaisuudet ja yksityiskohdat paljon enemmän kuin itseäni. Hän tutki vaihtoehtoja netin kautta ja molemmat luettiin kokemuksia blogeista tai keskustelupalstoilta. Toki kyseltiin myös vauvaperheystäviltä, mihin vaunuihin he olivat päätyneet. Ainakin itselleni koko lastenvaunuviidakko tuntui aluksi ihan hurjalta. Ihan älyttömän paljon vaihtoehtoja, erilaisia ominaisuuksia ja härpäkkeitä. Parasta oli kuitenkin lopulta mennä paikan päälle lastentarvikeliikkeeseen, jossa asiantunteva myyjä osasi kertoa vaunuista enemmän ja antoi meille muutamia vaihtoehtoja, kun kerroimme omista toiveistamme. Näin päädyimme lopulta Emmaljungan vaunuihin ja niistä sitten pohdinnan ja liikkeessä kokeilun jälkeen Super Vikingeihin. Meille ne ovat olleet nappivalinta ja olemme olleet niihin varsin tyytyväisiä. 

Miksi ne ovat olleet meille juuri sopivat vaunut? Super Vikingit kulkevat hyvin maastossa kuin maastossa. Olemme vaunulenkkeilleet asfaltilla, hiekkateillä, poluilla, metsässä, lumessa ja jäällä. Hyvin erilaisissa maastoissa siis ja oikeastaan säällä kuin säällä! Tärkeänä lisävarusteena sateella, tuulella ja tuiskulla on ollut Emmaljungan oma sadesuoja, joka suojaa vaunukoppaa/ratasosaa. Vaunut ovat tukevat, mutta kuitenkin tosi näppärät ja kevyet työntää.  Olen myös jonkun verran juossut vaunujen kanssa ja ne toimivat siinäkin ihan hyvin. Toki varmasti varsinaiset juoksurattaat olisivat juoksun kannalta parhaimmat, mutta niiden hankinta ei vielä ainakaan ole ollut tarpeellista/ajankohtaista. Isla viihtyi heti alusta asti hyvin vaunuissa ja nukahti liikkeeseen, kuten monet vauvat. Vaunukoppa oli siis ensimmäiset 7 kuukautta hyvin aktiivisessa käytössä. Käytimme myös paljon turvakaukaloa kiinnitettynä adapterilla vaunuihin. Se oli todella kätevä  ostoskeskukseen/kauppaan autolla mennessä. Nykyään Islan ollessa jo 9,5 kuukautta on vaunukoppa siirtynyt syrjään ja käytämme ratasosaa. Ratasosankin saa "kipattua" makuuasentoon, joten siinä voi hyvin nukkua päikkäreitä. 

Super Viking-vaunujen kanssa on tullut myös tehtyä kaikenlaista erilaista vaunujumppaa vaunulenkkien yhteydessä! Hyvin toimivat siihenkin! :) 

Vaunut ovat myös lentäneet meidän mukana Floridaan. Ne pakattiin erilliseen vaunuille tarkoitettuun kuljetuslaukkuun. 

Super Vikingit on helppo laittaa kokoon ja irroittaa renkaat sekä koota uudelleen. Se ei kuitenkaan tapahdu yhdellä kädellä vaan vaatii kaksi kättä ja hieman aikaa. Välillä toivoisin, että kokoon laittaminen olisi vielä näppärämpää, mutta ei se ole iso ongelma ollut etenkin, kun itse on tullut näppärämmäksi niiden kanssa. Runko on kuitenkin sen verran iso, että esimerkiksi oman Peugeot 206 takakonttiiin se ei mahdu renkaineen, vaan ainakin takarenkaat pitää irroittaa. Hieman säätöä siis, jos on pieni takakontti autossa. 

Sellaisia kokemuksia siis meidän vaunuvalinnasta eli 
Emmaljunga Super Viking valkoinen runko Ecco-renkailla, tummansininen vaunukoppa ja ratasosa. Toivottavasti tästä postauksesta on hyötyä teille, jotka kahlaatte lastenvaunuviidakossa! Vertaileminen muihin vaunuihin on hankalaa, koska mulla ei muista ole kokemusta, mutta itse olemme olleet näihin tyytyväisiä! :) 

Edit: päivitetty joulukuussa 2018: Neljäntenä talvena Super Vikingien kanssa mulla meni hermo ecco-renkaisiin nuoskalumessa, jossa ne ei toimi ollenkaan. Renkaat eivät siis pyöri ja eturenkaiden lokasuojiin jää lunta jumiin. Päädyttiin irrottamaan lokasuojat (ruuvimeisselillä ruuvattiin irti) ja todella MONI suositteli Super Vikingeihin mielummin ilmakumirenkaita, joiden kanssa ei kuulemma ole millään talvikelillä ongelmaa. Toistaiseksi ainakin meillä auttoi tuo lokasuojien irroitus ja ecco-renkailla jatketaan. 

