maanantai 4. tammikuuta 2016

Suklaadieetin loppu & timmikuun tavoitteet

Eilen se loppui. Ihana kamala suklaadieetti, joka oli kohdallani kestänyt sen viimeiset 2 (3?) kuukautta. Lähes päivittäin olen viime kuukaudet mussuttanut suklaata ja samalla paino on kuitenkin mennyt vähitellen alaspäin imetyksen ansiosta. Kuulostaa ihan hyvältä ja herkulliselta dieetiltä vai mitä? ;) No pidemmän päälle se päivittäinen suklaalla herkuttelu ei kuitenkaan tee olosta kovin freesiä eikä suklaa edes maistuu enää niin hyvältä, kun sitä syö joka päivä. Sen vuoksi, suklaadieetti on nyt historiaa ja on aika kääntää katse vähän terveellisempiin vaihtoehtoihin. 


Juuressärää, salaattia ja possunsuikaleita. Nam!

Itse rakastan suklaata ja herkkuja ja suon niitä mielelläni ja hyvällä omallatunnolla itselleni kohtuullisissa määrin. Viime kuukausina kuitenkin se kohtuullisuus on oman mittapuuni mukaan ylitetty moneen kertaan. Jotta pääsen takaisin kohtuuden tielle on  tässä kohtaa tehtävä kunnon vieroitus. Tänään alkoi siis karkki-ja herkkulakko. Kyllä, Karkki on taas karkkilakossa. Olen ollut aikaisemminkin monta kertaa ja pitkiä aikoja, mutta täytyy rehellisesti sanoa, että tästä on tulossa haastavin lakon aloitus, sillä en ole aikoihin ollut näin sokerikoukussa kuin nyt. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että ruoan jälkeen tekee aina mieli jotain makeaa ja jos kotona on herkkuja, ne menevät parempiin suihin. Sen takia tyhjennettiinkin meidän herkkukaappi kokonaan lauantai-iltana. Siitä tuli mieleen Jutan Superdieetit-ohjelman kohtaus, jossa Jutta menee osallistujan keittiöön ja sanoo "ai ai ai" jokaisen diettiin kuulumattoman tuotteen kohdalla.. :D Ai ai ai, sanottiin monta kertaa meidän herkkukaappia tyhjentäessä, mutta sinne meni joulusuklaiden viimeiset rippeet ja paketin pohjalle jääneet keksit! Ei tule ikävä! (Eipä...) 



Salaatteja <3

Tavoitteeni tammikuulle ruokavalion suhteen on  selkeästi vähentää herkkuja ja sokeria ruokavaliosta, lisätä kasviksia ja puhdasta ruokaa sekä liikuntaa. Ei mitään extremeä, mutta järkeviä valintoja ja mahdollisimman paljon napaan terveellistä ruokaa ja ruoka-aineita, joissa on ravintoaineet kohdallaan, ja jotka ovat täyttäviä ja tuovat energiaa tähän vielä pimeään kuukauteen. Imetyksen vuoksi en halua alkaa laskemaan kaloreita tai vähentämään hiilareita, jottei maidontuotanto heikkene. Uskon, että sen suhteen tärkeässä asemassa ovat etenkin hyvät rasvat (pähkinät, siemenet, avokado, öljyt jne.) sekä runsas juominen. Hiilareiden lähteinä toimivat esimerkiksi riisi, kvinoa, täysjyväpasta, puuro, leipä, hedelmät ja marjat. 





Tasan kaksi vuotta sitten keskityin tammikuussa puhtaaseen ruokavalioon eli clean eatingiin. Tein itselleni haasteen ja pyrin syömään puhdasta ruokaa koko tammikuun ajan. Haaste oli todella opettavainen ja mielenkiintoinen, sillä se pisti ajattelemaan omia valintoja ruuan suhteen sekä kokeilemaan uusia ja erilaisia ruokia. Clean eating-haasteestani voit lukea lisää täältä ja täältä. Tällä kertaa ajattelin toteuttaa clean eatingia mahdollisimman paljon, mutta en ole sen suhteen yhtä ehdoton kuin viimeksi. Pienen vauvan kanssa koen tärkeämmäksi, että menen tilanteen mukaan. Jos kaapissa ei jostain syystä ole mitään nopeaa ja "puhdasta" ruokaa syötäväksi niin voin hyvin napata sen proteiinipatukan tai valmisruoan (jotka olisivat clean eatingissa nou nou), jotta jaksan taas olla mahdollisimman hyvä äiti enkä menetä nälkäkiukkuisena hermoja niin helposti. Tammikuun tavoite on siis syödä terveellisemmin, ei olla ehdoton, paitsi karkin suhteen! ;)



 

Tässä vielä lyhyesti clean eatingin pääperiaatteet, jos jotakuta kiinnostaa:

  • Päivässä syödään 5-6 kertaa, 3 pääateriaa (aamiainen, lounas, illallinen) ja 2-3 välipalaa
  • Vettä juodaan runsaasti (n.2 litraa päivässä)
  • Ruokavalioon kuuluu hyvät proteiinin lähteet (mm.kana, kala, liha, äyriäiset, kananmunat), hyviä rasvoja (mm. rasvaiset kalat, avokado, pähkinät, siemenet), hitaiden hiilihydraattien lähteitä (mm.täysjyväriisi, täysjyväpasta, ruisleipä, vihannekset, hedelmät, marjat)
  • Ruokavaliossa tulee välttää mm. kaikkea sokeria sisältävää (karkit, leivonnaiset, sokerimurot, sokerijogurtit, jäätelö jne.), prosessoituja elintarvikkeita, joissa on enemmän kuin 2-3 ainesosaa, valkoista leipää ja jauhoja, vaaleaa pastaa ja riisiä sekä perunaa
  • Clean eatingin mukaan ruoka määritellään cleaniksi, jos se sisältää maksimissaan 2-3 valmistusainetta
  • Lisää voit lukea täältä:Mitä on clean eating?
Nuo kaksi viimeistä kohtaa ovat ne, joissa en aio olla niin tarkkana, sillä tässä tilanteessa en ehkä jaksa niin tarkkaan syynätä ja pohtia elintarvikkeita, vaan välillä mennään sieltä mistä aita on matalin. Muistan, kuinka aikaa vievää se oli, ja nyt aikaa on entistä vähemmän pienen vauvan kanssa. Jotta terveellisempi syöminen onnistuu tammikuussa, vaatii se hieman etukäteissuunnittelua ja jääkaapin täyttämistä hyvillä sekä terveellisillä ruoka-aineilla. Ihannetilanteessa tekisin myös ruokien valmistelua etukäteen, mutta todellisuudessa en ainakaan eilen jaksanut tehdä sitä kuin unelmissani. Pääasia on, että kaapit on nyt stokattu täyteen  terveellistä ruokaa ja sieltä voi napata jotain järkevää suuhun, kun nälkäkiukku iskee! :) 

Tällaisella suunnitelmalla siis tammikuun kimppuun tästä maanantaista alkaen. Raportoin teille tilannetta sekä Instagramissa että täällä blogissa! :) Instan puolella on muutenkin menossa ainakin #timmikuu sekä #kuukaudenkiristely-haasteet, joihin kannattaa lähteä mukaan, jos kaipaa vertaistukea, tsemppiä ja ideoita terveellisempien elämäntapojen toteuttamiseen! :)

Onko teillä jotain ruokavaliohaasteita/muutoksia tai suunnitelmia tammikuulle? Onko kukaan muu karkki tai herkkulakossa? Oletteko mukana timmikuussa tai kuukaudenkiristelyssä? :)

Nyt jännittämään Suomen peliä! Jaiks! 

-Karoliina 

Seuraile menoa myös Instagramissa & Facebookissa!

16 kommenttia:

  1. Isosti tsemppiä! Täällä neljäs päivä sokerilakkoa pian takana ja tänään on ollut heikkoja hetkiä mutta sortunut en ole :D Onneksi nyt on vihreät omenat ihanan makeita ja appelsiinisesonki parhaimmillaan :) Mähän olen nähtävästi tuota clean eatingia harjoittanut ihan vahingossa, vettä menee enemmänkin ja ruokarytmi on säännöllinen ja monipuolinen. Huomaa kyllä , että kun ei sitä sokeria ole ollut jokapäiväisessä käytössä niin ruoka maistuu ;D Timmikuussa mukana myös! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! :) Ja jee, tsemppiä sinnekin!! Se alku on varmasti vaikeinta ja onneksi tosiaan löytyy noita terveellisiä herkkuja myös :) Clean eatingia on jossain määrin aika helppo toteuttaa, mutta tosiaan toi ainesosien kyttääminen ja pelkästään niiden ohjeiden mukaan syöminen tuntuu tällä hetkellä hankalalta...mutta edes sinnepäin niin on varmasti ihan hyvä! :) Hyvää timmikuuta!!

      Poista
  2. Jeejee! Ihanan inspiroiva Karkki. Täälläkin herkkulakossa tammikuu, joten jonkinlaisessa timmikuussa mukana myös:) Sallin itselleni joulukuussa yltiöpäisen herkuttelun, jo silloin päättäen että tammikuussa otetaan ryhtiliike. Siksi ei ole mitään huonoa omaatuntoa joulukuun suklaan syömisestä, mutta toki sokeririippuvuudesta on vaan vähän hankalampi päästä eroon kun kroppaa sille totutellut. Mutta samoin täällä tarkoituksena syödä säännöllisesti ja terveellisesti ja mahdollisimman puhtaasti myös. Samoilla eväillä siis täälläkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee jee! Kiva kuulla, etten ole ainoa yltiöpäisesti joulukuussa herkutellut ja oot samassa veneessä mukana tekemässä tammikuusta vähän timmimpää! :) Tsemppiä <3

      Poista
  3. Moikka! Tsemppiä karkittomaan! Oon niin selkärangaton sokerinarkki etten lähtisi edes yrittämään :). Sokerin himo riistäytyi vauvan syntymän jälkeen aivan käsistä ja oli pahimmillaan syksyn pimeydessä joskus lokakuussa kun tyttö oli 3-4 kk. Iltaa kohti paheni ja oisin voinut vaikka hilloa vetää purkista! Jotain hormonaalista sen oli oltava.. Meni onneksi ohi mutta ei toki tarkoita ettenkö jotain pientä hyvää söisi päivittäin. Huono tapa..

    Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari!! Tsemppiä tarvitaan! :) Heh, tuntuu olevan kyllä tosi yleistä, että sokerihimo on suuri pienten vauvojen äideillä..eikä mikään ihme, kun väsymys toisinaan painaa! :/ Pieni hyvä päivittäin ei varmasti ole paha, mutta itsell äni se ei jäänyt siihen pieneen hyvään vaan sitä hyvää meni isosti joka päivä :D Nyt pienellä vieroituksella eteenpäin ja sitten palaan taas kohtuuden tielle! :)

      Poista
  4. Tsemppiä lakkoiluun :)
    Itse aloitin myös karkkilakon ja lisäksi tipattoman tammikuun ajaksi. Tosin ajatuksella, että ainakin tammikuu, pitää katsoa sitten kuunvaihteessa jatkanko pidempäänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia, ja tsemppiä sinnekin!! Joo mulla ihan sama, että ainakin tammikuu, ja sitten jatketaan mahdollisesti ja toivottavasti! :) Tipaton on mullakin, mutta se ei tunnu haasteelta, kun en ole alkoholia juonut tai kaivannut aikoihin! :)

      Poista
  5. Täällä myös toinen kaksikuisen vauvan äiti, jonka tekee joulun jälkeen mieli jotain kevyempää! Imetyksen ansiosta on pystynyt herkuttelemaan huoletta, mutta nyt täytyy joku roti saada suklaansyöntiin... onneksi on enää tuo piparkakkutalo jäljellä! :) Kevyttä ja puhdasta ruokaa tekee myös mieli, ja kunnon itsetehdyllä kotiruoalla aloitellaan tätä vuotta. Syödä pitää silti muistaa kunnolla, itsellä ainakin tuo imetys vie sen verran energiaa, ja helposti lähtee maidontulokin hiipumaan, jos ei muista tankata tarpeeksi ravintoa. Tästä toisesta lapsesta ei jäänyt raskauskilojakaan kovin montaa sulateltavaksi, joten tarkkana saa olla, ettei syöminen ja kuntoilu vaikuta imetykseen. Hiljaa hyvä tulee :) Ja täällä kyllä pysyy se yksi karkkipäivä viikossa, muuten kiukuttaa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Suski! :) Aika samoilla linjoilla ollaan, tosin mä otan aluksi noiden herkkujen suhteen nyt tiukan linjan ja koitan sitten palata siihen yhteen herkkupäivään viikossa :) Tosi paljon kyllä saa ja joutuu syömään kun syö terveellistä kotiruokaa! Mulla on kiloja vielä jäljellä se noin 7, mutta hitaasti tosiaan hyvä tulee! Kivaa alkanutta tammikuuta sinne! :)

      Poista
  6. Suunnitelma kuulostaa hyvältä! Täällä on ollut 3kk suklaadietti päällä ja eroon pitäisi tuosta kuokusta päästä.. Ryhdistäytyminen on vasta ajatuksen tasolla, mutta koitan ottaa sun vinkeistä opiksi ja tsempata itseni eroon suklaasta (tai ainakin vähentää)! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu, mukaan vaan! :) Ja tosiaan eihän sitä ole pakko totaalilakkoon ryhtyä, jos koukusta pääseminen onnistuu muuten! Tsemppiä! :)

      Poista
  7. Voi miten mä tykkään sun ruokakuvista ja ennen kaikkea asenteesta! Ilman mitään hirveetä nipottamista ja hampaidenkiristelyä on mahdollista päästä hyvään kuntoon :) Tsempit karkittomaan Karkille ;)

    ~Hilla
    http://thisismycupofcoffee.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Voi kiitos <3 Ja jep, aion todistaa, ettei hyvään kuntoon (ajan kanssa) pääsemiseen tarvita hampaiden kiristelyä ja hiilareiden pois jättämistä kokonaan! ;) Kiitos tsempeistä!!Niitä tarvitaan! :)

      Poista
  8. Kivoja kuvia ja mielenkiintoisia uusi sioita, tykkäsin ja tulen toistekin!

    Maiccu
    http://mansikoitajavaahtokarkkeja.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiva kuulla! :) Mäkin kävin kurkkaamassa sun blogia! Tsemppiä diettiin sinne :)

      Poista