torstai 18. joulukuuta 2014

Millaisia bloggaajat ovat "oikeassa elämässä" & blogien kommentointi!

Aloitin kirjoittamaan Candy on the Runia maaliskuussa 2013. Sitä ennen luin blogeja aktiivisesti noin vuoden verran, ja samaistuin moniin bloggaajiin. Suosikkibloggaajista tuli nopeasti kuin ystäviä, vaikka heitä en ollut koskaan tavannutkaan. Heidän kuulumisia oli luettava päivittäin, ja monissa suruissa ja iloissa tuli (ja tulee edelleen) elettyä mukana. Parhaat blogit ovat omasta mielestäni sellaisia, joihin voi samaistua hyvin. Niiden kohdalla tuntuu siltä, että blogin kirjoittaja voisi olla hyvä kaveri, tai jopa ystävä, ihan oikeassakin elämässä. 

Minä, Hanna, Tiina ja Satu <3

Tämän vuoden aikana itselläni on ollut ilo tutustua ihan oikeassa elämässä useaan lempparibloggaajaani! Kun blogia kirjoittaa omana itsenään harvemmin tulee yllätyksiä, kun tapaa oikeassa elämässä. Juttu alkaa luistaa samantien, ja olo on kuin olisi vanhan kaverin kanssa juttusilla! Kaikki ihanat tyypit, joihin olen saanut tutustua tämän vuoden aikana ovat olleet sellaisia, kuin heidän olen kuvitellutkin olevan blogiensa kautta. Näistä ihanista naisista on tullut enemmän kuin "lemppari bloggaajiani". He ovat nykyään hyviä kavereita myös oikeassa elämässä, joiden kanssa voi jakaa paljon asioita maan ja taivaan väliltä. 

Blogitapaaminen helmikuussa Sadun, Tiinan ja Hannan kanssa! :) Crossfittiä! 

Tänään pääsin lounastreffeille taas yhden ihanan ja  mahtavan positiivisen bloggaajan kanssa. Sairaan Kaunis Maailma-blogia kirjoittava Marissa oli, mitä parhainta lounasseuraa! :) Juttu luisti meillä, kuin vanhoilla kavereilla konsanaan. Aivan huipputyyppi on tämäkin tytsy! <3 Kiitos vielä seurasta Marissa! 

Mun lounas tänään: vuohenjuustosalaattia

Ihana, nauravainen Marissa! :)
Muita ihania bloggaajia, joihin olen tänä vuonna tutustunut paremmin on muun muassa: 


Huipputyyppejä kaikki! Olen tosi iloinen, että olen saanut heihin tutustua, ja toivon, että pääsen jatkossakin tutustumaan blogien takana oleviin tyyppeihin! Monta mahtavalta vaikuttavaa tyyppiä on vielä tapaamatta! :) 

Bloggaajista seuraavaksi lukijoihin ja blogien kommentointiin! :) Monna nosti eilen blogissaan esille tämän aiheen, ja minäkin halusin siitä täällä kirjoittaa muutaman sanan. Tässä linkki Monnan kirjoitukseen aiheesta: http://blogit.fit.fi/monnatreenaa/kommentointi-blogeissa/

Itselleni se, että saan kommentteja kirjoituksiini on koko tämän bloggaamisen suola. Rakastan aktiivista kommenttiboksia, ja siitä tulee fiilis, että "jee, joku lukeekin näitä juttuja". Motivaatio kirjoittamiseen kasvaa heti, kun vuorovaikutusta lukijoiden kanssa on ja kommentteja tulee. Jos kukaan teistä ei ikinä kommentoisi kirjoituksiani täällä, luulen, että bloggaaminen loppuisi siihen. Mielestäni parasta blogin kirjoittamisessa on  juuri kommentit ja keskustelu lukijoiden kanssa! :) Ja minä lupaan vastata jokaiseen kommenttiin. Ei siis tarvitse sitä täällä pelätä, sillä mielestäni se kuuluu bloggaajan tehtävään. Jos lukija vaivautuu kommentoimaan, on bloggaajan tehtävä vastata ja reagoida kommenttiin! :) Luonnollisesti arvonnat jne. erikseen. 

Moni lukija kommentoikin tuohon Monnan kirjoitukseen, että välillä tuntuu siltä, ettei oikein ole mitään sanottavaa, tai tuntuu hölmöltä kommentoida kun on vaan "rivilukija". Toivon, ettei kukaan ajattelisi noin! Itselleni on aina ilahduttavaa, kun tulee uusia kommentoijia kehiin ja saan hieman lisää kasvoja sinne ruudun toiselle puolelle. Kommentoikaa siis ihmeessä jatkossakin, ja aloittakaa kommentointi, jos ette sitä tähän mennessä ole tehneet! :) Ymmärrettävää on, että aina ei ehdi kommentoimaan, koska blogeja luetaan kännykällä bussissa tai kaupan kassajonossa…mutta edes välillä, ilahduta bloggaajia kommenteilla, koska he kirjoittavat blogiaan myös juuri sinulle! <3

Kommentoitko sinä lemppariblogeihisi? Miksi et (yleensä) kommentoi? Oletko tavannut bloggaajia "oikeassa elämässä"? Olivatko he sellaisia, kuin blogiensa kautta vaikuttavat olevan?

