maanantai 24. lokakuuta 2016

Miten elämä on muuttunut vauvan tulon jälkeen?

Vauvavuosi alkaa lähestyä loppuaan ja tämä postaus on ollut pitkään luonnoksissa, joten nyt oli aika kirjoittaa se loppuun. Tässä tulee mietteitäni siitä, miten elämä on muuttunut vauvan tulon jälkeen! <3


Kun pieni nyytti kotiin tuli <3

Tiesimme, että elämä tulee muuttumaan, kun vauva tulee perheeseen. Itselläni oli raskausaikana vauva-arkea kohtaan monenlaisia odotuksia ja fiiliksiä. Jännitin tulevia muutoksia ja jopa pelkäsin, miten äitiyden myötä käy esimerkiksi omille harrastuksille. Olisiko enää aikaa vaikkapa treenata, kirjoittaa blogia tai matkustella? Harrastaa itselleni tärkeitä asioita, jotka tuovat elämääni paljon iloa ja sisältöä? Pohdin miten parisuhde tulee kestämään ja mitä jos ei saa enää nukkua ja on vain väsynyt zombi? Suhtauduin ajatuksena vauva-arkeen aluksi yllättävän skeptisesti, vaikka vauva olikin todella toivottu asia. Tämä johtunee omasta luonteestani. Olen nimittäin todennut olevani hieman muutosvastarintainen ihminen. Olen aina ollut sellainen. Helposti muutoksen äärellä kuvittelen kaikki mahdolliset negatiiviset asiat, jotka voi tapahtua. Tämä taas johtunee huolehtivaisuuteen ja stressiin taipuvaisesta luonteestani. Vellon negatiivisissa ajatuksissa hetken aikaa, kunnes pääsen niisti yli ja pyrin kääntämään tilanteesta ne hyvät ja positiiviset puolet esille. Niin tapahtui myös raskauden aikana, joka ei muuten turhaan kestä 9 kuukautta. Sinä aikana ehtii valmistautua henkisesti äitiyteen ja isyyteen. Loppuvaiheessa oli jo niin valmis, että halusi vain saada vauvan ulos masusta ja päästä aloittamaan uuden elämän vanhempina ja perheenä. 


Viimeisiä pallomasu-kuvia RV 42

Koen, että vauva tuli meidän perheeseen juuri oikealla hetkellä. Meillä oli takana yhteistä eloa jo 12 vuotta Islan syntyessä. Olimme ehtineet tehdä ja kokea yhdessä ja erikseen kaikenlaista. Matkustaa, nähdä maailmaa, asua kumpikin ulkomailla tahoillamme ja asua yhdessä useamman vuoden. Vauvan tullessa olimme kumpikin jo kolmekymppisiä (minä juuri ja juuri) ja se oli meille oikein sopiva ikä perheen perustamiseen. Enää ei ollut sellaista pelkoa, että jäisimme paitsi vaikkapa sosiaalisen elämän menoista tai muusta, sillä olimme saaneet juosta menoissamme yksin jo niin monta vuotta. Parisuhde oli myös vakaalla pohjalla ja olimme keskustelleet paljon siitä, millainen vauvavuosi tulee olemaan. Puhuimme siitä, että meidän pitää yhdessä tiiminä pystyä hoitamaan vauvaa ja muistaa myös kaiken keskellä toisemme ja itsemme, sillä parisuhde toimisi kuitenkin perheemme perustana. 




Uskon, että tulevaa vauva-arkea helpotti paljon se, että suhtauduimme siihen realistisesti ja olimme valmiita tekemään tarvittavia kompromisseja. Vaikka koimme olevamme hyvin valmistautuneita vauvan tuloon ja uuteen elämänvaiheeseen, niin toki kaikkeen ei voi valmistautua. On mentävä tavallaan "vuoristoradan" mukana ja elettävä vauvuoden vaiheita sitä mukaan kun ne eteen tulevat. 

Vauva tuli -miten elämä sitten muuttui? 

Toisaalta aika paljon, toisaalta ei niinkään paljon. 



Heti vauvan syntyessä tuli suuri rakkaus ja samalla suuri pelko ja huoli, jollaista ei koskaan aikaisemmin ollut kokenut. Pieni ihminen oli heti ensihetkistä niin tärkeä, että hänen hyvinvointinsa meni ja menee kaiken edelle. Jokainen äiti ja isä osaa varmasti samaistua tähän. Me saimme kokea pelon heti ensimmäisinä päivinä sairaalassa, kun jouduimme jäämään ylimääräisiin tutkimuksiin vauvan alhaisen sykkeen ja sydänfilmissä näkyneen pidentyneen QT-ajan vuoksi. En ole tästä aikaisemmin kirjoittanut blogissa, sillä lisätutkimukset kertoivat lopulta, ettei syytä huoleen onneksi ollut ja kaikki oli hyvin. Mutta se pelko ja huoli, jonka sai heti kohdata vanhemmaksi tultuaan, oli melkoisen järisyttävää. Siinä ei paljon järjen ääni auttanut, kun alkoi heti kuvittelemaan kaikkea mahdollista pahaa. Mutta onneksi, kaikki oli hyvin! <3 




Vauvan tulon jälkeen parisuhdeaika jäi alkuun auttamattomasti vähemmälle. Aluksi yhteistä aikaa ilman vauvaa ei ollut oikeastaan ollenkaan, mutta vauvan kasvaessa ja jonkinlaisen rytmin muodostuttua sitäkin on ollut hieman enemmän. Meille se on tarkoittanut lähinnä yhteistä aikaa iltaisin, kun vauva on mennyt nukkumaan.  Emme ole juurikaan vauvavuoden aikana käyneet treffeillä tai lähteneet kaksistaan minnekään. Siihen ei ole ollut tarvetta, mutta mitä isommaksi vauva on tullut, sitä enemmän alan huomata kaipaavani ihan kahdenkeskistä aikaa puolison kanssa. Nyt sitä alkaa olla jo helpompi järjestääkin, kun vauvan voi jättää paremmin hoitoon tämän syödessä kiinteitä ruokia.  Meillähän ei pullo ole koskaan kelvannut, joten se hankaloitti pitkän aikaa omia menoja, sillä vauvassa oli todella kiinni. Parisuhdeajan on kuitenkin korvannut perheaika eli aika, jota vietämme kaikki yhdessä; syöden, vaunulenkkeillen, leikkien, makoillen olohuoneen lattialla ja hassutellen. Perheaika on parasta! <3 




Omien harrastusten suhteen suurimmat muutokset liittyvät varmasti niiden koordinointiin ja suunnitteluun sekä käytössä olevaan aikaan. Aluksi juoksulenkit ja treenit piti suunnitella hyvin tarkasti vauvan syömisaikataulun ympärille, etenkin kun pullo ei kelvannut. Kiinteiden tultua mukaan kuvaan ja imetysten hieman harventuessa on harrastustenkin suhteen enemmän joustoa. Harrastuksista ei tosiaan joutunut luopumaan vauva-arjen myötä, mutta useimmiten aikaa on käytössä vähemmän kuin ennen. Nykyään puolen tunnin treenit ovat ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Olen kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että on tärkeätä, että äidillä ja isällä on omia juttuja, joista saa energiaa. Silloin jaksaa olla parempi vanhempi ja toki myös näyttää aikanaan esimerkkiä lapselle, että on tärkeätä pitää huolta itsestään. 




Omaa aikaa ei vauvan tulon jälkeen ole yhtä paljon kuin ennen, mikä on varmasti itsestäänselvyys. Omalla kohdalla on mietittävä, mihin sen oman ajan haluan käyttää. Useimmiten valitsen liikunnan tai bloggaamisen. Nykyään "omaa aikaa" vie myös työ, jonka aloitin syyskuun alussa. Teen töitä kotoa ja usein Islan päiväuniaikoina, jotka muuten olisivat ns. omaa aikaa. Olen kuitenkin todella onnellinen, että on sellainen työ, jonka voi tällä hetkellä hyvin yhdistää vauva-arkeen ja tehdä töitä kotoa, mikä helpottaa monta asiaa.

Mitä tulee kavereihin ja sosiaaliseen elämään, niin monien kavereiden näkeminen on jäänyt vähemmälle vauvavuoden aikana. Samassa elämäntilanteessa olevia mammakavereita  tulee kuitenkin nähtyä enemmän, mikä on ollut ihanaa vertaistuenkin kannalta. Onneksi hyvät ystävät kuitenkin pysyvät, vaikkei niin usein ehtisi näkemäänkään. Sosiaalinen elämä taas on ollut vauvavuoden aikana oikeastaan olematon. Ei ole tullut käytyä baareissa tai juhlimassa yksiä häitä lukuunottamatta. En ole juhlimista juuri kaivannutkaan, sillä taidan olla aika tylsä nykyään! :D 




Ennen vauvaa mietimme, että haluamme jatkossakin reissata, sillä matkailu on ollut aina meille tärkeä yhteinen harrastus. Uskoimme, että matkustaminen vauvankin kanssa onnistuu ja niinhän se on onnistunut. Lähdimme Floridaan, kun Isla oli 4 kuukautta ja matka sujui todella hyvin. Kesällä harrastimme kotimaanmatkailua, kuten olisimme tehneet varmasti myös ilman vauvaakin. Toki reissaaminen vauvan kanssa on erilaista kuin vain aikuisten kesken, mutta ihan yhtä hauskaa se on silti ollut. Katsotaan kuinka hauskaa jatkossa taaperomatkailu tulee olemaan! ;) 


Floridassa keväällä 2016

Suurin muutos entiseen on varmasti ollut se, että enää ei mennä ja tehdä asioita omilla ehdoilla, sillä vauvavuosi mennään vauvan ehdoilla ja omat tarpeet tulevat vasta toisella sijalla. Jos vauva ei nuku hyvin, et sinäkään nuku ja niin edelleen! ;) Elämästä on tullut myös jollain tapaa aikataulutetumpaa, sillä alussa vastasyntyneen kanssa voi mennä ja tulla aika vapaasti, mutta kun kuvaan astuu päiväunirytmit ja tietyt ruokailuajat, alkaa aikataulujen ympärillä pyöriminen. Vauvan kanssa voi kuitenkin tehdä useimpia samoja asioita kuin ennenkin, mutta on vain totuttava siihen, että aina ei kaikki mene ihan oman suunnitelman mukaan. Ainakin itse olen oppinut paljon kärsivällisyyttä, joustavuutta, luovuutta ja hetkessä elämistä vauvavuoden aikana. Lapsen myötä on myös yhä enemmän alkanut miettiä asioita, joita pitää elämässä tärkeänä.  Vaikka toisinaan on hetkiä, jolloin tekisi mieli ottaa lento jonnekin todella kauas palmujen alle, tiedän kuitenkin, etten vaihtaisi äitinä olemista mihinkään. Se on maailman parasta. Ja kun se pieni tyyppi kietoo kädet kaulaasi, rutistaa niin kovaa kuin pystyy ja samalla kuolaa poskeasi vasten tiedät, että olet sille maailman tärkeintä ja haluat olla siinä aina, tukena ja turvana! <3





Seuraa Instagramissa/Facebookissa/Bloglovinissa 

20 kommenttia:

  1. Ihana postaus. Rakkauden huoku välittyy ja saa lähes itkemään. Ihania ootte. <3

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen postaus. :) Munkin mielestä rakkaus huokuu tästä tekstistä. Ihanaa! <3

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana teksti! Me täällä vasta aloitellaan vauvavuotta, ja innolla ja jännityksellä odotetaan, mitä se meille tuo. Ainakin tämän kahden viikon perusteella sanoisin, että vuoristorata kuvaa hyvin meidän tämähetkistä arkea...mutta kyllä mä nautin tästä <3 (vaikkei siltä aina klo 03.30 silmät ristissä imettäessä tunnu :'D) Lueskelin läpi noita sun juoksunaloituspostauksia raskauden jälkeen ja sain niistä hurjasti tsemppiä. Kävelylenkit on ihan jees, mutta mieli palaa jo juoksemaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että teillä on alkanut vauvavuosi hyvin! <3 Sellaista se on, vuoristorataa, ihania hetkiä ja niitä ei niin ihania hetkiä! :D Tsemppiä palautumiseen ja malttia juoksun aloittamiseen, vaikka mieli palaa jo lenkkipoluille! Tiedän tunteen, mutta onneksi tuli itse maltettua sen verran, että lantionpohja oli tarpeeksi vahva kestämään iskutusta eikä vatsalihaksissa ollut enää erkaumaa. Siitä oli sitten hyvä lähteä rauhassa rakentamaan juoksu(ja lihas)kuntoa! :)

      Poista
  4. Ihana kirjoitus! <3 Samanlaisia ajatuksia käynyt läpi jo näiden melkein 2kk aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Ja kiva kuulla! Ja whaatt..onko siitä jo 2kk kun teidän pikkuinen syntyi?? Aika lentää!

      Poista
  5. Voin yhtyä joka sanaan 100%!!! Olen yhtäkkiä saanut tässä 3 päivää omaa aikaa ja voi, että miten kaipaan sitä nauravaa räkänokkaa!!! Monesko päivä Isla täyttääkään 1v?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Tsemppiä ja toipumista sinne!! Tasan 2 viikon päästä eli 9.11! :)

      Poista
  6. Olipahan mielenkiintoinen postaus ja ennen kaikkea, positiiviseen sävyyn mitään liiottelematta kirjoitettu :). Stressasitko/huolehditko/pelkäsitkö raskausaikana? Ihan noin niinkun sattumalta kiinnostaa :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit Taru! :) Hmm...mulla ei ollut vauvan terveyteen tai omaan terveyteen liittyviä pelkoja/huolenaiheita raskausaikana, koska kaikki meni onneksi niin hyvin. Henkisesti oli etenkin alussa hankaluuksia sopeutua muuttuvaan kroppaan ja elämäntilanteeseen, mutta sekin helpotti raskauden edetessä. Oikeastaan aloin nauttia raskaudesta enemmän vasta kun vatsa näkyi oikein kunnolla eikä sitä tarvinnut enää piilotella. Mutta raskauden aikana käy kyllä melkoisia tunneskaaloja läpi ja mulla ainakin meni tunteet laidasta laitaan..mies parka! :D Hyvää odotusta sinne!

      Poista
  7. Kiva kirjoitus. Jaamme paljon samoja mietteitä. Ja pakko vielä nostaa tuolta tuo luovuus :D Sitä on joutunut luovimaan jos ja vaikka mitä tässä viimeisen 10kk:n aikana ja onkin ollut hyvä huomata, että asiat yleensä järjestyy, vaikka hoitolaukku olisi kotona, pullot likaisena, vaihtovaatteet ruumassa tai kuoleman väsynyt ylipäätänsä kävelemään sänkyyn. Hetkeäkään en kuitenkaan vaihtaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! :) Haha, jep. Äidit taitaa olla niitä maailman luovimpia ihmisiä! ;) Monenlaisia tilanteita kyllä tulee eteen ja suurimmasta osasta ainakin selviää ihan kunnialla! :D

      Poista
  8. Kiva kirjoitus! Elän vauvavuotta parhaillaan, melkein puolet on menny (miten aika menee niin nopeasti?) ja suurelta osilta jo tässä kohtaa sun kirjoitus osuu ihan nappiin. Itsellä aluksi vastuu ja sitovuus ahdisti, mutta samaan aikaan kaikki oli tosi ihanaa, enkä mä kyllä oikeasti antaisi päivääkään pois vaikka maksettais. Ihan kirjoituksen lopussa kyyneleet tuli silmiin, kun just toi et on jollekin niin tärkeä ja koko maailma on niin uskomatonta ja liikuttavaa ja sit sitä vaan haluaa olla toiselle se turva ja rakkaus. <3 sun treenit takas juoksun pariin oli raskausaikana ihan lemppariluettavaa kun sitä odotti jo itelle tapahtuvaksi. Ehkäpä pian uskallan kävelylenkkeihin lisätä juoksua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiva kuulla, että tykkäsit! :) Se aika menee tosiaan niin nopeasti! Mullakin oli kyyneleitä silmissä useampaan kertaan, kun kirjoittelin tätä postausta. Taidan olla nykyään ihan itkupilli. Pirun imetyshormonit! ;) Mutta onhan se liikuttavaa, kun on pienelle ihmiselle niin tärkeä! <3 <3 Tsemppiä sinne juoksun pariin palaamiseen! :)

      Poista
  9. Moi! Mukava kirjoitus. Isla on niin suloinen. <3 Itsekin pienen tytön (= kohta 8 kk) äitinä jaan samanlaisia tuntemuksia kanssasi. Äitiys on kyllä mielettömän tunteikasta seikkailua. <3 Tuo aikataulujen merkitys on niiiin totta, nyt täytyy suunnitella paljon enemmän kuin vaikkapa parin ensimmäisen vauvakuukauden aikana, esim. ruokailut ym., pitää varata sosepurkki tai jotain mahdollisimman vähän sotkevaa sormiruokaa mukaan jos ollaan jossain liikenteessä! Mukavaa päivää teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiitos! Kiva kun kommentoit! :) Ja mukava kuulla, että muilla samassa tilanteessa olevilla mammoilla on samankaltaisia ajatuksia! Mukavaa loppuviikkoa sinne! :)

      Poista