perjantai 20. lokakuuta 2017

Perjantaipalat (20/10)

Heippa ja mukavaa perjantaita! Ajattelin pitkästä aikaa koota perjantaipalat-postauksen ja tässä se tulee viikon parhaiden juttujen muodossa. 

Maanantain aurinkoinen juoksukeli ja lenkki taun jälkeen
Maanantaina käytiin tosiaan lenkillä reilun viikon tauon jälkeen ja oli ihanaa päästä juoksemaan! Vaikkei tauko ollutkaan pitkä, niin kyllä sitä osaa aina arvostaa, kun pääsee laittamaan tossua toisen eteen! :) 




Salaattiwrappien paluu
Olen syönyt viime aikoina salattiwrapin lounaaksi useampana päivänä. Se on kivaa vaihtelua perussalaatteihin ja tosi helppo ja nopea tehdä. Perus-tortillaletun väliin vain omia suosikkisalaattiaineksia (kuvassa näkyvässä wrapissa on esimerkiksi pinaattia, parsakaalia, avokadoa, tomaattia, fetaa ja hieman salaattikastiketta) ja suuta kohti. Nams!



Mun uusi Kari Traan Dalane parka-takki <3
Olen himoinnut tätä takkia jo useamman vuoden ja nyt pongasin sen joku aika sitten Sportamorelta hyvästä tarjouksesta. Ja pitihän se hankkia! Kallis ostos, mutta niin ihana ja hyvä, että uskon sen menevän useita vuosia. Tykkään tässä takissa eniten monipuolisuudesta, sitä voi käyttää niin kaupungilla kuin koiralenkeilläkin ja vaikka kesällä saaristossa. Kuvassa näkyy myös Islan uusi talvitakki, joka ostettiin täältä Q&A:sta. Hän halusi tietysti kokeilla sitä, kun itse kokeilin omaa takkia! :) 


Sadepäivä(t)
Olin aivan innoissani tiistain sadepäivästä, joka oli täällä ensimmäinen sitten elokuun lopun. Auringonpaiste on ihanaa, mutta ehkä suomalainen välillä kaipaa synkkyyttä ja sadetta ;) heh! Ja tiedän, että Suomessa on satanut tosi paljon, joten rajansa toki kaikella. Täällä sadepäivä tuntui kuitenkin vaan ihanalta vaihtelulta! Mutta, kun sade jatkui vielä toisenkin päivän, niin oli siinä hieman miettimistä, että mitä tekemistä keksitään. Meillä kun ei täällä ole mukana kaikkia kunnon sadevaatteita, niin ulkona sateella oleminen on hieman hankalaa. Käytiin kuitenkin vähän ulkoilemassa sateen tauottua ja sain mun uuden takin käyttöön. Sisällä sitten siivottiin, leikittiin, kellittiin ja katseltiin lastenohjelmia. Isla oli pikkaisen lämpöinen, joten iisisti ottaminen teki hyvää. 




Auringon paluu ja ihanan viileä sää
Sadepäivien jälkeen lämpötila oli viileämpi ja torstain ulkoilut tapahtui hupparit päällä. Aika kivaa! Lenkille valitsin t-paidan topin sijaan ja juoksun jälkeen heitin hupparin heti niskaan. Juostiin jälleen meidän perus vitosen lenkura. 





Ruisleipä avokadolla ja pikkutomaateilla/kananmunalla
Meillä on onneksi ollut melkein koko ajan täällä ruisleipää pakkasessa useiden vieraiden ansiosta. Syödään leipää sen verran paljon, että on ihanaa, että se on terveellistä ja ravitsevaa vs. höttöleipää, jota täältä saa kaupoista. Mun suosikkiyhdistelmät tällä hetkellä on ruisleipä levitteellä, jonka päälle avokadoa ja pikkutomaatteja (päälle hieman suolaa ja pippuria) tai ruisleipä levitteellä ja päälle avokadoa ja paistettua kananmunaa. Nam! 

Viikonloppureissu meren äärelle
Tänään olen eniten innoissani siitä, että iltapäivästä startataan auto kohti itää ja suunnataan katsomaan MERTA!! <3 Mulla on niin ikävä merta, ettette uskokaan. Madrid on IHANA, ihana kaupunki, mutta vesi täältä puuttuu. Tai siis löytyy toki Manzanares joki, lago Casa de Campossa ja Retiron tekojärvi, mutta you get the point. Muutenkin on ihanaa päästä vähän muualle välillä ja viikonloppulomalle. 

Henri kysyi multa, mitä haluan viikonloppuna nähdä, ja mun vastaus oli suunnilleen ottaa iisisti ja olla lähellä merta. Meidän hotellihuone on ihan rannalla, joten taidan vain tuijottaa merta, silloin kun emme ole ulkona! Hehe! 

Mihin me sitten lähdetään? 

No, Valenciaan! <3 En malta odottaa! Instagramiin päivitän varmasti kuvia merestä, seuraa siellä mukana! :) 

Ihanaa viikonloppua just sulle! Mitkä oli sun viikon parhaita? :) 

<3: Karoliina 

Seuraa Instagramissa/Facebookissa/Bloglovinissa 

maanantai 16. lokakuuta 2017

Madrid vieraiden kanssa

Heippa vaan! Kivaa maanantaita ja uutta viikkoa! Täällä tuli otettua melkein 10 päivän blogiloma kuin huomaamatta. Meillä oli koko viime viikon täällä vieraita ja nautittiin heidän seurasta ihan täysillä, päivät olivat täynnä ohjelmaa ja oli niin ihanaa saada rakkaita tyyppejä kylään! <3 





Ensin olivat kylässä ystäväpariskuntamme kahden lapsen (3v ja 1v) kanssa ja heidän lähdettyään keskiviikkona, tulivat paluukoneella mun vanhemmat, eli Islan mummi ja vaari. Ja  tänään heräilimme uuteen viikkoon ja Madridin arkeen, kun mummi ja vaari olivat lähteneet lentokentälle aikaisin aamulla. Kovin pitkään ei tosin taaskaan olla keskenämme, sillä siskoni ja serkkuni tulevat sunnuntaina tänne! <3 Vierastulva saattaa kuulostaa jollekin ehkä hengästyttävältä, mutta itse olen nauttinut ihan täysillä. Mulla on viime aikoina vähän koti-ikävä noussut pintaan, joten on ihanaa, että on kyläilijöitä ja seuraa koti-Suomesta! <3

Mitä kaikkea me ehdittiin sitten puuhata reilun viikon aikana Madridissa vieraiden kanssa? Tässä vähän katsausta meidän päiviin!

  • Lauantaina, kun ystäväperhe oli täällä ensimmäistä päivää, kävimme tekemässä jo perinteiseksi muodostuneen "keskustakierroksen", johon kuuluu mm. Puerta del Sol, Plaza Mayor, kauppahalli Mercado de San Miguel, kuninkaanlinna ja tällä kertaa lounas Callaon El Corté Inglesin yläkerrassa, josta on hienot näkymät kaupungin ylle. 






  • Sunnuntaina ohjelmassa oli tutustuminen Retiron puistoon ja lapset pääsivät myös leikkipuistoon. Kävimme lounaalla meidän yhdessä suosikkiravintola/kahvilassa, Magasandissa Retiron pohjoispuolella. 


  • Maanantaina käytiin Madrid Riossa leikkipuistossa ja läträämässä "vesisuihkualueella". Englanniksi sanoisin "splash pad", mutta suomeksi en tiedä miksi sitä oikeasti kutsutaan. Isla rakasti vettä ja jaksoi läträtä leikkimässä vaikka kuinka pitkään! <3 Onhan se ihan mieletöntä, että keskellä lokakuuta tuntuu ihan kesältä ja oli kivaa saada uimapuku taas käyttöön, sillä meidän taloyhtiön uima-allas täällä on jo talviteloilla. 


  • Maanantai-iltana käytiin ihailemassa auringonlaskua Templo de Debodilta, josta on upeat näkymät muun muassa Casa de Campoon. 


Pienet kaverukset <3



  • Tiistaina suunnattiin lasten kanssa Madridin eläintarhaan, jossa me oltiin Islan kanssa vierailtu ensimmäisen kerran viikkoa aikaisemmin, mutta silti riitti paljon uutta nähtävää, kuten delfiiniesitys ja iso karhu. Ja kirahvit tietysti. Eläintarhaksi Madrid Zoo ja Aquarium on mielestäni ihan kiva ja viihtyisä. Sisäänpääsy on tosin aika kallis, aikuisilta 23,30€, alle 2-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi! Vietettiin kuitenkin hauska päivä siellä ja tällä kertaa myös syötiin yhdessä eläintarhan ravintoloista.

  • Tiistai-iltana käytiin vielä läksiäisillallisella perinteisessä tapasravintolassa ennen kuin ystävämme lähtivät takaisin Suomeen aikaisin keskiviikkoaamuna. Oli kyllä niin mahtavat 4 päivää, kiitos M, J, S ja O! <3


  • Vanhempani saapuivat tosiaan keskiviikkoiltana ja heidän kanssa tehtiin paljon samoja juttuja, kuten käytiin Retirossa ja keskustakierroksella, mutta löydettiin myös meille uusia tuttavuuksia, kuten tosi ihana kattoterassi "Azotea del Circulo de Bellas Artes".  Näköalat olivat upeat ja terassilla oli kiva nauttia aurinkosohvilla juomia!




  • Lauantaina käytiin vanhempieni kanssa ostoksilla Parque Sur-ostoskeskuksessa, joka on toistaiseksi ainakin meidän suosikki ostoskeskus täällä. Löysin Islalle talvitakin ja itselleni kahdet farkut ja paidan. Win! Kaikki muutkin löysivät shoppailtavaa, joten ostosreissu oli onnistunut. Käytiin myös lounaalla ja Isla pääsi leikkimään leikkipaikalle, joten taaperokin oli tyytyväinen! <3
  • Sunnuntaina päätettiin lähteä tutustumaan El Rastroon, jota voisi kutsua Madridin sunnuntai klassikoksi. Kyseessä on ihan mielettömän iso markkina-alue. Sanotaan, että tulipahan nähtyä. Rattaiden kanssa siellä luoviminen ei ehkä ollut ihan helpointa, mutta meni. Markkinahässäkän jälkeen käveltiin La Latinan-alueelle nauttimaan lounastapakset. 
Ihan mahtava reilu viikko siis takana ja itsekin pääsi hetkittäin lomafiilikseen lomailijoiden seurassa! <3 Kiireisen viikon aikana ehdin tekemään 4 lyhyttä (15-25min) pituista käsipainotreeniä, mutta juoksulenkit jäivät välistä. Niille ei oikein ollut aikaa eikä energiakaan kaiken härdellin keskellä. Tänään oli kuitenkin kiva palata juoksun pariin ja käytiin Islan kanssa tekemässä 5 kilometrin lenkki Madrid Riossa! :) 



Nyt toivotan sulle mukavaa päivän jatkoa ja kuullaan taas!

<3: Karoliina

perjantai 6. lokakuuta 2017

"Muy bien, mami" - juoksua rattaiden kanssa Madridissa

Tämän 7 viikon aikana Madridissa, olemme  Islan kanssa juosseet 15 yhteistä juoksulenkkiä rattaiden kanssa. Tämä on tarkoittanut noin kahta lenkkiä per viikko ja lenkit ovat olleet pituudeltaan 5-8 km. Olemme juosseet kaikki lenkit Madrid Riossa, jossa riittää melko tasaista asfalttibaanaa, kivoja maisemia ja voi juosta rauhassa kaupungin vilinästä. 



Kuluneen 7 viikon aikana olen nähnyt meidän lisäksi tasan kolme muuta juoksijaa (kaikki isiä) juoksemassa rattaiden kanssa! Voisi siis sanoa, että rattaiden kanssa juokseminen ei ole täällä kovin yleistä ja sen kyllä huomaa katseiden määrästä, joita me keräämme juoksulenkeillä. Osansa voi toki olla myös meidän hiusten värillä ja vaaleudella, vaikka toki täällä muitakin blondeja näkyy. 

Kuvaavaa on kun yhdellä lenkillä eräs setä pyöräili Madrid Riossa meidän takaa ja huikkasi ohimennessään, että "Muy bien, mami!". Itse hymähdin vähän hämmentyneenä ja toivottavasti muistin huikata "gracias" perään. Sedän mielestä oli ilmeisen hienoa, että tämä mami oli urheilemassa lapsen kanssa. 



Itse olen täällä oppinut tykästymään meidän yhteisiin juoksulenkkeihin Islan kanssa, sillä aikaisemmin rattaiden kanssa juokseminen oli vihoviimeinen vaihtoehto, jos muuten juoksemaan pääseminen ei ollut mahdollista. Nyt se on hauskaa yhteistä aikaa ja juoksulenkin lopetus leikkipuistoon on jo sanaton sopimus. Rattaiden kanssa juokseminen ei toki ole ihan yhtä rentouttavaa, kuin yksin juokseminen, sillä lenkki keskeytyy usein monta kertaa, kun pitää kaivaa kyytiläiselle eväitä laukusta, mutta niillä saa tyypin pidettyä tyytyväisenä, joten se on win-win. 



Rattaiden kanssa juostessa on myös kiinnitettävä vielä enemmän huomiota omaan juoksuasentoon, jotta asento pysyy ryhdikkäänä, lantio pystyssä eikä peppu lähde laahaamaan kilometrin päähän ja askel muutu harppovaksi. Lisäpaino tuo juoksuun haastetta ja välillä on turhauttavaa katsoa varsin hitaita kilometrivauhteja, mutta viime aikoina onneksi olen oppinut vähät välittämään niistä ja mennyt fiiliksen mukaan. Hitaammat ja raskaammat kilometrit rattaiden kanssa tekevät kuitenkin ihan hyvää ja sen huomasi kympin kisasta, jonka kävin täällä juoksemassa. Kyllä sitä vauhtiakin sitten taas pitkästä aikaa löytyi, kun ei ollut lisäpainoa työnnettävänä! Huomaan kuitenkin, että juoksen rattaiden kanssa mieluiten mahdollisimman tasaisella reitillä, ja ylämäissä saatan välillä kävelläkin, jos siltä tuntuu. 

Ja kyllä, edelleen täällä juostaan meidän Emmaljungan Super Vikingien kanssa, sillä emme omista varsinaisia juoksurattaita. Ehkä jonain päivänä sellaisetkin kuuluu kalustoon, mutta toistaiseksi näillä mennään ja hyvin pelittää. 

Nyt suunnataan viikonlopun viettoon ja odotellaan ystävien konetta laskeutuvaksi. Luvassa on vilkas pitkä viikonloppu, kun meidän matalaan majaamme saapuu 2 aikuista ja 2 lasta kylään. Voitte kuvitella, kuinka innoissaan Isla on saadessaan leikkiseuraa ja me toki myös, kun rakkaat ystävät tulevat tänne meidän luo! <3 

Hyvää viikonloppua! 

Onko siellä muita rattaiden kanssa juoksevia? 

-Karoliina 

Seuraa Instagramissa/Facebookissa/Bloglovinissa 

tiistai 3. lokakuuta 2017

Ruokavalion kanssa ei tarvitse pyrkiä täydellisyyteen

Olen kirjoittanut täällä blogissa useamman kerran ajatuksiani ruoasta ja ruokavaliosta, sillä ruoka on yksi lempiasioistani. Ruokavalio sanana taas tuo ainakin itselleni mieleen heti dieetin, mutta siitä ei tässä tosiaankaan ole kyse. Enemmänkin omaan syömiseen ja ruokailuun liittyvistä tavoista, tottumuksista, rutiineista ja ajatuksista.




Kuten moni teistä tietääkin, kiinnostus ruokaa ja elintarvikkeita kohtaan sai minut opiskelemaan elintarviketieteiden maisteriksi ja myös vapaa-ajalla kiinnostus ruokaa kohtaan on ollut suuri jo vuosia. Lähinnä ruoka kiinnostaa hyvinvoinnin näkökulmasta, sillä en ole mikään huippukokki tai kovin suuri ruokahifistelijä. En ole myöskään mikään super terveysintoilija, vaan enemminkin kultaisen keskitien noudattaja. Olen kulkenut oman ruoka- ja syömispolkuni siihen pisteeseen, että terveelliset ruokatottumukset ovat jääneet pysyviksi. Välillä niistä  poiketaan, mutta pian niihin taas palataan. Nykyään suhtautumiseni ruokaan on aika rento, mikä on ihanaa!

Joskus vuosia sitten oli nimittäin aivan toisin ja nykyään mietin kauhulla sitä aikaa, kun laskin kaloreita ja söin lounaaksi vaikkapa pelkän nuudelipaketin liikakaloreiden pelossa. Jatkuva ruoan ajattelu negatiivisessa mielessä ja kaloreiden laskeminen oli varsin kuluttavaa. Tällä hetkellä en edes tiedä kuinka paljon kaloreita syön päivässä, mutta luotan omaan oloon ja kropan viesteihin. Kroppa korjaa usein tilanteen itse, kun sille antaa mahdollisuuden. Esimerkiksi, jos edellisenä päivänä tulee herkuteltua, seuraavana päivänä tekee usein mieli jotain kevyempää ruokaa. Oma painoni on pysynyt suhteellisen samassa jo vuosien ajan (toki muutamien kilojen vaihtelua ja lukuunottamatta raskausajan +20kg), joten sekin kertoo, että jonkinlainen balanssi on ja pysyy. 




Rento on tosiaan hyvä sana kuvaamaan ruokavaliotani, sillä haluan itse edustaa järkevää ja tasapainoista suhtautumista ruokaan ja syömiseen. Ruoka on ihana asia, se on hyvää, sen pitää olla hyvää ja siitä on mukavaa nauttia. Kun ruokailuissa ja ruokavaliossa on perusta kunnossa, syö riittävästi ja monipuolisesti ravinteikkaita ravintoaineita, mahtuu ruokavalioon myös kohtuudella herkkuja.

Etenkin treenatessa tavoitteellisesti ja toki muutenkin, on erityisen tärkeätä, että kroppa saa tarvittavan määrän oikeanlaisia ravintoaineita, jotta se pystyy suoriutumaan erilaisista treeneistä, vahvistumaan ja palautumaan. Tärkeää onkin, että löytää itselle sopivan ruokavalion ja ruoka-aineet, kaikille kun ei sovi samat jutut. Syömisessä ja ruokavaliossa suuret linjat on hyvä olla kunnossa ja niiden sisälle mahtuu sitten joustovaraa.




Kun pohdin omaa syömistäni ja ruokavaliotani, löysin kymmenen pointtia, jotka kuvaavat sitä hyvin. 
  • Kohtuullisuus Olen huomannut, että liika rajoittaminen saattaa viedä negatiiviseen lopputulokseen, joten se ei kannata. Syön siis lähes kaikkea, mutta painotus on vihanneksissa, marjoissa, hedelmissä, täysjyvätuotteissa, hyvissä proteiininlähteissä ja maitotuotteissa. Kohtuudella kaikkea. 
  • Säännöllisyys: Pyrin syömään noin 3 tunnin välein, hyvin säännöllisesti. Aamupala, lounas, illallinen sekä lisäksi 2-3 välipalaa riippuen päivästä. Säännöllinen ja tasainen rytmi syömisen suhteen toimii minulla. Liian pitkään nälkäisenä oleminen aiheuttaa kiukkua, kuten olen kertonut! ;) Sen vuoksi pidän tosiaan välipaloja lähes aina mukana, jotta on varmasti jotain suhteellisen terveellistä suuhun pantavaa enkä nälissäni osta vaikka suklaapatukkaa välipalaksi. 


  • Oikeat ruoka-aineet: Oikeilla ruoka-aineilla tarkoitan sitä, että olen löytänyt itselleni sopivat ja epäsopivat ruoka-aineet. Oma vatsani on aika herkkä, ja reagoi välillä turhankin nopeasti sen mielestä vääriin ruoka-aineisiin. Yleensä näitä "vääriä" ovat vatsani mielestä liiat herkut ja paljon suolaa + kovia rasvoja sisältävät ruoka-aineet. Pienissä määrin ne ovat kuitenkin ok, joten koitan muistaa niidenkin kohdalla kohtuullisuuden :)
  • Proteiinit, hiilihydraatit ja hyvät rasvat: Pyrin koostamaan päivän pääateriat niin, että saan sopivassa suhteessa näitä kaikkia. Jos esimerkiksi pääaterialta puuttuu hyvän rasvan lähteet (esim. avokado, rasvainen kala, pähkinät, siemenet, öljyt jne) niin koitan kompensoida ne esimerkiksi välipalalla, jossa syön vaikka avokadoa leivän päällä tai kourallisen pähkinöitä. Pyrin koostamaan oman lautaseni yleisen lautasmallin mukaisesti, mutta syön usein vähemmän pastaa/perunaa/riisiä ja saan hiilihydraatit mielummin vihanneksista, hedelmistä, marjoista tai täysjyväleivästä.

  • Paljon vihanneksia,hedelmiä ja marjoja: Syön todella paljon vihanneksia ja hedelmiä sekä marjoja etenkin kesällä. Ne ovat täynnä tarvittavia ravintoaineita ja vitamiineja, mutta pitävät ruokavalion kuitenkin keveänä, vaikka söisikin niitä hieman enemmän. Rakastan ruokaisia salaatteja, erilaisia vihanneslisukkeita, lämpimiä kasviksia, wokkeja ja lähes kaikkea kasviksista tehtyä! Nam! 
  • Ruokaa riittävästi: Itse tykkään syödä paljon ja isoja annoksia. Tästäkin syystä on järkevää, että syö paljon vähäenergisempää ruokaa, kuten vihanneksia, hedelmiä ja marjoja vs. jos söisin aina isoja määriä vaikkapa pastaa. Syön aina niin, että tulen täyteen. 

  • Nesteytys: Nesteiden saaminen kroppaan on tosi tärkeä juttu hyvinvoinnin kannalta. Ja nyt siis tarkoitan lähinnä vettä! :) Sitä ei kerry kroppaan ainoastaan juomalla vaan paljon myös ruoan kautta, joten sillä on tosiaan nesteytyksen(kin) kannalta väliä mitä syömme. Vihannekset ja hedelmät sisältävät paljon vettä, joten niiden syöminen auttaa kehon nestetasapainoa pysymään yllä. Omalla kohdallani veden juonti on yksi osa-alue, jossa pitäisi tsempata! Etenkin kesällä ja juostessa pitkiä lenkkejä nesteytyksen tulee olla kunnossa, jotta homma toimii.
  • Ei diettejä!: Kaalisoppadietit, Atkinsit, lentoemäntäkuurit, VHH...ei kiitos! Jos on tarvetta hetkellisesti "kiristellä", kuten lomaherkuttelujen jälkeen, niin aloitan lisäämällä ruokavalioon vihanneksia ja hedelmiä entisestään sekä vähentämällä nopeiden hiilihydraattien lähteet minimiin. Pasta, peruna, riisi ja herkut hetkellisesti vähemmälle tai kokonaan pois, liikuntaa lisää, annoskoot kuriin ja huomio veden juontiin. Näillä eväillä kroppa palaa takaisin normaaliin. :) 