Mukavaa torstai-iltaa!

-Karoliina

Follow Instagram & Facebook

56 kommenttia:

  1. Täysin samaa mieltä kommenttien jättämisestä. Kyllä kuihtuisi omakin blogi jos ei yhtään saisi vuorovaikutusta lukijoiden kanssa koska sillä se motivaatio nousee itsellä ainakin kirjoittaa lisää kun saa "palautetta" :) itse pyrin kyllä kommentoimaan lemppariblogeihin aina, välillä vähän viiveellä mutta kaikki luen aina! :) Olen tavannut bloggaajia livenä, niin mamma-kuin juoksublogienkin ja sut olis kyllä kiva tavata livenä kun oon lukenut yli vuoden jo :) kivaa viikonjatkoa Karoliina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän meidän pidä järjestää joku tapaaminen ensi vuonna! :) Mulla on ihan sama juttu, että välillä kommentoin viiveellä, mutta ei sillä ole mielestäni väliä..ainakin itseäni ilahduttaa tuli kommentti sitten uuteen tai vanhaan tekstiin! Kivaa viikonloppua ja kiitos kun kommentoit! <3

      Poista
  2. Ite oon aika laiska kommentoija, mutta lempiblogeihin on kiva kommentoida varsinkin jos kirjoittaja on onnistunut kirjoittamaan hyvin ja mielenkiintoisesta aiheesta!
    Ite vielä pähkäilen (oon pähkäillyt jo monta kuukautta) josko alottaisin oman juoksublogin kirjoittamisen mutta saa nähdä tapahtuuko sitäkään koskaan ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Ellu! :) Jep, olen samaa mieltä, että silloin on mielekästä kommentoida, jos on jotain sanottavaa aiheesta! Ja lemppariblogeihin mäkin kommentoin, harvemmin sellaisiin, joita en lue niin tiiviisti, mutta välillä myös niihin, jos aihe on ollut kiinnostava! Jooooo, aloita ihmeessä bloggailemaan!! Se on hauska harrastus :) Tosin yllättävän aikaa vievä, joten kannattaa miettiä etukäteen kuinka paljon haluaa/ehtii kirjotella! Kivaa viikonloppua, ja ihanaa kun kommentoit tänne! <3

      Poista
  3. Aika harvoin tulee kommentoitua, pakko myöntää! Onko sulla muuten vinkkejä miten kannattaa aloittaa juokseminen jos ei oo juossut moneen kuukauteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Lena! :) Kiva, kun nyt kuitenkin kommentoit! Arvostan sitä tosi paljon! :) Juoksua aloitellessa kannattaa ottaa tosi rauhallisesti. Itse lähtisin varmaan vuorottelemaan kävelyä ja hölkkää lenkillä, ja vähitellen pidentäisin juostavaa matkaa. Sykkeiden pitäisi pysyä melko alhaisina, joten vauhti sitten sen mukaan! Vähitellen varmasti kunto nousee siitä, ja huomaat, että pystytkin juoksemaan jo pidemmän matkan joka kerta! :) Tietysti alkuun ei kannata myöskään juosta peräkkäisinä päivinä, jotta jalat ja kropa ehtii palautumaan! Tsemppiä juoksuharrastuksen uudelleen aloittamiseen!! <3

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta! Mulle tuli muuten mieleen aika hauska juttu! Olis tosi kiva jos pystyis järjestää "lukijatapaaminen" mut lenkin muodossa? Eihän sen ehkä tarvis olla niin pitkä tai kova mut mun mielestä olis ainaki kiva idea! Haha mut en sit tiedä miten se käytännössä onnistuisi... :)

      Poista
    3. Heippa! :) Juu, ehdottomasti! Laitetaan tuo idea hautumaan! Varmasti sellaisen voisi järjestää, mutta olisi tietysti Helsinki-Espoo akselilla…joku kevyt lenkki porukalla! Kiva kuulla, että sellainen kiinnostaisi! :)

      Poista
  4. Mä olen yrittänyt ryhdistäytyä kommentoijana tänä syksynä. Pitkään ajattelin, että ei mulla ole mitään sanottavaa ja blogin kirjoittaja pitää mua ihan hölmönä jos kommentoin jotenkin lyhyesti tai aiheen vierestä :D Sitten luin (en enää muista missä) vähän vastaavanlaisen tekstin kuin tämä, aiheena siis blogit ja kommentointi, ja nyt yritän kommentoida suosikkiblogeihini edes muutaman kerran kuussa (riippuu toki myös kuinka usein blogi päivittyy) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Kaisa! :) Kiitos kun kommentoit! Omasta mielestäni on ihan turhaa kuvitella, ettei blogin kirjoittaja arvostaisi kommenttia, vaikkei se liittyisi täysin aiheeseen tms. Voihan siitä aiheesta tulla muitakin asioita mieleen! :) Eli rohkeasti vaan kommentoimaan, kuten olet jo alkanutkin tehdä! Kivaa viikonloppua sinne! :)

      Poista
  5. Mä kanssa kommentoin aika harvoin ja vaan tiettyihin blogeihin. Siihen on oikeastaan kaks syytä, ekana se, että kännykällä kommentointi on vähän ärsyttävää ja luen blogeja paljon kännykällä. Toinen syy on se, että oon vähän hidas.. Saatan jäädä alitajunnassa pohtiin jotain tekstiä ja sitten välillä niin hektisessä blogimaailmassa aihe teksti onkin jo "vanha" ja kommenttikin jää. Toisaalta taas joskus tuskailen sitä, kun kukaan ei päivittänyt :D. Oon aika jumiutunut tiettyihin blogeihin, mutta uusia on aina kiva löytää, kuten tää sun blogi :). Mulle uus tuttavuus, vaikka näköjään moni lukemani blogi on vahvasti yhteydessä tähän, kuten esim. Hannan blogi. Ilmeisesti oon vähän hidas, tässäkin asiassa :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Taru! :) Kiitos, kun kommentoit ja kiva kun olet löytänyt tänne! :) Mäkin tuun kurkkimaan sun blogia! Ymmärrän hyvin ettei kännykällä aina jaksa kommentoida, mulla on ihan sama juttu! Toisaalta, itse en ajattele, että blogitekstit vanhentuu, sillä vaikka uudempia tekstejä tulee, niin itse ainakin bloggaajana arvostan kommentteja ihan mihin tahansa tekstiin! Ja tietysti ymmärrän hyvin, ettei kaikki lukijat ehdi lukemaan tekstiä välttämättä samana päivänä kuin se julkaistaan, joten hyvin voi mun mielestä kommentoida vanhempiinkin teksteihin. Kivaa viikonloppua sulle!! :)

      Poista
  6. Kommentit on parhautta ja oon aina ilonen, kun mun blogia kommentoidaan <3. Tulee kyllä muillekin kommentoitua, varsinkin niihin blogeihin, joita luen aktiivisesti, mutta välillä muihinkin :). Ja on ollut tosi kiva tutustua suhun myös <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on oikeesti ihan parhaita juttuja, kommentit siis! Ei me kuitenkaan mitään lehtiartikkeleita kirjoiteta täällä, vaan halutaan vuorovaikutusta! :) Samoin suhun ja huomenna taas könytään poluilla! Jee <3

      Poista
  7. Moikka! Mulla on useampiakin syitä miksi kommentointi usein jää, vaikka luen vaan kahta-kolmea blogia aktiivisesti (joista tämä siis yksi) :)...
    Ensinnä, kännnykällä näpyttely on vaivakasta - ja sillähän näitä usein tulee luettua. Ja usein luen sellaisessa tilanteessa etten heti ennätä kommentoimaan ja sitten kun palaan myöhemmin paremmalla ajalla, onkin jo uusi kirjoitus tullut! (Mikä on kyllä tietty lukijan kannalta kiva juttu, mutta kukas sitä enää "vanhaa" tekstiä kommentoimaan.) Vika, mutta ehkä yleisin syy on se, että olen usein aivan samaa mieltä jostain asiasta ja en koe sitä sillloin kovin oleelliseksi kommentoida.. Kommentoin mieluusti, jos pystyn tuomaan jonkun toisen näkökulman tai ajatuksen asiaan, mutta en useinkaan vain "nyökytelläkseni" että "kyllä, näin on".
    Kommenttejani tai ei, tää on edelleen mun ykkösblogi ja inspiksen lähde treenailuun :) Kiitos ja älä koskaan lopeta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Hyviä syitä, ymmärrän kyllä! :) Toisaalta, kuten tossa jo aikaisempiin kommentteihin kirjoittelin niin itse en koe, että blogitekstit vanhentuu vaan hyvin voi kommentoida hieman vanhempiinkin teksteihin, sillä ainakin mua ilahduttaa kommentti, oli se missä tekstissä tahansa! :) Mä itse usein kirjoittelen muille "jep,olen samaa mieltä-kommentteja" :D Kiitos paljon, ihana oot! <3

      Poista
  8. kommentoin sillointällöin,joihinkin blogeihin useammin joihinkin harvemmin.se on kyllä mukavaa kun joku kommentoi..tietää ettei ihan yksin kirjoittele.sporttaillaan hannan olen nähnyt esportin juoksuillassa,yhtä iloisen ja mukavan oloinen kuin blogissaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Merituuli! Kiitos kun kommentoit! :) Se on tosiaan mukavaa, kun kommentteja tulee, niin ei tule sitä tunnetta, että vain yksin kirjoittelee! Toivottavasti mekin törmätään jossain juoksutapahtumassa vaikka! Hyviä juoksutreenejä ja mukavaa joulunodotusta! :)

      Poista
  9. Mä aloitin bloggaamisen vasta tänä syksynä ja nyt jo mulla on yksi blogikaveri juoksulenkkiseurana. Odotan uudelta vuodelta myös uusien blogi-ihmisten tapaamista. Sinua, Tanjaa ja Hannaa haluaisin ainakin nähdä, vaikka jossain tapahtumassa. Mä huomasin, että mun kommentointi meinasi jäädä kiireiden alle. Luin blogit, mutta aikaa ei jäänyt kommenteille. Nyt, kun on taas enemmän aikaa, niin kommentointiin luistaa ja muistin taas, miksi edes aloitin tän homman :) kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Hanna! Juu, mä haluaisin myös ehdottomasti tavata sut! :) Meidän pitää järkkää joku isompi blogitapaaminen ens vuonna! :) Kiva, kun oot aloittanut bloggaamaan, sun Töppöjalkaa-blogi on lukulistalla ehdottomasti! Ja tiedän tunteen..välillä on kiireitä, eikä ehdi kommentoimaan/lukemaan/bloggaamaan, mutta that´s life! Ihanaa joulunodotusta sinne! <3

      Poista
  10. Meinasin itsekin kirjoitella tästä asiasta blogissani tuon Monnan tekstin luettuani. Mut en oo vielä ehtinyt! En tiedä, saanko koskaan muutettua ajatusta teoiksi. :D Mutta siis mä oon kyllä mielestäni suht aktiivinen kommentoija. Just siksi, kun tiedän, kuinka mukava niitä kommentteja on saada. Vaikka kyllä mä tuota blogia nyt kirjoittelen ilman kommentoijiakin, mutta ainahan ne kuitenkin piristää. Mä kommentoin itse aika paljon kännykällä, eikä se nyt niiin hankalaa ole, että siksi pitäisi jättää kommentoimatta.

    Mukavaa, että olet saanut paljon uusia kavereita ja ystäviä blogin myötä! Mua "vähän" harmittaa, kun nää vammailut on aiheuttaneet sen, etten ole päässyt mihinkään yhteislenkeille tms. Mutta toisaalta myös vammojen myötä olen tutustunut pariin huipputyyppiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Suvi! :) Kiitos kun kommentoit! Joo, kännykällä kommentointi on vähän hankalampaa, mutta jos on aikaa, niin kyllä se onnistuu! Eikä kommenttien tartte mun mielestä välttämättä olla mitenkään pitkiä! Lyhyetkin kommentit on kivoja! Heii…järkätään ens vuonna joku blogitapaaminen, joka ei ole juoksulenkki :D Kuten tossa Hannalle ehdottelin yläpuolella! Niin pääset säkin mukaan! :) Kivaa joulunodotusta! :)

      Poista
    2. Se olis kyllä mukavaa! Varmasti olen mukana, jos sellainen järkätään! :) Mukavaa joulunalusaikaa sinnekin!

      Poista
    3. Joo! Katsotaan ens vuoden puolella miten ja milloin saataisiin sellainen järkättyä :)

      Poista
  11. Jep, minustakin on kivaa aina kun joku kommentoi blogiin eikä haittais vaikka siellä olis vilkkaampaakin. :D Ite tulee jätettyä merkintää/kommenttia käynnistä aivan liian harvoin, monesti oliskin jotain sanottavaa mutten vaan osaa just sillä hetkellä pukea sitä sanoiksi. Voisin ehkä madaltaa tätä kommentointikynnystä vähän. Sun juttuja on kiva lukea, koska niistä huokuu sellanen aidon positiivinen suhtautuminen koko tähän juoksu/urheilutouhuun ja liikkumisen ilo, eikä meiningissä oo mitään ryppyotsaista, eikä se vaikuta mitenkään teeskennellyltä. Ja Mila on ihan käsittämättömän söpö!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Iina! Kiitos ihanasta kommentista!! :) Joo, kynnys kommentointiin on ehdottomasti matala ainakin täällä! Ei tarvitse olla mitään tähdellistä sanottavaa, koska harvemmin mulla on itelläkään…kunhan höpöttelen! ;) Niin ihana kuulla, että tykkäät lukea näitä <3 Ja jep, ryppyotsaiset ajat ovat kyllä takanapäin! Mila kiittää <3 Mukavaa joulunodotusta sinne!

      Poista
  12. Moikka! Luen ja saan täältä treenimotivaatiota

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Lisa! :) Kiva kuulla! <3 Mukavaa joulunodotusta sinulle!

      Poista
  13. Moikka:) Liisa täällä kirjoittaa Pohjois-Karjalasta:) On mukavaa lukea sporttisia blogeja, tosiaan tuntuu että teistä tulee sellaisia tuttuja -ystäviä:) Hyvää Joulun aikaa ja uutta alkavaa vuotta sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moiii Liisa! :) Kiva, kun kommentoit ja ihanaa, että luet! Hyvää joulun aikaa ja uutta vuotta sinnekin! Toivottavasti teillä on siellä Pohjois-Karjalassa paljon lunta, ja ihanan valkoinen joulu! <3

      Poista
  14. Moikka! Mä kommentoin oikeastaan silloin, kun mulla on jotain sanottavaa aiheeseen! Useat isot blogit kirjoittaa mun mielestä täytepostauksia tai liian väkinäisiä postauksia liian usein (vain siinä toivossa, että on pakko saada postaus ulos joka päivä), ja sitten ei tee mieli tietenkään kommentoida. Pieniä blogeja on vaan jotenkin helpompi lähestyä, ja jotenkin ehkä meidänkin kokoisilla blogeilla on niin aitoa se sisältö, että siksi suhteessa pienemmät blogit saa enemmän kommentteja lukijoita kohden kuin isot! Tai en osaa selittää, toivottavasti tajusit edes vähän pointtia... Mutta jätän aika usein merkin, että oon käynyt lukemassa, koska siitä tulee hyvä mieli! :) Kommunikointi ja ajatusten vaihto kivoista aiheista on parasta - niin omassa kuin muidenkin blogeissa. ;)

    Mä oon niin onnellinen, että ollaan tutustuttu :)! Olit heti ensitapaamisesta lähtien niin pirteä ja aito kuin osasin kuvitellakin blogin perusteella! Ihan mahtavaa, miten samanhenkisiin ihmisiin blogin kautta on tutustunut niin blogilenkillä kuin muilla treffeillä bloggaajien kanssa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa <3 Jep, olet ihan oikeassa ja olen huomannut saman noiden "täytepostauksien" kohdalla, ettei välttämättä ole sellaisia, jotka inspiroisivat kommentoimaan, mutta toisaalta myös ymmärrän niiden käytön isoissa blogeissa. Lukijat haluaa tuoretta lukemista päivittäin..Ja totta myös, että pienempiä blogeja on helpompi lähestyä, ja myös ehkä samaistua niihin! Ymmärrän hyvin sun pointin. Veikkaan, että jos tutkittaisiin "engagement ratea" blogeissa kuten Instagramissa pystyy tutkimaan (seuraajien määrä vs. kommentoinnit/tykkäykset) niin pienempien blogien engagement rate olisi parempi kuin isoilla blogeilla, joilla on tuhansia lukijoita ja vain kourallinen heistä kommentoi… Olisi muuten mielenkiintoista tutkia tätä aihetta! ;) Ja jep, koitetaan pitää meidän blogit sen verran aitoina, että niihin on helppo samaistua jatkossakin! Huomenna hei nähdään taas, jee!! <3

      Poista
  15. Kyllä mä melko usein kommentoin, välillä vaikkei ois erityisemmin asiaakaan. Muutaman lempparibloggaajan oon tavannut, kiitos Hannan blogilenkkien. :) ja olitte kyllä kaikki sellaisia minkä kuvan annatte blogissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi kiva, että sä kommentoit, vaikkei olisi asiaakaan! <3 Arvostan! Kiitos, ihana kuulla! :) Ja oli ihan huippua, että sä tulit lukijana mukaan lenkeille ja saatiin tutustua suhun sitä kautta! Kivaa viikonloppua Anna, tuutko huomenna?? :)

      Poista
  16. Moikka :) Melko vähän kommentoin blogeja siihen nähden miten paljon niitä luen. Joihinkin tulee kommentoitua enemmän, joihinkin vähemmän. Vaikka siis itsekin kirjoitan blogia ja tiedän kuinka ihana on kommenteista huomata että joku oikeasti lukee sun juttuja :) Ehkä itsekin alan panostaa muiden blogien kommentointiin enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Jonna! :) Kiva, kun nyt kommentoit! On tosi hauskaa tosiaan saada vähän lisää kasvoja sinne ruudun toiselle puolelle :) Aina ei tietysti ehdi kommentoida, mutta silloin kun on enemmän aikaa, niin kannattaa! Se on bloggaajalle niin kiva juttu, ja usein sitten joku saattaa myös löytää sun oman blogin juuri niiden kommenttien kautta! Kivaa joulunodotusta sulle! :)

      Poista
  17. Yritin kommentoida, koska tiedän itsekin miten kiva kommentteja on saada. Joskus kommentit jäävät sen takia, että juttuja lukee kännykällä ja sillä ei jaksa ainakaan pitkää tekstiä kirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! :) Jep, ihan samaa mieltä, että kännykällä ei aina jaksa lähteä naputtelemaan eikä aina muutenkaan ole aikaa kirjoitella kommentteja, mutta sitten kun on niin niitä on kiva kirjoitella ja antaa tavallaan toisille palautetta teksteistä kommenttien muodossa :) Mukavaa joulunodotusta sinne Kuopioon!

      Poista
  18. Voi ihana sinä! On ollut kyllä tooodella huippua tutustua. Ja tosiaan, nykyisin oot mulle enemmänkin kuin vain blogituttu. <3 Mä tykkään kommentoida, koska munkin mielestä tämä vuorovaikutus on ihan parasta!:) Kommentoin kyllä vain sellaisiin, joissa myös bloggaaja vastaa takaisin. Muuten kommentointi tuntuisi kylmältä ja tylyltä. Mutta jatkahan samaan malliin ja pian otetaan uusia yhteiskuvia!! Oon kans tutustunut useisiin bloggaajiin, ja ne on tosiaan samanlaisia kuin blogi on antanut kuin ymmärtää.. Huippuja tyyppejä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ihana <3 On kyllä ollut tämän vuoden parhaita blogijuttuja, että ollaan tutustuttu in real life! :) Ja pian nähdään taas, jeee <3 Oon samaa mieltä, että kommentointi tuntuu tosi turhalta, jos kommentteihin ei vastata…not good! Mutta tietysti ymmärrettävää on ettei niihin aina bloggaaja heti ehdi vastaamaan, mutta jossain vaiheessa kyllä pitäisi ottaa sekin aika :) Tosin blogit, jotka kerää 100+ kommenttia/postaus alkaa jo olla ymmärrettävää ettei ehdi vastaamaan! Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  19. En ole tavannut ketään, vaikka yksi lempibloggaaja asuukin miltei naapurissa :D
    Aika usein kommentoin. Mutta joskus se kommentointi jää, kun asia ei ole välttämättä itselle niin tärkeä ja siitä ei ole sen suuremmin mitään sanottavaa.
    Löysin muuten sinun blogisi eilen, kun kävin lueskelemassa Noora Toivon suurta keskustelua herättänyttä kirjoitusta ja sieltä kommentoinneista bongasin sut. Joten kommentointi kannattaa aina ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Ansku! :) Kiva, kun nyt kommentoit kuitenkin tänne! Jep, kommentointi kannattaa ehdottomasti, ja tuo on juuri yksi syy, mistä mainitsit! Itse olen ainakin löytänyt paljon uusia, kivoja blogeja, kun olen lukenut kommentteja läpi, ja bongannut sieltä kiinnostavia kommentteja ja käynyt kurkkaamassa heidän blogiaan. Hauskaa, että löysit tänne sitä kautta :) Oli kyllä se Nooran postaus mielenkiintoinen, ja rohkea..ja herätti huimasti keskustelua!! Kivaa viikonloppua sulle!

      Poista
  20. Moikka, viimeistään nyt innostuin itsekin kommentoimaan. :) Blogiisi taisin ensimmäisen kerran törmätä vime keväänä ja jo silloin oli ilo lukea innoittavia kirjoituksia, joihin on helppo samaistua. Kaikessa hiljaisuudessa aloin itsekin kirjoitella omasta tavoitteellisesta treenailusta. Vuorovaikutuksella on toden totta suuri merkitys tässä harrastuksessa ja mikäs sen parempi, kuin lukea kannustavia blogeja ja saada puhtia treeneihin. :) Ja todella valloittava tuo koiruus teidän kotona. Ihanat luppakorvat! :) Mukavaa Joulun aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Jenni! Tosi kiva, että innostuit kommentoimaan! :) Arvostan tosi paljon! Ja hei..nyt kun kommentoit niin löysin myös sun blogiin, joten tässä nähdään, että kommentointi kannattaa aina, jos vaikka kaipailee uusia lukijoita tai haluaa omaa blogia tehdä tutuksi muille samoista aiheista kirjoitteleville :) Ihana kuulla, että olet tykännyt mun kirjoituksista <3 Hihii, Mila on tosiaan valloittava tapaus! Mukavaa joulunaikaa sinne myös!

