torstai 8. marraskuuta 2018

Liikunta ja alkuraskaus

Tasan vuosi sitten olimme Madridissa viettämässä syksyä mieheni työn vuoksi ja minä elelin alkuraskauden suhteellisen haastavia aikoja. Väsymys ja huono olo olivat kavereina useamman viikon ja huono olo oli sellaista jatkuvaa "24/7 huonoa oloa". Tulimme Suomeen juhlimaan esikoisen 2-vuotissynttäreitä juuri näihin aikoihin marraskuussa ja lennolla pyörryin (onneksi ollessani istumassa ja virkosin ihan heti). Synttäri-iltaa vietin pää vessanpöntössä ja olo oli karmea! Täytyy sanoa, että nyt  kun vuosi on kulunut alkuraskaudesta, olen hyvin iloinen, että tuo vaihe on takanapäin enkä kaipaa sitä ollenkaan. Alkuraskaus voi olla todella haastavaa aikaa kaikinpuolin, vaikka toki se on  kaiken sen mahdollisen kärsimisen arvoista!<3 




Itseäni helpotti alkuraskaudessa lähes jatkuva hiilaripainoitteisten ruokien syöminen eli saatoin olla syömässä vaikka tunnin välein jotain pientä, koska se piti huonoa oloa jokseenkin hallinnassa. Normaalit ruuat, joita yleensä rakastan eli esimerkiksi ruokaisat salaatit ja kasvispainoitteiset lämpimät ruuat eivät juuri maistuneet. Eikä myöskään kahvi! Olin todellinen höttöhiilari queen siinä kohtaa, mutta mielestäni on parempi syödä sitä mikä maistuu ja tuntuu hyvältä. Onneksi ne terveellisemmät vaihtoehdot alkoivat maistumaan sitten raskauden edetessä, kun olot helpottivat, mutta toki paino nousi alkuraskaudessa suositeltua enemmän, koska söin vähän mitä sattuu ja teki mieli. Se on kuitenkin näköjään omalle kropalleni se tapa toimia, koska sama oli molemmissa raskauksissa. 




Alkuraskaudessa huomasin myös, että (riittävän kevyt) liikunta usein auttoi vähentämään pahaa oloa. Kävely ja raitis ilma olivat itselleni hyviä keinoja saada oloa hieman paremmaksi. Juoksun suhteen kuuntelin kroppaa tarkasti. Välillä pieni juoksulenkki tuntui hyvältä, välillä koko ajatus juoksemisesta ällötti enkä silloin tietenkään juossut. Kun kropassa on huono olo melkein koko ajan, juoksun iskutus saattaa olla viimeinen asia, mitä haluaa silloin tehdä! :D  

Kotona tein alkuraskauden aikanakin lyhyitä lihaskuntotreenejä päivän olotilan mukaan. Välillä 20 minuuttia, joskus 15 minuuttia tai jopa vähemmän, ne olivat usein circuit-treenejä käyttäen joko oman kehonpainoa ja/tai käsipainoja. Ihan lyhyet treenit nostattivat mielialaa ja saivat itselleni sellaisen olon, että "tein edes jotain". Kun on tottunut liikkumaan paljon, on alkuraskaus usein vähän shokki. Ulkoisesti ei vielä näytä juurikaan raskaana olevalta, mutta sisäisesti kaikki heittää yhtäkkiä häränpyllyä ja sormenpäätä pienempi tyyppi vatsan pohjalla ottaa koko laivan ohjaukseen. 

Itselleni teki hyvää niin henkisesti kuin fyysisestikin pitää liikuntaa säännöllisenä myös alkuraskaudessa. Aina treenin tekeminen ei huvittanut, jos väsytti tai olo ei ollut niin hyvä, mutta useimmiten ihan lyhyt treeni piristi ja paransi oloa. Toki silloin kun todella väsytti ja tunsin, että kroppa kaipaa lähinnä lepoa, niin lepäsin.

Alkuraskaus on siinä mielessä liikunnan kannalta mukavaa aikaa, että vielä ei tarvitse miettiä liikunnan suhteen muuta kuin omaa oloa ja miltä joku liike tuntuu. Periaatteessa ei vielä ole esimerkiksi lihaskuntoon liittyviä rajoituksia, kuten myöhemmin raskaudessa, jos haluaa pyrkiä välttämään tekemästä hallaa lantionpohjalle ja vatsalihasten erkaumalle. Kroppaa kuuntelemalla pääsee alkuraskaudessa mielestäni pitkälle. Oma kroppa sanoi jo hyvin aikaisessa vaiheessa raskautta, että esimerkiksi vatsarutistukset ja monet muut suoraan vatsalihakseen kohdistuvat liikkeet kannattaa jättää pois. Ne eivät tuntuneet hyvältä itselleni alkuraskaudessakaan ja myöhemmin toki jäivät pois ihan siitä syystä, että suoran vatsalihaksen treenaaminen voi pahentaa erkauman syntymistä ja/tai hidastaa sen palautumista raskauden jälkeen. 

Ja ei, ei täällä tosiaan ole uutta vauva- tai raskauskuumetta! :D <3 Nämä raskausajan liikuntajutut vain ovat super kiinnostavia itselleni ja niihin on kiva palata muistoissa :) 

Alkuraskauden fiiliksiä ja liikuntajuttuja voit lukea myös tästä postauksesta http://www.candyontherun.com/2017/11/ensimmainen-kolmannes-rv-5-9.html

Ja tässä kiva artikkeli liikunnasta raskauden aikana

Onko täällä lukijoissa tällä hetkellä raskaana olevia? Miten te voitte ja miten teidän liikuntajutut sujuu vai sujuuko? 

Minä suuntaan tänään taas käymään äitiysfyssarilla SUHK Mamassa (*yhteistyö) ja odotan innolla mitä uusia kuntoutusharjoituksia saan Terhiltä ja miltä tilanne lantionpohjan ja keskivartalon suhteen näyttää nyt 5kk synnytyksestä! 

Kivaa viikon jatkoa, 
Karoliina 

Seuraa Instagramissa treenijuttuja @candyntreenit

2 kommenttia:

  1. Täällä odotellaan jo kovasti 5kk postausta vauvasta rytmeineen (lempi aiheeni..elo on yhtä rytmitystä :) )
    ja olisi kiva kuulla myös Islan touhuista. Kuinka monta tuntia/vko Isla on päiväkodissa ja mihin aikaan? Meillä esikoinen on kerhossa 3x viikossa 3h kerrallaan ja harkitsen josko syksynä hakisin hänelle osa-aikaista hoitopaikkaa päiväkodista.
    Bertta ja pesue

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! :) Hyvä tietää, että sitä odotetaan ja pitääpä sitten muistaa joku sananen niistä rytmeistä kirjoittaa myös! Koitan saada sen ensi viikolla valmiiksi :) Meillä on vasta maanantaina 5kk neuvola, niin vähän odottelin sitä ennen postauksen tekemistä.

      Isla on päiväkodissa 3pv/viikko n. 9-15.30! :) On toiminut meille kyllä tosi hyvin ja Isla tykkää kovasti! Ja mä tykkään, kun saan vähän breikkiä hullunmyllystä ;)

      Poista