  • Kun suuret linjat ovat kunnossa, herkuttelut ei haittaa! Tämä on oikeastaan mottoni nykyään ja se toimii hyvin! En voisi luopua herkuista kokonaan ja viime aikoina olenkin syönyt melkein joka päivä jonkun pienen herkun. Se on toiminut hyvin eikä herkkuhimot ole päässeet siihen malliin, että pitäisi syödä isoa määrää kerralla. 

  • Ruokavalion kanssa ei tarvitse pyrkiä täydellisyyteen! Tämä on yksi tärkeä oivallus viime vuosilta, jonka kanssa teen jatkuvasti töitä, sillä välillä poden kuitenkin huonoa omaatuntoa syömistäni herkuista, vaikken haluaisi. Se, että syön toisinaan (aika usein), jotain mikä ns. "ei ole terveellistä", ei pitäisi johtaa negatiivisiin ajatuksiin ja itsensä soimaamiseen. Onneksi näin ei tapahdukaan kovin usein, etenkin jos koen, että kokonaisuus on muuten hyvin hanskassa. Jos taas herkuttelu jatkuu pidempään ja tulee syötyä ihan överimääriä herkkuja, itsensä soimaaminen tulee helpommin. Kuitenkin olen sitä mieltä, että elintarvikkeiden lokeroiminen hyviin ja huonoihin ei sinänsä ole järkevää, sillä se aiheuttaa turhia henkisiä paineita ruoan ja syömisen suhteen. Pyrinkin miettimään asian niin, että oikeastaan on (henkisesti) ihan terveellistä syödä välillä jotain epäterveellistä, sillä liika terveellisyysintoilukaan ei usein johda hyvään lopputulokseen. Ja miksi ruokavalion kanssa ylipäätään pitäisi pyrkiä täydellisyyteen, kun en pyri siihen oikeastaan missään muussakaan asiassa? Tarpeeksi hyvä on riittävän hyvä, myös ruokavalion suhteen. Luulen, että paine "täydellisen terveelliseen ruokavalioon" tulee  jossain määrin somesta/blogeista/muualta mediasta, mutta tietysti itse voi valita oman tiensä tämänkin asian suhteen. Ottaako siitä paineita vai ei. Kuten sanottua, välillä on päiviä, kun omat hyvät rutiinit ruokailujen suhteen eivät toteudu ja ruokavalio näyttää aivan muulta kuin kasvisten, hedelmien, hyvien proteiinien ja rasvojen kauniilta kokonaisuudelta, mutta se on elämää ja kuuluu asiaan. Seuraavana päivänä on uusi mahdollisuus! :) Tärkeintä ruokavalion suhteen olisi löytää se itselle sopiva kultainen keskitie, joka auttaa voimaan hyvin omassa kehossa, niin henkisesti ja fyysisesti. Hyvinvointiin toki vaikuttaa ruokavalion lisäksi moni muukin asia, mutta sillä mitä syö on iso merkitys. 
Miltä kuulostaa? Kuvaako näistä pointeista joku myös sun ruokavaliota? 

Jos ruokaan/ruokavalioon liittyvät postaukset kiinnostavat lue myös nämä:

Ruokavalio nimeltä kohtuus kaikessa
Herkullisen salaatin salaisuus
Syysruokaa: Herkulliset ja terveelliset sosekeitot



Kivaa tiistaita!

-Karoliina