sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Kisaraportti: Espoo rantapuolikas 2016

Juoksin lauantaina kolmatta kertaa kotikaupunkini Espoon Rantamaraton-juoksutapahtumassa. Kyseessä oli 9. Espoo rantamaraton ja tapahtuma lunasti jälleen kaikki odotukset! Olin etukäteen todella innoissani kotikaupungin juoksusta, tutuista juoksumaisemista, ja perheestä ja ystävistä kannustamassa reitin varrella. Valmistautuminen viikolla ei mennyt ihan nappiin, kun jalkoja kolotteli (niihin onneksi auttoi rullailu ja venyttely) ja perjantaina alkoi tuntua siltä, että flunssa iskee. Olin siis hieman epävarma siitä, millaiseen juoksusuoritukseen pystyisin, mutta yleisfiilis ennen kisaa oli kuitenkin hyvä ja päätin lähteä liikkeelle kroppaa kuulostellen ja mennä sen mukaan. 



Saavuin kisapaikalle Otaniemeen kahden maissa, kun puolikkaan ensimmäisen lähtöryhmän lähtö (jossa itse olin) oli kolmelta. Sain vietyä tavarat varustesäilytykseen ja sitten törmäsin Katjuun Otahallin ulkopuolella ja lähdettiin yhdessä tekemään vähän verkkaa ja ottamaan kuvia. Meidän verkka jäi melkoiseksi höntsäilyksi, kun ensin Katju unohti juoksutakin päälleen ja sitten multa irtosi juoksunumerosta yksi hakaneula, joten niitä sitten sählättiin siinä vielä kuntoon. Ennen lähtöä törmättiin vielä Elinaan ja ryhmityin hänen kanssa yhdessä lähtöön, kun Katju paineli lähemmäksi starttiviivaa. 


Katjun kanssa ennen starttia!

Pam..tasan kello kolmelta lähdettiin matkaan! Heti alusta asti oli hyvin tilaa juosta, joten puolimaratonin jakaminen kahteen lähtöryhmään oli kyllä hyvä päätös, sillä reitti on joistain kohdista melko kapea. Juostiin Elinan kanssa yhdessä ensimmäiset kilsat, mutta jossain kohtaa erottiin ja jatkoin matkaa yksin. Alusta asti pyrin keskittymään hengitykseen ja hyvän rytmin löytämiseen. Hoin itselleni, että keskity tähän kilsaan missä olet ja pidä hyvä  vahva fiilis yllä. Ensimmäisillä kilsoilla itse ainakin helposti lähden muiden imussa liian kovaa, mikä sitten kostautuu myöhemmin. Pyrin juoksemaan aika tasaisia kilsoja ja itseasiassa hitain kilsa oli lopulta numero 3 (5.16min/km), kun vähän aloin himmailla alun kovaa vauhtia. Mulle oli jäänyt vähän vahingossa urheilujuomapullo käteen (alunperin tarkoituksena oli viskata se pois ennen starttia), mutta omat juomat-taktiikka osoittautui hyväksi ja käytin järjestäjien tarjoamia juomapalveluja vasta puolen välin jälkeen. Juoksin siis siihen asti läpi juomapisteiden, mikä säästi jonkin verran aikaa. 

Itselleni oli tosi hyödyllistä se, että tunsin reitin ja sen profiilin niin hyvin. Tiesin missä kohtaa tulee mäkiä ja pystyin valmistautumaan niihin henkisesti ja fyysisesti. Sää oli juoksun aikana mitä parhain, tuulta ei ollut nimeksikään ja lämpötila juuri sopiva. Ensimmäiset kilometrit menivät nopeasti ja pian oltiinkin jo kurvaamassa Länsiväylän vierestä kohti Matinkylää. Siellä noin 7,5 kilometrin kohdalla olivat Henri ja Isla kannustamassa ensimmäisen kerran! Sain siitä kovasti lisäbuustia, vaikka Isla näyttikin rattaissa siltä, että juoksun katsominen oli hänen mielestään maailman tylsintä! :D No, hän oli juuri herännyt, joten annetaan anteeksi pienelle! ;) <3

Matinkylästä matka jatkui Nuottaniemen kierroksen kautta rantaraitille ja kympin kohdalla olin ajassa 51:48. Fiilis oli hyvä, vaikka pyrinkin pitämään itseni koko ajan maan pinnalla, ettei vaan lähde keulimaan liian aikaisin. Olen kyllä niin mukavuusalueella pysyjä, mahdollisimman pitkään, mikä on tavallaan hyvä juttu, mutta ei aina. Matkaa oli kuitenkin vielä paljon jäljellä, joten en vielä siinä vaiheessa halunnut alkaa laskeskelemaan mahdollista loppuaikaa ja kiristämään vauhtia.

