sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Kohti puolimaratonia

Tuntuipa hauskalta kirjoittaa tuo otsikko piiiiitkästä aikaa!:) 


Kuten viime postauksessa jo vähän kirjoittelin, niin viime aikoina on tullut takaisin innostus ja motivaatio treenata kohti jotain tiettyä tavoitetta. Olen tässä jo pidempään haudutellut asiaa mielessäni ja pohtinut minkälaisen tavoitteen haluan itselleni asettaa. Hyvin sujuneen Naisten Kympin jälkeen (josta en muuten ole kirjoittanut edes blogiin mitään, mutta Instagramiin kylläkin!) alkoi ajatus puolimaratonista syksylle tuntua ihan kutkuttavalta. Tässä olisi hyvin aikaa treenata ja nostaa vähitellen juoksumääriä ja lenkkien pituuksia kesän aikana. 


Syksyllä on tarjolla paljon ihan huippukivoja juoksutapahtumia ja niitä pohdiskeltuani päädyin liputtamaan kotikaupungin tapahtuman puolesta. Ajattelin, ettei tämä homma tästä etene ellen nyt tee päätöstä ja laita ilmoittautumista sisään, joten Espoon Rantapuolikas 21.9. täältä tullaan! :) Olen juossut Espoossa puolikkaan vuosien varrella kolme kertaa aikaisemmin ja tykkään tapahtumasta kovasti. Puolikkaan lisäksi olen kurkkinut kisakalenteria vähän enemmänkin ja miettinyt sopivia kympin kisoja, jotka auttaisivat vähän löytämään vauhtia ennen puolikasta. Niitäkin löytyy aika monta, joten pitää vähän miettiä, mikä on järkevää kaikin puolin.

Puolikkaalle treenatessa aion juosta 2-3 kertaa viikossa. En sen enempää. Haluan edelleen pitää lihaskuntotreenit mukana kuvioissa ja tiedän ettei mun kroppa kestä kovin isoja juoksumääriä. Tällä hetkellä olen kympin juoksukunnossa, niin että se kymppi on ollut mulle pitkis! :D On tässä siis aikamoinen homma päästä puolikkaan kuntoon, mutta uskon, että se onnistuu ihan hyvin. Järkevällä ja maltillisella treenillä! Se on jo iso asia, että mun henkinen puoli on nyt sitä mieltä, että puolikas onnistuu. Pää on siis mukana tavoitteessa ja motivaatio tulee sisältä. Vauvavuoden aikana ajatus tavoitteellisemmasta treenistä tuntui enemmänkin stressaavalta. Nyt se tuntuu ihanalta ja olen intoa täynnä, joten tiedän, että hetki on oikea! :)

Kohti puolimaratonia siis! 

Juoksuterkuin, 
Karoliina 

Tule myös Instagramiin @candyontherun 


1 kommentti:

  1. Jihuu! Niinhän se on, että kun päätös on tehty, ni homma lähtee eteenpäin. Tavoitteita on hyvä olla. :)

    VastaaPoista