Viime viikko oli treenien puolesta onnistunut. Sain juostua kaikki kolme suunniteltua lenkkiä sekä tehtyä myös kolme lihaskuntoharjoitusta. Lenkit olivat pituudeltaan 7km, 12km ja 7km. Juoksin ne tiistaina, perjantaina ja sunnuntaina, joten mukavasti toteutui se, etten juossut peräkkäisinä päivinä. Tiistain 7km lenkki illalla oli hieman tervainen, en millään meinannut saada juoksua "käyntiin" ja ensimmäiset kilometrit tuntuivatkin todella pitkiltä ennen kuin juoksu lähti edes vähän kulkemaan. Onko teillä muilla samaa, että usein ensimmäiset kilsat tuntuu ihan siltä kuin kone ei olisi vielä käynnissä ja sitten lähtee rullaamaan? Mulla on usein niin!
12km lenkki pitkäperjantaina taas oli aivan toista! Olin lenkin alusta asti motivoitunut juoksemaan 12km, jonka olin ottanut tavoitteeksi ja juoksu kulki mukavasti saariston hiekkateillä. Olisin voinut juosta pidempäänkin, mutta haluan pidentää pitkiksiä maltillisesti. Nyt 2km lisäys viime viikon kymppiin oli juuri sopiva. Keskivauhti 12km lenkillä oli 6:15min/km ja se oli sellainen sopiva rullausvauhti, joka tuntui helpolta ylläpitää. Kuten edellisessä postauksessa kerroin, niin tällä hetkellä juoksen aika fiiliksen mukaan enkä tähtää tiettyihin vauhteihin/viikkokilsoihin. Suunnittelen toki hieman etukäteen viikon juoksuja ja aina päivän juoksua varten mietin jonkun tavoitteen, mutta fiilis ja kropan kuunteleminen ohjaavat eniten.
Sunnuntaina juoksin vielä viikon toisen lyhyemmän lenkin ja se tuntui myös aika mukavalta. Ei samanlaista juoksuflowta kuin perjantaina, mutta ihan jees kuitenkin. Lenkin päälle tein vielä hieman kyykkyjä. Viikon varsinaiset lihaskuntoharjoitukset koostuivat maanantain treenaakotona.comin treeneistä, keskiviikon vaunulenkillä tehdyistä kyykyistä ja askelkyykyistä sekä lauantain puolen tunnin core-pakarajumpasta. Tällä hetkellä lihaskuntotreenien tavoitteena on saada etenkin tuo keskivartalo vahvemmaksi! :)
Hyvä treeniviikko siis ja tästä on mukava jatkaa! Loppuun haluaisin vielä muistuttaa, että keskiviikkona 30.3 juostaan taas HCR-yhteislenkkejä useammalla paikkakunnalla. Espoon yhteislenkki lähtee kauppakeskus Merituulessa olevan Suomenojan Intersportin edestä klo 18. Tervetuloa mukaan! Olen itse muutaman muun HCR Street teamilaisen kanssa vetmässä lenkkiä ja luvassa on varmasti mukava ja leppoisa yhteislenkki! :) Lisätietoa täältä!
Miten siellä treenit sujui viime viikolla?
Me lähdetään tänään kohti kotia täältä saaristosta, jossa ollaan vietetty ihana pääsiäisloma syöden hyvin ja liikkuen! Neljän päivän aikana on mennyt suklaata varmaan enemmän kuin jouluna, joten nyt on taas hyvä keskittyä ravinnonkin suhteen ihan niihin perusjuttuihin hetken aikaa! :)
Kivaa uutta viikkoa ja 2.pääsiäispäivää!
-Karoliina
Seuraile myös Instagramissa & Facebookissa!
Määrä olin suunnitellut, että pääsiäisenä sitten juoksen kun kerrankin on paljon vapaata eikä ollut suunnitelmia, mutta nyt on jo maanantai enkä ole vieläkään käynyt lenkillä. :D
VastaaPoistaHaha, välillä se lipsahtaa levon puolelle ja hyvä niin! :) Mutta tänään olit juossut pitkän lenkin, näin instagramista! Hyvähyvä!! :)
PoistaKiva lukea kuulumisia ja treenijuttuja. Millaisen ruokavalion/ruokarytmin yhdistät tällaiseen treenaamiseen? Olis kiva lukea vaikka oma postaus siitä. Ite mietin aina että millainen olisi hyvä ruokavalio tukemaan juoksua mutta myös salitreeniä. Kivaa kevättä Karkki ❤
VastaaPoistaMirja
Kiva, kun tykkäät lukea ja kommentoit! <3 Joo, mä voisin jossain vaiheessa taas kirjoitella sellaisen pidemmän ruokapostauksen, mutta lyhyesti: syön noin 3 tunnin välein eli tosi säännöllisesti, jos olen lähdössä lenkille tai teen muun treenin niin koitan ajoittaa syömisen sopivasti niin ettei vatsa ole ihan täynnä lenkille lähtiessä. Muuten syön ihan normaalia kotiruokaa, paljon vihanneksia (lounas on lähes joku päivä iso salaatti), en laske kaloreita ja herkkujakin menee! :D Suurimmaksi osaksi koitan kuitenkin syödä puhdasta, kunnon ruokaa. Sitten kun kilsoja alkaa tulla enemmän tai pidempiä lenkkejä niin kyllä siinä saa syödä aika reippaasti! Ja mulla myös, kun imetys kuluttaa niin senkin takia! :)
PoistaHienosti oot päässy kasvattamaan kilometrejä :) millä sykealueilla juokset pitkiksen ja sit ne lyhyemmät? Ihanaa kun tiet alkaa olla sulia ja hiekkaa lakaistaan pois. Tänä keväänä mä en juosten pääse nauttimaan puhtaista kaduista (LA 8.5.), mutta ens keväänä sit ja toki kävellenkin voi niistä ainakin vähän nauttia :)
VastaaPoistaMoikka! Kiitos paljon! :) Tällä hetkellä en juurikaan sykkeitä tarkemmin katsele, koska mun sykemittarin sykevyö on ollut rikki jo pitkään..mutta pyrin pysymään PPP-alueella eli pitää pystyä puhumaan juostessa. Vauhdikkaampia lenkkejä en ole vielä oikeastaan juossut eli sekä pidemmät että lyhyemmät on ollut PPP-meiningillä! :) Kuten sanottua, tällä hetkellä ei niin kovin tavoitteellista tämä juoksu muuten kuin, että pääsen puolimaraton-kuntoon ja on kivaa! Ihanaa, paljon onnea sulle tulevasta pikkuisesta! <3 Kävellen on tosi kiva tehdä lenkkejä myös!! :)
PoistaKivasti on tullut kyllä treeniä, kun on saanut olla vapailla :)! Lenkillä on tullut käytyä ja pari kertaa kotona treenannut kahvakuulalla. Hyvät kelit houkuttelee kyllä nyt liikkumaan ulkona enemmän :).
VastaaPoistaKuulostaa hyvältä!! :) Ja sama täällä! Kevät houkuttelee kyllä ulos liikkumaan! Toivottavasti saadaan nauttia ihanista kevätkeleistä jatkossakin! :)
PoistaHyvä treeniviikko sulla ollut ja kivoja pirteitä kuvia :) Toi oranssi juoksutakki on tosi hieno! Mukavaa arkeen paluuta teille!!
VastaaPoistaKiitos Hanna! :) Joo, se on kiva takki, tykkään myös! Ihanaa loman jatkoa sulle! <3
Poista