Tammikuun lopussa 2013 palailin vähitellen juoksun pariin 5 kuukauden telakalla olon jälkeen. Sääriluun rasitusmurtumasta toipuminen oli pitkä (ja henkisesti raskas) tie. Päästyäni takaisin juoksun pariin määritin itselleni tärkeimmäksi juoksuun liittyväksi tavoitteeksi vuodelle 2013 terveenä säilymisen. Ohjenuorana treenaamisessa oli oman kropan kuunteleminen ja "vähemmän on enemmän". Homma on toiminut toistaiseksi hyvin ja ehjänä ollaan säilytty (kopkopkop!).
Helmikuusta huhtikuulle lisäilin vähitellen juoksun määrää tehden samalla korvaavia treenejä. Juoksukunto kasvoi hiljalleen ja huhtikuussa oli luvassa kauden ensimmäinen juoksutapahtuma: Länsiväyläjuoksu, Espoossa. Raportin päivästä voit lukea täältä. Tarkoituksenani oli juosta pidempi matka eli 17,4km, mutta edellisellä viikolla vaivanneen flunssan takia päädyin jättäytymään lyhyemmälle matkalle, joka tänä vuonna oli 6,85km. Juoksukauden avaus oli mahtava upeassa säässä ja juoksusta jäi hyvä fiilis. Huomasin taas kuinka kisassa juokseminen saa minut tsemppaamaan hieman lisää.
Länsiväyläjuoksussa mukana myös HCR street teamista tutut Siiri, Laura P ja Anna |
Päivän raportti löytyy täältä: HCR 2013 race day recap. Huolimatta tapahtuman saaneesta kritiikistä (reitin alimittaisuus, maalihuollon tökkiminen jne.), oma kokemukseni oli kaiken kaikkiaan hyvä ja uskon vakaasti, että puutteet ja virheet korjataan ensi vuodelle, jolloin HCR palaa entistä ehompana! :)
HCR meininkiä ennen juoksua |
HCR Night Runilla palauteltiin jalkoja tanssimuuveilla! :)
HCR Night Runilla Kallessa |
Iloiset Naisten Kympin juoksijat |
Ennen juoksun alkua vesisateessa Nice Runilla |
Pullukka Puolimaraton-tunnelmissa Vierumäellä |
Tulossa maaliin HCM:llä |
Kaiken kaikkiaan juoksun osalta vuosi 2013 on ollut aika huikea. Olen päässyt juoksemaan monissa mahtavissa tapahtumissa, joissa juoksufiilis on ollut huipussaan. Olen parantanut omaa ennätystä puolikkaalla ja juossut ensimmäisen maratonini, ja mikä parasta: jalat ovat pysyneet kunnossa. Toivottavasti jatko lupailee yhtä hyvää! :) Ensi kauden tavoitteet ja tulevat tapahtumat ovat tällä hetkellä mietintämyssyssä ja pikku hiljaa ne alkavat hahmottua ainakin kevään osalta. Kuten olen aikaisemminkin sanonut; johonkin juoksutapahtumaan ilmoittautuminen on omalla kohdallani paras motivaattori ja suosittelen sitä muillekin. Se tietty tavoite saa treenailemaan läpi pimeimmänkin vuodenajan.
Treeni-iloa kaikille!
Mahtava muistelu tähän rakoon! Sulla on paljon tapahtumia ollut, ja kivaa, että jalat ovat kestäneet hyvin! Huikea vuosi tosiaan, maraton + enkka puolikkaalla! :)
VastaaPoistaMissäs juokset maratonin ens vuonna? ;)
Kiitti! :) On aina hyvä hetkeksi pysähtyä muistelemaan mitä kaikkea kivaa on tullut tehtyä! :) Kerron maran heti kun ilmoittautuminen on tehty, sitten ei voi enää perääntyä! ;)
PoistaOlipa kiva kooste! :)
VastaaPoista