perjantai 16. joulukuuta 2016

Vatsalihasten erkauma-asiaa + viikon parhaita

Heippa, mukavaa perjantaita! Täällä alkaa viikonloppu fiilis nousta ja tekisi mieli taputtaa itseäni olkapäälle, koska käytiin äsken Islan kanssa tehokkaasti hoitamassa viimeisetkin joululahjat Ompussa, eikä kumpikaan saanut hermoromahdusta! ;) Wohoo! Nyt pikku neiti taapero on päiväunilla ja mulla hetki aikaa istahtaa blogin pariin. Hyvää viikonloppua mulle ja sulle! Tässä tulee tämän viikon parhaita juttuja! :) 

Ja selfie, koska perjantai! ;)




Äitien hyvinvointi-ilta & vatsalihasten erkauma-asiaa

Tiistaina mulla oli ilo päästä mukaan Hyvinvointi Studio Lupauksen ja Endorfiinikoukussa-blogia kirjoittavan Elinan yhteistyössä järjestämään äitien hyvinvointi-iltaan, jossa pääasiallisena aiheena oli vatsalihasten erkauma. Erittäin mielenkiintoinen aihe, josta itse luin paljon oman raskauden aikana ja totesin, ettei aiheesta valitettavasti Suomessa saa kovin paljon tietoa neuvoloissa ja lääkäreiltä. Itsestäni tuntui, että tiesin aiheesta enemmän kuin lääkäri, joka teki jälkitarkastukseni ja olen kuullut monelta samanlaisia kokemuksia..Välttämättä vatsalihaksien kuntoa ei katsota jälkitarkastuksessa ollenkaan (itse pyysin sitä erikseen ja lääkäri hieman paineli vatsan päältä ja totesi, että hyvältä näyttää) ja usein myös ohjeistus on, että "voit jatkaa liikuntaa kuten tähänkin asti/miten hyvältä tuntuu", vaikka tämä ei välttämättä ole paras ohje, sillä tietämättään voi tehdä paljon hallaa, jos liian pian raskauden jälkeen aloittaa suorien vatsalihaksien harjoittamisen (tai treenit, jotka aiheuttavat niihin painetta). 

Ilmeisesti lääkärien ja terveydenhoitajien tietämättömyys vatsalihasten erkaumasta johtuu siitä, ettei aihe vielä ole niin tutkittu, jotta tutkimustietoa olisi riittävästi terveydenhuollon tarpeisiin. Riippuu siis pitkälti heidän omista kiinnostuksen kohteista, ottavatko he asiasta selvää. Haaste on myös se, ettei asia ole niin yksinkertainen, sillä jokainen nainen on yksilö tässäkin asiassa. Tutkimustiedon vähäisyydestä huolimatta aihe on erittäin tärkeä ja ajankohtainen kaikille raskaana oleville naisille, ja tietoa siitä on levitettävä. 

Mikä siis on vatsalihasten erkauma? Erkauma syntyy raskauden aikana, kun naisen suorat vatsalihakset lähtevät erkautumaan sivuille antaen tilaa kasvavalle vatsalle. Suorien vatsalihasten välissä oleva jännesauma eli linea alba levenee. Suurimmalla osalla tämä erkauma palautuu takaisin kiinni jonkun ajan kuluttua synnytyksestä, mutta osalle erkauma jää sen verran leveäksi, että se vaatii kuntoutusta. Tällöin puhutaan, että henkilöllä on suorien vatsalihasten erkauma. Oli erkaumaa tai ei, raskauden jälkeen on hyvä joka tapauksessa kuntouttaa keskivartaloa sopivilla liikkeillä ja harjoituksilla. 

Se, mitä jokainen raskaana oleva voi tehdä, on olla tekemättä raskauden aikana ja heti sen jälkeen sellaisia liikkeitä, joissa paine kohdistuu nimenomaan suoriin vatsalihaksiin. Nämä liikkeet saattavat pahentaa erkaumaa entisestään ja/tai estää sitä umpeutumusta, joten niiden kanssa on maltettava. Vältettäviä liikkeitä ovat muun muassa vatsarutistukset, istumaannousut ja isoja kiertoja sisältävät liikkeet. Myös kaikki liikkeet, joissa ollaan selinmakuulla ja nostetaan molemmat jalat irti maasta  samaan aikaan aiheuttavat painetta suoraan vatsalihakseen. Parasta ja turvallisinta on aloittaa synnytyksen jälkeen lantionpohjaa ja syviä vatsalihaksia aktivoivilla liikkeillä. Asiantuntijanamme hyvinvointi-illassa toimi Sara Nevalainen, joka myös kuntouttaa Hyvinvointi Studio Lupauksessa asiakkaita, joilla on vatsalihasten erkauma. Jos aihe on siis itsellesi ajankohtainen niin ota ihmeessä yhteyttä Hyvinvointi Studio Lupaukseen, heillä on myös verkossa olevia äitikursseja aiheen tiimoilta, josset asu pk-seudulla! Itselläni onneksi erkauma parani itsestään ja keskityin synnytyksen jälkeen juurikin lantionpohjan aktivointiin sekä syvien vatsalihasten herättelyyn kaikissa päivän toimissa (kävellessä, istuessa, ruokaa laittaessa jne.) Tämä asia ei missään nimessä ole nolo tai sellainen, että siitä kannattaa kärsiä yksin! 

Ja sitten täysin olematon aasinsilta suoraan viikon muihin parhaisiin... 


Nämä nastakengät ovat vain niin hyvät, että ne kuuluvat ehdottomasti viikon parhaisiin! En tiedä, mitä tekisin ilman näitä tällä hetkellä, sillä täällä vaunulenkkeillään päivittäin (usein kahteen kertaan) kelissä kuin kelissä. Olen tällä viikolla käyttänyt näitä oikeastaan kaikilla lenkeillä, niin kävellessä kuin juostessakin. Ne ovat älyttömän mukavat jalassa ja pito nastoissa on todella hyvä. Juokseminenkin rattaiden kanssa onnistuu lipsumatta, mikä tekee siitä huomattavasti helpompaa! ;) Voin lämpimästi suositella, jos nastakengät ovat etsinnässä. Ainoa miinuspuoli on, että nämä eivät ole mitkään lämpimät kengät, joten paukkupakkasilla ei ehkä ne parhaimmat, mutta toivotaan, ettei paukkupakkasia tule..




LIDL:n jouluvillapaidat
Haha, nämä ovat ehdottomasti yksi viikon parhaista jutuista! Koko perheelle matchy-matchy jouluvillapaidat LIDL:stä. Henrin mielestä näillä olisi voinut mennä johonkin ugly christmas sweater-partyihin, mutta mulla taitaa vain olla niin huono maku, että mun mielestä nämä ei edes ole niin uglyt vaan just hauskat! :D Nyt voidaan olla kaikki matchy-matchy näissä jouluna ja joulun jälkeenkin! <3 


Isla-pieni oli tässä kohtaa vähän väsynyt kauppareissun jälkeen :) <3



Islan ensimmäinen vuosi-kirja

Muistatteko kun kerroin, että aiotaan laittaa Islalle kansiin kaikki vauvavuoden aikana kirjoittamani blogitekstit ja kuukausipäivitykset? Nyt se on tehty, kiitos Henrin ja meillä on käsissämme Islan ensimmäinen vuosi-kirja. Siitä tuli tosi ihana! <3 Kirja on tilattu Ifolorilta! :) Tässä vähän maistiaisia. 














Uskon, että tätä on ihana lukea vuosienkin päästä! <3 
Siinäpä niitä viikon parhaita ja tärkeimpiä juttuja! Mitä sun viikkoon on kuulunut? Onko joululahjat jo ostettu? Onko vatsalihasten erkauma tuttu asia?

Kivaa viikonloppua! 

-Karoliina


Seuraa Instagramissa/Facebookissa/Bloglovinissa

10 kommenttia:

  1. Sä sait tuon kirjan tehtyä!! Vau, hyvä suoritus. 👍😊 varmasti iloa myöhemmin. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, nyt pitää kyllä olla rehellinen ja sanoa, että Henri sai sen tehtyä! :D <3

      Poista
  2. Ihana tuo kirja! Multa puuttuu kaikki järjestelmällisyys, että saisin mitään tuon kaltaista tehtyä :D Sentään valokuvia sain kehitettyä mutta nekin odottavat tuolla pinossa, että joku joskus järjestäisi ne... Että olen melko kateellinen tuollaisesta viitseliäisyydestä :D Varmasti ihana muisto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, I feel you!! Onneksi mulla on tuo ihana mies, jolla on huomattavasti enemmän järjestelmällisyyttä ja kärsivällisyyttä tehdä kaikkea tällaista! :D Henrille siis kaikki kunnia tästä kirjasta!

      Poista
  3. Mahtavaa kun tieto alkaa erkaumasta ja treenistä raskaana olessa pikkuhiljaa lisääntyä! Me tilattiin myös Fefun 1v synttäreille kuvakirja vuodesta, jota vieraatkin tykkäsi selailla. 😊💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, no niinpä! :) Noi kirjat on jo nyt aivan ihania ja varmasti vuosien päästä vielä mahtavampi selailla ja muistella! <3

      Poista
  4. Hei, kerroit tuossa että harjoitit arjessa lantiopohjan lihasten aktivointia ja harjoituksia. Olisiko sinulla hyviä vinkkejä antaa millaisia harjoituksia voisi tehdä. Mukavaa joulunodotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Aluksi tein tosiaan eniten ihan lantionpohjalihasten jännitys-rentoutus-harjoitusta eli jännitin lihaksia ja sitten rentoutin eri tilanteissa. Kun lantionpohjalihakset vahvistui aloin tekemään myös kyykkyjä ja muita liikkeitä, joissa lantionpohjalihakset aktivoituvat. Tässä muutamia linkkejä, joista löydät lisää informaatiota :) http://aitiysliikuttaa.blogspot.fi/2013/01/vinkkeja-lantionpohjan-lihasten-treeniin.html?m=1 http://www.babycentre.co.uk/a1014312/your-pelvic-floor-after-birth Mukavaa joulunodotusta sinnekin!! :)

      Poista
  5. Tosi tärkeästä aiheesta puhut! Ja ihania viikon parhaita hetkiä. <3

    VastaaPoista