maanantai 2. helmikuuta 2015

Barcelona marathon -treeniviikko 2

Heippa! Kivaa maanantaita ja helmikuuta! Toivottavasti teillä oli mukava viikonloppu! Instagramissa seurailevat tietävätkin kuvien perusteella, että oma viikonloppuni tuli vietettyä reissussa Tukholmassa, joten sen vuoksi ehdin kirjoitelemaan treeniviikkokatsausta vasta tänään.  Tukholman viikonlopusta kirjoittelen vielä lisää myöhemmin.

Viime viikolla maanantai oli perinteisesti ratsastuspäivä. Tiistaina halusin vielä pitää juoksusta lepoa, joten tein 40 minuutin jalkoihin ja coreen keskittyvän lihaskuntotreenin. Lopuksi rullailin hyvin tovin. Mila oli seuraneitinä mukana jumppailemassa! :) 



Keskiviikko-aamupäivälle olin sopinut juoksutreffit ystäväni Katin kanssa. Alunperin olin ajatellut, että voisimme lenkin aikana tehdä myös intervalleja, mutta päästyämme matkaan totesin, että intervallit saa jäädä. Huh, jalat tuntuivat tosi raskailta vielä kahden juoksulepopäivän jälkeenkin..Onneksi oli hyvää seuraa, joka auttoi saamaan ajatukset pois siitä, kuinka nihkeää meno oli. Juoksu alkoi kuitenkin onneksi loppua kohden rullaamaan paremmin ja jalat tuntui vähemmän tukkoisilta. Matkaa meille kertyi 12,5km ja keskivauhti 6:22min/km. Sopiva pk-lenkki siis.



Peukku pystyyn, kyllä tää tästä! ;) 
Torstaina tein yhdistelmätreenin, joka sisälsi kevyttä juoksua+ lihaskuntoa. Hölkkäilin kirjastoon ja takaisin hakemaan gradua varten varaamiani kirjoja. Matkaa kertyi viitisen kilometria. 


#Runfie on the run… :D
Juoksu toimi hyvin alkuverkkana lihaskuntotreenille, jota  tein noin 30 minuuttia. Pääasiassa oli taas core (vatsat, pakarat, selkä, kyljet) ja jalat (kyykkyjä).  Kotitreenit ovat tulleet jäädäkseen, sillä irtisanoin Esportin salikorttini päättymään helmikuun loppuun. Viime aikoina on tullut käytyä siellä treenailemassa tosi vähän, joten opiskelijabudjetilla tuntuu hölmöltä maksaa kortista, jota ei tule käytettyä juuri ollenkaan. Voi olla, että tauko kestää vain muutaman kuukauden ja haluankin sitten palailla taas myöhemmin keväällä ryhmäliikuntatunneille, mutta katsotaan!

Torstain kotitreeneissä seuraneitinä oli taas karvainen lapsi! ;) 
Perjantaille olin kaavaillut viikon pitkiksen, sillä viettäisimme viikonlopun Tukholmassa eikä siellä olisi aikaa juosta pitkää lenkkiä. Ennen lenkille lähtöä rullailin jalkoja ja etenkin pakaroiden yläosaa reilusti, sillä se tuntuu kiristelevän eniten. Juoksusta ei sinänsä jäänyt kovasti kerrottavaa, ei ollut helppoa henkisesti, mutta tulipahan tehtyä. Onneksi keli oli kohdillaan ja Mellstenin sekä Toppelundin rannassa oli kauniit maisemat, joita ihailla! :)





Haasteena maratontreeneissä koen itse sen, että aina ei ole mahdollista odottaa sitä parasta fiilistä ja päivää, jolloin juosta esimerkiksi pitkä lenkki. Perjantaina se luki kalenterissa ja mitään fyysisiä esteitä (kipeyksiä tms.) sille ei ollut, joten oli mentävä ja juostava vaikkei lenkistä mitään super hehkutusfiiliksiä irronnutkaan. Maratonit eivät ole helppoja, joten maratontreenikään ei aina ole helppoa -hoin itselleni. Mutta, kaikki se vaiva palkitaan kyllä, kun maratonilla pääsee maaliin (toivottavasti tyytyväisenä omaan suoritukseen ja hyvillä fiiliksillä!). Se on nähty jo aikaisemmin kolme kertaa, ja nähdään toivottavasti nytkin 15.3 Barcelonassa! :)

Ei se niin huonoa ollut ettei hymy olisi irronnut :) 
Perjantain pitkikselle tuli matkaa 20km, joka oli aivan riittävästi sille päivälle. Keskivauhti oli 6:17min/km ja aikaa meni 2:05:48. 

Lauantai oli treeneistä lepopäivä, Tukholmassa tuli kuitenkin käveltyä paljon, mikä teki jaloille hyvää. Aktiivista palauttelua pitkikseltä siis! Sunnuntaina luvassa oli aamulenkkiä Tukholmassa. Katselin etukäteen kartalta sopivan lenkuran, jota lähdin aamulla 9 maissa juoksemaan. Taivaalta tuli jotain rännän ja veden sekaista tavaraa ja maa oli loskainen. Suuntasin Kunsgatania pitkin Kunsgholmenin puolelle, josta juoksin Norr Mälarstrand-rantatielle kohti Västerbrota. Reitti meni vastapäivään osaa Tukholman maratonin reitistä. Västerbron kanssa otettiin "re-match", sillä Tukholman maratonilla etenkin toisella kertaa silta (ja jäätävä ylämäki) meinasi viedä voiton. 


Västerbron
Tällä kertaa silta ei tuntunut niin pahalta (yllättäen, nyt oli takana ehkä 4km..) 


Västerbrolla
Västerbron toisella puolella (Södermalmilla) juoksin Söder Mälarstrandia pitkin. Matkalla tuli mieleen paljon muistoja viime keväiseltä Tukholman maratonilta! Se oli kyllä niin siisti kokemus! :)  Slussplanin kohdalta menin sillan yli Gamla Staniin ja sieltä rantaa pitkin kohti Strömbro:ta, josta juoksin yli takaisin Norrmalmin puolelle. Matkaa tuli yhteensä 10km ja keskivauhti oli 6:13min/km. 

Kaiken kaikkiaan olen viime viikossa tyytyväinen siihen, että treenit tuli tehtyä, vaikkei mitään herkkua ollutkaan. Varsinainen vk-treeni jäi pois ja vauhdit oli lenkeillä rauhallisia, mutta turha on lähteä silloin repimään, jos tuntuu siltä, ettei kroppa ole ihan täysillä mukana! :) 

Miten teidän treenit viime viikolla?  Oliko huippuhetkiä tai huonompia hetkiä?  Loppuun vähän (maraton) motivaatiota… 

#marathontraining 
Mukavaa alkavaa viikkoa! :) 

-Karoliina 

Seuraile myös Instagramissa & Facebookissa

9 kommenttia:

  1. Tosiaan aina ei kulje ja ne lenkit on varsinkin henkiseen treenin tärkeitä. Sulla on hyvä asenne :). Alkuviikko meni kivasti kun oli treenitreffejä, ke ja to oli lepoa suunnitellusti, mutta pitkis jäi juoksematta pe lasten sairastelun vuoksi ja illalla hölkkäsin tosi kevyen lenkin kaverin kanssa. Sunnuntaina piti juosta se pitkis mutta sitten tulin ite kipeeks :/. Eli alkuviikko menee levossa. Kivaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Tanja! :) Jep, oikeassa olet! Aina ei kulje, ja sitten se on ikään kuin työvoitto etenkin henkiselle puolelle, kun silti jaksaa painaa. Itse ajattelen sen maratreeneissä niin, että ei se herkkua tule olemaan sielläkään 30km jälkeen, joten vähän hankalammat treenit on siihen hyvää harjoitusta! :) Voi että, toivottavasti alat jo olla kunnossa! Toivottavasti pääset tällä viikolla juoksemaan pitkiksen, jos se on suunnitelmissa! Nähdään illalla! :)

      Poista
  2. Hyvä viikko sullakin ja miniloma varmaan virkisti kivasti :) Mulla oli itselläni hiukan hassu treeniviikko sillä siihen sisältyi vain kaksi pitkistä ja kaksi kotitreeniä. Oli tarkoitus yksi vk-lenkki vetästä torstaina mutta oli kehno ilma ja hiukan karhea kurkku niin tein kotitreeniä :) .. Tällä viikolla jos sitten keskittyisi muihin treeneihin kuin pitkiksiin vaikka sai niilläkin kivan viikkosaldon 33kilsaa aikaiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Juu, olihan se kaiken kaikkiaan ihan hyvä viikko vaikka ei mitään flowta ollutkaan! Miniloma ennen oikeaa lomaa piristi kyllä! ;) Kaksi pitkistä ja kaksi kotitreeniäkin kuulostaa hyvältä myös ja 33km on sellaiset aika kivat peruskilsat mullekin, nyt maratreeneissä on pikkasen enemmän, mutta toi 30+ km on mun mielestä just ihanan sopiva määrä! :) Kivaa tiistaita!

      Poista
  3. Joo, niitä huonoja juoksupäiviä tulee aina välillä. Mutta just niiden takia ne hyvät lenkit taitaakin sit tuntua niin älyttömän hyviltä ja osaa nauttia niistä! :) Mä olin suunnitellut lauantaille pitkiksen, lähtiessä ei huvittanut yhtään ja ekoilla kilometreillä jalat tuntui tosi raskailta. Mutta ihmeellistä kyllä, sitten alkoi juoksu sujua ja tuli sitten juostua puolimaratonin verran. Kotiin palasin sit älyttömän hyvillä fiiliksillä! :D Viime viikko oli muutenkin aivan täydellinen viikko juoksun osalta, kun juoksin vk-lenkillä 5km nopeammin kuin koskaan aiemmin!
    Ihanaa viikkoa sulle ja tsemppiä treeneihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, oikeassa oot Anna! :) Noin mäkin sen ajattelen, että sitten ne huonot lenkit kyllä korvautuu niillä hyvillä ja aina ei vaan kulje! Tolleen käy kyllä joskus, tai itseasiassa mulle aika usein, ettei alkulenkistä kulje ollenkaan ja sitten alkaakin kulkemaan! Se on niin kivaa! :) ja JEEE, onnea 5km enkasta!! Hyvä Anna!! :) Samoin sinne, ihanaa viikkoa ja hyviä treenejä!

      Poista
  4. Upeet maisemat tuolla sun pitkiksellä, ihana keli <3! Mut harmi, että muuten oli vähän vaikeampi treeniviikko.. hyvin oot kuitenkin tsempannut! Mä oon nykyään tosi tarkka, etten treenaa, jos ei oo oikeenlainen fiilis. Pari vähän huonompaa lenkkiä menneisyydessä on tehnyt mut uskomaan, että ei kannata treenata huonolla fiiliksellä! Yleensä sen tunnistaa viimeistään, kun lähtee liikkeelle.. tosi huonon fiiliksen erottaa siitä, ettei se nouse edes liikkuessa! Onneks tällaista oloa ei ole usein... mut nykyään kyl käännyn kotiin, jos sellainen fiilis iskee! :D

    Ihanaa uutta viikkoa sulle, Karkki! Ja kepeitä juoksuaskelia taas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei pakko vielä lisätä, etten ajatellut että SA olisit väkisin treenannut, vaan tuli ajatuksen juoksuja noi mun höpinät!! Huomiseen :)

      Poista
    2. Heippaa! :) Joooo, oon ehdottomasti samaa mieltä, että jos on tosi huono fiilis/paikat kipeänä tms. niin parempi on jättää treenaamatta! :) Itse ajattelin viime viikon lähinnä sellaisena "hyvänä" maratreeninä, vaikkei mitään flowta ollutkaan! Siis ei se marallakaan yleensä kauhean kivaa ole +30km jälkeen (jalat on väsyneet ja paikkoja alkaa kolotella, henkisesti raskasta jne), joten vähän vaikeammat treenit on siihen hyvää harjoitusta, vaikka tietysti mieluiten juoksisi aina tosi hyvällä fiiliksellä ja tuoreilla jaloilla! :) Ja ehkä mä vähän dramatisoin myös mun viikkoa, koska oon tottunut niin hyvään juoksufiilikseen! :D Haha, drama queen! Kivaa viikkoa sullekin ja nähdään illalla!! :) Ja kiitos, toivotaan, että juoksut on kepeämpiä tällä viikolla!

      Poista