sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Helleviikon treenejä ja ruokia

Heippahei! Miten teidän helleviikko on sujunut? Täällä hyvin! Ollaan edelleen saaristossa lomailemassa ja tähän viikkoon on mahtunut muun muassa retket Nauvoon ja Korppooseen, ihania ruokia ja myös useampi treeni! Tämä oli nyt ensimmäinen viikko raskauden jälkeen, kun tein useamman treenin. Viime viikollahan tuli tehtyä ensimmäinen, kun 6 viikkoa synnytyksestä tuli täyteen ja fiilis on kyllä mitä mahtavin, kun on päässyt taas liikkumaan muutenkin kuin vaunulenkeillä ja kuntouttavia harjoituksia tehden! <3 


Kroppa tuli ensimmäisestä treenistä aika kipeäksi (lähinnä jalat ja pakarat), vaikkei treeni tuntunut mitenkään liian rankalta sitä tehdessä. Kolmen päivän palauttelun jälkeen tilanne oli kuitenkin sen verran hyvä, että tiistaina tein noin puolen tunnin jalkatreenin. Torstaina oli vuorossa 20 minuutin yläkroppatreeni ja perjantaina tein vaunulenkin ohessa vähän jumppaa jaloille. Tänään sunnuntaina tein vielä koko kropan circuitin, joka kesti 25 minuuttia. Aika nopeasti siis palailin samaan kuin, mitä tein raskauden loppuvaiheessa: 3-4  lyhyttä treeniä viikossa + vaunulenkkejä. Teen treeneissä samoja liikkeitä kuin raskauden aikana joko kehonpainolla tai 3kg käsipainoja apuna käyttäen. 





Vaunukävelyillä on tullut myös käytyä useampana päivänä, sillä vauva on nukahtanut parhaiten liikkuviin vaunuihin. Ihan kuumimpina päivinä alkuviikosta ei juurikaan kävelty, mutta nyt loppuviikkoa kohti on ilma vähän onneksi viilentynyt ja merituuli viilentää mukavasti. 



Ollaan myös syöty tällä viikolla tosi hyviä ja kevyitä ruokia. Lounailla salaatteja ja illallisilla usein salaattia, jotain proteiinia ja esim. lämpimiä kasviksia. Nam! Ja juu, on sitä tullut syötyä myös mehujäätä enemmän kuin laki sallii, mutta lomallahan tässä vielä ollaan! :)

Grillattua lohta, kasviswokkia ja salaattia

Salaatti jossa päällä fetaa, tonnikalaa ja vesimelonia

Grillattua kanaa, halloumia, salaattia ja munakoisopaistosta

Salaattia, munakoisopaistosta ja sienimunakasta
Kana, feta, vesimeloni salaatti
Oon syönyt tällä viikolla melkein joka päivä mehujään... niin hyvää helteellä :)

Mä olen sen verran innostunut tästä "takaisin kuntoon raskauden jälkeen"-projektista, että päädyin perustamaan kyseiselle aiheelle ihan oman instatilinsä. Se löytyy nimellä "candybackinshape" :D Tervetuloa siis sinne seurailemaan, jos treenit ja ruoka kiinnostaa. Jaan näitä juttuja varmasti myös candyontherun-instagramiin edelleen, mutta useammin kuitenkin tuolle uudelle tilille. Tuo uusi instatili tulee toimimaan vähän kuin miniblogina aiheen tiimoilta, sillä aikaa kirjoitella pidempiä blogijuttuja on nyt sen verran vähemmän. 

Vielä ensi viikko lomaillaan täällä saaristossa ja sitten koittaa paluu arkeen ja kaupunkiin. Ihana kesä kyllä ollut tähän asti <3 

Kivaa alkavaa uutta viikkoa sulle! 

-Karoliina

8 kommenttia:

  1. Tosi kiva lueskella näitä sun juttuja! :) otin uuden instatilinkin seurantaan ja hyvältä vaikuttaa!

    -Marianne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Marianne! Kiva, kun lueskelet ja kiitos kun jaksat välillä kommentoidakin <3 Ihanaa kesän jatkoa sinne!!

      Poista
  2. Näyttää niin hyvältä noi sun salaatit! Minä myös mielenkiinnolla seuraamassa projektiasi, treenivinkeistä saa ideoita itsekin. Lihaskuntotreenit kun tuppaa vähän kesäisin aina jäämään... mutta nyt nämä sun postaukset jälleen inspiroi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! <3 Ja kiva kun seurailet täälläkin :) <3

      Poista
  3. Kyllähän noi treenijutut vaan motivoi :)!Tosi kivasti oot päässyt taas treeneihin kiinni. Aattelee, että jos Karkkikin kerkee, niin kyllä mäkin jotain teen! Välillä tuntuu että motivaatiota on liikaakin, että tekisi mieli joka päivä jumpata :D. Mun "jumpat" on kyllä niin kevyitä, ettei varmaan tarvittaiskaan mitään välipäiviä, mutta töissäkin tulee kuitenkin oltua jalkojen päällä 7 tuntia, niin tuntuu että pitää muistaa huilatakin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihana! :) Kiitos <3 Joo, tiedän ton tunteen, kun innostuu niin tekee mieli olla koko ajan jumppailemassa. Mä oon ratkonut tota ongelmaa niin, että vähän koitan suunnitella treeniviikkoa etukäteen, että mitä jumppailen milloinkin. Esim maanantaina aerobinen+core, tiistaina jalkajumppa, keskiviikkona ylävartalotreeni, torstaina aerobinen, perjantaina koko kroppa tms. Siis esimerkkinä näin, ettei tule liikaa kuormitusta peräkkäisinä päivinä :) ja toki joku lepopäiväkin mukaan, kroppa tarvitsee sitä huilia! Ja huomioida just niinkuin sanoit se muukin kuormitus! Kivaa viikon jatkoa sinne <3

      Poista
  4. Sain aamulla jonkin ihme treeni-inspiraation ja tulin täältä hakemaan lyhyen treeniohjeen. Aamulla siis treenattu tällä sinun ohjelmallasi ja lisäsin siihen vielä vatsalihakset, koska voin niitä tehdä.

    Mutta kiitos :) Nää on ihan parhaita tällaiselle joka rakastaa lyhyitä treenejä ja sitä, että ne voi tosta vaan tehdä mökin pihalla.

    Ja treenin jälkeen pulahdin järveen vilvoittelemaan!

    T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Ja hei ihan mahtavaa! Hyvä sinä!! <3 Ja kiitos, kun tulit kertomaan tänne, että teit treenin! Mökkitreeni ja pulahdus järveen kuulostaa niin täydelliseltä! Kivaa viikon jatkoa sinne!! :)

      Poista