sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Kuinka sovitan treenit vauva-arkeen? (Treeniviikko 13)

Heippahei! Ajattelin tehdä tällaisen treeniviikko-postauksen, josta näkyy paremmin, kuinka itse sovitan treenit vauva-arkeen tällä hetkellä. Islahan on nyt viikon vajaa 5kk ja oma treenitavoitteeni on 6 viikon päässä oleva puolimaraton. Muistan itse raskaana ollessani, että mietin kovasti millaista elämä tulee olemaan sitten pienen vauvan kanssa, ja onkohan aikaa tai jaksamista treenailla. Tässä siis katsaus tämän viikon treeneihin! :) 


Täysin treeneihin liittymätön kuva, mutta: mun tytöt! <3

Maanantai oli aktiivinen lepopäivä ja päivän aktiviteetteihin kuului 3km kävelylenkki aamulla ennen kuin lähdimme ajamaan kotiin saaristosta, jossa olimme pääsiäisen vietossa. Isla nukkui aamupäikkärinsä tuon kävelylenkin aikana vaunuissa. 

Tiistaiaamu alkoi aurinkoisella vaunulenkillä Milan ja Islan kanssa. Isla nukahti samantien kun lähdettiin ovesta ulos ja Milan kanssa nautiskeltiin ihanasta kevätkelistä 5km eli noin tunnin verran. Suunnittelin tekeväni iltapäivällä vähän lyhyemmän kävelylenkin, mutta se muuttuikin, kun äitini ja Elsa tulivat meidän kanssa kävelemään. Kelin ollessa kohdallaan käveltiin jälleen 5km eli tunnin verran, jolloin Isla nukkui iltapäiväpäikkäreitään. Olin suunnitellut tekeväni päivän varsinaisen treenin iltapäiväkävelyn jälkeen, koska Isla on yleensä iltapäivisin nukkunut pidemmät päikkärit. Treenin tekeminen onnistuikin hyvin päikkäreiden jatkuessa juuri sopivan ajan ja sain tehtyä treenaakotona.comin viikon 13 syke&lihaskuntotreenin puolessa tunnissa, jonka jälkeen Isla heräsikin. Täydellinen ajoitus tällä kertaa, sillä viime aikoina on ollut useampiakin treenejä, jotka eivät ole ihan keskeytyksettä sujuneet.

Mulla on ilo tarjota teille hieman edullisemmat hinnat treenaakotona.comin 6kk ja 12kk jäsenyyksiin, jos tämä kotitreenivaihtoehto alkoi houkutella. Nämä koodit ovat voimassa myös vuonna 2020, joten ei tarvitse tehdä mitään hätiköityjä päätöksiä! :)

  • 12kk normaalihinta on 149€. Syöttämällä kampanjakoodincandy rekisteröityessäsi saat 12kk hintaan 97€
  • 6kk normaalihinta on 79€. Syöttämällä kampanjakoodin: karoliinarekisteröityessäsi  saat 6kk hintaan 59€.



Keskiviikko alkoi taas normaaliin tapaan aamukävelyllä. Käveltiin tällä kertaa hieman lyhyempi lenkki (3km), sillä illalla oli luvassa HCR-yhteislenkki, jossa olin mukana vetäjän roolissa. Iltapäivällä käytiin kävelemässä sen verran, että sain Islan nukahtamaan vaunuihin ja hän on jatkoi päikkäreitä pihalla. Illalla tuli tosiaan tehtyä päivän varsinainen treeni eli mukava 9km yhteislenkki kuuden naisen voimin samalla kun vauva oli isänsä hyvässä hoidossa. Vauhti oli leppoisaa "perus peekoota" eli peruskestävyysalueella ja juoksujuttujen höpiseminen onnistui hyvin samalla. 










Juostiin pääasiassa Espoon rantaraittia pitkin ja saatiin nauttia kauniista maisemista ja keväisestä säästä. Meitä oli oikein kiva porukka, mutta mukaan mahtuu lisää juoksijoita! Tule siis ensi kerralla, seuraavat HCR-yhteislenkit järjestetään 13.4 ja 27.4 klo 18 usealla eri paikkakunnalla. Lisätietoa voit katsoa täältä! Ja ei siis tosiaan tarvitse olla välttämättä tulossa HCR:lle vaan kuka tahansa voi osallistua näille ilmaisille yhteislenkeille! :) 

Torstai alkoi kuten oikeastaan jokainen päivä täälläpäin: aamukävelyllä! Tällä kertaa käveltiin 5km lenkki, jonka aikana pysähdyttiin rantsuun tekemään jalkatreeniä. Tai siis minä tein ja Isla nukkui vaunuissa ja Mila pyöri onnellisena hiekassa! :D Tein noin 25 minuuttia erilaisia kyykkyjä ja askelkyykkyjä samalla vaunuja heiluttaen, jotta pikku neiti pysyi unessa. Jalkojen treenaaminen on mielestäni aika tylsää, mutta viime aikoina olen tehnyt jalkatreenin vaunulenkin ohessa ulkona ja se on huomattavasti kivempaa kuin sisällä! :) 






Torstai jatkui ulkoilu-ja kävelypainoitteisena, sillä iltapäivällä käytiin lyhyellä kävelyllä (1,5km), jotta sain Islan nukahtamaan päikkäreille ja illalle olin sopinut kävelytreffit ystäväni Jennyn kanssa! Reilun 4km lenkillä oli mukavaa vaihtaa kuulumisia! :) Tällä kertaa pääsin kävelemään ilman vaunuja, sillä Isla jäi taas isin hoiviin.





Perjantai alkoi pitkällä kävelylenkillä (6,3km), josta Isla nukkui vain reilut puolisen tuntia eikä nukahtanut enää uudestaan. Huonot aamupäikkärit toi sitten hieman haasteita päivään, joten lähdin ihan mielelläni tuulettamaan päätä alkuillan juoksulenkille Henrin ollessa vauvavahtina. Reilut 6km vauhtileikittelyä teki hyvää ja lenkin jälkeen oli huomattavasti virkeämpi fiilis kuin ennen lenkkiä. Perjantai-iltana maistui kotitekoiset burgerit ja irtokarkit! :) 




Lauantai alkoi kävelylenkillä aurinkoisessa säässä! Tällä kertaa sain käydä lenkillä Islan kanssa kaksistaan. Kävelyn jälkeen tein varsinaisen treenin eli 30 minuuttia core-jumppaa samalla kun Isla jumppaili leikkimatollaan ja jopa viihtyi siinä juuri tuon puolisen tuntia, vaikka välillä piti tietysti viihdyttää! ;) Core-treenien tekeminen on ollut viime aikoina palkitsevaa, sillä huomaan, että core alkaa vahvistua ja se on juoksun kannalta (ja toki muutenkin) hyvin positiivista. Tein myös aika paljon venyttelyitä etenkin pohkeille, takareisille ja akillekselle, sillä oikean jalan akillesjänne tuntui hieman nihkeältä perjantain lenkin jälkeen. Kyse oli ilmeisesti siitä, että koko takaketju pakarasta akillesjänteeseen oli jäänyt turhan vähälle venyttelylle, joten lihakset olivat vain jumissa. Hyvä muistutus taas siitä, että venyttelyitä ja rullailuja ei saa unohtaa ja teinkin niitä aika paljon lauantain aikana, mikä auttoi!