Mitkä vaunut teiltä löytyy? Plussia? Miinuksia? 

-Karoliina

Juoksua eri elämänvaiheissa

Olen viime aikoina pyöritellyt paljon tätä asiaa mielessäni. Kuinka juoksu on siitä hyvä laji harrastaa, että se muokkaantuu tarvittaessa eri elämäntilanteisiin ja sitä voi harrastaa läpi elämän, jos niin haluaa. Koko tämä ajatus juoksusta (ja sen muutoksista) eri elämänvaiheissa lähti siitä, kun olen joutunut raskauden jälkeen tekemään töitä sekä fyysisen kunnon että myös henkisen puolen kanssa. Juoksun suhteen on pitänyt uudessa elämäntilanteessa hyväksyä se, etten ole sormia napsauttamalla takaisin siinä kunnossa, kuin olin ennen raskautta (omassa ennätyskunnossa sekä puolimaratonilla että maratonilla syksyllä 2014). Asian hyväksyminen pitäisi olla ihan helppoa, koska se on täysin selvää, että lähes vuoden tauolla "kunnon juoksemisesta", 20kg painonlisäyksellä, kropan muutoksilla ja lapsen synnyttämisellä on vaikutuksensa. Olen toki hyväksynytkin tämän asian ja pyrkinyt tekemään nöyrästi töitä sen eteen, että pääsen juoksun suhteen kohti uusia asettamiani tavoitteita. Matkalle on kuitenkin mahtunut myös niitä hetkiä, kun olen vertaillut itseäni negatiivisessa mielessä juoksukavereihin tai vaikkapa somessa seuraamiini juoksijoihin, jotka tuntuvat juoksevan niin paljon enemmän ja niin paljon kovempaa. Negatiivisen vertailun hetket saavat mielen matalaksi, mutta onneksi niistä hetkistä on ponnistettu ylös melko nopeasti, kun olen kääntänyt oman ajatteluni positiiviseksi. Mitä kaikkea olenkaan jo nyt saavuttanut ja päässyt näin pitkälle. Ja ennen kaikkea: olen hyväksynyt oman elämäntilanteeni ja sen tuomat haasteet rakkaan juoksuharrastukseni suhteen.

Kuva viikonlopun pitkikseltä :)

Elämässä tulee erilaisia vaiheita. Se, mikä meidän juoksijoina ja ihmisinä toki muutenkin, pitäisi muistaa ja hyväksyä on se, että asiat on aina suhteutettava omaan elämäntilanteeseen. Toisissa elämänvaiheissa eri asiat ovat prioriteetteja ja toisissa taas toiset asiat. Jossain elämänvaiheessa on mahdollisuus ja halu priorisoida juoksua ja harjoittelua huomattavasti enemmän. On aikaa lähteä treenaamaan silloin kun itselle sopii tai on niin suuri motivaatio ja tahto, että aikaa järjestää treenaamiselle, vaikkei sitä oikeasti olisi. Juoksu on prioriteettilistan kärjessä. Aina ei kuitenkaan ole kyse siitä, onko aikaa juoksulle vai ei. Toisinaan juoksun harrastamista saattaa vaikeuttaa vaikkapa stressi tai huonot yöunet, jotka vievät jaksamista äärirajoille. Näissä elämänvaiheissa juoksu ei olekaan prioriteettilistan kärjessä ja se on ihan ok. Juoksua ei kuitenkaan tarvitse kokonaan lopettaa, sillä se myöskin auttaa selviytymään haastavimmista elämänvaiheista ja tuo niihin iloa. On ihan ok juosta kerran viikossa nollatakseen päätä tai vaikkapa pari kertaa kuukaudessa. Sillä määrällä ei ehkä harjoitella maratonille tai puolimaratonille, mutta se pitää kuitenkin harrastuksessa kiinni ja tarjoaa pakohetken mahdollisista arjen kuormittavista asioista. Kun oma tilanne muuttuu, on juoksulle taas ehkä mahdollisuus antaa enemmän. 

