Maanantai oli ihana kauan kaivattu vapaapäivä, josta kertoilinkin aikaisemmin viikolla! :) Päivän treeninä toimi ratsastustunti sekä lihaskuntoharjoitukset, joissa keskityin coreen sekä osteopaatin antamiin harjoituksiin.
Tiistaina kävin iltapäivällä juoksemassa tarkoituksena juosta 8km:n lenkki. Onnistuin taas arvioimaan matkan hiukan metsään, ja päädyin juoksemaan kahdeksan sijasta yhdeksän kilometria, mutta se tuskin haittaa. Tiedän muutenkin olevani ehkä jopa ylivarovainen juoksumäärien lisäämisen suhteen, mutta olen oppinut läksyni, joten mielummin vähemmän ja hitaammin kuin liikaa ja liian kovaa. :)
Lähdössä lenkille tiistaina |
![]() |
Tiistain lenkin statsit Garminista |
Torstaina oli sitten viikon "pitkiksen" vuoro, joka hitaasti, mutta varmasti alkaa muistuttamaan pitkää lenkkiä. Jollain tapaa ehkä 15 kilometriä eli noin 1,5h tunnin lenkki on omalla kohdallani "pitkiksen" raja, eli siitä eteenpäin alkaa tuntua lenkki jo pitkikseltä. Torstaina lähdin lenkille aamulla puoli yhdeksän maissa.
![]() |
Valmiina lähtöön! |
![]() |
Ei kyllä uskoisi, että on joulukuun loppu kun maastoa katselee... |
![]() | |
Candy-kengät, olette varmaan kyllästyneitä näihin kuviin jo, mutta minä en kyllästy Candy-kenkiin, joten niistä tulee kuvia edelleen! :) |
![]() |
Statsit Garminista |
Perjantain treeninä toimi ratsastus :) Ja tällä kertaa tulikin todella hyvä treeni, koska menin koko tunnin ilman satulaa tonttulakki päässä joulufiiliksissä! :) Voin kertoa, että tuntuu kyllä takapuolessa ja jaloissa, koska tasapainoillakseen hepan selässä ilman satulaa joutuu tekemään hieman enemmän töitä kuin satulan ollessa selässä! Hauskaa oli sekä ratsastajalla että hepalla.
![]() |
Tonttu Torvinen ja Fellini :) |
Sunnuntaista tulikin sitten lepopäivä..tai jos 10,5 tunnin työpäivää voi kutsua lepopäiväksi! ;) Treenaamaan en kerinnyt, mutta illalla tuli venyteltyä kuitenkin.
Huomenna aamulla on tarkoitus mennä juoksemaan joulujuoksu! Siitä lisää huomenna! :)
Miten sinun treeniviikko on sujunut? Mikä oli tämän viikon treenikohokohtasi?
Omani taisi olla tuo torstain juoksulenkki :) Fiilis oli kohdallaan ja se on juoksussa tärkeätä, koska henkinen puoli on niin iso osa lajia.
Mukavaa sunnuntain jatkoa ja hyviä jouluvalmisteluja..kaksi yötä jouluun on... :)
-Karoliina
Moikka! :) Sulla on ollut todella monipuolinen treeniviikko, hyvältä kuulostaa ja näyttää. ;) Itse kävin alkuviikosta kuntosalilla ja uimassa ja sen lisäksi olen juossut pari juoksulenkkiä ja tänään olinkin pitkällä sauvakävelylenkillä. Mullakin ollut ihan hyvä treeniviikko, ottaen huomioon kaiken kiireen ja muuttohommat viikolla. Saa nähdä, mitä ensi viikolle keksin. Toisaalta olisi hyvä suunnitella treenejä jo etukäteen, mutta näin lomalla on kiva tehdä just sitä, mikä hyvältä tuntuu ja houkuttaa eniten. Yhden pitkän juoksulenkin ajattelin ainakin tehdä. (15km). Rauhallista joulua sulle! :)
VastaaPoistaHeippa! :) No hyvältä kuulostaa sielläkin! Monipuolisuus on kyllä valttia nyt, kun voi vielä treenailla monipuolisemmin. Sitten kun alkaa juoksutavoitteet lähestyä niin pitää kuitenkin painottaa hieman enemmän juoksuun ja mennä sen ehdoilla, joten nyt on ihanaa kun voi mennä vielä enemmän fiiliksen mukaan eikä tarvitse miettiä treeniohjelmaa niin tarkasti! :) Ihanaa ja rauhallista joulua sinne myös! :)
PoistaMullakin on aamulla tiedossa joulujuoksu :) Hassua!
VastaaPoistaIhanaa, rauhallista ja makeaa mahan täydeltä Joulua!