Nuottaniemestä jatkettiin rantaa pitkin Westendiin. Rantaraitti on tuttuakin tutumpi, sillä niissä maisemissa olen juossut koko juoksuharrastukseni ajan. Viimeiset 10 vuotta. Kotijoukot olivat kannustamassa vielä uudestaan Merenneito-kahvilan kohdalla n.12,5 kilometrin paikkeilla ja tällä kertaa Isla näytti jo vähän innokkaammalta. Yritin kovasti heiluttaa ja huutaa, kun juoksin ohi, mutta en tiedä ymmärsikö hän, että mamma siinä viilettää! :)


N. 12,5 kilometrin kohdalta Matinkylästä 

Matinkylästä eteenpäin juoksu jatkui edelleen vahvana ja fiilis säilyi hyvänä koko ajan. Missään kohtaa ei tullut sellaista oloa, ettei jaksaisi enää. Vauhti pysyi 5.10min/km tuntumassa ja kellottelin aika tasaisia kilsoja. Tiesin, että reitti tulee olemaan melko tasainen lopun mäkiä lukuunottamatta.

Viimeisillä kilometreilla en uskaltanut lähteä loppukiriin liian aikaisin. Vasta viimeisen nousun jälkeen Otaniemessä, kun tiesin, että edessä on enää yksi kilometri maaliin, nostin vauhtia ja kellotin siinä nopeimman kilsan 4.50min/km. Vielä maalisuoralla sain aikaan loppuspurttia ja maaliin tulin ajalla 1:48:57! Kuudestoista puolimaraton ja neljäs tänä vuonna raskauden jälkeen. Tulos oli kauden toisiksi paras (HHM kesäkuussa 1:48:45) ja tyytyväisin olin siihen, että juoksu oli vahva ja hyvä. Sekä pää että kroppa olivat hyvin mukana ja tiesin koko ajan mitä teen. Suunnitelma toimi hyvin, kuuntelin kroppaa ja se toimi kuin unelma. Pieni nuha ei haitannut, vaikka hetkittäin nenän pieni tukkoisuus hieman häiritsi. 







Maalissa törmäsin pian Katjuun, joka jälleen onnistui kellottamaan oman enkkansa(!!!) ja Heidiin, jolla oli ollut tällä kertaa hieman haastavampi juoksu. Juoksukavereiden näkeminen tapahtumissa on kyllä ihan parasta! <3 Saimme mitalit kaulaan ja maalihuoltokassit käteen. Pikaisia kuvia ja fiilistelyjä, jotka aina kuuluvat asiaan. 

Olin todella tyytyväinen eilisen suoritukseen ja tästä on hyvä jatkaa! Tarkoitus olisi juosta vielä puolikas Vantaalla kolmen viikon päästä ja siellä sitten yrittää sitä kauden parasta tasaisella ja nopealla reitillä. Nyt pitää kuitenkin palautua (jalat ovat tänään aika jumiset) ensin ja huoltaa kroppaa kunnolla ennen uusia haasteita. 

Loppuun on vielä sanottava, että Espoo Rantamaraton oli todella hienosti järjestetty tapahtuma ja kaikki toimi kuin rasvattu. Reitti on myös todella kiva ja tykkäsin siitä nyt tälle vuodelle tehtyjen muutosten jälkeen jopa enemmän kuin aikaisemmin! Voin lämpimästi suositella tapahtumaa ja olla aidosti ylpeä siitä, että kotikaupungin juoksutapahtuma on Suomen parhaita! Go Espoo ja koko rantamaratonin organisaatio! :) 

Miten meni teillä muilla, jotka olitte rantsulla juoksemassa?? Tai muissa eilen juostuissa tapahtumissa (Ruissalojuoksussa/Finlandia maratonilla)? 

