tiistai 2. heinäkuuta 2013

Viikonlopun kuulumiset ja muutama sana juoksuvauhdeista

Helteistä heinäkuuta kaikille! Viikonloppu sujui aika rennoissa merkeissä. Lauantaina aamupäivällä olin hyppäämässä oman tallin estekisoissa 90cm ja homma meni siinä mielessä putkeen, että kotiin tuomisina oli sinivalkoinen rusetti ja 1.sija! :) Alla olevassa kuvassa ollaan radalla toiseksi viimeisellä esteellä kovaa vauhtia menossa maaliin! Ratsastuksiin tulee nyt muutaman viikon tauko, kun hepatkin lomailevat laitumella, mutta onneksi oma loma sattuu samaan ajankohtaan. Perjantaina siis lomalle lompsis, jee!
c: A.Mäkinen
Kisojen jälkeen lauantai-iltapäivällä suuntasin mökille Karjalohjalle, jossa tuli nautittua hyvästä ruuasta, saunomisesta, auringosta ja järvellä soutamisesta. Uimaan en uskaltautunut taaskaan, olen niiiiiiin huono menemään veteen, ennen kuin se on tosi lämmintä! Muuten viikonloppu oli urheiluista vapaa ja jalat saivat levätä vielä eilisenkin perjantain pitkiksen jälkeen. 

Tänään kävin hölkkäilemässä n.8km hitaalla vauhdilla ja kuulostelin jalkoja. Ne tuntuvat ok:lta, mutta eivät ole vielä täysin palautuneet pitkästä lenkistä, joten seuraavat pari päivää otan vielä juoksun suhteen  iisisti :) 

Ihana Sporttaillaan-blogin Hanna kyseli vähän aikaa sitten kommenteissa juoksuvauhdeistani ja ajattelin kirjoitella aiheesta hieman tänään. Ennen kuin alan sen enempää analysoimaan asiaa, haluan sanoa, että juoksuvauhti on todella yksilöllinen juttu eikä vauhteja kannata vertailla kenenkään muun kun itsensä kanssa. Juoksupiireissä vauhtien ja matkojen vertailu on yksi yleisimmistä puheenaiheista, -ja tottakai, se kuuluu lajiin! Vertailu ei saisi kuitenkaan vaikuttaa omaan mielialaan tai tekemiseen negatiivisesti.Tällä tarkoitan sitä, että esimerkiksi orjallisesti jatketaan treeniohjelman noudattamista pilkulleen (koska on "pakko" ja tietyt kilometrimäärät on juostava), vaikka kroppa huutaisi lepoa. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että juoksijat usein oppivat tämän lopulta vasta kantapään kautta! ;) 


Tänä kesänä olen juossut aika pitkälti oman fiiliksen ja päivän tuntemusten mukaan. Jos kroppa on tuntunut väsyneeltä tai ulkona on ollut kuuma, vauhti on hitaampi. Jos taas kaikki on hyvin ja olosuhteen suotuisat, vauhti on ollut hieman kovempi. Pitkikset juoksen aina tietoisesti hitaampaa vauhtia, jotta jaksan paremmin ja sykkeet pysyvät matalalla. Viime aikoina pitkien lenkkien vauhti on ollut n. 6min/km, mutta tämäkin päivän tuntemusten mukaan. Välillä hitaammin, välillä hieman kovempaa, mutta kuitenkin lähellä 6min/km.  

Myös viikon lyhyemmillä lenkeillä kuulostelen kroppaa. Usein lenkin alussa meno tuntuu aika nihkeältä (Onko kenelläkään muulla sama, että alku on usein nihkeätä?), jolloin juoksen hitaammin, jotta kroppa lämpenee ja juoksu lähtee rullaamaan. Loppulenkistä voi sitten mennä hieman vauhdikkaammin, jos siltä tuntuu.  Lyhyet lenkit ovat yleensä vauhdiltaan n. 5.30min/km molemmin puolin. Tänään kevyt hölkkälenkki oli keskimäärin 6.30min/km, koska jalat tuntuivat vielä hieman väsyneiltä enkä halunnut puskea väsymyksen läpi vaan hölkkäilin suosiolla hidasta vauhtia. 

Maratonille treenatessa olen keskittynyt enemmän hitaampiin ja pidempiin lenkkeihin, joten varsinaisia vk-lenkkejä en ole juossut ollenkaan viime aikoina. Tämä kevyempi lähestyminen johtuu siitä, että  minulla ei ole aikatavoitetta maratonille, jonka takia ei ole myöskään paineita kovemman vauhdin treenaamisesta. :) Puolikkaille treenatessani olen vauhdin lisäämiseksi juossut eripituisia intervallitreenejä, joita teen mielelläni etenkin juoksumatolla. Lyhyissä intervalleissa on helppo juosta omaa kovaa vauhtia (omalla kohdallani n.5min/km) ja saada fiilistä siitä, miltä kovaa juokseminen tuntuu. 

Tällä hetkellä normaalin treeniviikkoni lenkkini ovat pitkis sekä 2-3 lyhyempää lenkkiä päivän fiiliksen mukaan. Tavoitteena on säilyä "injury free" tänä vuonna, joten kropan kuuntelu on kaiken a ja o. 

Hyviä lenkkejä itse kullekin! :)






4 kommenttia:

  1. Jee, kiitos mielenkiitoisesta postauksesta! :) Jännä nähdä, miten hiukan paremmassa kunnossa oleva juoksija juoksee omia lenkkejään, mitenkään juurikaan vertailematta ;) Toivottavasti injury free -tavoite täyttyy, sehän on kaiken aa ja oo! Varmaan monen tavoite! :)

    Ja ihanan jalat maassa asenne sulla on tuohon maratonille, niinkuin pitääkin! Eka mara on aina eka mara, eikä koskaan tiedä, miten oma kroppa siihen reagoi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Ei tässä auta kun pitää jalat maassa ja asenne nöyränä :)

      Poista
  2. Tulin uutena lukijana pyörähtämään sivustollasi. Tieto varmaan löytyy jostakin täältä, mutta ajattelinpa kuitenkin kysäistä suoraan: mihin maratonille olet menossa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi ja tervetuloa! :) HCM:lle olen suuntaamassa 17.8! :)

      Poista