lauantai 12. tammikuuta 2019

Perille päästiin!

Heippa! Ja terkut täältä Lantanasta, Floridasta! Perille päästiin vihdoin eilen perjantaina päivällä ja tänään ollaan vietetty ensimmäistä kunnon lomapäivää! :) Kirjoittelen tätä postausta kännykällä, joten katsotaan millainen tästä tulee!

Lentomatka Helsingistä Miamiin kesti 10,5 tuntia ja sujui varsin hyvin ilman suurempia kommelluksia. Toki lentäminen kahden pienen kanssa on aika ”hands on” eli melkein koko ajan oli jotain puuhaa! Ei ainakaan käynyt aika pitkäksi ja ehdin jopa pätkissä katsoa Crazy Rich Asians leffan ja syödä ruuatkin kuumana, joten kai sitä voisi taputtaa itseään olalle! ;) Selvittiin! Lennon jälkeen maahantulomuodollisuudet ovat usein aika pain in da butt ja niin tälläkin kertaa. Onneksi meidät päästettiin yhdestä jonosta etuilemaan, niin vajaa tunti riitti niihin touhuihin! Jäätiin tosiaan Miamiin lentokenttähotelliin yöksi torstai-iltana, mikä oli tosi hyvä ratkaisu, koska oltiin kaikki aivan poikki lentomatkan ja oheistoimintojen jälkeen!

Ensimmäinen yö oli aika kehno kaikilla muilla paitsi Aadalla, joka porskutteli yöunia melkein normaalisti! Isla nukahti klo 22 ja heräsi 1.30 ja sanoi, ettei enää väsyttänyt.. puuh! Hän nukkui vielä jonkun lyhyen pätkän, mutta oli sitten aamuun asti hereillä ja minä ja Henri nukuttiin loppuyö vuorotellen. Aamulla oli vähän väsynyttä porukkaa, mutta suihku ja runsas aamiainen auttoivat saamaan olon ihmismäiseksi! :D

Täällä Lantanassa asutaan kivassa asunnossa, joka ollaan vuokrattu kahdeksi viikoksi. Alue ympärillä on ennestään tuttu, joten liikkuminen on helppoa. Tänään jo käytiin aamukävelyllä ja lähileikkipuistossa. Minä tein treenin samalla, löytyy Instagramista @candyntreenit :)

Aada on oppinut ryömimään ja viilettää täällä pitkin kämppää :D

Palataan taas!

<3: Karoliina












4 kommenttia:

  1. Hei mä yllätyin aivan tuosta että asutte jossain asunnossa siellä. Ajattelin että teillä on Floridassa joku tuttu jonka luona aina asustelette :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tällä kertaa meillä on oma vuokra-asunto, itseasiassa ihan ekaa kertaa! Ajateltiin, että se on kahden lapsen kanssa paras ratkaisu ☺️

      Poista