sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Treeniviikko #49: treenejä, lepoa & ruokaa

Tämä viikko oli ensimmäinen (1/6) viikko, kun aloin seurata "takaisin juoksukuntoon"-ohjelmaani, jonka tavoitteena oon kasvattaa juoksukunto sellaiselle tasolle turvallisesti ja vähitellen, että voin tammikuun puolivälissä aloittaa seuraamaan maraton-treeniohjelmaa. Viikon ohjelmassa oli kaksi lenkkiä eli 6km ja 10km, sain molemmat lenkit juostua kuten pitikin. Loppuviikosta jouduin tosin hieman vaihtelemaan treenien paikkoja, kun oli muutaman päivän kurkku kipeänä ja otin pari lepopäivää keskelle viikkoa, mutta se ei onneksi haitannut, suunnitellut treenit tuli tehtyä silti!  


Maanantai lähti käyntiin siis juoksulenkillä, josta kirjoittelin oman postauksen täällä. Maanantaina piti myös olla osteopaatilla käynti, mutta sain aamulla tekstarin, että käynti oli peruttu, ilmeisesti osteopaattini sairastumisen vuoksi. Varasin uuden ajan ensi tiistaille, joten silloin luvassa taas uusia oivalluksia osteopatian suhteen.  Poikkeuksellisesti en ollut ratsastamassa maanantai-iltana, vaan töissä ja sen jälkeen työpaikan pikkujouluissa. 

Tiistaina jaksoin heräillä aamulla Elixian Power-tunnille, koska kotiuduin pikkujouluista hyvissä ajoin. Powerissa olin päättänyt haastaa itseäni kolmessa biisissä (tasakyykky, askelkyykky ja hauis) ja haasteena oli lisätä jokaisessa kappaleessa 1kg lisää painoa tangon kumpaankin päätyyn. Haaste toimi hyvin ja sain tehtyä paremman treenin kuin normaalisti! Haasteeseen idean sain Tiinuskalta, kiitos vielä inspiraatiosta! :) 

Tästä pienestä Power-haasteesta innostuneena tein itselleni joulukuuksi jokaiselle viikolle oman haasteen ja ne näyttävät tältä: 
  • Vko 50: (vähintään) 1 minuutin lankku joka päivä
  • Vko 51: 500 vatsalihasta viikon aikana
  • Vko 52: Lisään painoja powerissa tasakyykkyihin, askelkyykkyyn ja selkään
Ensi viikolla on siis luvassa lankkuja vähintään minuutin verran joka päivä! Onko joku mukana? :) Tarvittaessa voit jakaa yhteensä 7 minuuttia lankkuja viikonpäiville kuten haluat, jos tuntuu siltä, että lankun tekeminen haasteen aikana joka päivä ei onnistu. Lisää joukuun treenihaasteesta täällä.

Keskiviikkona päivän treeninä toimi illan ratsastustunti. Pääsin pitkästä aikaa kunnon kouluratsastusfiilikseen, jee. Koska tämä blogi ei ole heppablogi niin en sen tarkemmin availe ratsastustuntien kulkua! ;)

Torstai ja perjantai menivät lepäillessä ja yrittäessä päästä eroon pienestä flunssasta. Lepo auttoi ja lauantaina olinkin valmis lähtemään aamulenkille!

Sunnuntain treeni meni enemmän aktiivisen palauttelun puolelle kuin varsinaiseksi treeniksi. Tai no, Elixian 30 minuutin Shape-tunti oli kyllä täyttä treeniä, mutta aerobinen puoli (20min crossarilla ja 10min spinning pyörän päällä) oli enemmän jaloille palauttavaa eilisen lenkin jälkeen.


Ja koska treeni ja hyvä ruoka kuuluvat ainakin minun kohdallani yhteen, niin hieman off topic muutamia ruokakuvia tältä viikolta! :) Ruokakuvia postailen säännöllisesti Instagramiin: Karoliina_I

 
Lauantain herkkuna ulkofilettä, nam!

Itsenäisyyspäivän illallisella lohta
Testissä: Mokkamestarien suklaaminttukahvi ! Testin tulos: hyvää!
Sunnuntain lounas-salaatti
Lauantain valkosuklaamousse jälkkäri
Lauantain herkullinen salaatti
 Eipä muuta kun oikein mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa kaikille! :) 

-Karoliina

Ps. Käy tykkäämässä Candy on the Runista Facebookissa! Facebookiin tulee materiaalia, joka ei välttämättä blogiin asti päädy, joten kannattaa seurailla sielläkin :)

2 kommenttia:

  1. Luin tätä sun postausta nälkäisenä ja vatsa alkoi kyllä kurnia näitä annoksia katsellessa. Nam! :) Onneksi tän päivän ruoka on valmiina jääkaapissa odottamassa, joten ei tarvi nälissään sortua mihinkään turhaan.:D Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi! Nälkäisenä blogien lukeminen on yhtä paha kuin kauppaan meneminen nälissään! ;) Hyvä, että oli ruoka valmiina, mä oon kanssa sellanen, että koitan aina ennakoida mahdollisimman hyvin, koska muuten tulee kiukku tai sitten valitsen jotain ei niin terveellistä, jos ei saa ruokaa heti! :D Kivaa viikkoa sinne myös!

      Poista