Näytetään tekstit, joissa on tunniste Espoo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Espoo. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Viikko puolimaratoniin

Tämän vuoden ensimmäiseen puolimaratoniin on enää vajaa viikko aikaa, joten ajattelin, että nyt jos koskaan olisi taas hyvä hetki avata näppis ja kirjoitella tänne blogiin. Viimeksi olen kirjoitellut tänne huhtikuussa, joten aika paljon olisi kerrottavaa muutenkin, mutta keskitytään nyt ensin juoksujuttuihin! 


Viikon päästä lauantaina on tosiaan suunnitelmissa juosta Espoossa rantapuolikas ja tänään kävin juoksemassa viimeisen varsinaisen treenilenkin ennen ensi lauantain puolimaratonia. Tämän päivän lenkillä oli tarkoitus hakea vähän vauhtia ja fiilistä kisavauhdista. Tein kilometrin vetoja yhteensä kuusi kappaletta hieman puolimaratonin tavoitevauhtiani kovemmalla vauhdilla ja kirosin mielessäni, kun en ole treenannut vauhtikestävyyttä enemmän ja säännöllisemmin. 

Olen ajatellut, että lähden tavoittelemaan kahden tunnin alitusta, mikä tarkoittaisi noin 5.40min/km vauhtia. Kahden tunnin alitus tuntuu tällä hetkellä kovalta, mutta ihan mahdolliselta tavoitteelta. Varsinainen juoksuharjoittelu on nimittäin sujunut aika vaihtelevasti. Kesällä oli joitakin viikkoja, kun juoksin 3 kertaa viikossa ja nyt parin viime viikon aikana olen myös päässyt kolmeen lenkkiin, mutta suurimmaksi osaksi olen juossut 1-2 kertaa viikossa, kotitreenien ja kävelylenkkien lisäksi. Enemmänkin olisi siis voinut treenata, mutta hyvillä fiiliksillä kuitenkin olen menossa juoksemaan. Ylipäätään se, että pääsee osallistumaan juoksutapahtumaan, etenkin tänä vuonna, on ihan mahtavaa. Kunhan nyt vain pysyy terveenä!

Ensi viikon suunnitelmissa on koittaa valmistautua kohti lauantain kisaa kaiken muun arkihärdellin ohessa. Käyn varmaan pari lyhyttä lenkkiä hölkkäilemässä koiran kanssa, teen pikkasen jumppaa corelle ja pakaroille (mutta ei mitään liialti kroppaa jumittavaa), keskityn kehonhuoltoon ja loppuviikosta huolehdin, että hiilareita tulee nautittua aterioilla riittävästi ja että nesteytys on kunnossa. Sitten perjantaina hakemaan numerolappu ja paita, kisakamat valmiiksi, reitin tsekkaus ja löyhän kisasuunnitelman teko, jota voi sitten tarvittaessa muuttaa. 

Näillä mennään, onpa hauskaa valmistautua juoksutapahtumaan taas vuoden tauon jälkeen. Taidanpa käydä fiilistelemässä ja lukemassa oman kisaraportin viime vuodelta Espoo Rantapuolikkaalta. 

Onko siellä muita, joilla puolimaraton suunnitelmissa syys-lokakuussa? Tsemppiä kisoihin! <3

-Karoliina


sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Kisaraportti: Espoo rantapuolikas 2016

Juoksin lauantaina kolmatta kertaa kotikaupunkini Espoon Rantamaraton-juoksutapahtumassa. Kyseessä oli 9. Espoo rantamaraton ja tapahtuma lunasti jälleen kaikki odotukset! Olin etukäteen todella innoissani kotikaupungin juoksusta, tutuista juoksumaisemista, ja perheestä ja ystävistä kannustamassa reitin varrella. Valmistautuminen viikolla ei mennyt ihan nappiin, kun jalkoja kolotteli (niihin onneksi auttoi rullailu ja venyttely) ja perjantaina alkoi tuntua siltä, että flunssa iskee. Olin siis hieman epävarma siitä, millaiseen juoksusuoritukseen pystyisin, mutta yleisfiilis ennen kisaa oli kuitenkin hyvä ja päätin lähteä liikkeelle kroppaa kuulostellen ja mennä sen mukaan. 