Omalla kohdallani tässä elämänvaiheessa (vauva-arjessa) juoksu on omalla tavallaan prioriteettilistan kärjessä. Haluan juosta säännöllisesti, joten järjestän sille aikaa, vaikka se ei aina ole niin helppoa ja vaatii suunnittelua. Juoksu on tällä hetkellä fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista huolehtimista, omaa aikaa, akkujen lataamista, inspiroitumista, yhteisöllisyyttä ja itsensä haastamista. Vauva-arki ei aina ole helppoa eikä elämä uutena äitinä. Vaiheeseen mahtuu niin paljon uutta, muutoksia, pelkoja ja pohdintoja. Toki myös suurta rakkautta, onnea ja iloa. Tämän elämänvaiheen keskellä on ihanaa, että on juoksu. Se on ollut pelastava tekijä monissa hetkissä, kun on tuntunut siltä ettei tästä tule mitään, olen ihan huono äiti. Juoksulenkin jälkeen ajatukset ovat selkiytyneet ja mieli on kirkkaampi. Tulee fiilis, että kyllä tämä tästä taas. I can do this. Puhumattakaan siitä kuinka paljon juoksu ja liikunta ylipäätään ovat auttaneet hyväksymään omaa kroppaa uudelleen raskauden jälkeen. Niillä on ollut todella suuri merkitys. 

Mielestäni kenenkään ei pitäisi nöyristellä ja tuntea huonommuutta siitä, että juoksee vähemmän tai hitaammin kuin joku toinen. Netissä ja somen keskustelupalstoilla ja ryhmissä näkee usein oman juoksuharrastuksen vähättelyä. "No minähän juoksen vain näin ja näin vähän..ja ihan etanavauhtia". Tekisi mieli huutaa: "Mitä väliä! Sinä juokset ja liikut ja huolehdit terveydestäsi samalla. Se on upeata! Jatka samaan malliin!!" 

Meidän kaikkien pitäisi ennemminkin miettiä sitä, kuinka juoksu harrastuksena palvelee juuri meitä parhaimmalla mahdollisella tavalla, juuri siinä elämänvaiheessa jossa itse olemme. Olen sitä mieltä, että (harraste)juoksun pitää antaa enemmän kuin se ottaa. Omaa juoksuharrastusta suunnitellessa ja tavoitteita asettaessa kannattaa ne suhteuttaa omaan elämäntilanteeseen, jolloin ne todennäköisesti ovat järkeviä ja mahdollisia saavuttaa. Omalla kohdallani hyväksyn sen, että tässä elämäntilanteessa en pysty (halua) panostaa juoksuun niin paljon kuin ehkä joskus aikaisemmin. Yöunet ovat vielä katkonaisia ja ne vaikuttavat palautumiseen. Imetyksen vuoksi kroppa ei ole vielä täysin "omassa käytössä". Aikaa ja jaksamista ei ole samalla tavalla. Mutta, ei se tarkoita sitä, että pitäisi kuitenkaan heittää juoksukenkiä naulaan ja lopettaa rakas harrastus kokonaan. Ehei. Se tarkoittaa tilanteen hyväksymistä, hetkessä elämistä ja tavoitteiden uudelleen miettimistä. Se tarkoittaa rauhassa etenemistä, kärsivällisyyttä, pienestä edistymisestä nauttimista, kiitollisuutta ja itsensä haastamista sillä hetkellä sopivalla tasolla. 

Varmasti jossain kohtaa tulee taas sellainen elämänvaihe, jossa haluan treenata täysillä vaikkapa maratonille. Panostaa juoksuun enemmän, noudattaa harjoitusohjelmaa, tehdä suunniteltuja tietynvauhtisia treenejä, tehdä säännöllisiä korvaavia treenejä ja harjoitella lihaskuntoa suunnitelmallisesti. Miettiä ruokavalion tukemaan optimaalisesti harjoittelua, nukkua riittävästi ja huoltaa kehoa päivittäin eikä silloin kun siihen on 5 minuuttia aikaa. Nyt vain ei ole se elämänvaihe ja se on ihan ok. 

