keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Mind after baby: 1kk

Heippa! Maanantaina aloitin uuden postaussarjan  liittyen synnytyksen ja raskauden jälkeiseen fyysiseen ja henkiseen palautumiseen. Ensimmäisessä postauksessa käsittelin fyysistä palautumista ja tässä postauksessa on tarkoitus pohtia henkistä puolta eli omaa jaksamista, tuntemuksia ja ajatuksia liittyen äitiyteen ja mihin tahansa, mitä mielen päällä liikkuu. Näihin juttuihin on tarkoitus palata kuukausittain. 


Tänään tulee tosiaan tasan kuukausi meidän pikku neidin syntymästä. Kliseisesti voi sanoa, että aika on mennyt ihan uskomattoman nopeasti ja nämä reilut neljä viikkoa ovat olleet aivan ihania ja samaan aikaan tietysti myös melko raskaita. Henkisesti olin valmistautunut siihen, että synnytyksen jälkeen saattaisin kokea mahdollista baby bluesia ja mielialanvaihteluita. Oikein odotin, että mitä tapahtuu, kun raskaushormonit vaihtuvat imetyshormoneiksi  (usein kuulemma noin kolme päivää synnytyksen jälkeen) ja pelkäsin, että muutun vähintäänkin monsteriksi! Näin ei kuitenkaan tapahtunut, onneksi, peilistä tuijotti edelleen minä eikä hirrrmuinen monsteri.

Etukäteen olin myös lueskellut paljon baby bluesista ja hormonimyrskyistä, sekä pohtinut keinoja, joilla voisin  ne mahdolliset syvemmät vedet välttää. Onnekseni täytyy sanoa, etten joutunut kokemaan minkäänlaista bluesia, ja osittain siitä on varmasti kiittäminen hyvää valmistautumista ja tietysti myös sitä, että meillä on  asiat lähteneet sujumaan varsin hyvin. Apua on saatu aina tilanteen tullen ja vertaistuki on ollut äärettömän tärkeätä. Väsyneenä, kun pienetkin asiat saattavat tuntua hetkellisesti isoilta ja etenkin synnytyksen jälkeisissä kivuissa, joista kerroin maanantain postauksessa, oli yllättävän paljon kestämistä. Ne tietysti vaikuttivat myös henkiseen jaksamiseen. Onneksi niistä selvittiin muutaman viikon säryillä! :)

 

Hormonien takia itku on tietysti aika herkässä tilanteen tullen ja tunteet pinnassa, mutta pääasiassa olen ollut hyväntuulinen ja oma itseni. Äitinä oleminen on tullut yllättävän luonnostaan ja aika pian sitä oppii ymmärtämään edes vähän tuota pientä ihmistä ja hänen tarpeitaan, vaikka välillä toivoisi, että hän voisi vaan kertoa, mikä on vialla ettei tarvitsisi arvailla. Onneksi kuitenkin vaihtoehtoja ei yleensä kovin montaa ole. Turhan stressaamisen olen koittanut jättää pois ja ottanut heti alusta asti asenteen, että maalaisjärjellä mennään. Minun ei tarvitse pyrkiä täydelllisyyteen äitinä olemisessa, vaan riittävän hyvä on ihan ok. Pääasia, että pieni saa ruokaa, rakkautta, lämpöä ja unta ja pysyy tyytyväisenä! <3 


Luonnollisesti, eteen tulee ja on jo tullut myös niitä tilanteita, joissa oma hermo ja pinna on kireällä. Silloin tulee tiuskahdettua toiselle tai muuten vaan turhauduttua. Useimmiten ne tilanteet liittyvät väsymykseen tai nälkään, joten pyrin ennakoimaan niitä pitämällä välipaloja mukana, syömällä jo ennen kuin olen nälkäkiukun partaalla sekä tietysti huolehtimalla riittävästä unen saannista. Jos yöunet jäävät lyhyiksi niin koitan nukkua tilaisuuden tullen edes lyhyet päiväunet. Aina se ei tietysti onnistu, mutta melko usein kuitenkin. 

Väsymys on varmasti sellainen asia, joka pienten lasten ja vauvojen vanhemmilla aiheuttaa eniten ongelmia. Väsyneenä, kun kaikki tuntuu haastavammalta ja ongelmat suuremmilta, kuin ne kenties ovatkaan. Me olemme pyrkineet kotona siihen, että asioista puhutaan heti, jos jokin harmittaa. Ja pyydetään anteeksi, jos tulee väsymysnälkäkiukkumonsterina tiuskahdettua turhaan. Pyritään myös muistamaan se, että pelataan tällä hetkellä entistä tiukemmin samassa joukkueessa (oikeastaan samassa ketjussa) eikä tosiaan olla toistemme vastustajia, vaikka välillä meneekin napit vastakkain uusissa rooleissa. Meillä on yhteinen tavoite, joka on pitää huolta tuosta pienestä ihmisestä niin hyvin kuin mahdollista. Ilman yhteen hiileen puhaltamista se ei onnistu.   

Henkilökohtaisesti koen, että olen omaksunut uuden roolini äitinä varsin hyvin, mutta edelleen se tuntuu hieman hassulta sanoa ääneen, että "mä olen äiti". Jollain tavalla uusi rooli on siis vielä sisäistämisvaiheessa. Onneksi äitinä olemisen ohella, mä olen edelleen myös mä. Minä itse, jolla on monta muutakin roolia, ja useita kiinnostuksen kohteita! Osaan edelleen kysyä muilta mitä heille kuuluu ja olen myös kiinnostunut. Siskoni "huoli" siitä, että menen vain syvälle vauvakuplaan enkä muuta näe tai kuule oli siis turha! Terveiset vaan sinne suuntaan! ;) Ps. Vauvakuplassa ei siis ole mitään vikaa! :)

Oman henkisen hyvinvoinnin kannalta olen kokenut tärkeiksi joitakin asioita tässä ensimmäisen kuukauden aikana ja ajattelin listailla niitä tähän loppuun. Nämä ovat niitä omia pieniä ja isompia henkireikiä, joiden avulla lataan akkuja ja saan vertaistukea, jotta voin olla tuolle pienelle ihmiselle mahdollisimman hyvä äiti! <3
  • Blogin kirjoittaminen päikkäreiden aikana
  • Suihkussa käyminen (päivän parhaita hetkiä)
  • Kahvikupin juominen rauhassa
  • Kävelylenkki vauvan nukkuessa vaunuissa
  • Lämpimän ruuan syöminen (luksusta)
  • Aivottomien telkkariohjelmien katsominen (hello Kardashianit)
  • Siivoaminen (en olisi uskonut listaavani tätä..:D)
  • Hartiahieronta
  • Blogien lukeminen
  • Päiväunet <3
  • Facebookin vauva-ryhmät (vertaistuki <3)
  • Ystävien näkeminen
  • Lyhyet hetket, kun ehditään Henrin kanssa olla vaan kaksistaan! :)
Nämä ovat niitä arjen pieniä ja suuria iloja tällä hetkellä! <3 

Millaisia asioita sun mielellä on tällä hetkellä? Mistä saat iloa arjen keskelle? :) 

Mukavaa keskiviikkoa! 

-Karoliina

8 kommenttia:

  1. Tutulta kuulostaa kirjoituksesi ja siksi innostuinkin kommentoimaan, vaikka yleensä olenkin aika hiljainen blogilukija.
    Mullakin päivät pyörii vahvasti meidän pikkuisen ympärillä ja täältä vauvakuplasta saa suurimmat ilon (ja huolen) aiheet tällä hetkellä.
    Meidän tyttö on reilu 2kk ja silti välillä sitä katsoo silmät pyöreenä ja miettii "onko hän todella meidän" eli sisäistäminen jatkuu yhä :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit!! :) Jep, kyllähän se elämä ja arki pyörii vahvasti sen pienen ympärillä ja niin pitääkin! :) Mä olen kokenut, että jaksan paremmin näiden pikkujuttujen avulla, jotka vähän irrottaa siitä syöttö-vaipanvaihto-nukutus-rutiinista! :) Ja uskon, että sisäistäminen kestää vielä pitkään!

      Poista
    2. Joo pikkujutut on tärkeitä. Suihku ja yksin kaupassakäynti on luksusta. Oli myös ihanaa päästä ekaa kertaa yksin saunaan :D

      Poista
    3. Joo, uskon! Mulla on se ihanuus vielä edessä jossain vaiheessa! :)

      Poista
  2. Meillä on nyt sellainen vaihe menossa, että tytölle kelpaa vain äiti. Suihkussa käyntikin on liian pitkä aika olla vain iskän kanssa. Niinpä mitään omaa aikaa ei kovin paljoa pysty vielä ottamaan. Mun paras hetki on aamulla (tai siis aamupäivällä, kun heräillään vasta klo 10-12), kun tytsy vielä nukkuu ja mä juon kahvia ja luen lehteä hänen vieressään. Maailman ihaninta. Ja sitten hän herää leveästi hymyillen <3 Tyttö nukkuu päivällä aika huonosti, mutta toisinaan hän nukahtaa syliini ja minä voin surffailla padilla tai katsella niitä aivottomia tv-ohjelmia (nyt vasta huomaa miten paljon moskaa tv:stä tulee). Eli pienet on ilot, mutta toki se suurin ilohan tulee tällä hetkellä tytön kanssa seurustelusta. Elän vielä tässä onnellisuuskuplassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aamut on täälläkin ihan parhaita <3 Kumpikin ollaan hyväntuulisia ja rauhallisia, ahh <3 Onnellisuuskupla on just hyvä! Mä vielä odotan niitä aikoja, että tuo pikku tiitiäinen jaksaa vähän enemmän seurustella :) Nyt jaksetaan vielä niin vähän. Uskon, että ne on ihan suurimpia ilon hetkiä! :)

      Poista
  3. Moi! Hienoa, että olet selvinnyt ekasta kuukaudesta ilman suurempia mielen myllerryksiä :). Mulla oli ekan lapsen kanssa jonkinlainen babyblues. Valtavat itse luodut odotusarvot ja paineet. Silloin syntyi esikoisen lisäksi myös äiti. Sen jälkeen onkin ollut paljon tasaisempaa. Toki herkkänä ihmisenä tunteet ovat olleet pikkuvauva-aikana tavallista enemmän pinnassa. Sanotaan, että kun vauva on 3-4 kk, se on haavoittuvaista aikaa mielelle. Hormonitkin ovat vielä sekaisin. Nyt se aika sattui loka-marraskuulle. Täytyy sanoa että kaikki päivät eivät olleet kotiäidin highlighteja. Suorastaan ikävöin töihin kun tuntui että lapset vain tappelevat keskenään ja ovat lähtökohtaisesti vastarannan kiiskiä joka asiaan. Mutta eiköhän tämä vielä iloksi muutu kun päivä lähtee pitenemään ja sitä ennen on vielä joulutouhuja :). Oma aika on ehdottoman tärkeää mulle ja välillä siitä tulee vähän sanomista miehen kanssa. Molemmat kuitenkin tietää että toinen on kuin eri ihminen kun on päässyt lenkille tai salille.

    Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Mari! Kiitos taas kun jaoit sun kokemuksia! :) Se on ihan totta ettei jokainen päivä tosiaan ole kohokohtia täynnä, mutta varmasti oma asennoituminen vaikuttaa paljon myös! :) Ja se oma aika antaa kyllä niin paljon siihen, että jaksaa paremmin! :) Tsemppiä kovasti sinne!

      Poista