Juoksufiiliksissä, 
Karoliina 

Aikaisempia kisarapsoja Espoosta: 

Espoo rantapuolikas 2014 
Espoo rantapuolikas 2013


*Yhteistyössä Espoo Rantamaraton

36 kommenttia:

  1. Moi Karkki! Mun puolikas eilen Greifenseelaufissa meni tasaisen hyvin ja kellotin ajan 1.59,20. Olen tyytyväinen aikaan ja hyvään rytmiin. Tapahtuma on iso, taitaa olla n. 5800 lähtijää puolikkaalla, ja tiiviissä tunnelmissa sai juosta melkein koko kisan. Sää oli täydellinen, 17 lämmintä ja välillä pientä sadetta. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa puolikasta Luzernissa lokakuun lopussa :) Ja onnea hienosta juoksusta!
    Terkuin, Pia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Pia! Hieno juoksu sulla, onnea!! :) On tosi tärkeätä (mun mielestä), että juoksusta jää hyvä fiilis etenkin, jos on vielä tulossa lisää kisoja. Saa itseluottamusta! :) Hyvä, että sielläkin oli sää otollinen, sillä on niin paljon merkitystä! Kivaa uutta viikkoa!

      Poista
  2. Sä oot huikee! Luen teidän super juoksijoiden aikoja ja meinaan välillä heittää hanskat tiskiin. 2h alitus tuntuu mahdottomalta. Ja noi sun kilometri vauhdit! 😍🙀 Ootko jo ilmottautunu Vantaalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana! <3 Ja höpöhöpö! Et todellakaan heitä hanskoja tiskiin!! Ei kannata vertailla, siitä ei saa kun pahan mielen. Comparing is the thief of joy, ja se on niin totta! Pitää muistaa, että mä oon juossut puolikkaita aika monta vuotta jo ja tää oli mun 16.puolimaraton! Pikku hiljaa oon saanut mun aikoja paremmaksi, mutta aika pitkään oon pysytellyt samoissa ajoissa ja tästä parantaminen vaatii multa tosi paljon työtä. Kokemuksella on kuitenkin tosi paljon merkitystä, ja joka kerta kun juoksee kisassa vaikkapa puolikkaan niin oppii jotain. Oon ihan varma, että sä pystyt juoksemaan alle 2h jossain kohtaa! Ja tuun vaikka jänikses joku kerta, jos tarvii! :D En oo vielä ilmottautunut Vantaalle, mutta tulossa ollaan kyllä! :) Kivaa viikkoa <3

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jonna! :) Meni paremmin kuin mitä odotin!

      Poista
  4. Hienosti juostu! :) Toivotaan että itsekin pystyn joskus samanlaiseen suoritukseen,täältä siun blogista saa kyllä ihanaa tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! :) Ihana kuulla, jos saat täältä tsemppiä! Hyviä juoksuja sinne!! :) <3

      Poista
  5. Onnea hienosta juoksusta taas! Ja kiitos hyväntuulisesta rapsasta 😊 Oikein vatsasta kouraisi, kun luin kolmen viikon päästä juostavasta Vantaan maratonista, koska minähän juoksen siellä myös, kokonaisen! Hui kun alkoi jännittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salla! :) Hei mahtavaa, että oot myös tulossa Vantaalle ja vielä kokonaiselle! Huippua, toivottavasti nähdään siellä! :)

