lauantai 16. heinäkuuta 2016

Vauva 8kk

Heippa ja terkkuja täältä saaristosta! Ollaan vietetty täällä meidän kesäpaikassa "kaveriviikkoa" ja talo on ollut täynnä ystäviä, meteliä ja naurua. Kaveriviikko jatkuu edelleen, joten bloggailu ja somettaminen on jäänyt vähemmälle. Tässä tulee kuitenkin Islan 8kk-päivitys, jonka vihdoin sain valmiiksi!  Nauttikaa heinäkuusta! <3
____________________________________________________________________________
Mihin tämä aika menee? Isla täytti viime lauantaina 8kk ja heinäkuun alussa mulla alkoi äitiysloman viimeinen kuukausi! Hoitovapaa kyllä jatkuu, mutta silti..Ehkä nopeimmat 8kk ikinä ja voin vaan kuvitella kuinka nopeasti koko tämä vauvavuosi tulee menemään. Kävimme Islan 8kk neuvolassa jo kesäkuun lopussa ja mitat olivat siellä 73,3cm ja 9260g. Kasvu on ollut todella hyvää ja muutenkin kaikki oli neuvolalääkärin mukaan kunnossa.





Kulunut kuukausi on ollut täynnä ohjelmaa ja matkoja. Islan 7kk synttäreiden jälkeen olemme ehtineet:
  • vierailla viikonlopun ajan ystävien luona Ylöjärvellä
  • viettää juhannusta Karjalohjan mökillä
  • käydä ensimmäistä kertaa uimarannalla
  • tehdä kesäreissun Turkuun ja Ahvenanmaalle 
  • viettää saaristokesää Houtskärissä, jossa olemme tälläkin hetkellä

Ekaa kertaa uimarannalla

Ystäviltä lainassa ollut hyppykiikku oli kova juttu! :)


Reissaaminen vauvan kanssa on sujunut hyvin ja olemme kaikkialla pyrkineet pitämään mahdollisimman hyvin kiinni rutiineista, mutta myös joustamaan niistä tarvittessa, jotta lomailu on sujunut ilman sen suurempaa stressiä. Isla on sopeutunut hienosti eri paikkoihin ja tuntuu nauttivan tällä hetkellä siitä, että ympärillä tapahtuu ja on paljon katseltavaa.  

Hotellin sänky Turussa oli kiva leikkipaikka :) 


:D Mun juoksunumero saa kyytiä Paavo Nurmi puolikkaan expossa
Kiinteiden syöminen on ollut melko vaihtelevaa ja meinasin jo siitä alkaa ottamaan stressiä, mutta neuvolalääkäri onneksi sanoi, että stressaaminen on aivan turhaa, kun Isla kuitenkin kasvaa niin hienosti. Sen jälkeen stressi on ollut poissa ja olen totutellut ajatukseen, että syödään sen verran kuin uppoaa ja that´s it. Välillä tosin ruokailuhetket ovat aika turhauttavia, kun tuntuu siltä, ettei suuhun mene juuri mitään, mutta välillä taas uppoaa todella hyvin. Maito maistuu kuitenkin edelleen, mikä on hyvä juttu. Kiinteiden suhteen menemme edelleen sekä sormiruualla että soseilla. 

Maarianhaminassa
Liikkuminen on yhä vauhdikkaampaa ja KAIKKI mihin voi koskea, kiinnostaa. Usein tuntuu siltä, että omat lelut ei kiinnosta enää yhtään niin paljon kuin kaikki muu. Liikkuminen tapahtuu ryömimällä, peruuttamalla ja nousemalla tukea vasten. Kiipeileminen kaikkea vasten sekä äidin ja isin päälle on uusi suosikkijuttu. Viimeisen viikon aikana on myös alettu konttaamaan lyhyitä matkoja, nousemaan istuma-asentoon itsenäisesti sekä seisomaan tukea vasten. Ihan älyttömän paljon uusia juttuja lyhyessä ajassa! Välillä katselen mun pikkuvauvaa ihan ihmeissäni ja mietin, kuinka se on jo niin iso!! :)




Ja sitten se kaikkia aina kiinnostava aihe: miten teillä nukutaan? :D Sanotaan näin, että edelleen vaihtelevasti! Lempeä unikoulu, josta kerroin viime päivityksessä toimi varsin hyvin niin kauan kuin olimme kotona ja kaikki rutiinit olivat normaalisti. Suurin osa öistä meni kahdella syötöllä ja juhannuksen jälkeen kotona kolme yötä jopa vain yhdellä syötöllä/yö, mikä oli aivan luksusta. Loman alettua valitettavasti myös yöt ovat hieman huonontuneet. Uskon, että siihen vaikuttaa se, että olemme olleet uusissa paikoissa (=ei kotona), nukkuneet taas samassa huoneessa ja uusia taitoja on tullut niin paljon, että ne tulevat myös uniin. Kotona on myös ollut helpompi olla reagoimatta ihan kaikkiin pieniin inahduksiin, kun Isla on nukkunut omassa huoneessaan. Nyt tuntuu, että reagoin niihin samantien ja otan rinnalle  vähän "varmuuden vuoksi" ettei tule sen isompaa huutoa ja muut herää siihen. Mutta, näillä mennään nyt, ja katsellaan sitten unikoulua taas kotioloissa ellei ihan mahdottomaksi mene. 

Islan suosikkityyppi äidin ja isin jälkeen on Kati-täti <3

Aikaisemmat päivitykset voit lukea täältä ja muita vauvajuttuja löydät "Baby"-otsikon alta!

Vauva 7kk
Vauva 6kk
Vauva 5kk 
Vauva 4kk (matkoilla
Vauva 3kk 

Mitä kuuluu muille vauvoille? :) 

-Karoliina

Seuraa Instagramissa/Facebookissa/BloglovinissaSnapchatissa (candyontherun) 


maanantai 11. heinäkuuta 2016

Lomatreenejä & muita kuulumisia

Heipat taas! Mitä teille kuuluu? Täällä on lomailtu saaristossa kohta viikon verran ja sen verran kiirettä on pitänyt, että blogin ääreen istahtaminen on jäänyt. Välillä, kun aikaa on ollut niin ei taas ole ollut inspistä ja on ollut vain kiva olla. Meidän pikkuneiti on sen verran vilkas tällä hetkellä, että hänen hereillä ollessa blogin kirjoittaminen alkaa olla aika mahdotonta ellei joku muu ole vahdissa. Nyt  kuitenkin ehdin päikkäreiden aikana istahtamaan alas koneen ääreen ja kirjoittelemaan, kun täällä on talo hiljentynyt ja viikonlopun juhlavieraat lähteneet. Vietimme viikonloppuna perinteistä BSL:ää eli Baltic sea lovers-juhlaa, jonka vanhempani aloittivat 26 vuotta sitten. Alkuvuosina kaikki tulivat BSL:ään aina veneillä, mutta viime vuosina venekunnat ovat vähentyneet ja monet saapuvat paikalle autolla. Viikonloppu on perinteinen ja hauska. Paljon ruokaa, saunomista, yhdessäoloa, naurua, juhlaa ja iloista meininkiä. Tänä vuonna meitä oli 30 henkeä, joten talo oli täynnä! Kelit onneksi suosivat ja saimme nauttia koko viikonlopun ihanasta auringonpaisteesta ja lämmöstä! :) Islalle tämä oli tietysti ensimmäinen Baltic ja täytyy sanoa, että hän sai kyllä paistatella huomion keskipisteenä ja tuntui nauttivan siitä, kun oli aina joku moikkaamassa tai leikkimässä hänen kanssaan.

Islan ensimmäinen BSL-viikonloppu <3

En ole pitkään aikaan kirjoitellut sen kummempia treeniviikkokatsauksia, koska tuntuu, että treenit on vähän mitä sattuu ja mitä milloinkin kerkiää tekemään. Ei siis kovin suunniteltua, mutta sellaista se välillä on. Viime viikolla kävin juoksemassa Paavo Nurmi puolikkaan jälkeen ensimmäisen kerran keskiviikkona täällä Houtskärissä. 6km lenkki oli juuri sopiva verryttelyksi edellisen matkapäivän jälkeen. Helpottavaa oli se, että juoksu tuntui taas normaalilta ja mukavalta karsean puolimaratonin jälkeen. Siihen vaikutti varmasti myös hieman viileämpi keli, mutta I`ll take it! Juoksun pitää olla kivaa, eikä karseata! :D 



Viikon toisen lenkin juoksin perjantaina, 8km meni mukavasti. Tällä hetkellä juoksen hyvin fiiliksen mukaan enkä tähtäile lenkillä tiettyyn vauhtiin. Täällä saariston hiekkateillä ja poluilla on vain huippua fiilistellä ja nauttia luonnosta ja kesästä. Muutenkin tuntuu, että kaikella on aikansa ja paikkansa myös liikunnan suhteen. Välillä on hyvä ottaa iisimmin ja sitten taas treenata kovemmin, kun siltä tuntuu. Heinäkuu on hyvä aika pitää yllä peruskuntoa ja vahvistaa lihaskuntoa ennen syksyn tulevia juoksuhaasteita ja kovempia treenejä.



Muina päivinä viime viikolla tein lihaskuntotreenejä saunan terassilla tai vaunujen kanssa. Maarianhaminassa ollessa maanantaina ja tiistaina tein lyhyet lihaskuntojumpat aamuisin. Heti kun tulee tehtyä jotain, tulee parempi olo! Itse olen lomalla sellainen herkuttelija, että helposti olo alkaa tuntua tunkkaiselta ilman liikuntaa, joten hyvä balanssi pysyy, kun koittaa päivittäin saada edes jotain liikuntaa tehtyä. Vaikka sitten vain kävelyä, jos ei muuta halua tai ehdi. 



Mulla on luonnoksissa postaukset muun muassa meidän kesäreissusta Ahvenanmaalle ja Islan 8kk-kuulumiset, mutta ne vaativat vähän enemmän valmistelua, joten toivon saavani ne julkaistua jossain vaiheessa lähiaikoina. Täällä jatketaan kesästä nauttimista ja saadaan tällä viikolla iso kasa kavereita kylään tänne Sollideniin, joten loma"kiireet" jatkuu, mutta sehän on ihan parasta. 

Nauttikaa tekin kesästä! <3 

Miten siellä sujuu lomatreenit? Mitä muuten kuuluu?? :) Tuleeko muuten luettua blogeja lomalla samalla tavalla kuin yleensä arjessa? 

-Karoliina

Seuraa myös:
Instagram/Facebook & Snapchat (candyontherun)

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Kisaraportti: Paavo Nurmi (puoli)maraton 2016

Heippahei! Vihdoin ehdin tänään istahtamaan koneen ääreen (moneen kertaan, kun keskeytyksiä tuli noin sata) ja kirjoittelemaan raporttia viime lauantain Paavo Nurmi puolimaratonista. Kyseinen puolikas jää mieleen helteisimpänä ja rankimpana puolikkaana, jonka olen ikinä juossut. En ole koskaan puolimaratonin (tai maratonin) aikana odottanut seuraavia juomapisteitä kuin kuuta nousevaa, miettinyt keskeyttämistä kesken matkan ja ollut ohiteltavana niin paljon kuin Paavolla. Olipahan reissu! Maaliin pääsin nettoajassa 1:57:01 (brutto 1:58:03), johon olen todella tyytyväinen päivän olosuhteet huomioiden. Puolimaratonin saatika maratonin juokseminen helteellä ei ole leikin asia, ja se nähtiin valitettavasti myös Paavo Nurmi Maratonilla, kun useat juoksijat uupuivat kuumissa olosuhteissa. Tapahtuma itsessään oli hienosti järjestetty, mutta omalla kohdalla (ellei aika kultaa muistoja) heinäkuiset hellepuolikkaat saivat nyt olla tässä! :D Mutta...15.puolimaraton: check ja siihen täytyy olla tyytyväinen! 

Kiitos Turku, koskaan ei ole ollut kivempaa olla maalissa!
Ja sitten siihen pidempään raporttiin...

Hotellimme (Radisson Blue Marina Palace) sijainti Turussa oli täydellinen PNM:n lähtöä ja maalia ajatellen. Kävelin  lähtöpaikalle viitisen minuuttia! Niin kätevää, kun ei tarvinnut lähteä helteeseen kovin aikaisin, vaan pystyi oleskelemaan ja valmistautumaan hotellihuoneessa. Aamulla tuli syötyä hyvä  (hiilaripainoitteinen) hotelliaamiainen ja edelliset päivät oli tullut tankattua nesteitä reippaasti. Tankkauksesta ei siis pitänyt olla ainakaan kiinni! Otin myös yhden geelin jo ennen lähtöä ja onneksi otin, sillä matkalla ei sitten geeli enää uponnutkaan..


Hotelliaamiaista

Fiilistelin meininkiä lähtöpaikalla hetken aikaa ja päätin vielä liittyä bajamajajonoon, vaikka olin ajatellut ettei siellä enää tarvitsisi käydä. Bajamajoja oli lähtöalueen nurkassa 4 tai 5 (en tiedä oliko jossain muualla enemmän), mikä oli ihan älyttömän vähän, kun juoksijoita oli useampi tuhat. Bajamajasta päästyäni lähtöön ryhmittyminen oli jo alkanut ja lähemmäs lähtöviivaa pääseminen alkoi olla mahdotonta siinä ryysiksessä.  Lähtökarsina oli rajattu mellakka-aidoilla, joten sinne ei päässyt sisään muualta kuin päädystä, joten löysin itseni 2.30 jänisten takaa, kun olisin halunnut päästä 1.50-2.00 jänisten välimaastoon. Tämä ei nyt sen kummemmin haitannut, sillä en ollut lähdössä juoksemaan mitään tiettyä aikaa tai tavoittelemaan enkkoja. Kahden tunnin alitus kuulosti kuitenkin sopivalta tavoitteelta etukäteen, mutta siitäkin olin valmis luopumaan, jos keli osoittautuisi liian kovaksi. Päivän agenda oli selviytyä hyvävoimaisena maaliin ja kuunnella kroppaa. 


Ennen starttia
Ja sitten lähdettiin liikkeelle! Alkuinnostuksessa juoksin ensimmäiset kilsat aika reippaasti ja yritin löytää omaa vauhtia. Ohiteltua tuli myös aika paljon, koska olin sen verran takana. Alkureitti kiemurteli Turun kestassa ja muistan saaneeni flashbackeja Tukholman maratonilta, sillä kannustajia oli keskustassa todella paljon! Kävelykadulla juostessa tuli ihan kylmät väreet kannustuksesta ja fiilis oli juoksun alussa todella hyvä. Ekat 5km oli varsin reipasta menoa ja ehkä turhankin reipasta loppua ajatellen, mutta koska en ollut juoksemassa tiettyä aikaa niin annoin vain mennä ja päätin ottaa sitten iisisti myöhemmin tarvittaessa. Ensimmäisen vitosen kilsavauhti oli 5:15 ja sen jälkeen tuntui, että vauhti alkoi hidastua hieman, mutta pysyin kuitenkin hyvin maratonin 3:45 jänisten kyydissä aina kymppiin asti. Aurinko porotti keskustassa ja sataman osuudella todella kovasti ja odotin Ruissaloa, koska ajattelin, että siellä tulisi varjoa. Itsehän en tuntenut reittiä ollenkaan, muuten kuin mitä olin kartalta hieman katsonut. Se oli ehdottomasti yksi haaste, joten vinkkinä: etenkin jos olet juoksemassa aikaa puolikkaalla/maratonilla niin kannattaa tutustua reittiin mahdollisimman hyvin, jotta tiedät, missä tulee haastavat kohdat. Itselleni tuli siis hieman yllätyksenä Ruissalon mäet, jotka helteessä tuntuivat aika tappavilta. Niitä tuntui olevan kokoajan kilsoilla 6-10km..Yleensä mäet eivät ole ongelma, mutta siinä kuumuudessa olisin mieluiten juossut vain tasaisella...ja varjossa! ;D

Tunsin kuinka vauhti alkoi hidastua kympin jälkeen ja jänikset pääsivät karkuun. Ruokatorven päässä oli ihmeellinen paineen tunne ja pelkäsin, että se nousee ylemmäs kurkkuun. Hidastin vauhtia ja kuulostelin oloa. En halunnut,  että kuumassa kelissä käy hassusti. Juoksu alkoi tuntua aikamoiselta tervanjuonnilta ja geeli ei uponnut. Vauhtia hidastamalla sain olon pysymään ok:na, vaikka mielessä kävi ennen Ruissalon kääntöpistettä, että pitäisikö jättää leikki kesken. Juoksu ei ollut kivaa, mutta toisaalta ei myöskään niin hirveätä, että olisi olon puolesta kannattanut lopettaa, joten päätin tsempata ja jatkaa! Aloin odottamaan aina seuraavaa juomapistettä ja taas seuraavaa. Kävelin jokaisen seitsemän juomapisteen läpi ja join urheilujuomaa ja heitin kylmää vettä päälle. Se tuntui kuumuudessa niin ihanalta! Mietin matkan aikana monenlaisia juttuja ja muun muassa sitä, että edes Miamin puolimaratonilla pari vuotta sitten ei ollut niin kuumaa ja tuskaista kuin Turussa nyt. Mietin myös moneen kertaan, että tämä on ihan hullujen hommaa tässä helteessä! :D

Matkanteko alkoi henkisesti hieman helpottamaan, kun nokka kääntyi Ruissalossa takaisin kohti kaupunkia ja maalia. Ruissalon toinen puolisko olikin helpompi, suurimmaksi osaksi hiekkatietä meren äärellä ja puiden siimeksessä. Vauhti oli kuitenkin toisella puolikkaalla laskenut huomattavasti ensimmäisestä kympistä ja kilsavauhdit pyörivät noin 5.45-5.50min/km. En saanut vauhtia nostettua vaikka olisin halunnutkin ja aloin laskeskelemaan mahdollisuuksia alle kahden tunnin loppuaikaan. Se tuntui siinä kohtaa jo todelliselta työvoitolta ja tiesin, että pääsen alle kahden tunnin, vaikka kilsavauhti laskisi 6 min/km. Se motivoi jatkamaan ja sainkin hieman reippaampaa vauhtia aikaiseksi, mutta ihmeellinen paineen tunne ruokatorven päässä oli ja pysyi. Kroppa tuntui  muutenkin painavalta ja kevyt juoksuflow, joka oli HHM:llä kesäkuussa tuntui todella kaukaiselta. Olikohan se juoksu vain unta ja tämä oli todellinen kunto? Ugh. 

Matka Aurajoen vartta kohti maalia tuntui pitkältä, vaikka kannustajia alkoi taas ollakin paljon enemmän. Viimeisellä kilometrilla oli kannustamassa myös Krista ja oli ihanaa nähdä tuttu naama hurraamassa reitin varrella. Vilkuttelin hänelle iloisesti jo kaukaa ja kiljuin muistaakseni "IHAN KARSEETA!" :D Sain kuitenkin siitä pientä kaivattua lisätsemppiä, vaikkei varsinaista loppukiriä irronnutkaan. Muistan ajatelleeni, että myös maalisuora oli pitkä kuin nälkävuosi (heh, tämä tuntui olevan päivän teema),  ja maaliin päästyäni olin vain niin onnellinen, että juoksu oli ohi!  Jos olisin ollut maratonilla, olisin keskeyttänyt siihen. Edes maksusta en olisi lähtenyt uudelle kierrokselle! :D Kuvastaa hyvin fiiliksiä. Hellejuoksu ei todellakaan ollut mun juttu, joten siihen nähden olin kyllä alle kahden tunnin aikaan todella tyytyväinen. Lauantaina ei vain irronnut enempää. Maalissa nojasin polviin hetken aikaa ja suuntasin sitten hakemaan vettä. Join samalta seisomalta sitä varmaan kolme mukillista ja lähdin kävelemään kohti mitaleita, kun samalla näin tutut rakkaat kotijoukot aidan takana ja vaihdettiin kuulumiset siltä seisomalta! <3 Isla tuli hetkeksi syliin ja oli hieman ihmeissään kaikesta härdellistä ympärillä, mutta kuvan vakavasta ilmeestä huolimatta, oli iloinen äidin nähdessään. 



Moikattuani kotijoukkoja suuntasin hakemaan mitalin ja sen jälkeen maalihuoltoon Paavo Nurmen stadionilla. Maalihuollossa törmäsin myös Anneen, joka tuli moikkaamaan ja vaihdettiin kuulumiset juoksusta samalla. 



Kaiken kaikkiaan, Paavo Nurmi maraton oli tapahtumana hyvin järjestetty ja homma toimi. Turku on kaunis ja vilkas kesäkaupunki ja juoksutapahtuman järjestäminen muutenkin vilkkaana tapahtumaviikonloppuna, tuo kaduille mukavasti kannustajia ja hyvää fiilistä. Ei ole järjestäjien vika, että keli on helteinen ja sen vuoksi rankka juoksijoille. Tosin lähtöaika klo 12 ei ehkä helteisenä heinäkuun päivänä myöskään ole se optimaalisin, mutta johtunee liikennejärjestelyistä satamaan (?), koska muuta järkevää selitystä en sille keksi.



Hell(e)puolikkaan jälkeen katse onkin käännetty jo syksyn juoksuhaasteisiin. Niitä ennen koittaa kuitenkin elokuussa Helsinki Street Run ja heinäkuussa aion nautiskella lyhyemmistä juoksulenkeistä täällä saaristomaisemissa! :) 

Miten teillä muilla: Hellejuoksu- hot or not? Ja kuinka sujui Paavolla, jos olitte mukana?

Kivaa viikkoa ja terkkuja saaristosta!

-Karoliina

Seuraa Instagramissa/Facebookissa/BloglovinissaSnapchatissa (candyontherun) 

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Lomaterkut Turusta!

Terkkuja Turusta! Juoksunumero on haettu ja masu tankattu täyteen hiilareita huomisen hikistä puolimaratonia varten. Turku on näyttänyt meille parastaan ja ei voi kuin ihastella kuinka mahtava kesäkaupunki tämä on! Kohta nukkumaan ja aamulla nauttimaan ihana hotelliaamiainen ja sitten tossua toisen eteen puolimaratonin verran! Tsempit kaikille juoksijoille!! :) 










Lomaterkuin,
Karoliina

Juoksutunnelmia huomenna somekanavissa: Instagram/Facebook & Snapchat (candyontherun)

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Kesälomasuunnitelmat + kohti 15.puolimaratonia

Meidän perheellä alkaa loma perjantaina, kun Henri jää töistä kesälomalle. Ajatus siitä, että on toinen vanhempi on apuna vauvan hoidossa melkein kuukauden ajan 24/7 tuntuu tosi hyvältä ja toki myös se, että päästään perheenä lomailemaan ja olemaan yhdessä! <3

Juhannustunnelmia 
Suunnataan heti perjantaina auton nokka kohti Turkua, jossa ollaan 2 yötä. Tarkoituksena on juhlistaa meidän toista hääpäivää ja nauttia kesäisestä Turusta. Ja ainiin...juosta yksi puolimaraton siinä sivussa! ;) 

Paavo Nurmen puolikas tosiaan juostaan lauantaina 2.7 ja mukana ollaan viivalla, vaikka keskittyminen kisaan ei nyt ehkä ole ollut ihan 100% kaikkien juhannus-ja lomahässäköiden keskellä. Innolla kuitenkin odotan tulevaa puolikasta ja valmistautuminen menee tässä viikolla jo tutuksi tulleen kaavan mukaan. Kävin tiistaina juoksemassa 8km lenkin ja torstaina otan vielä pienen verryttelyn. Perjantai ennen kisaa on lepopäivä. Tosin ollaan Turussa sen verran aikaisin perjantaina, että kävelykilsoja varmasti tulee mittariin hieman enemmän kuin normaalisti kisaa edeltävänä päivänä. Nesteitä tankkailen reippaasti torstai-perjantai ja syön perjantaina illalla hiilaripitoisen aterian, mutta muuten koitan pitää ruokavalion aika normaalina. Viime kerroilla HCR:lle ja HHM:lle tankkausruokana toimi hyvin tortillat. Mistä Turussa saa hyviä tortilloja, ettei mun hyvä putki katkea?? ;D 

Lauantain tavoitteista en osaa sanoa muuta kuin, että tavoitteena on jälleen kerran pitää hauskaa ja nauttia juoksemisesta mulle uudella reitillä! Keli saattaa olla aika lämmin, joten sen mukaan mennään, kroppaa kuunnellen. Jos kulkee niin sitten kovempaa, jossei niin sitten rauhallisemmin! Olisi kuitenkin kiva saada hyvä ja ehjä juoksu alle ennen lomaa! :) Jos haluatte seurata juoksufiiliksiä lauantaina niin varmasti päivittelen niitä blogin somekanaviin: Instagram // Facebook // Snapchat (candyontherun). Blogia en todennäköisesti ehdi päivittelemään ennen kuin ensi viikolla. 

Juoksua mökillä juhannuksena
Turussa meillä ei muuten ole sen kummempia suunnitelmia. Mennään fiiliksen (ja vauvan) mukaan! :) Kuitenkin, jos teillä on  jotain ideoita tai suosituksia, mitä meidän kannattaisi siellä nähdä/tehdä niin otan mielelläni vinkkejä vastaan! 

Turusta jatketaan sunnuntaiaamuna laivalla kohti Maarianhaminaa, jossa ollaan tiistaihin asti. Jos minä pääsen Turussa tekemään omaa juttua eli juoksemaan puolimaratonin, niin meidän perheen miesvahvuudella on omat suunnitelmansa Ahvenanmaalla: vierailu Stallhagenin panimolla. Win-win! ;) Hauskaa päästä Maarianhaminaan  taas pitkästä aikaa ja tällä kertaa yöpyä kaupungissa. Olen käynyt Maarianhaminassa monta kertaa veneellä, mutta ehkä vain kerran aikaisemmin majoittunut muualla kuin veneessä. Maarianhamina on ihana kesäkaupunki ja kivaa olla autolla liikkeellä niin voidaan käydä myös Kastelholmassa ja mahdollisesti muuallakin!

Tiistaina (5.7) tullaan laivalla takaisin Turkuun illalla ja sieltä ajellaan vielä yöksi Houtskäriin. Paluumatkasta saattaa tulla mielenkiintoinen Islan kanssa, koska laiva on Turussa vasta klo 20 aikaan illalla. Viimeinen lautta Houtskäriin, johon ehditään, lähtee klo 23, joten ollaan perillä vasta puolen yön aikoihin. Todettiin kuitenkin, että on järkevämpi ajaa suoraan Houtskäriin kuin välissä kotiin/yöpyä jossain muualla, joten näillä mennään. Saaristossa tuleekin sitten vietettyä loppuloma ja saadaan sinne myös paljon kavereita käymään, joten kivaa tulee varmasti! <3 Oikein odotan juoksulenkkejä ja kesätreenejä ulkona saaristomaisemissa sekä tietysti hyvää ruokaa ja rentoa oleskelua. Katsotaan sitten kuinka rentoa tuon meidän pikku vauhtimimmin kanssa! ;) 

Näissä maisemissa melkein koko heinäkuu <3

Lomalla koitan myös päivitellä blogia, mutta tunnetusti heinäkuussa päivitystahti on usein ollut lomalaisen rauhallinen! :) 

Mitä teidän lomasuunnitelmiin kuuluu? Oliko muita Paavoon tulijoita? Mitkä on viime hetken fiilikset? :) 

Kivaa keskiviikkoa! Täällä aloitellaan pikku hiljaa pakkausshowta ja jatketaan pyykkishowta..wohoo! 

-Karoliina

Ps. Espoo Rantamaraton-arvonnassa voittajaksi selviytyi Petra Jouttimäki! Onnea! :)  Voittajalle on ilmoitettu voitosta meilitse!

Seuraa Instagramissa/Facebookissa/BloglovinissaSnapchatissa (candyontherun)