*Tekstin lopussa tarjous twogethertraining -treenipalveluun!
Päikkäriajoista on muodostunut suosikki treeniaikani kotona vietettyjen vuosien aikana. Energia ei riitä siihen, että nousisin aamulla aikaisemmin treenaamaan tai tekisin treenin illalla, sillä olen siinä kohtaa niin väsynyt, että sohva ja iltapala kutsuu. Jos siis haluan saada kotitreenin tehtyä (rauhassa) paras hetki siihen on nyt päikkäriaika.
Kuva kesältä 2017 |
Usein minulta kysytään, että miten jaksan treenata tai ihmetellään, että "oletpa reipas, kun treenailet kotona". No, en kyllä tiedä olenko, mutta olen vain pyrkinyt tekemään siitä itselleni prioriteetin, sillä oloni on niin paljon parempi kun liikun. Sillä on älyttömän iso vaikutus myös henkiseen puoleen ja jaksamiseen. Treenin tehtyäni koen, että olen tehnyt päivän aikana edes jotain oman hyvinvointini eteen ja kärsivällisyyteni etenkin rakkaan esikoisen kanssa on treenin myötä kasvanut parempiin mittasuhteisiin. Myös olo omassa kropassa tuntuu paremmalta ja teen myös terveellisempiä valintoja ruuan suhteen. Positiivinen kierre on valmis!
Treenaaminen ja liikunta ei tietysti ole kaikilla äideillä prioriteetti eikä tarvitse ollakaan. Jos sinä kuitenkin haluaisit sen säännölliseksi osaksi omaa elämää, niin tässä tulee muutamia vinkkejä, joilla itse motivoidun tekemään treenin päikkäriaikana ja pysymään treenirutiineissa kiinni, vaikkei se aina ole niin helppoa. Koska, kyllä..välillä väsyttää, ei huvita, kiinnosta jne. Näitä tulee! Nämä vinkit toki soveltuvat kaikkeen treenaamiseen kotona, ei ainoastaan niihin päikkäriaikoihin! :)
Suunnittele etukäteen tekeväsi treenin ja pidä siitä kiinni
Usein teen viikon alussa jonkinlaisen treenisuunnitelman; mitä aion tehdä milloinkin ja minä päivinä teen kotitreenin ja milloin ehkä jotain muuta. Tarvittaessa suunnitelmaa voi muuttaa, mutta pyrin pitämään siitä kiinni. Tiedän siis jo aamulla herätessä, että tänään on kotitreenipäivä ja se auttaa motivoitumiseen, kun asennoidun siihen heti aamusta. Tällä hetkellä teen 3-4 kotitreeniä viikossa.
Treenivaatteet päälle, vaikka heti aamusta
Pyrin pukemaan treenivaatteet päälle jo hyvissä ajoin ennen päikkäriaikaa ja toisinaan jo heti aamusta, jossei ole muita menoja. Treenivaatteiden päälle pukemisesta tulee mukavan sporttinen olo ja niiden jo ollessa päällä on vähemmän tekosyitä olla tekemättä treeniä, kun lapsen vihdoin saa päiväunille. Olen myös huomannut, että kannattaa katsoa treenivälineet valmiiksi ja suunnitella päivän treeni ennen kuin treeniaika on käsillä, jotta aikaa ei mene hukkaan. Viime aikoina olen pyrkinyt aloittamaan treenin heti, kun olen saanut lapsen nukkumaan ja oma aikani alkaa. Jos vitkuttelen ja teen kaikkea muuta ensin, huomaan pian lapsen jo heräävän, ja treeni jää tekemättä tai kesken.
Suunnittele etukäteen mitä aiot treenin aikana tehdä
Etukäteissuunnittelu on tosi tärkeätä. Jos suunnitelmaa ei ole, huomaan, että treeni menee helposti ihan haahuiluksi, mikä ei lyhyissä kotitreeneissä ole se paras vaihtoehto. Kun aikaa on vähän, se kannattaa todella käyttää hyödyksi.
Nykyään pyrin aina suunnittelemaan treenin valmiiksi etukäteen tai vaihtoehtoisesti katson sopivan treenivideon, jonka haluan tehdä tai etsin netin syövereistä valmiin kotitreenin, jota noudatan. Usein myös ajatus siitä, että tiedän jo etukäteen minkä treenin aion tehdä, saa minut motivoitumaan sen tekoon!
Nykyään pyrin aina suunnittelemaan treenin valmiiksi etukäteen tai vaihtoehtoisesti katson sopivan treenivideon, jonka haluan tehdä tai etsin netin syövereistä valmiin kotitreenin, jota noudatan. Usein myös ajatus siitä, että tiedän jo etukäteen minkä treenin aion tehdä, saa minut motivoitumaan sen tekoon!
Ota kellosta aikaa
Kun aloitan treenin laitan kännykästä ajanoton päälle raksuttamaan kohti 30 minuutin aikarajaa. Tarvittaessa pysäytän kellon välillä, jotta todella työskentelen puolen tunnin ajan. Jos puoli tuntia on itsellesi liikaa, päätä, että treenaat 15 tai 20 minuuttia ja katso aika kellosta.
Lyhytkin treeni on parempi kuin ei mitään ja voi olla todella tehokas
Kuten olen kertonut, minulla oli aikoinaan fiksaatio siitä, ettei treeni ollut tehokas ja hyödyllinen, jossei se kestänyt vähintään tuntia! Mutta kuka jaksaa tai ehtii treenata tunnin kotona? :D No, en minä ainakaan enää kovin usein (en edes muista milloin viimeksi), vaan kotitreenit ovat usein kestoltaan aika lyhyitä myös sen takia, että haluan päikkäriaikana ehtiä tekemään muutakin, jos mahdollista. Tällä hetkellä noin puoli tuntia on hyvä treeniaika ja raskauden edetessä varmasti lyhennän treenejä entisestään. Pääasia on tehdä edes jotain ja lyhyt treenikin voi olla tosi tehokas, kun ajan käyttää hyvin! Usein motivoitumiseen auttaakin itselläni se, ettei edessä ole mitään tunnin treenisuoritusta vaan huomattavasti lyhyempi treeniaika.
Hyödynnä lyhyitä HIIT-treenejä
Joskus, kun vauvan/taaperon unirytmi on vaihteleva, ei koskaan tiedä kuinka kauan päikkäriaika tulee kestämään. Silloin olen huomannut, että kannattaa hyödyntää nopeita ja tehokkaita HIIT-treenejä, jotka voivat kestää vain 10-15 minuuttia. Lyhyellä treenilläkin saa hyvän olon ja säännöllisesti tehtynä myös tuloksia!
Pidä jonkinlaista treenipäiväkirjaa tai kirjaa myös tehdyt treenit kalenteriin
Itseäni motivoi kun saan ruksattua kalenteriin jonkun suunnitellun treenin tehdyksi ja nään, että pikku hiljaa viikolle suunnitellut treenit tulevat tehtyä.
Pidä treenit vaihtelevina, saman tekeminen alkaa kyllästyttää
Pyri tekemään vaihtelevia treenejä. Itse huomaan motivaationi laskevan, jos teen liian pitkään samantyyppisiä treenejä ja liikkeitä. Viime aikoina olen pyrkinyt jakamaan treenit selkeämmin esimerkiksi yläkroppatreeniin, jalkatreeniin, koko kropan treeniin ja core/lantionpohjatreeniin, mikä on heti monipuolistanut treenejä ja helpottanut myös niiden jaksottamista.
Jos päikkäriaikatreeni ei jostain syystä jonain päivänä onnistu, tee minitreenejä pitkin päivää! :) Ne voivat olla hyvä ratkaisu myös siinä tilanteessa, jos itseä väsyttää kovasti ja varsinaisen treenin tekeminen tuntuu liian rankalta. Voisin kuvitella, että minitreenit tulevat vahvasti omaan ohjelmaan taas tulevan vauvavuoden aikana.
Jos päikkäriaikatreeni ei jostain syystä jonain päivänä onnistu, tee minitreenejä pitkin päivää! :) Ne voivat olla hyvä ratkaisu myös siinä tilanteessa, jos itseä väsyttää kovasti ja varsinaisen treenin tekeminen tuntuu liian rankalta. Voisin kuvitella, että minitreenit tulevat vahvasti omaan ohjelmaan taas tulevan vauvavuoden aikana.
Mainos: Jos kaipaat kotitreeneihin ohjausta, uutta motivaatiota ja kotitreeniohjelmaa, jota noudattaa, suosittelen monipuolista suomalaista Twogethertraining -treenipalvelua! Koodilla candy saat 6kk treenit hintaan 99€ ja 3kk treenit hintaan 59€. Lue lisää ja osta jäsenyys www.twogethertraining.fi (Voimassa myös vuonna 2021)
Mikä on sinun suosikkitreeniaika? Muita vinkkejä motivoitua aloittamaan treeni? :)
Kivaa viikkoa!
-Karoliina
Seuraa Instagramissa/Facebookissa/Bloglovinissa
Vitsit että tuli kuin tilauksesta tämä postaus! Meillä mennään nyt sellaista vaihetta, etten pysty juoksemaan rattaiden kanssa koska neiti herää välittömästi rattaiden pysähdyttyä enkä mitenkään saa häntä enää uudelleen uneen. Lopputuloksena olisi kiukkupäivä - ei kiitos!
VastaaPoistaOon joutunut todella miettimään miten saisin treenejä mahdutettumaan riittävästi viikkoon ja taistelen kotijumpan kanssa harva se päivä, kun ei yhtään huvittais sisällä yksin alkaa tekee yhtään mitään. Ja itse en ole vielä päässyt siitä vaiheesta yli, että osaisin arvostaa riittävästi lyhyitä treenejä. Vaikka tiedän niin hyvin, että lyhytkin treeni voi olla tehokas treeni!
Kiitos tosi paljon vinkeistä ja innolla odotan, josko kommentteihin tulisi muidenkin kokemuksia!
Iloa viikkonne :)
Tarja
Moi Tarja!:) Kiva kun kommentoit! Ootko kokeillut juosta rattaiden kanssa sellaisina aikoina, kun neiti olisikin hereillä koko ajan? :) Treenien sovittaminen viikkoon on kyllä välillä yhtä palapeliä. Olen todennut, että jos niitä useamman haluan sinne saada mahtumaan säännöllisesti, niin sitten pitää mun ainakin tehdä niitä about puolen tunnin treenejä tai välillä lyhyempiäkin. Oletko muuten Instagramissa? Siinä olisi yksi motivaatiovinkki lisää, kun alat seuraamaan sellaisia fitmamoja, jotka treenaa pelkästään kotona lasten kanssa tosi lyhyitä treenejä ja on ihan super hyvässä kunnossa! ;) Tosi monet sellaiset aina inspiroi mua kovasti siihen ajattelutapaan, että lyhytkin treeni kannattaa aina! <3 Kivaa viikonloppua sinne! :)
PoistaKommentoin jo instaan mutta nyt tännekin🙄hyvä kirjoitus.
VastaaPoistaMulla auttaa myös tuo että treenivaatteet päälle vaikka jo heti aamusta. Se on myös tärkeää että itse antaa arvoa näille treenihetkille,ne on oikeasti tehokkaita kun päättää niin. Jos itse vähättelee että en mä mitään tee kun vähän vaan jumppailen enkä edes salilla käy,niin varmasti tulee olo ettei niillä ole merkitystä.
Mä arvostan niin paljon nykyään sitä että aikaa ja rahaa säästyy kun ei tartte lähteä erikseen kotoa mihinkään.
Moikka Anni! Kiitos kommentista! :) Jep, toi on tosi hyvä pointti, että mitä enemmän itse niitä omia kotitreenihetkiä arvostaa, niin se auttaa myös motivoitumiseen ja siihen, että pitää niitä tehokkaina. Sama täällä, kotona treenaaminen on helppoa ja edullista (jopa ilmaista) ja sopii ihan loistavasti tähän elämäntilanteeseen! <3 Ihanaa viikonloppua sinne!
Poista