Saavuin kisapaikalle Otaniemeen kahden maissa, kun puolikkaan ensimmäisen lähtöryhmän lähtö (jossa itse olin) oli kolmelta. Sain vietyä tavarat varustesäilytykseen ja sitten törmäsin Katjuun Otahallin ulkopuolella ja lähdettiin yhdessä tekemään vähän verkkaa ja ottamaan kuvia. Meidän verkka jäi melkoiseksi höntsäilyksi, kun ensin Katju unohti juoksutakin päälleen ja sitten multa irtosi juoksunumerosta yksi hakaneula, joten niitä sitten sählättiin siinä vielä kuntoon. Ennen lähtöä törmättiin vielä Elinaan ja ryhmityin hänen kanssa yhdessä lähtöön, kun Katju paineli lähemmäksi starttiviivaa. 


Katjun kanssa ennen starttia!

Pam..tasan kello kolmelta lähdettiin matkaan! Heti alusta asti oli hyvin tilaa juosta, joten puolimaratonin jakaminen kahteen lähtöryhmään oli kyllä hyvä päätös, sillä reitti on joistain kohdista melko kapea. Juostiin Elinan kanssa yhdessä ensimmäiset kilsat, mutta jossain kohtaa erottiin ja jatkoin matkaa yksin. Alusta asti pyrin keskittymään hengitykseen ja hyvän rytmin löytämiseen. Hoin itselleni, että keskity tähän kilsaan missä olet ja pidä hyvä  vahva fiilis yllä. Ensimmäisillä kilsoilla itse ainakin helposti lähden muiden imussa liian kovaa, mikä sitten kostautuu myöhemmin. Pyrin juoksemaan aika tasaisia kilsoja ja itseasiassa hitain kilsa oli lopulta numero 3 (5.16min/km), kun vähän aloin himmailla alun kovaa vauhtia. Mulle oli jäänyt vähän vahingossa urheilujuomapullo käteen (alunperin tarkoituksena oli viskata se pois ennen starttia), mutta omat juomat-taktiikka osoittautui hyväksi ja käytin järjestäjien tarjoamia juomapalveluja vasta puolen välin jälkeen. Juoksin siis siihen asti läpi juomapisteiden, mikä säästi jonkin verran aikaa. 

Itselleni oli tosi hyödyllistä se, että tunsin reitin ja sen profiilin niin hyvin. Tiesin missä kohtaa tulee mäkiä ja pystyin valmistautumaan niihin henkisesti ja fyysisesti. Sää oli juoksun aikana mitä parhain, tuulta ei ollut nimeksikään ja lämpötila juuri sopiva. Ensimmäiset kilometrit menivät nopeasti ja pian oltiinkin jo kurvaamassa Länsiväylän vierestä kohti Matinkylää. Siellä noin 7,5 kilometrin kohdalla olivat Henri ja Isla kannustamassa ensimmäisen kerran! Sain siitä kovasti lisäbuustia, vaikka Isla näyttikin rattaissa siltä, että juoksun katsominen oli hänen mielestään maailman tylsintä! :D No, hän oli juuri herännyt, joten annetaan anteeksi pienelle! ;) <3

Matinkylästä matka jatkui Nuottaniemen kierroksen kautta rantaraitille ja kympin kohdalla olin ajassa 51:48. Fiilis oli hyvä, vaikka pyrinkin pitämään itseni koko ajan maan pinnalla, ettei vaan lähde keulimaan liian aikaisin. Olen kyllä niin mukavuusalueella pysyjä, mahdollisimman pitkään, mikä on tavallaan hyvä juttu, mutta ei aina. Matkaa oli kuitenkin vielä paljon jäljellä, joten en vielä siinä vaiheessa halunnut alkaa laskeskelemaan mahdollista loppuaikaa ja kiristämään vauhtia.

Nuottaniemestä jatkettiin rantaa pitkin Westendiin. Rantaraitti on tuttuakin tutumpi, sillä niissä maisemissa olen juossut koko juoksuharrastukseni ajan. Viimeiset 10 vuotta. Kotijoukot olivat kannustamassa vielä uudestaan Merenneito-kahvilan kohdalla n.12,5 kilometrin paikkeilla ja tällä kertaa Isla näytti jo vähän innokkaammalta. Yritin kovasti heiluttaa ja huutaa, kun juoksin ohi, mutta en tiedä ymmärsikö hän, että mamma siinä viilettää! :)


N. 12,5 kilometrin kohdalta Matinkylästä 

Matinkylästä eteenpäin juoksu jatkui edelleen vahvana ja fiilis säilyi hyvänä koko ajan. Missään kohtaa ei tullut sellaista oloa, ettei jaksaisi enää. Vauhti pysyi 5.10min/km tuntumassa ja kellottelin aika tasaisia kilsoja. Tiesin, että reitti tulee olemaan melko tasainen lopun mäkiä lukuunottamatta.

Viimeisillä kilometreilla en uskaltanut lähteä loppukiriin liian aikaisin. Vasta viimeisen nousun jälkeen Otaniemessä, kun tiesin, että edessä on enää yksi kilometri maaliin, nostin vauhtia ja kellotin siinä nopeimman kilsan 4.50min/km. Vielä maalisuoralla sain aikaan loppuspurttia ja maaliin tulin ajalla 1:48:57! Kuudestoista puolimaraton ja neljäs tänä vuonna raskauden jälkeen. Tulos oli kauden toisiksi paras (HHM kesäkuussa 1:48:45) ja tyytyväisin olin siihen, että juoksu oli vahva ja hyvä. Sekä pää että kroppa olivat hyvin mukana ja tiesin koko ajan mitä teen. Suunnitelma toimi hyvin, kuuntelin kroppaa ja se toimi kuin unelma. Pieni nuha ei haitannut, vaikka hetkittäin nenän pieni tukkoisuus hieman häiritsi. 







Maalissa törmäsin pian Katjuun, joka jälleen onnistui kellottamaan oman enkkansa(!!!) ja Heidiin, jolla oli ollut tällä kertaa hieman haastavampi juoksu. Juoksukavereiden näkeminen tapahtumissa on kyllä ihan parasta! <3 Saimme mitalit kaulaan ja maalihuoltokassit käteen. Pikaisia kuvia ja fiilistelyjä, jotka aina kuuluvat asiaan. 

Olin todella tyytyväinen eilisen suoritukseen ja tästä on hyvä jatkaa! Tarkoitus olisi juosta vielä puolikas Vantaalla kolmen viikon päästä ja siellä sitten yrittää sitä kauden parasta tasaisella ja nopealla reitillä. Nyt pitää kuitenkin palautua (jalat ovat tänään aika jumiset) ensin ja huoltaa kroppaa kunnolla ennen uusia haasteita. 

Loppuun on vielä sanottava, että Espoo Rantamaraton oli todella hienosti järjestetty tapahtuma ja kaikki toimi kuin rasvattu. Reitti on myös todella kiva ja tykkäsin siitä nyt tälle vuodelle tehtyjen muutosten jälkeen jopa enemmän kuin aikaisemmin! Voin lämpimästi suositella tapahtumaa ja olla aidosti ylpeä siitä, että kotikaupungin juoksutapahtuma on Suomen parhaita! Go Espoo ja koko rantamaratonin organisaatio! :) 

Miten meni teillä muilla, jotka olitte rantsulla juoksemassa?? Tai muissa eilen juostuissa tapahtumissa (Ruissalojuoksussa/Finlandia maratonilla)? 

Juoksufiiliksissä, 
Karoliina 

Aikaisempia kisarapsoja Espoosta: 

Espoo rantapuolikas 2014 
Espoo rantapuolikas 2013


*Yhteistyössä Espoo Rantamaraton

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Espoon Nice Run 2013

Tänään juostiin Espoon Nice Run, joka on naisille tarkoitettu 5km juoksu/kävelytapahtuma. Nice Run-kiertua kiertää kesän aikana useita Suomen kaupunkeja ja mukaan voi osallistua joko yksin tai 6-hengen joukkueella. Tarkoituksena on juosta tai kävellä 5km lenkki omaa vauhtia ja nauttia tunnelmasta. Kyseessä ei siis ole kilpailu vaan mukava ja rento tapahtuma! :) Nice Run sopii mielestäni erityisen hyvin esimerkiksi ihan ensimmäiseksi juoksutapahtumaksi, sillä 5km tapahtumaan osallistumisen kynnys on huomattavasti matalampi kuin vaikkapa puolimaratonin. Kaikki Nicet siis mukaan ensi vuonna! ;-) Kiertueaikataulun ja tarkempaa infoa löydät osoitteesta www.nicerun.fi

Espoon Nice Runin lähtöpaikka oli Otaniemen urheilukentän vieressä ja Otahalli toimi tavaroiden säilytyspaikkana. Keli oli tänään hieman arvaamaton, mutta onneksemme alkulämmittelyjen aikana sade lakkasi ja pysyi poissa koko juoksun ajan ja alkoi vasta satamaan juuri kun lopettelimme piknikkä. Siinä vaiheessa vettä alkoikin sitten tulla aika reippaasti, joten onneksi saimme juosta kuivassa kelissä. En tunnetusti ole mikään sadejuoksun ystävä, joten olin enemmän kuin innoissani kun sade loppui juoksun ajaksi! :)
"Tää on niin kivaa!!" ;) Tässä vaiheessa tuli vielä vettä..

Hunksit lavalla (sori en saanu parempaa kuvaa, mutta siellä ne oli!;)
Tyttöjä hymyilytti vaikka satoi ennen juoksua :)
Itse juoksu alkoi klo 18.30 ja lähdimme koko porukka matkaan omaa vauhtiamme. Meitä oli mukana kaksi joukkueellista, joten yhdessä juokseminen olisi ollut hieman haastavaa kapealla reitillä. Juoksukavereideni Katin ja Jutan kanssa päätettiin ottaa jalat alle ja juosta mahdollisimman nopeasti piknikille! Olihan joukkueemme nimi "Will Run for Food", joten ruoka mielessä kilsat taittuivat vauhdilla :) Garminn mukaan väliajat olivat seuraavat: 1km 4:58, 2km 4:47, 3km 4:51, 4km 4:57 ja 5km 4:36. Keskivauhti oli 4:51 eli aika haipakkaa mentiin omaan tasoon nähden. Juoksusta tuli hyvä vk-treeni ja en tosiaan olisi ilman seuraa jaksanut pitää samanlaista vauhtia yllä eli kiitos Katille ja Jutalle hyvästä tsempistä! :)

Reitti oli ihan mukava, vähän matkaa Otaniemessä ja sitten kaarros rantaraitille, jota pitkin takaisin kohti Otaniemen urheilukenttää ja maalia. 5km tuntui kyllä tosi lyhyeltä matkalta verrattuna kymppiin tai puolikkaaseen, mutta toisaalta aivan ihanan lyhyeltä. Se oli ohi juuri silloin, kun ei olisi enää ollut paukkuja jatkaa! :) Maaliin tulon jälkeen jäätiin hetkeksi kannustamaan muita juoksijoita. Kaikki tiimiläisemme saapuivat hienosti maaliin ja jopa "Will be home for Xmas"-joukkueemme saapui hyvissä voimissa paljon ennen joulua maaliin! ;) Go teams!

Juoksun jälkeen päästin nauttimaan porukalla piknikistä, joka oli todella positiivinen yllätys! Piknik-kassissa oli koko joukkueelle sämpylöitä, voita, kinkkua, kurkkua, tomaattia, Vitalinean jogurttijuomat, suklaapatukat, fitness-muroja, omenat, Hyvää Päivää-juomat ja Alpron soijajuomat. Todella kattava ja herkullinen setti! :) Ehdittiin istuskella piknikillä hetken aikaa, kunnes alkoi tulla kylmä ja sadepilvet vyörysivät taivaalle, joten päätettiin suunnata kotia kohti. 

Kiitos joukkuekavereille kivasta juoksu-illasta ja Espoon Nice Run-tiimille hyvin järjestetystä tapahtumasta :) Ensi vuonna uudestaan!