      Poista
  6. Hei Karkki! Huikeita noi sun puolimaraton ajat, hienoa! Juoksin itse lauantaina puolimaratonin Oulussa. Bruttoaika 2:0x:xx eli oma ennätys tuli, vaikka juoksu tuntui voimattomalta ja tahmealta, mut hoin koko ajan itselleni, että maaliin kun selviää niin ennätys tulee. Onnistuin parantamaan omaa vuoden takaista ennätystäni reilut 6 minuuttia. Maalissa piti hetki keräillä voimia, mutta kyllä oli hyvä fiilis! Josko sitten ensi vuonna menisi puolikas alle 2h... Kyseinen juoksureitti on hyvin tasaista ja puolimaratonilla sama lenkki kierretään kahdesti. Tosin reitin loppuosan n. 1,5 km on loivaa nousua, mutta petollisen tappavaa nousua, johon on hyvä säästellä voimia. Itse tapahtuma oli jälleen kerran erittäin hyvin järjestetty, joten kiitokset siitä järjestäjille! Myös sään puolesta mitä parhain juoksukeli, lämmintä +12, aurinko paistoi eikä juurikaan tuullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiva, kun raportoit sun puolikkaasta! Hienosti olet juossut ja onnea enkasta!! :) 6 minuutin parannus on ihan mielettömän hyvin!! Kuulostaa siltä, että oli sielläkin hieno tapahtuma ja tosi otollinen juoksukeli! :) Onko vielä tälle syksylle lisää kisoja luvassa? :)

      Poista
    2. Kiitos! Yksi 10km polkujuoksutapahtuma lokakuussa on harkinnassa, mutta saa nähdä osallistunko. Kyseinen tapahtuma on toisella paikkakunnalla, mutta jos vaan siellä suunnilla olen ja juoksukunnossa eli ei flunssaa tms. niin ilman muuta osallistun.

      Poista
    3. Kuulostaa hyvältä! :) Tsemppiä juoksuihin sinne!!

      Poista
  7. Hieno suoritus :) Eilen oli kyllä tosi hyvä juoksusää täällä Turussakin! Mä juoksin ekaa kertaa ikinä sen kympin juoksutapahtumassa ja pakko myöntää että vähän tuli ikävä puolikasta! Ehkä vielä tänä syksynä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka! :) Sullahan meni myös tosi hienosti juoksu siellä kympillä ja vielä, jos oli mäkinen reittikin! Jooo, puolikkaalle vaan! Kaarinahan olisi sopivasti lähellä? :)

      Poista
  8. Olet kyllä huikea nainen:) Upea suoritus josta vois
    toisetkin ottaa mallia:) Itse tein tällä viikolla pienen
    investoinnin ja ostin salomonin talvijuoksutrikoot, joita
    mulla ei ole ennen ollut ollenkaan. On se erilaista mennä asian
    mukaiset vaatteet päällä kun esim. juosta tuulihousuissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Suvi! :) Kuulostaa hyvältä nuo talvijuoksutrikoot! Se on ihan totta, että on niin eri juttu juosta, kun on varusteet kunnossa. Kyllä sen eron huomaa! Toivottavasti niille ei kuitenkaan vielä vähään aikaan ole tarvetta ja saadaan nauttia ihanista syksyn juoksukeleistä! :)

      Poista
  9. Hieno aika sulla taas! Harmi ku ei törmätty. Mä näin Katjun kyllä, että ei me hirveesti olla ristiin menty. Mulla meni kivasti. Oli ihana olla taas lappu rinnassa ja puolikkaan kunnossa. ♡ Oli hyvän mielin juoksu eikä tullut edes sitä perinteistä ahdistusta ja epätoivon hetkiä 14-17 väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että sä pääsit taas mukaan juoksemaan tapahtumaan ja meni hienosti! :) Harmi tosiaan, ettei nähty!! Ei kyllä olla varmasti paljon menty ristiin, mutta olihan siellä sitä porukkaa kuitenkin jonkun verran. Mutta eiköhän me jossain taas törmäillä. Onko tullut uutta juoksuintoa nyt kun meni niin kivasti puolikas? :)

      Poista
    2. Joo kyllähän se kieltämättä ihan positiivisesti juoksuintoon vaikutti, vaikkakin tällä viikolla en ole ehtinyt juoksemaan ja ajattelin ottaa tän viikon kyllä kevyesti. Jalkapohjat on pikkasen kipeät ja välillä nilkkaa juilii tosta edestä kävellessä. Ens viikolla sit taas tositoimiin :)

      Poista
    3. Jes, kuulostaa hyvältä! 😊 Ja voin kuvitella, että tuntui kropassa kun oli sen verran pidempi tauko kuitenkin noin pitkistä lenkeistä!

