keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Helppo ja nopea ruokaidea: salaattiwrap

Tiedättekö kun on niitä päiviä, jolloin ruoanlaittaminen ei voisi vähempää kiinnostaa eikä inspiraatiota kokkailuun kertakaikkiaan löydy? Jep, sellainen tilanne on täällä ollut viime aikoina valitettavan usein. Vaikkei ruoanlaittaminen varsinaisesti innosta, tekee kuitenkin mieli syödä jotain suhteellisen terveellistä ja ravintorikasta sekä ennen kaikkea nopeasti ja helposti valmistuvaa! Usein näissä tilanteissa päädyn itse jonkinlaiseen ruokaisaan salaattiin. Se tulee nopeasti valmiiksi ja sisältää parhaimmillaan monipuolisesti kasviksia, hyvän proteiininlähteen sekä pehmeitä rasvoja esimerkiksi avokadosta, pähkinöistä tai siemenistä. Ruokaisat salaatit maistuvat täällä lähes aina, mutta toisinaan tulee tilanteita, kun kaipaan salaatin lisäksi hieman enemmän hiilihydraatteja tai salaattia hieman eri muodossa. 

Perus lounassalaattia! 
Näissä tilanteissa pelastukseksi saapuu tortilla-letut, joista saa tehtyä nopeita ja helppoja salaattiwrappeja. Pidän tortillalettuja nykyään lähes aina varmuuden vuoksi kaapissa. Salaattiwrappien tekeminen on niin helppoa ettei siihen varsinaisesti tarvita mitään reseptiä tai ohjetta, mutta ajattelin kuitenkin jakaa idean täällä blogissa, jos löytyy muitakin, jotka ovat aina valmiita kokeilemaan uusia helppoja ja nopeita ruokia! Salaattiwrappiin voi oikeastaan laittaa mitä tahansa, mitä laittaisi omaan salaattiin normaalistikin. Omaani tulee useimmiten: 
  • Salaattisekoitusta
  • Kurkkua
  • tomaattia
  • porkkanaa
  • broccolia
  • avokadoa
  • kinkkua/kalkkunaa (leikkeleenä)
  • fetajuustoa
  • Salaattikastiketta tuomaan makua (viime aikojen suosikki on ollut Saarioisten Cole Slaw-kastike)
Ohje: Tee salaattiannos valmiiksi lautaselle (yleensä teen wrappeja varten huomattavasti pienemmän annoksen kuin söisin muuten, sillä wrapin sisään ei mahdu kovin paljoa). Kun salaatti on valmis, aseta sopiva määrä tortillaletun keskelle ja kääri wrapiksi. Lisää kastike halutessasi. Nauti! ;) Itse syön yleensä 2 salaattiwrappia ja sillä lähtee nälkä hyvin. 

Mikä on sinun helppo ja nopea ruoka, joka pelastaa päivän silloin kun kokkailut ei suuremmin innosta tai ruokaa on saatava nopeasti? 

-Karoliina

Seuraa myös Instagramissa & Facebookissa

6 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää ruoka...Itse juoksen reilun 10 kilometrin lenkkejä
    niin usein kun mahdollista ehkä 5 kertaa viikossa. Olen pienikokoinen
    163 ja 48 kiloa syön itse ihan säälimättä sitä mitä mieli tekee..
    Mut yleensä kotiruokaa... joskun paripalaa suklaata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Suvi! Tuollaisilla juoksumäärillä voi tosiaan hyvällä omalla tunnolla syödä mitä mieli tekee ja tietty kotiruoka on usein parasta ja monipuolisinta ravintoa! Ja suklaata silloin tällöin ehdottomasti! Nam! ;)

      Poista
  2. Tykkään just tällaisista vinkeistä, joista saa helppoja ja nopeita ideoita terveellisiin arkiruokailuihin! Tääkin niin yksinkertainen ja hyvä idea, mutta eipä ole aiemmin tullut itselle mieleen :) Tuonnehan lämmittäis helposti pannulla esim. myös jotain papusekoitusta tms mukaan. Kiitos vinkistä siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, nimenomaan! Usein nää on just sellaisia, ettei vaan itselle ole tullut koskaan mieleen ja saa sitten vähän uutta idistä! Eli hyvä, että postasin, kun mietin, että onkohan tää nyt ihan tuttu juttu jo kaikille! :) Ja joo, salaattiwrappiin voi oikeesti laittaa mitä tahansa, pavut lisäisi hyvin protskua ja täyttävyyttä, joten peukku sille! :)

      Poista
  3. Hyvä idea! Tehtiin joskus lohiwrappeja ja tajusin, ettei tosiaan sinne tortillalätyn väliin aina tarvitse laittaa kaiken maailman kastikkeet ja jutut.. ne on sit erikseen ;) Mun kiireisten päivien pelastus on pakasteet. Heitän vaan uuniin tai pannulle kasviksia ja sit jotain protskulisää ja se on siinä, helppoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Tortillalättyjen väliin voi tosiaan laittaa melkein mitä vaan! :) Lohiwrapit onkin hyvä idea! Ja tosiaan noi pakasteet on kyllä pop, taitaa olla taas se aika vuodesta, kun pitää alkaa laittaa uunia kuumenemaan (ei olla varmaan 3kk käytetty :D) grillin sijaan! Kivaa viikonloppua ihanainen ja kepeitä jalkoja huomiselle!

      Poista