lauantai 24. elokuuta 2013

Fiilikset maratonin jälkeen ja kohti seuraavaa puolikasta!

En ihan malttanut olla juoksematta koko viikkoa maratonin jälkeen. Jalat alkoi tuntua normaaleilta loppuviikkoa kohti ja mieli teki juoksemaan, joten eilen kävin juoksemassa 9km lenkin ja fiilis oli todella hyvä! :) Palautuminen maratonista on yksilöllistä ja riippuu paljon siitä kuinka rankka kokemus maraton on ollut omalle kropalle. Maratonin jälkeen olin kokonaan juoksematta viisi päivää, joiden aikana tein kuitenkin useita kävelylenkkejä ja venyttelin. Muutama päivä maratonin jälkeen tuntui lihaskipuja etenkin etureisissä ja portaiden laskeutuminen oli aika tuskaa, mutta suhteellisen nopeasti kivut myös hävisivät. Ensimmäisen lenkin otin kuitenkin aika kevyesti ja tunnustelin omaa jaksamista. Olin tyytyväinen, kun meno tuntui kevyeltä, mieli oli iloinen ja suunnittelin lenkin aikana jo uusia kisoja, se on hyvä merkki! :)  Olen myös kuullut "maraton-bluesista" eli maratonin jälkeisestä masennuksesta, joka saattaa iskeä kun on tehnyt kovasti töitä yhden tavoitteen eteen ja kun on se on ohi, tuntuu takki tyhjältä  ja saattaa olla vaikeata motivoitua uuteen treenikauteen. Omalla kohdallani onneksi intoa tuntuu riittävän ainakin juoksun suhteen.

Ensi viikolla toivon pääseväni palaamaan normaaliin treenirytmiin ja katse onkin suunnattuna seuraavaan tapahtumaan eli Espoon rantamaratonin puolikkaaseen, joka juostaan lauantaina 21.9. Tämä on itseasiassa ensimmäinen kerta, kun olen osallistumassa kotikaupunkini juoksukisaan, mikä on hauskaa sinänsä. Olin ilmoittautunut puolikkaalle jo viime vuonna, mutta sääriluun rasitusmurtuman vuoksi se jäi väliin ja sain siirrettyä osallistumiseni tälle vuodelle.  Mietinnässä on myös Vantaan maratonin puolikas lokakuussa. Olen juossut kyseisen puolikkaan vuonna 2010, joten olisi hauska palata samoihin maisemiin, mutta tosiaan mietiskelen tätä vielä! Itselleni kun paras treenimotivaattori on juuri nämä tapahtumat, joten niitä on laitettava kalenteriin, jotta treenimotivaatio säilyy! Mitä syksyn juoksutapahtumia sinulla on kalenterissasi?


 Kivaa viikonloppua kaikille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti