tiistai 18. elokuuta 2015

Viikon treenit: Maratonin verran kävelyä!

Halusin viime viikolla ihan mielenkiinnosta mitata pitkästä aikaa viikkokilsojani, sillä juoksua treenatessani olen tottunut seuraamaan viikkokilsojen avulla muun muassa oman harjoittelun etenemistä, kuormittavutta ja kehitystä. Tällä hetkellä tosin omat viikkokilsat eivät keräänny juosten vaan reippailla kävelylenkeillä koiran kanssa. Reipas ja pidempikestoinen kävely on hyvää peruskuntoa kohottavaa ja ylläpitävää liikuntaa ja sitähän tarvitaan aina. Itseäni gps-mittarin pitäminen kävelylenkillä motivoi yllättävän paljon, mutta sitäkin suurempia motivaattoreita on koiran ja itseni liikuttaminen. 




30viikolla raskaana kaikki liikunta on mielestäni kotiinpäin ja kävelylenkeistä on tällä lisäpainolla varmasti hyötyä. Ei vähiten se, että ulkoilmassa mieli virkistyy ja ajatukset kulkevat taas lenkin jälkeen paremmin gradutiedoston ääressä, mutta lisäksi käveleminen auttaa pitämään painoa aisoissa (sen huomaa, sillä viime viikkoina painonnousu on ollut maltillista 200-300g/vko) ja uskon sen myös ylläpitävän peruskuntoa ainakin jossain määrin. Käveleminen on myös nivelille ja luille tässä kohtaa ja tässä painossa pidemmän päälle miellyttävämpää kuin juoksu ja sen tuoma iskutus.


Lisäksi kävellessä ehtii vielä paremmin ottaa selfieitä eli walkfieita! ;) #kidding #kindof 

Viime viikon kilsamäärä kävellen oli siis maratonin verran ja hieman päälle eli 43km! Määrä tuli helposti täyteen, sillä kävelytän tosiaan Milaa keskimäärin kaksi kertaa päivässä ja kolmas kerta on miehen vastuulla. Täytyy sanoa, että ilman Milaa en todellakaan kävelisi näin paljon, joten täytyy olla iloinen siitä pikku kävely PT:stä! Ja vitsi missä keleissä viime aikoina on saanut kävellä! Joka päivä on paistanut aurinko, joka on kyllä tehnyt kävelemisestä tosi mukavaa (syksyn sadekelejä odotellessa...). 

Kävelylenkkien lisäksi viime viikkoon mahtui myös kivasti lihaskuntoharjoittelua, kaksi treeniä keskittyen jalkoihin/pakaroihin, kaksi ylävartaloon ja käsiin sekä yksi yhdistelmätreeni. Kaikki nämä tein kotona/ulkona ja kestoltaan ne olivat noin 20 minuuttia kukin. Ihan hyvä treenicombo siis mielestäni! :) Lauantaina tuli seurattua tuttujen menoa HCM:ssä, ja juoksutapahtumakipinä ei siitä ainakaan laantunut! ;) Onnittelut vielä kaikille juoksemassa olleille hienoista suorituksista ja itsensä ylittämisestä! 


-Karoliina

Seuraile myös Instagramissa & Facebookissa

8 kommenttia:

  1. Koira on kyllä mahtava pt! Mulle tulee helposti sellainen 80-100 km kävelyä viikkoon noiden kanssa. Siis nyt, kun jalka on rikki ja pitää himmata. ;) Silloin terveenä en koskaan mittaillut matkoja. Olis kiva tietää, kuinka monta kilsaa silloin on kertynyt viikossa!

