maanantai 30. huhtikuuta 2018

Tyttöjen viikonloppu Tampereella

Heippa ja hauskaa vappuaattoa! Täällä vietettiin tosi mukava viikonloppu Tampereella. Lähdin lauantaiaamuna ja tulin sunnuntaina alkuillasta kotiin. Tuntui siltä, kuin olisi ollut pidempäänkin poissa, sen verran virkistävää oli! Olen tainnut viimeksi käydä noin vuosi sitten "yksin" reissussa, joten tuntui kyllä tosi spesiaalilta. 


Olin reissussa yhdessä Sadun, Hannan ja Tiinan kanssa. Ollaan kaikki tosiaan tutustuttu blogiemme kautta nelisen vuotta sitten ja ystävystytty vuosien varrella, niin että edelleenkin pidetään tiiviisti yhteyttä ja tehdään tällaisia tapaamisia aina kuin mahdollista. Vaikka kaikki ei enää kirjoita blogeja säännöllisesti, niin on ihanaa, että yhteydenpito on näiden ihanien ja samanhenkisten tyttöjen kanssa säilynyt! 



Tampere valikoitui meille treffipaikaksi, koska Tiina asuu nykyään siellä, ja sinne oli helppo meidän muiden tulla myös. Ja lisäksi, Tampere on kyllä ihan superkiva kaupunki, tykkään kovasti!:) Majoituttiin Scandic Koskipuistossa, josta saatiin 4-hengen huone. Oli hauskaa olla kaikki samassa huoneessa yötä! Monesti meidän tyttöjen reissut on rakentunut sporttailun ympärille, sillä se on asia, joka meitä kaikkia yhdistää, mutta tällä kertaa päätettiin jättää sporttailut vähemmälle ja treenikamat kotiin. Tosin Hanna ja Satu saivat silti livahdettua tekemään aamutreenin hotellin salille sunnuntaina, ilman varsinaisia treenivaatteita! No excuses! :D Keskityttiin tällä kertaa syömään hyvin (ja paljon) ja viettämään laatuaikaa yhdessä. Ehdittiin myös katselemaan maisemia Tampereella ja sunnuntai aamupäivällä käytiin shoppailemassa ja lounaalla uudessa Ratinan ostoskeskuksessa.

Lauantaina brunssilla Cafe Pispalassa, oli niin hyvää! 

Sunnuntain lounas Picnicissä

Hotelliaamiainen <3
Etenkin tuo cafe Pispalan brunssi jäi mieleen ihan superherkullisena ja sille lämmin suositus! Pöytä kannattaa varata etukäteen, koska paikka on aika pieni ja tosi suosittu! :) 


Vaikka reissussa oli ihanaa, niin kyllä oli kiva tulla myös kotiin Islan ja Henrin luo! <3 Mulla oli ikävä jo noin lyhyessä ajassa, mutta pieni erossaolokin tekee kyllä tosi hyvää. 

Vappuaaton suunnitelmiin kuuluu tässä vielä kotitreeni ja sitten viettämään iltaa ystävien luo! <3

Hauskaa vappua! :)

-Karoliina


2 kommenttia: