torstai 5. marraskuuta 2015

Lepoa, löpöä & lenkkeilyä (RV 42)

Heippa ja kivaa torstaita! Otsikko kuvaa aika hyvin tämän viikon aktiviteetteja. Vauvaa täällä odotellaan kovasti, mutta tyyppi tosiaan viihtyy masussa paremmin kuin hyvin. Mikäs siellä tosin ollessa; saa levätä kun haluaa, pääsee äidin kanssa lenkille pari kertaa päivässä ja saa hyvää ruokaa (etenkin viikonlopun jälkeen, kun mamma alkoi syömään polttoaineeksi muutakin kuin herkkuja)! ;) 






Huoh, herkuttelusta puheen ollen...se on lähtenyt ihan käsistä nyt loppuraskauden aikana! Vai mitä sanotte viime viikonlopusta: perjantaina irtokarkkeja, lauantaina pizzaa ja sunnuntaina pullaa! :D Jopa tällaiselle herkkusuulle hieman överit, ja maanantaina olo oli "ihanan" krapulainen, yök. Tuli siellä väleissä toki syötyä terveellisiäkin juttuja, mutta ei ne maanantai aamun oloon auttaneet..Silloin päätin, että nyt tarvitaan vähän ryhtiliikettä tälle viikolle ja katsotaan niitä herkkuja seuraavan kerran lauantaina, jolloin on mun synttärit, joten tuskin ihan herkuitta aion olla. Ja sitä paitsi 5 päivää ilman herkkuja on tässä kohtaa jo aikamoinen voitto! Mihin onkaan kadonnut se kohtuullinen herkkujen syöjä ja tilalle on tullut kunnon herkkumonsteri? Noh, laitetaan raskaushormonien piikkiin, eikö? ;)





Onneksi tämä herkkumonsteri pystyy vielä kuitenkin liikkumaan, joten edes jonkinlainen tasapaino säilyy. Maanantaina ja eilen tein kotona lyhyet lihaskuntotreenit, painottuen käsiin + lisäksi vähän kyykkyjä. Puntti nousee edelleen, mutta olisi se toki vähän helpompaa ilman tuota jo aika isoa masua! :) 





Joka päivä on tullut myös käveltyä, ja tiistaina käveltiin mun äidin sekä koirien kanssa vähän vajaa 8km lenkki ihan mielettömän lämpimässä ja aurinkoisessa kelissä.  Naureskelin, että kävelemällä tätä vauvaa ei kyllä ulos saada, se on niin tottunut kävelylenkkeihin tässä raskauden aikana, että hengailee vaan tyytyväisenä masussa kun pääsee lenkille. Ei voi kun toivoa, että hän tulee jatkossa  myös viihtymään hyvin vaunuissa, jotta voidaan jatkaa meidän päivittäisiä kävelylenkkejä. On aikamoista luksusta saada ulkoilla talviaikaan valoisassa! <3

Kävelylenkeillä olen myös pohtinut sitä, kuinka  mielettömän kiitollinen ja iloinen olen siitä, että olen  edelleen pystynyt pysymään aktiivisena ja liikkumaan vaikka raskaudessa ollaan jo näin pitkällä! En olisi kyllä  etukäteen uskonut. Ennen kolmatta kolmannesta odotin hieman jännittyneenä, että alkaako "alamäki" tästä oman jaksamisen ja pystymisen suhteen nimenomaan liikkumisen saralla, mutta ei.  Kroppa on tuntunut sopeutuvan lisääntyvään painoon yllättävän hyvin eikä edes nyt melkein +20kg kohdalla kolottele sen kummemmin. Tottakai kävelylenkit alkavat tuntua pakaroissa ja alaselässä väsymyksenä, sohvalta ja sängystä noustessa on kankea olo, mutta isompia kipuja tai kolotuksia ei ole ollut ja käveleminen tuntuu edelleen ihmeen kevyeltä eikä mummotkaan mene vielä ohi suojatiellä! ;) Tiedän, ettei näin pitkään tai aktiivisesti liikkuminen ole itsestäänselvyys raskauden aikana, joten täytyy iloita siitä, mihin oma keho pystyy. Vielä sillä on edessään se suurin työ, joten toivotaan, että aktiivisena pysymisestä on siinäkin apua. 


RV 41+0, kuva maanantailta 2.11

Tänään on suunnitelmissa mahdollisimman rento päivä sisältäen ulkoilua ja lepäilyä. Jos tänään ei ala tapahtua mitään synnytykseen viittaavaa niin soittelen huomenna sairaalaan ja varailen yliaikaiskontrollia. Olen jo alkanut asennoitumaan ja miettimään mahdollista käynnistystä, mutta vielä tässä on tietysti aikaa siihen, että synnytys käynnistyy ihan luonnostaan, mikä olisi tietysti kaikkein paras vaihtoehto. Onneksi olen kuullut ja lukenut myös hyviä kokemuksia käynnistetyistä synnytyksistä, joten koitan ajatella positiivisesti. Uskon, että se mikä tapahtuu, tapahtuu tarkoituksella. Ehkäpä vauva onkin vain halunnut pitää meitä koko ajan jännityksessä ja tulee maailmaan viikonloppuna tekemään meidän juhlapäivistä (mun 30v. synttärit + isänpäivä) entistä ikimuistettavampia? Saa nähdä!

Lupaan kertoa, kun kerrottavaa on, sillä tiedän, että ihanan moni siellä jännäilee kovasti edelleen meidän mukana, kiitos siitä! Seurailkaahan täällä ja muualla somessa miten tämä homma edistyy <3 (Instagram/ Facebook)

Aurinkoista torstaita!

-Karoliina

18 kommenttia:

  1. Mee kävelemään portaita ylösalas :) mulla ja muutamalla ystävällä on lähtenyt sen jälkeisenä vuorokautena synnytys päälle :) oispa kyllä ihana kun ois sama synttäri lapsen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon kuullut portaiden ravaamisen toimineen monella! :D Täytyy katsoa mitä tässä vielä lähtee yrittämään, jos tulee ihan epätoivoseksi..toistaiseksi vielä kärsivällisyyttä riittää, joten koitan säästää voimia ja jättää portaat vielä väliin! :D

      Poista
  2. Ilmeisesti hyvät oltavat masussa, kun ei ole pitänyt kiirettä. ;) Minä oon joka päivä käynyt kurkkimassa sun instaa ja facebookia että milloin saa kuulla vauva uutisia. Että mukana eletään täällä ruudun toisellakin puolen. Minun siskoni poika syntyi myöhään eilen illalla. <3 Paljon tsemppiä sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ilmeisesti on tosiaan siellä mukava olla! :) Ja ihanaa kun elätte mukana! <3 Ja voi että, paljon onnea sun siskolle ja sulle tietysti myös, Anna-täti! :) <3

      Poista
  3. Jännäää :) Kohta kyllä tapahtuu, huuuii!! Mä oon hengessä mukana <3

    VastaaPoista
  4. Mulla meni lapsivedet kesällä ja synnytys käynnistyi, kun kipaisin hyväkuntoisena ajatuksissani muutaman juoksuaskeleen meidän koiran perässä :D Paljon voimia ja kaikkea hyvää viimeisille metreille ja itse h-hetkeen! Täällä eletään jännityksessä mukana <3 Ihan kohta pääsette kokemaan sen ikimuistoisen, mullistavan hetken :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jouduin äsken ottamaan lenkillä muutaman juoksuaskeleen..se tuntu lähinnä epämukavalta, mutta muuta ei tapahtunut! :D Kiitos paljon toivotuksista ja ihanaa, että olet siellä hengessä mukana! <3

      Poista
  5. Moikka 😊 Se toinen juokseva odottaja taas..taidan nimetä itseni vaikka Siiriksi kun näköjään häiriköin täällä ihan koko ajan!! Jännitän sun puolesta! Oma pallero keinuu tässä kengurupussissa (.. on muuten oivallinen väline!). Leivon marjapiirakkaa..Toi sun postaus olisi voinut olla mun kirjoittama vielä tuossa reilu viikko sitten. Mulla kävi ihan samoin ton herkuttelun kanssa, läks hiukka lapasesta 😊..ja kun synnytyksen aikana olin n. 2 vrk lähes syömättä, niin nyt on menneen viikon aikana kanssa hävinnyt herkku jos toinenkin jonnekin..öö..hormonit..imetys..Lenkille jo kampesin, siis reipas kävely, aivan uskomattoman hyvä fiilis. Nousee tossu eri tahtiin kun sen pallomahan kanssa. Mutta mun "varsinainen" asia liittyi LA:n ylitykseen. Minä tossa vikoilla viikolla tuskastelin neuvolassa, että miten on mahdollista että tää vauva ei tule vaikka olen liikkunut paljon ja supparia tulee jne. Neuvolasta vinkkasivat (..ja samaa sanoi lääkäri myöhemmin, vauvan kotiinlähtötarkastuksen yhteydessä), että kun olen liikkunut paljon se on myös pitänyt istukan hyvässä voinnissa ja raikkaalla hapella - se "jaksaa" hoitaa vauvaa tehokkaasti. Synnytyksessä todettiin istukan kunto erinomaiseksi. En tiedä onko tuossa mitään perää, mutta voihan se olla noinkin! Eli vauvalla on kirjaimellisesti niin hyvät oltavat kämpässään, että mitäpä sieltä kiirehtimään 😃 Minä kokeilin kaikki mahdolliset häätötoimet (käynnistystä pelätessäni), mutta sit synnytyksen käynnistymispäivänä kävin ekaa kertaa elämässäni vyöhyketerapiassa/akupunktiossa "synnytyksenkäynnistyksessä". Ihan hetken mielijohteesta menin, ja ei ollut hajuakaan siitä mitä koko vyöhyketerapia edes on - kovin suurta luottoa ei ollut. No, synnytys tosiaan käynnistyi n.8 h päästä tuosta hoidosta..aiemminkin oli supistellut, mutta ne aina loppuivat. Noi mitkä alkoi hoidon jälkeen jyrähtivät päälle ihan eri teholla ja veivät loppuun saakka. Tsemppiä taas ja hengessä mukana !!! Kohta ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! :) Ihanaa, kun kommentoit ja kerrot sun kokemuksia! <3 Toi kyllä käy järkeen, että istukka olisi hyvissä voimissaan ja hapessaan liikkumisen ansiosta ja vauvalla tosiaan niin hyvät oltavat ettei ole kiire pois! Oot nyt toinen, jolta tänään kuulen, että vyöhyketerapia käynnisti synnytyksen! Me yritettiin kotitekoista akupunktiopisteiden painamista jo, mutta ei taidettu ihan osata, koska mitään ei tapahtunut :D Pitääköhän tässä alkaa googlailemaan vyöhyketerapeutteja? Hmm :) Ja jee, että olet jo päässyt lenkille, varmasti ihana fiilis! Ja kiitos hengessä mukana olemisesta ja tsempeistä <3

      Poista
  6. Sun kuulumisia on aina niin mukava lukea! Ihana, että sä oot viime aikoina kirjotellu niin ahkerasti. Musta on tosi mielenkiintosta lukea sun aktiivisen raskausajan kuulumisia, koska on niin monesti miettinyt, että mitenköhän raskaus rajottaa liikkumista ja mitä kaikkea voi tehdä. Kaikki on tietenkin yksilöllistä eikä mitään sääntöjä ole, mutta kaikesta huolimatta oon saanu sun blogista ihan valtavasti tietoa ja moni asia on on tätä kautta auennu mulle :) Aihe ei vielä ole omalla kohdalla ole ajakohtainen, mutta kiinnostaa silti hurjan paljon. Tsemppiä loppuraskauteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Sari, aivan ihana kuulla ja kiitos, että kommentoit! <3 Viime aikoina on tosiaan ollut aikaa kirjoitella ja itsekin tykkään, kun olen ehtinyt blogia päivitellä! Voi olla, että tahti vähän ainakin hetkeksi hidastuu, kun vauva saapuu maailmaan, mutta tarkoitus olisi päivitellä kuulumisia kyllä jatkossakin! Mulle on tosi ihanaa palautetta, että oot kokenut nämä raskausajan postaukset mielenkiintoisiksi, koska välillä olen miettinyt, että mitäköhän lukijat ajattelee, kun täällä vaan höpistään vauvajuttuja nykyään, eikä enää juoksua tai treenejä...mutta selkeästi tuntuu olevan myös paljon niitä, joita raskausaika ja raskausajan liikunta kiinnostaa, joten näillä mennään :) Kiitos paljon tsempeistä! :)

      Poista
  7. Ihana lukea kuulumisiasi ❤ ja hih aivan kerrassaan huippu tuo kuva, missä podailet masun kanssa :) Ihan huikea mimmi olet ja totta tosiaan myös niin onnekas kun olet saanut olla ja liikkua niin hyvävointisena loppuraskauteen asti! Mä olen myös taannoin syntynyt isäinpäivälahjana, eli ehkäpä teilläkin jotain sellaista luvassa ;) Hengessä mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että oot hengessä mukana! <3 Hihii, isänpäiväylläri olisi kyllä aika kiva! Saa nähdä! :) Ihanaa viikonloppua Tiinuska! <3

      Poista
  8. Tytöt laittaa odottamaan... Esikoiseni syntyi 42+5 viikolla ja tyttö kultahan sieltä tuli. Poika tuli säntillisesti laskettuna päivänä sitten. Hengessä mukana ja peukut pystyssä seuraillaan päivityksiä! -Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hengessä mukana olemisesta ja peukuista! :) Hyvää kannattaa ilmeisesti odottaa! ;) <3

      Poista
  9. Mä ajattelin että sulla ois jo vauva kainalossa! Täällä tultiin vauhdilla maailmaan maanantaina kun ultrassa lääkäri klo 14 totesi, että käynnistetään ja vauvan syntymäajaksi tuli 23. Kotiin ei ole vauva päässyt, vaikka itse pääsinkin ja lääkäriltä tulikin varmistus että.istukassa oli ollut jokin toimintahäiriö. -suvi rv-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo vauvaa kainalossa vielä, täällä viihdytään masussa ihan koko rahan edestä! Onnea paljon pikkuisesta sinne<3 Toivottavasti kaikki menee hyvin ja saat hänet pian kotiin! <3 Onneksi on hyvässä hoidossa nyt!

      Poista