      Poista
  21. Moi! Ekaa kertaa kommentoin tänne sun blogiin, vaikka oon sitä lukenut lähes alusta lähtien. En juurikaan kommentoi blogeihin, joten tuossa asiassa voisin toimintaani kovastikin parantaa. Vaikka oon itsekin kestävyysjuoksun harrastaja, niin luen blogiasi oikeastaan sen monipuolisuuden vuoksi, tykkään siitä, että täällä kirjoitellaan vähän kaikesta :) Tsemppistä lenkeille ja leppoisaa Joulun aikaa! Toivottavasti bloggaat vielä kauan, toivoo yksi vakkari-lukijasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ihana vakkari-lukija! :) Kiitos paljon kommentista ja kiva kuulla, että olet ollut mukana lukemassa alusta asti! Ja myös tosi mukava kuulla, että tykkäät lukea monipuolisia tekstejä, koska huomaan itse, että olen alkanut kirjoittamaan enemmän muustakin kuin vain juoksusta :) Tsemppiä sulle myös juoksutreeneihin ja mukavaa joulun aikaa! Lupaan kirjoitella niin kauan kuin se on kivaa! ;)

      Poista
  22. Mielenkiintoinen juttu! Bloggaamisessa kommentit ovat todellakin parasta, ja itsekin olisin lopettanut jo aika päivää sitten ilman antoisaa keskustelua muiden ihmisten kanssa. Itse kommentoin lempiblogejani mahdollisimman usein, mutta ihan jokaiseen en elämän realiteettien vuoksi ehdi. Muihin blogeihin kommentoin satunnaisemmin silloin, kun aihe on erityisen mielenkiintoinen tai jos muuten sattumoisin menossa "bloggausilta" :) enemmänkin haluisin, mutta mä pidän bloggaamista ja blogien lukemista yhtenä harrastuksena muiden joukossa ja haluan pitää siitäkin lepopäiviä. Ja kuten joku tuolla ylhäällä hyvin sanoikin, niin blogimaailma on niin kiivastahtista, että tuntuu, ett parin päivän päästä on jo myöhäistä kommentoida :P hölmöä sinänsä, sillä itsekin tiedän kuinka paljon jokaikinen kommentti ilahduttaa, tuli se milloin hyvänsä. Mä arvostan ihan suunnattomasti sitä, että joku päättää käyttää edes muutaman minuutin päivästä mun blogin lukemiseen ja kommentoimiseen. Se on mulle bloggaajana tosi iso juttu! <3 Kivaa viikonloppua aurinkoinen Karkki, ja hyvää lenkkiä huomiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa <3 Jep, kommentit (keskustelu/vuorovaikutus) ja blogin kautta tavatut ihmiset on parhaita juttuja! <3 Mulla on ihan sama juttu, että kommentoin lemppariblogeja paljon, mutta aina ei tosiaan ehdi! Ja se on täysin ymmärrettävää..meillä kaikilla on elämässä aika paljon muutakin ;) Toi on ihan totta, että bloggaamisestakin on hyvä pitää välillä vapaapäiviä! Itse tosin nykyään luen blogeja ihan joka päivä, mutta kirjoittelusta haluan välillä pitää vapaata, ja hakea inspistä! Kirjoittelin jo tuolla muutamaan kommenttiin, että mun mielestä taas, koskaan ei oikeastaan ole liian myöhäistä kommentoida johonkin postaukseen, koska mua ainakin ilahduttaa kommentti, tuli se sitten vanhempaan tai uudempaan postaukseen :) Kivaa viikonloppua sinne myös! <3

      Poista
  23. Mä oon ollut tosi onnekas ja oon tavannut monta bloggaajaa, joiden blogeja oon seurannut ja saanut heistä ihan oikeita ystäviä elämääni <3 Jokainen tapaamani bloggari on kyllä ollut sellainen, minkälaisen kuvan blogista olen saanut :)

    Tuosta kommentoinnista, itse omasta mielestäni kommentoin aika usein lukemiini postauksiin. Mun periaate on, että kommentoin, jos postaus herättää jotain ajatuksia.

    Itse olen omassa blogissa huomannut kommentoinnin vähentymisen. Tai siis kun oli pitkään, että joka postaukseen tuli aina edes vähän kommentteja ja sitten alkoi tulla postauksia, että niihin ei tullut kommentteja ollenkaan. Oon huomannut että mulla varsinkin sellaiset perus treenipostaukset on olleet sellaisia ja se on saanut juuri miettimään, että kiinnostaako lukijoita enää treenipostaukset, kun niiden takia oon koko blogin perustanut, että niitä fiiiliksiä pääsen purkamaan. Helpotti, että tämä kommentoimisen vähentyminen ei ole ainoastaan mun pikku blogin ilmiö.

    Blogin pitämisen alussa mua ei kommentoimattomuus haitannut, mutta nyt kun niihin kommentteihin on tottunut, niin postaus tuntuu turhaan tehdyltä, jos kukaan ei siihen mitään kommentoi. Tai siis tuntuu, että se on ollut niiin tylsä ettei ketään kiinnosta.