Pointtina tässä tekstissä ja näissä sekavissa ajatuksissani on ehkä se, että pyri hyväksymään se elämänvaihe, jossa itse olet ja tee siitä niin hyvä kuin mahdollista. Älä vertaile itseäsi muihin ainakaan negatiivisessa mielessä.  Itselläni ei nyt ole se "juoksuun täysillä panostamisen"'-elämänvaihe, mutta juoksut jatkuu silti ja ihan tavoitteellisestikin, sillä se motivoi minua. Pyrin kuitenkin olemaan vertailematta omaa juoksemistani super nopeisiin juoksukavereihin ja sen sijaan keskityn parantamaan omaa tekemistäni. Nauttimaan matkasta ja pienistä kehityksen askelista. Täydellisyyttä tavoittelematta ja tämän elämänvaiheen epätäydellisen ihanuuden hyväksyen. Juoksu kulkee elämässä mukana ja tällä hetkellä se ainakin antaa enemmän kuin ottaa.

Hyviä juoksuja kaikille! <3 Missä elämänvaiheessa sinä menet juoksun suhteen juuri nyt? 

xx, Karoliina

Seuraa Instagramissa/Facebookissa/Bloglovinissa/ Snapchatissa (candyontherun)   

Ne arjen terveelliset rutiinit

Aloin eilen aamun vaunulenkillä pohdiskelemaan päivittäisiä terveyteen, liikuntaan ja hyvinvointiin liittyviä rutiinejani. Oikeastaan ajatus lähti siitä, kun pohdin asioita omassa hyvinvoinnissani, joihin toivoisin muutosta parempaan. Isoin asia on  jo pidempään ollut uni, joka on viimeiset 9,5 kuukautta ollut hieman mitä sattuu enkä ole kertaakaan tainnut nukkua 8 tuntia putkeen. Uni on kieltämättä yksi tärkeimmistä asioista omassa hyvinvoinnissamme ja oikeastaan koko hyvinvoinnin perusta. Sitä ei edes huomaa ennen kuin unesta tulee puute. Väsyneenä mikään ei oikein tunnu miltään, hermot menee nopeammin, tekee mieli herkkuja, ei jaksa liikkua samalla tavalla eikä treeneistä palautuminen ole niin nopeata.  Elämä ei myöskään maistu niin hyvältä. Onnekseni en ole missään vauvavuoden vaiheessa ollut niin väsynyt, että eläisin täysin sumussa. Tilanne ei ole mennyt niin pahaksi, mutta kieltämättä on ollut päiviä, jolloin en ollut parhaimmillani väsymyksen vuoksi. Viime aikoina kuitenkin olen saanut nukuttua paremmin (kopkop) ja olo on tällä hetkellä varsin levännyt. Toivon, että tämä vaihe jatkuu mahdollisimman pitkään, sillä hyvät yöunet olisivat ensimmäisenä toivelistallani, jos joku kysyisi, mitä haluaisin vaikkapa synttärilahjaksi! ;)

Kahviloissa käyminen ei ole tällä hetkellä arjen rutiinia vaan enemminkin aika harvinaista luksusta! :)

Mutta sitten niihin arjen terveellisiin rutiineihin. Sana "rutiinit" kuulostaa auttamattoman tylsältä, mutta väittäisin, että ne muodostavat perustan kenen tahansa terveelliselle elämäntyylille. Jos haluaa voida hyvin, on tiettyjä asioita toistettava päivästä toiseen niin kauan, että ne juurtuvat osaksi omaa elämää. Mitä enemmän meillä on hyviä rutiineja, sitä paremmin voimme ja ne hyvät rutiinit ruokkivat lisää hyviä rutiineja. Esimerkiksi terveellinen syöminen  ja liikunta kulkevat usein käsi kädessä.

Heinäkuun loman jälkeen tuntui ihan mukavalta palata arkeen ja niihin tuttuihin rutiineihin, vaikka en lomalla niistä kaikista täysin irrottautunutkaan. Hyvien rutiinien myötä sekä keho ja mieli pysyvät virkeinä, painonhallinta on helpompaa ja arki tuntuu mukavammalta. Rutiinit eivät tarkoita itselleni sitä, että olisi tylsää, vaikka melko sama kaava toistaakin itseään päivästä toiseen. Mitä asioita tulee sitten tehtyä päivästä toiseen oman hyvinvoinnin eteen? Toki näissäkin on välillä muutoksia, mutta ehkäpä pointti onkin siinä, että jos rutiineista hyppää jossain kohtaa pois, niihin kuitenkin palaa takaisin, sillä niitä alkaa kaipaamaan.

Omiin päivittäisiin rutiineihini kuuluu tällä hetkellä seuraavat asiat:

• Terveellinen ja runsas aamupala

Syön aina aamupalan eikä sen väliin jättäminen käy edes mielessä. Viime aikoina olen syönyt joko ruisleipää päällisillä, puuroa tai kananmunia ja vihanneksia/hedelmiä.

• Päivittäinen kävelylenkki tai kaksi

Päivittäisistä vaunulenkeistä on tullut ihana tapa. Isla nukkuu hyvin rattaissa ja itse saa raitista ilmaa ja kevyttä liikuntaa. Hoitovapaalla tämä on ihanaa luksusta ja aion nauttia päiväkävelyistä niin kauan kuin siihen on mahdollisuus. 

• Ruokaisa salaattilounas

Syön lähes aina lounaaksi ruokaisan salaatin. On ihanaa täyttää vatsa kasviksilla ja jollain hyvällä salaatin päällisellä (usein fetajuustoa/tonnikalaa/kalkkunaa/pähkinöitä jne.) Kun lounaalla tulee syötyä terveellisesti ja hyvin antaa se mielestäni hyvän fiiliksen koko päivän syömisiin.

• Säännöllinen ruokarytmi

Rutiineihini kuuluu syödä säännöllisesti, 2-3 tunnin välein. Oikeastaan se ei ole vain rutiini, vaan pakko. Nälkäkiukkuisena en pysty toimimaan! ;) 

• Liikun joka päivä

Vauva-arjessa yksi isoin muutos on ollut treenien kesto. Enää ei välttämättä ole aina aikaa tehdä vähintään tunnin treeniä päivittäin, vaan toisinaan on aikaa vain 15 minuuttia. Olen kuitenkin päättänyt, että liikun joka päivä jollain tavalla kävelyiden lisäksi. On liikunta sitten jumppaa, venyttelyä tai juoksulenkki, mutta kroppaa on liikutettava ja ai että siitä tulee aina hyvä olo! 

Tämä viikko on sujunut vauhdikkaasti. Meillä on ollut useammat vauvatreffit, ollaan saatu viettää laatuaikaa lomalla olevan siskoni kanssa sekä käyty tutkimassa Iso Omenan laajennusta (tykättiin). Juoksulenkkejä on tullut tehtyä kaksi ja huomenna luvassa on pitkä lenkki. Muuten viikonlopulle ei ole sen kummempia suunnitelmia! :) 

Millaisia arjen terveellisiä rutiineja teillä on? Mitä teette viikonloppuna? 

Ihanaa viikonloppua!

-Karoliina

Seuraa Instagramissa/Facebookissa/Bloglovinissa/ Snapchatissa (candyontherun) 

Helsinki Street Run 2016

Viime lauantai oli tosiaan melkoinen juoksun juhlapäivä. Lauantaiaamu meni kurvaillessa rattaiden kanssa Minimaratonilla ja samalla tuli vedettyä vajaa 5 kilometrin aamulenkki osittain juosten ja osittain kävellen. Ei siis ihan tyypillinen valmistautumiseni iltapäivällä juostavaan kisaan, mutta onneksi olin lähdössä Street Runille rennoin mielin ja ilman sen suurempia tavoitteita. Tarkoituksenani oli juosta hieman reippaampi pitkis. 

Etukäteen pelkäsin, että joudun kirjaimellisesti juoksemaan lähtöviivalle ehtiäkseni paikalle, mutta onnekseni serkkuni tuli auttamaan Islan hoidossa ja olin lähtöpaikalla JO 15 minuuttia ennen starttia, haha. Jos kyseessä olisi ollut tavoitteellisempi kisa niin tämä olisi ollut kyllä aivan liian myöhään, mutta nyt siinä ei ollut mitään ongelmaa. Pongasin samantien HCR Street teamin Harrin, Tiinan ja Katjun lähtöalueen vierestä ja lyöttäydyin heidän seuraansa vaihtamaan kuulumisia. Pikainen #runfie oli myös tietysti paikallaan! :)

Hetken päästä ryhmityimme lähtöön ja siellä tuli vastaan lisää tuttuja naamoja: Amanda ja Heidi. Pikaisten kuulumisten vaihdon jälkeen sanoimme kaikki heipat ja tsempit toisillemme ja tasan klo 15.45 startattiin matkaan kunnon vesisateessa! 