    Rapsutukset Milalle ja sulle tsemppiä mahan kanssa! ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, wau mitä määriä te lenkkeilette koirien kanssa!! :) Sun jalka ei kävellessä vaivaa ollenkaan? Se on hyvä! On ihanaa, että voi sitä kuitenkin harrastaa! Mäkään en oo oikeastaan aikasemmin mitannut käveltyjä matkoja, se on vaan tullut ekstrana sitten muun liikunnan päälle, mutta nyt halusin mittailla ihan mielenkiinnosta ja olin kyllä tyytyväinen tuohon yli 40km kävelyyn viime viikolla. Mila kiittää rapsutuksista ja mä tsempeistä! Mukavaa viikkoa sinne! :)

      Poista
    2. No vaivaahan se. Olen koittanut vähentää kävelyä, mut silti viikkomäärät ovat
      tuollaisia.. Ollaan koirien kanssa totuttu vähän runsaampaan lenkkeilyyn. :) Ennen en itsekään mitannut matkoja, mut nyt olen pitänyt mittaria mukana, jotta pysyy kärryillä siitä, paljon sitä tulee käveltyä. Kun en oikein hahmota noita määriä. Sanoin aina ennen lääkärille ja fyssarillekin, että ei me paljoa lenkkeillä. Ja sit mittasin matkan ja totesin, että jos kilsoja tulee keskimäärin 90/vko, niin kai se on jo ihan mainitsemisen arvoinen asia, eikä kuitenkaan ihan sama asia kuin täyslepo. Vaikka tosiaan en ole aiemmin pitänyt kävelyä "minään".

      Poista
    3. Heh, toi on kyllä totta, että helposti alkaa itse vähättelemään omia liikuntamääriä, koska on niihin niin tottunut! Ja sitten kun vähän seuraa tarkemmin ja mittaa ja katsoo ikään kuin ulkopuolisen silmin niin huomaa, että aika paljonhan sitä liikuntaa tulee! :) Mulla vähän sama juttu, että kävely meni ennen kategoriaan "ihan kivaa hyötyliikuntaa" ja sellaistahan se on edelleen, jos menee vaikka 10-15 minuutin happihyppelylle, mutta sitten kun lenkit alkaa olla +30min ja vauhti suhteellisen reipas niin se on tosiaan hyvää liikuntaa! :)

      Poista
  2. Koiran omistaminen tuo kyllä pakostakin liikuntaa arkeen ja se on hyvä juttu. Nyt on kyllä ollut melko kuuma joten me ollaan vältelty lenkkeilyä päiväsaikaan ja käyty sitten iltaisin ja aamuisin kävelemässä. :)
    Ihanaa kun olet pystynyt liikkumaan noin paljon raskauden aikana, varmasti pitää hyvin peruskuntoa yllä. Ei tarvitse alkaa uudelleen juoksukuntoakaan rakentaa sitten kun pääsee takaisin juoksun pariin.
    Sulla alkaa h-hetki jo lähestyä, paljon tsemppiä loppuraskauteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiran omistamisessa on tosiaan paljon hyviä puolia ja tällä hetkellä kyllä paras on tuo kävely! <3 Aika lämmin on kyllä ollut, mutta ei kuitenkaan onneksi sellainen läkähdyttävän kuuma! Meillä on onneksi useampi paikka lähellä, joissa pääsee koiraa uittamaan, joten aika usein ollaan Milan kanssa kävelty sellaisia reittejä, että se on päässyt vähän mereen/järveen vilvoittelemaan välissä. On kyllä tosi ihanaa, että on pystynyt ainakin toistaiseksi liikkumaan tosi mukavasti! Osaan kyllä arvostaa sitä! Juoksukuntoa joutuu varmasti rakentamaan sitten myöhemmin, mutta toivottavasti ainakin peruskunnon peruspalikat on pysyneet kunnossa näillä määrillä! :) Kiitos tsempeistä ja kiva kun kommentoit Anna! <3

      Poista
  3. Ihana kun teillä on Milan kanssa toisenne! ;) Taitaa olla aika täydellinen win-win-tilanne, kun molemmat pääsee ulos ja lenkille yhdessä :) Nämä kelit on olleet niin mahtavia nyt viimein ja itselläkin haluttanut treenailla normaalia enemmän ulkona. Nytkin ajattelin lähteä tekemään vähän metsälenkkiä ja kuntopiiriä! :) Nähdään pian ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, musta on ainakin ihanaa, että Mila on meillä! <3 Sen mielipidettä en tiedä, mutta eiköhän sekin ole ihan ok asian suhteen! ;) Oi vitsi, metsälenkki ja kuntopiiri ulkona kuulostaa super hyvältä!! Saat sitten kertoa tarkemmin sun kuntopiireistä kun nähdään! PIAN!!! :) <3

      Poista