    VastaaPoista
  24. Heippa Pia! :) Kiva kun kommentoit! Ihanaa, että säkin olet tavannut bloggaamisen kautta paljon hyviä tyyppejä! Se on kyllä ihan parasta :) Jep, blogeja on tosiaan niin paljon nykyään, että se on varmasti yksi syy kommentoinnin vähenemiseen..niitä luetaan kymmeniä päivittäin, ja kaikkiin ei vain ehdi/jaksa kommentoida. Mutta koitetaan kaikki tsempata kommentointia jatkossa, niin saadaan mukavan aktiivisia kommenttibokseja blogeihin ja hyvää vuorovaikutusta! :) Kivaa viikonloppua ja joulunodotusta!

    VastaaPoista
  25. Kyllä aina välillä tulee kommentoitua mutta useimmiten joko lapset tai joku muu häiritsee keskittymistä niin, että postauksen lukeminen loppuukin jää joten kommentointiin siksi jää.

    Itse tykkään jos saan omaan blogiin kommentteja mutta hirveän niitä saa. Niistä tosiaan tulee tunne, että olipa turha postaus tai huono aihe. En ole tavannut muita bloggareita mutta olisi mukava tavata muita vaikka treenien tai lounaan parissa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Susanna! :) Juu, voin kuvitella, että äitinä pitää kyllä kiirettä, ja montaakaan asiaa ei ehdi tekemään kerralla loppuun asti! Mutta kiva, kun nyt ehdit kommentoimaan! :) Samanhenkisten bloggareiden tapaaminen on aina kivaa, ja tänään taas oli puhetta vähän isommasta blogitapaamisesta, joten palataan siihen! :) Kivaa viikonlopun jatkoa ja joulunodotusta sinne!

      Poista
  26. Myönnän, et oon aika laiska kommentoimaan. Lähinnä kommentoin, jos "on jotain sanottavaa" asiaan liittyen tai miten sen järkevästi ilmasis :) Toisaalta sillon ku tulee kommentoitua, ni on myös kiva, ku bloggari viel ite kommentoi omaan kommenttiin jotain. Oon sunki blogia lukenu jo pitkään, mutta kommentit on tainnu jäädä parin kerran tasolle, vaikka ahkerasti tääl käynki. Pitää varmaan ryhdistäytyä kommentoinnin suhteen nyt etenki ku luki tän tekstin :) Oon kerran tavannu pikasesti yhen bloggarin, mut kiva ois tavata enemmänki, ku tääl netissä tulee niin monen juttuja seurattua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Suvi! Tää vastaus sun kommenttiin tulee vuoden myöhässä, noloa tiedän!! :/ Luin uudelleen tätä postausta ja kauhukseni huomasin, että muutamaan kommenttiin on tässä jäänyt vastaamatta, vaikka nimenomaan tekstissä lupasin vastata kaikkiin. Anteeksi siis kovasti! Kiitos kun kommentoit <3

      Poista
  27. Jokainen kommentti omaan kirjoitukseen tekee kyllä niin hyvän mielen, että toivoisin jokaisen lukijan tietävän sen kirjoittaessaan niitä muutamiakin sanoja sinne tekstin alle. Ei oo väliä onko sanat lyhyitä, tai vaikka yksi sana, mutta on ihanaa nähdä että joku ihminen on herännyt ajattelemaan omista jutuista jotain. Myönnän mäkin, että en aina muista kommentoida ja varsinkin kun kännykällä lukee niin ei jaksa alkaa säätämään sen pienen kentän kanssa. Onnistun vielä aina pyyhkimään ne kirjoitetut tekstit pois ja sitten vain hermostuttaa :D Mutta, yritän kovasti aina muistaa laittaa jotain pientä, koska tiedän miten kiva mieli kirjoittajalla tulee. :)

    Mulla on tänään blogiaamu ja lueskelenkin kaikkia rästiin jääneitä lemppariblogeja loppuviikolta. Kuten puhuttiinkin (ja oli muuten helppo puhua, kun olit kuin vanha kaveri ennestään ;) niin ei ihan hirmuista määrää blogeja ehdi seurata, mutta mun on ainakin pakko pysyä perässä tiettyjen ihmisten tarinoissa. Tulee ihan ikävä, kun ei pitkään aikaan käy lukemassa ja nytkin säästin aamuksi monta blogia kun on aikaa lukea.

    Kiva kun pääsin tänne sunkin juttuihin mukaan ja ihanaa kun tavattiin. Ens kerralla sitten ens vuonna vaikka juoksutreffeille:) Energistä viikkoa! Vaikka sitä sulta ei taida puuttua! ;) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, sama kuin tuossa yllä olevassa kommentissa...on jostain syystä jäänyt nämä kaksi vastaamatta täältä, anteeksi! <3 Vuosi sitten käytiin treffeillä Marissa, pitäisiköhän ottaa uusiksi? ;) :)

      Poista