      Poista
  10. Ihan mahtava suoritus kyllä, onnea hyvästä ajasta :) Mä olen tänään lueskellut muiden juoksuraportteja ja haaveillut taas jotain kisoista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! :) No kisaamaan vaan!! Tiedän ton fiiliksen hyvin, kun lueskelee muiden tunnelmia, niin tulee itsellekin se fiilis, että haluaa saada lapun rintaan ja päästä juoksutapahtumameininkeihin mukaan! :)

      Poista
  11. Onnittelut upeasta juoksusta! Itsellä jäi tänä vuonna Espoo väliin, mutta Vantaalle on tarkoitus lähteä puolikasta juoksemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janna! :)Ja ehkä törmäillään sitten Vantaalla! :)

      Poista
  12. Vautsi vau mikä juoksumimmi olet! :) Kisoissa susta kuoriutuu kyllä melkoinen menijä!! Huhhuh! Onnea hienosta juoksusta ja sit vaan kohti Vantaata, jea! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo..ei olisi uskonut sillä meidän maanantain lenkillä viime viikolla, että musta kuoriutuisi minkäänlaista menijää :D Oli kyllä niin tahmaista menoa silloin eikä mitään juoksufiilistä. Onneksi oli sentään hyvää seuraa <3 Mutta niin se vaan menee, että juoksupäivät on erilaisia ja mä oon kyllä sellanen, että kun lappu tulee rintaan niin sitten kisataan! ;) Kiitos onnitteluista! :)

      Poista
  13. Mahtavaa, Karkki!!! Musta on käsittämättömön hienoa, että olet hurjassa juoksukunnossa, vaikka kotona on taaperohaasteet ja ties mitä. By the way, kisapaita on upean värinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Poppis! :) Juoksu on kyllä oikein hyvää vastapainoa tälle vauva-arjelle ja ihanaa omaa aikaa! <3 Kisapaita oli tänä vuonna kyllä tosi kiva!! Ja hei nähdään toivottavasti siellä Vantaalla! :)

      Poista
  14. Ihailen kokemustasi ja tasaista suoriutumistasi! Tiedät hyvin omat vauhtisi ja pystyt varmasti suunnittelemaan kisajuoksusi melko hyvin. Mulla takana vasta se yks hellepuolikas PNM:lta ja nyt pohdiskelen jo kovasti millaista vauhtia uskallan lähteä Kaarinaan pitämään...

    Lauantaina oli kyllä aivan täydellinen juoksukeli! Oltiin Ruissalossa, jossa enkka kympillä 49.06 😊. Sehän tässä "alkutaipaleessa"(juoksua vajaa 2 vuotta) on mukavaa, että enkkoja syntyy helpommin 😄

    Nopeaa palautumista toivotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Henni! Kiitos paljon! :) Oli kyllä niin erilainen juoksu nyt kuin esimerkiksi PNM:llä heinäkuussa. Lämpötilalla on tosi paljon vaikutusta ja mua ei ainakaan ole tehty juoksemaan helteessä! :D Syksyn ihanat viileät kelit ovat niin parhaita juoksuun! Ja siis WAU oot juossut todella upean ajan kympillä ja vielä niissä Ruissalon mäissä!! Upeeta! Onnea!! Kaarinassa on kyllä tasainen reitti, joten varmasti pystyt siellä juoksemaan hyvän puolikkaan ajan! :) Tsemppiä sinne valmistautumiseen!

      Poista
  15. Olin myös samassa juoksutapahtumassa juoksemassa mun ekaa virallista puolimaratonia(!!!) ja meni kyllä yli odotusten. Juoksin koko matkan aika lyhyellä etäisyydellä sun perässä ja välillä näkyi siellä vaalea poninhäntä heilumassa ;) Itse siis maaliin tulin vähän yli 1:50 ajalla ja tähän ollaan todella tyytyväisiä! Eikä muuten varmasti jäänyt vikaksi puolimaratoniksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Mahtavaa, paljon onnea sulle ekasta puolikkaasta ja tosi hienosta ajasta!! Ja hauskaa, että olet juossut mun perässä! Mun ponnari elelee usein juostessa ihan omaa elämäänsä ja heiluu kuin heinämies! :D Nyt vaan sitten uusia puolikkaita suunnittelemaan! Niihin jää koukkuun, nimimerkillä kokemusta on! ;)

      Poista