Sunnuntaille olin sopinut juoksutreffit ystäväni Jutan kanssa, jotka ajoitettiin juuri sopivasti Islan aamupäikkäreiden ajaksi. Lähdettiin liikkeelle noin puoli 11 ja olin suunnitellut meille etukäteen lenkkireitin, jolta ei mäkiä puuttunut. Helpommankin olisi siis voinut valita, mutta halusin käydä pitkästä aikaa juoksemassa Soukanniemen ympäri ja sieltä rantaraittia pitkin, joten niin tehtiin. Keli oli harmaa eikä näyttänyt kovin houkuttelevalta edellisen päivän auringonpaisteeseen verrattuna, mutta juoksun kannalta ilma oli todella hyvä ja happirikas. Juoksu kulki aika mukavasti ja höpöteltiin samalla kuulumisia, joten kilsat taittuivat aika itsestään. Loppua kohden toki alkoi huomata, etten ole juossut näin pitkiä lenkkejä, mutta yllättävän hyvin meni kuitenkin. Vauhti oli rauhallinen, mutta niinhän sen pitää pidemmillä peruslenkeillä ollakin! Eikä mäet varsinaisesti sitä vauhtia ainakaan lisänneet, mutta olivat hyvää treeniä! :) 





14km! Check! Aivan mahtavaa, että pitkikset kavereiden kanssa ovat taas mahdollisia! <3 :) Ja vauva veti pitkät päikkärit vaunuissa ja nukkui vielä kun tulin kotiin niin, että ehdin venytellä, käydä rauhassa suihkussa ja jopa syödä ennen kuin heräsi! Ohhoh! :D Joskus näinkin, eikä niin, että maitobaaria tarvitaan melkein heti lenkin jälkeen. 

Sellainen treeniviikko tällä kertaa! :) Kiitollinen olen tuosta miehestä, joka ymmärtää, että juoksu on mulle tärkeä juttu ja on lapsenvahtina juoksulenkkien ajan ja toki muulloinkin tarvittaessa! <3 Yhteistyöllä ja koordinoiden usein päiväuniaikojen kanssa sujuu siis monien treenien sovittaminen viikkoon tällä hetkellä, mutta kyllä mietityttää, että mites sitten kun palettiin tulee mukaan mun työt! O-ou.. Mutta se on toinen tarina sitten ja siihen on vielä aikaa! Nyt nautitaan tästä mammaloman arjesta! <3 

Mites teidän treeniviikko sujui? :)

Kivaa sunnuntain jatkoa! 

-Karoliina

Seuraile myös Instagramissa & Facebookissa

14 kommenttia:

  1. Ihanaa hymyä monessa kuvassa!!:) Luin tätä mielenkiinnolla, ja samalla pohdin minkämoista yhteistreeniä me keksittäisiin sitten kun nähdään. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! <3 No kyllähän sitä nyt hymyilyttää aina kun saa vähän omaa aikaa ja/tai pääsee liikkumaan! :) Endorfiinit jyllää!! Jaa-a, mitäköhän me keksittäis silloin, täytyy miettiä! :) Pian nähdään!! <3

      Poista
  2. Hyvältä kuulostaa, Karkki :) Hieno lenkki tänään ollut!! Oot saanut hyvin sovitettua äitiyden ja liikunnan yhteen, ja ihanaa kun saat myös omaa aikaa! Musta se on oikein, että äitikin saa omaa aikaa, kun muutoin on niin sidoksissa lapsen kanssa toisen vanhemman käydessä töissä :) Ihanaa uutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna!! <3 Jep, kyllä se on tosi tärkeätä, että saa tehdä jotain omaakin niin jaksaa sitten olla parempi äiti! <3 Sinne myös aurinkoista viikkoa!!

      Poista
  3. Ihanan monipuolinen viikko jälleen ja tosiaan tärkeää päästä välillä myös yksin tai ystävän kanssa liikkumaan :) Sulla on kyllä huikea nousukausi päällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista!! :) On se kyllä tosi tärkeätä päästä välillä yksin tai kaverin kanssa vähän liikkumaan, ainakin mulle! :) Nyt on kyllä hyvin edennyt treenit, toivottavasti jatkuu samaan malliin! :)

      Poista
  4. Mukava blogi sinulla ja hyvä treeniviikko takana! :) Samojen askareiden kanssa itsekin pyörin viisikuisen ja yhden noutajan kanssa. Täytyy jäädä kuulolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! :) Kiva, että löysit tänne ja löytyy yhteisiä juttuja! Tervetuloa! :)

      Poista
  5. Oletpas ehtinyt kivasti treenaamaan vauva-arjen keskellä. Kummasti sitä oppii hyödyntämään nuo vauvan unihetket aika tehokkaasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Jonna! Kiitos! :) Tämä olikin tosi tehokas treeniviikko tällä kertaa, aina ei mene ihan noin putkeen! :) Useimmiten valitsen juuri niin, että käytän ne unihetket/oman ajan liikuntaan, jolloin tietysti jää ehkä monia muita juttuja tekemättä, mutta niinhän se menee, priorisoitava on! :) Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  6. Kiitos hyvästä postauksesta! Mielenkiinnolla luin, koska itse tässä parhaillaan kovasti mietin, miten saan juoksut ja muut treenit sovitettua osaksi vauva-arkea pian. Itselläni tosiaan siinä mielessä hieman eri kuvio, että mukana myös muita, isompia lapsia. Heidän vauva-aikanaan en taas harrastanut mitään liikuntaa lukuunottamatta arjen perus vaunulenkkejä kauppaan, leikkipuistoon tms., niin asia on itselleni ihan uusi. :) Mahtavaa kuulla ja lukea että treenien sovittaminen arkeen on siellä sujunut hyvin, uskon että varmasti niin löytyy täälläkin siihen hyvä ratkaisu. Olet kyllä tosi hienosti päässyt takaisin juoksun makuun noin nopeasti! Upeaa kevättä, kesää, juoksutreenejä ja HCR:aa sinulle!

    Heidi // Goji&Avocado // gojiavocado.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Heidi ja kiva, kun tykkäsit! :) Yhden lapsen kanssa treenien sovittaminen vielä onnistuu, mutta mietin kyllä jo nyt, että mitäs sitten kun olen työelämässä? Tai lapsia on useampia? Iiiiiiks! Tsemppiä sinulle useamman lapsen kanssa!! <3 Varmasti keksit ratkaisun! Samoin sinne hyvää kevättä ja loppuraskautta! <3 Kiitos kommentista!

      Poista
  7. Mulla kohta 8 kk vauva ja tavoitteena myös HCR. Olen päässyt treenaamaan paljon vähemmän kuin tammikuussa ilmoittautuessani ajattelin - syynä miehen kolmen viikon sairastelu jolloin ei voinut hoitaa vauvaa lainkaan, omat flunssailut ja nyt viimeisimpänä vauvan kova eroahdistus. Tuntikin poissa vauvan luota on paljon, jos saa pelätä, että hän itkee koko ajan - huoh. (Lisäksi mulla on kaksi koululaista, jotka toki tarvitsevat myös äitiä, ja mies on aika paljon poissa kotoa.) Mutta nyt olen taas päättäväinen, että se aika revitään jostain, jos ei muuten niin puolen tunnin minilenkeille jossain välissä. Onneksi on lähellä asuva anoppi, joka tulee lenkkivahdiksi kerran viikossa. Ja munkin pitäisi tehdä noita kotitreenejä, kiitos inspiraatiosta! Oon tässä äitiyslomalla harmitellut, etten pääse puhumaan juoksemisesta nyt oikein kenenkään kanssa, kun sen harrastajia ei tuolta mammakerhoista juuri löydy. Tämä blogi toimii korvikkeena 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Matilda! :) Kiva, kun tulit kommentoimaan! :) Tsemppiä kovasti harjoitteluun ja sille ajan löytämiseen! Uskon, ettei ole ihan helppoa tuossa paletissa, mutta kuten sanoit, niin jostain sitä aikaa aina löytyy, jos oikeasti haluaa! :) Jo muutamalla lenkillä viikossa saa kunnon sille tasolle, että puolikas menee! Pystytkö juoksemaan vaunujen kanssa? Mä juoksin toissa päivänä, kun ei ollut muuta mahdollisuutta, ja huh se oli rankkaa, mutta kävi kyllä hyvästä treenistä! Pidä mut ajan tasalla siitä, miten treenit sujuu! :) Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista