Meillä on edessä ensimmäinen ulkomaanreissu Aadan kanssa, sillä lähdetään huomenna Italiaan viikonlopuksi. Lennetään Roomaan ja ajetaan sieltä Sorrentoon, jossa juhlitaan viikonloppuna rakkaiden ystäviemme häitä. Häitä, joissa saan kunnian olla ystäväni kaasona. <3 Tällä kertaa lähdetään matkaan vain vauvan kanssa ja Isla pääsee kaupunkilomalle Helsinkiin, Töölön mummilaan siis. Win-win-tilanne varmasti kaikille. Tullaan jo sunnuntai-iltana takaisin, joten aika pikapyrähdys on tiedossa, mutta ihan mahtavaa silti!
| Pakkaushommia apulaisten kanssa |
Tänään on meneillään kunnon pakkaushärdelli, sillä taapero tarvitsee mummilaan mukaan kunnon muuttokuorman tavaroita ja kyllä mekin jonkin verran tavaraa tarvitaan hääviikonloppua varten.. Jostain syystä tämä on meidän perheessä jakautunut niin, että minä pakkaan kaikkien tyttöjen tavarat (mukaanlukien koiran) ja Henri pakkaa omansa. Onko muilla samanlainen järjestely?
Toki ihan reilua ja ymmärrettävää, kun itse olen nyt kotona ja aikaa pakkaamiseen on enemmän, mutta onhan se aikamoinen homma, kun tässä koittaa samalla pitää sekä taaperon että vauvan tyytyväisenä..puuh! Jostain syystä aina kun pakkaan, alan myös samalla järjestelemään tavaroita ja siivoilemaan, joten puuhaan kuuluu tupla-aika.. Ja tällä hetkellä tilannetta omien vaatteiden kohdalla vähän myös hankaloittaa se, ettei "mikään" oikein mahdu vielä päälle. Kotiuniformua eli treenitrikoita ja venyviä toppeja, kun ei valitettavasti voi hääviikonloppuna varmaan käyttää... Onneksi raskausfarkut pelastaa edelleen! ;D

Aamulento Roomaan kestää huomenna kolmisen tuntia. Islan kanssa lennettiin 4kk ikäisenä 1o+ tuntia Miamiin, joten tuo lento nyt Aadan kanssa tuntuu suht lyhyeltä, mutta se voi myös osoittautua pitkäksi. Etenkin nyt kun täällä tehdään hammasta ja on flunssaa ja muutenkin tavallista enemmän kitinää... :/ Pitäkää siis peukkuja, että kaikki menee suht hyvin!
Itse (vauva)logistiikkajutut hieman jänskättää hääpäivän osalta, mutta eiköhän niistä jollain tapaa selvitä. Ja onneksi hubby on tällä kertaa lapsenhoitopäävastuussa. Nyt olisi itselle niin tärkeätä, että saisi myös nauttia juhlista ihan täysillä, sillä kyseessä on ystävien tärkeä päivä ja itselle ensimmäinen kerta kaasona. Useimmiten menen tällaisiin juttuihin mahdollisimman kevyin odotuksin (jos siis mukana on vauva tai molemmat lapset), mutta nyt odotukset ovat pakostakin aika isot ja toiiiivon, että kaikki menee hyvin. Eli siis, että saan hoidettua juhlamekossa hyvin Aadan syötöt (pullo on tällä hetkellä vähän nou nou), hän ylipäätään malttaa syödä, kun ympärillä on enemmän hässäkkää ja myös nukkuu (otetaan tietysti vaunut mukaan) juhlapaikalla jne. Tulee mielenkiintoista! :D Mutta hei, tylsäähän se olisi keskittyä bileisiin ilman ylimääräistä jännitystä! ;)
"No stress, no stress" on mun mantra viikonloppua varten!
Tässä ei nyt juuri ollut päätä eikä häntää, mutta tulipahan kirjoitettua fiiliksiä ennen reissua! Kirjoittelen ensi viikolla sitten, miten meni. Ja varmasti jaan viikonloppuna jotain tunnelmia myös Instagramiin!
Kivaa pian alkavaa viikonloppua!
Seuraa Instagramissa / Facebookissa / Bloglovinissa / Blogit.fi:ssä