Heippa & mukavaa sunnuntaita! Toivottavasti teillä oli mukava itsenäisyyspäivä! Täällä oli ainakin, harmaudesta ja sateesta huolimatta. Sunnuntain ratoksi olisi taas aika vetää treeniviikkoa yhteen, ja kerrata mitä sitä on tällä viikolla liikunnan suhteen tullutkaan tehtyä. Kaiken kaikkiaan takana on tosi mukava ja hyvä treeniviikko. Alkuviikon (ma-ke) treeneistä kirjoittelinkin jo aikaisemmin tässä postauksessa, joten kurkkaa se ihmeessä ensin!
Tältä viikolta päällimmäisinä on jäänyt mieleen jopa kolmet juoksutreffit, LBD-haasteen aloitus sekä juoksumäärä (50km), joka on mulle varsin paljon. Juoksun suhteen on kuitenkin ollut aivan ihanaa mennä fiiliksen mukaan, sen tarkemmin treeniohjelmaa miettimättä. Fiilistely on mielestäni juuri tämän välikauden parhaita puolia!
Kuva: lauantain yhteislenkiltä Street teamin tyttöjen kanssa! |
Palataan hetkeksi torstaihin, jolloin kirjaimellisesti juoksin auringonlaskuun! Olin kotona tekemässä päivän kouluhommia, ja tuli pakottava tarve päästä hetkeksi haukkaamaan happea, ja näkemään auringonlasku ihanan aurinkoisen päivän jälkeen. Lenkkarit jalkaan, juoksuvaatteet päälle, ja nokka kohti länttä! Ja aikas komia auringonlasku sieltä tulikin, kannatti lähteä juoksemaan sitä kohti! :)
Juostua tuli torstaina yhteensä 8km. Perjantai-aamulle olin sopinut juoksutreffit ystäväni Joonaksen kanssa. Juostiin Esport Arenan sisäradalla tunnin verran, n. 9,5km ja vaihdettiin samalla kuulumisia pitkästä aikaa! Juoksun ja pikaisten suihkujen jälkeen suunnattiin vielä lounaalle Picnicciin! Ihan huippu perjantaipäivän aloitus, kiitos vielä Joonas seurasta!! :)
Lauantaina oli sitten luvassa viikon treenikohokohta, nimittäin itsenäisyyspäivän pitkis HCR Street teamin tyttöjen Laura P:n, Laura H:n ja Annan kanssa! Keli oli tuulinen ja sateinen, muttei se meitä estänyt, vaikka muutaman kerran tulikin manattua vastatuuleen puskiessa. Oltiin pukeuduttu meidän (melkein voisi sanoa virallisiin) tiimitrikoisiin, joita kutsutaan leikkisästi "puumatrikoiksi". Pirtsakat värit olivat paikallaan eilisessä harmaudessa! :)
Ennen lähtöä poseerattiin vähän Paavon kanssa! ;) |
Ja hypittiin myös lämpimiksemme… ;) |
Munkkiniemestä matka jatkui Kuusisaaren läpi, ja sieltä Kaskisaareen.
Kaskisaaressa piti ottaa kuvaustauko, kuten monta kertaa matkan aikana! :) Edettiin tosi rauhallista vauhtia, mutta silti mulla ei ollut mitään viheltelyä se meno. Jalat tuntuivat väsyneiltä ja painavilta, ja huomasi todella, ettei pitkiksiä ole tullut juostua viime aikoina. Viimeksi olen juossut pitkän lenkin Kaarinan syysmaratonilla lokakuussa, joten sinänsä ei ole ihme, että jaloissa tuntui.
Kaskisaaresta matka jatkui Lauttasaareen, ja sieltä Ruoholahden läpi kohti Kaivopuistoa ja Havis Amandaa. Uudella HCM-reitillä ei kierrätä koko Espaa, mutta itseäni se ei juurikaan harmita, sillä en kovasti fanittanut mukulakivillä juoksemista! Yleisö, joka oli Espalla aikaisemmin, siirtyy toivottavasti muualle reitin varteen. Hyviä kannustuspaikkoja tulee olemaan paljon lähellä keskustaa (esimerkiksi Baanan varrella).
16km kohdalla Kaivarissa mulla alkoi jo tosiaan tuntua jaloissa, ja oli pakko hakea tsemppiä sosiaalisesta mediasta, haha! #mylegsaredone #taxiplease oli mielessä päällimmäisenä! ;)
Matka kuitenkin jatkui, takaisin Kaivarin läpi, Ruoholahden ja ohi ja Baanalle!
Baanaa pitkin juoksemisesta tykkäsin! Se on alkuun hieman ylämäkeä, mutta loivenee sitten mukavaksi alamäeksi, jota on varmasti maralla kiva lasketellla kohti Töölönlahtea! Töölönlahtea pitkin menevä pätkä on myös maisemallisesti todella kiva. Kaiken kaikkiaan tykättiin reitistä tosi paljon lyhyen ensivaikutelman perusteella. Reitti tuntui tasaisemmalta kuin aikaisempi HCM-reitti, ja Baanaa pitkin meneminen, sekä enemmän keskustassa pysyminen oli ehdottomasti positiivisia juttuja! Peukku siis ylös tästä uudistuksesta! :)
Meille tuli juoksumatkaa yhteensä 24,5km (jossain kohtaa pientä oikaisua ja arpomista siitä, mistä reitti menee) ja aikaa meni kuvaustaukoineen jne. hieman alle 3h! :) Kiitokset vielä mahtaville juoksukavereille ja erityiskiitos Laura P:lle melkein kaikista kuvista!
Tänään sunnuntaina teen vielä LBD-haasteen treenit eiliseltä ja tältä päivältä, ja sitten onkin treeniviikko paketissa! Ensi viikolla uudet kujeet! ;) Nyt pitää antaa jaloille juoksusta muutama lepopäivä, sen verran ne tykkäsivät eilisestä 24,5km:sta (lähes kokonaan) asfaltilla…
Kivaa sunnuntaita! <3 Miten sun treeniviikko meni?? :)
-Karoliina
This saturday I ran my longest run since my marathon in October! We had decided to do the long run together with my friends and wanted to check the new route of the Helsinki City Marathon 2015! We did the entire first loop of the marathon route (about 25 kilometers) and liked it a lot!! It will make a great marathon route for sure because it´s going to be faster than the previous one and it goes more in the center of Helsinki!
Follow on Facebook & Instagram
Follow on Facebook & Instagram
Huikea viikko sulla! Varmasti oli jalat ihmeissään kun pääsivät taas pitkästä aikaa pitkikselle. En ole mäkään maran jälkeen juossut yli 15 km...mun treeniviikko olis voinut olla parempikin, mutta toisaalta aikaa ei ole ollut kovin pitkille treeneille, koska ma ja ke illat oli mies poissa ja to illan pyhitin perheelle. Tiistaina taas olin illankin duunissa, joten viikon saldo 2 lyhyttä lenkkiä ja yks lyhyt lihasskunto (ja kävelyä lähes joka pv). Perjantaina päätin ottaa kuitenkin lepoa, koska tuntui että sitä kaipasin, vaikka tiesinkin että vkl ei ole treenille mahdollisuutta. Toisaalta ehkä hyväkin ottaa iisimmin kun oli eka terve viikko sen flunssan jälkeen? Nyt viikonloppuna on ollut vähän sellanen olo että pyrkiikö se lenssu takasin... Kohta kävellään sisko pojan kanssa siskon luo (n5km),niin tulee tällekin päivälle jotain. Kivaa sunnuntaita! Pian nähdään :)
VastaaPoistaHeippa Tanja! :) Nojuu, mun jalat oli vähän ihmeissään pitkiksestä pitkästä aikaa, ja vielä kun alustana oli lähes koko ajan asfalttia + viikolla olin jo juossut 3 lenkkiä, niin ihmekös tuo, mutta yllättävän hyvältä ne jo tuntuu tänään! Hyvin oot tsemppaillut kuitenkin lyhyempiä treenejä! Välillä se on tollaista, että on kiirettä, mutta sitten tekee sen minkä pystyy ja jaksaa! :) Nähdään pian! :)
PoistaHehe, tuolla on näköjään yks ylimääränen sisko välissä eli siis pojan kanssa ei "sisko pojan kanssa". Joo, parempi lyhyt treeni ku ei ollenkaan :)
PoistaHyvä treeniviikko :)! Ehkä ne jalat väsyivät myös siksi, että sulla oli (omien sanojesi mukaan) muutenkin paljon juoksua alla jo ennen pitkistä?! Tuli vain mieleen... Mitäköhän mun jalat sanoisivat pitkästä asfalttilenkistä... heh. Viimeksi oon varmaan juossut pitkiksen kadulla kesälomalla :D
VastaaPoistaMulla on ollut ihan kiva treeniviikko kans! Juoksua pääosin, mutta sitäkin vaihtelevasti kadulla, metsässä ja radalla. Tänään olin tekemässä viikon toista kovasykkeistä treeniä korttelirasteilla suunnistaen ja lisäksi uintia ja kuntosalia ja vähän kehonhuoltoa. :)
Heippa! Kiitos! :) Juu, varmasti vaikutti se, että olin jo juossut "peruskiintiön" täyteen jo viikolta, mutta eniten ehkä kuitenkin vaikutti se, että pitkiksiä ei ole ollut ohjelmassa, ja vielä enemmän alusta, joka oli pääasiassa asfalttia! Mä luulen, että jos haluaisin oikeasti lisätä juoksumääriä niin se viikon 4 lenkki pitäis olla poluilla! Mikä ei olisi ollenkaan huono ajatus! ;) Ne on niin paljon kivempiä jaloille! Hyvältä, ja ihanan monipuoliselta kuulostaa sunkin viikko! <3 Nähdään ti!! Jee!
PoistaHuikea Treeniviikko :)
VastaaPoistaKiitos! :) Oli kyllä kiva!
PoistaIhanan pirtsakkaa menoa ❤
VastaaPoistaKiittää <3
PoistaIhanasti tosiaan noita juoksutreffejä! Mulla on vähän ikävä rauhallisia pitkiksiä. Pitääkin houkutella vaikka Piia joku päivä kaveriksi "kunnon pitkikselle". Lokakuussa on viimesin pisin pitkis ja sekin "vain" 21km. Täällä ollut varsin monipuolinen ja tehokas treeniviikko. Salia, juoksua, uintia, spinningiä ja säbää.. :) Huhuh. Ens viikolla vähän kevennellään.
VastaaPoistaHihii, no tää oli kyllä oikee juoksutreffiviikko! <3 Ihan parasta! Haha, mulla ei ollut kyllä kauhea ikävä pitkiksiä, enkä olisi sellaista varmasti yksin tässä vaiheessa juossutkaan, mutta onneksi oli sovittuna treffit niin tuli juostua! Waude, sun viikko kuulostaa vauhdikkaalta ja monipuoliselta! :) Mun tekis mieli kauheesti uimaan, pitää toteuttaa se pian!
PoistaKiva kiva kuulla positiivista uudesta HCM-reitistä. Olen ajatellut sitä jälleen ensi vuoden maratoniksi. Oletko itse tulossa ko. Tapahtumaan?
VastaaPoistaHeippa Hanna! :) Aa, kiva kuulla, että oot ajatellut sitä! Oli tosiaan kivanoloinen se reitti! Itse en vielä ole päättänyt tarkemmin ensi vuoden kisoja! Vaihtoehtoja on niin paljon!! :D Katsotaan siis! HCM ois todella jees vaihtoehto, mutta suoraan sanottuna mun pitää miettiä jaksanko henk.koht treenata tavoitteellisesti kesän ajan pitkiksiä ym! En vielä siis ole päättänyt! :)
PoistaOnpa sulla ollut hyvä treeniviikko. Mulla tuli juoksua vaan 16km kun tuo pohje kipuili niin piti useampi lenkki jättää kesken. Perjantaina kävin hierojalla ja siitä tuntui olevan selkeästi apua. Sunnuntain lenkillä pohje tuntui jo tosi hyvältä. Viikkoon mahtui myös yks salikäynti, soutua ja lbd-haaste.
VastaaPoistaPitkät lenkit asfaltilla on kyllä tosi kovia jaloille. Mullakin nyt syksyllä pisimmät lenkit on ollut jotain 15-16km välillä.
Heippa! :) Vitsi se sun pohje!! :( Toivottavasti tulee kuntoon pian, ja löytyy syy, miksi se kipuilee! Nyt vaan iisisti sen kanssa ja tsemppiä! Pitkät lenkit asfaltilla on ihan hurjia, ainakin mun jaloille…pyrin kyllä yleensä juoksemaan ainakin osan lenkistä hiekalla, ettei jalat suutu liikaa! :)
PoistaHihih, katsoin jo intasta näitä piristäviä kuvia!!! Kauheen synkkä ilma, mutta team pumatrikoot kyllä onnistui pirteydellään herättämään kaikki väsyneet :D Ihania kuvia! :)
VastaaPoistaHihiii :D Team puumatrikoot oli kyllä niin sanotusti vauhdissa lauantaina, hahaha! Ja se keli oli kyllä karmea, mutta hyvä, että lähdettiin ulos, ja tosiaan herätettiin ehkä vähän huomiotakin, heh! :)
PoistaKiitokset kiitoksista, kommentoidaan nyt vielä tännekin, että oli huippua nähdä pitkästä aikaa ja juosta. Huomenna suunnitteilla eka ulkolenkki noin kuukauteen...
VastaaPoistaJonde
Jee! Kuulostaa hyvältä! :) Otetaan tammikuussa uusiksi juoksutärskyt!
Poista