Olin suunnitellut juoksevani alun  omaa "maratonvauhtiani", eli  n. 5:40min/km. Tuo vauhti on tavoitevauhtini jossain kohtaa lähitulevaisuudessa siintävälle seuraavalle maratonille, koska sillä pääsisi haaveilemaani alle 4 tunnin aikaan. Vielä ei kuitenkaan olla lähelläkään maratonkuntoa, saatikaan sitten alle 4 tunnin maratonkuntoa, joten maratonhaaveet saavat vielä odottaa. Vauhtia on kuitenkin hyvä testailla ja harjoitella lyhyemmillä matkoilla. Tietyn tasaisen vauhdin ylläpitäminen osoittautui taas kerran melko haastavaksi ja huomasin juoksevani liian kovaa. Harjoiteltavaa siis riittää ennen kuin tässä maratonille uskaltaa lähteä! ;)

Reitti suuntasi kohti Pikku-Huopalahtea ja sieltä Munkkiniemen kautta Kuusisaareen ja Lehtisaareen. Tämä osuus toi mieleen muistoja vuonna 2013 juoksemaltani ekalta maratonilta. Sade loppui jossain kohtaa ja aurinko tuli esiin. Ilma lämpeni ja olin todella iloinen, että olin laittanut shortsit jalkaan! Kymppiin asti juoksu kulki ihan hyvin, mutta jotakin puuttui. Kisafiilis. Ei ollut sellaista "lets go"-meininkiä, joka kisoissa usein tulee. Oikeastaan sytyin kisaan vasta viimeisen 7(8) kilometrin aikana, kun oltiin selkeästi jo menossa maalia kohti. Annoin vauhdin nousta puolimaratonvauhtiin ja aloin nauttia kisafiiliksestä. Oli ihanaa, että kisafiilis tuli, mutta samalla se on haasteeni. Sellaisissa kisoissa, joissa alusta asti haluan juosta omaa kovaa vauhtia tulisi "kisafiilis-ja moodi" saada päälle heti alusta asti eikä vasta puolenvälin jälkeen. Tämä on oikeastaan enemmän henkinen juttu ja kisaan keskittyminen kunnolla auttaa. Silloin kun olen oikeasti kisaamassa, niin valmistautuminen onkin huomattavasti tarkempaa kuin nyt. Tutustun reittiin ja juomapisteisiin paremmin, teen mielikuvaharjoituksia ja muutenkin valmistaudun kisaan huolellisemmin. 

Lauttasaaren läpi juostuamme tulimme Ruoholahteen, josta yhdyimme maratoonareiden virtaan baanalle kohti Sonera Stadiumia. Kansalaistorilla oli mahtavaa kannustusta ja paljon ihmisiä, se jäi mieleen mukavana kohtana. 17km tuli täyteen jo kaukana Sonera Stadiumista ja lopulta maalissa oma kelloni näytti 17,9km. Maalissa olin ajalla 1:35:02, johon olin tyytyväinen. Keskivauhti oli lopulta 5:17min/km. Matkan pituus ei sinänsä ollut mikään ongelma, mutta se mikä hieman häiritsi oli kilometrikylttien puuttuminen täysin Street Runin reitiltä. Matkalla oli toki maratonin kilometrikylttejä, mutta ilman omaa GPS:ää olisi ollut aivan ulalla siitä, missä kilsoissa Street Runilla mentiin. Hieman jäi sellainen tunne, ettei Street Runin matkaa ollut ihan tarkasti mitattu, mutta kuten sanottua eipä sillä matkalla niin väliä ollut, kun kyseessä ei ollut puolimaraton/maraton/kymppi. Toki jos matkaa markkinoidaan 17 kilometrin juoksuna niin olisi hyvä, että se olisi sitä! ;)

Maalissa törmäsin pian tuttuihin naamoihin ja vaihdettiin endorfiininhuuruiset juoksukuulumiset. Maaliviivan ylittäminen ja huippu fiilis juoksun jälkeen ovat kyllä juoksutapahtumien parasta antia! Ja toki myös ihanat juoksukaverit, joiden kanssa fiilistellä! <3

Kuvassa: minä, Laura H, Laura P. ja Heidi 

Kaiken kaikkiaan tykkäsin kyllä toista kertaa järjestetystä Helsinki Street Runista ja voin suositella sitä muillekin. On hienoa, että HCM:n yhteyteen on saatu vähän lisää pöhinää ja jotain uutta! :) Tästä on hyvä jatkaa harjoituksia kohti syyskauden ekaa varsinaista tavoitetta eli Espoon Rantapuolikasta! 

-Karoliina

Seuraa Instagramissa/Facebookissa/Bloglovinissa/ Snapchatissa (candyontherun) 

*Osallistuminen saatu HCR Street teamin kautta