keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Oodi osteopatialle & mahtava tarjous blogin lukijoille!

Olen nyt hieman yli vuoden ajan käynyt säännöllisen epäsäännöllisesti osteopatiassa. Säännöllisen epäsäännöllisesti tarkoittaa noin kerran kuukaudessa, mutta välillä (kesällä) oli pidempi tauko. Menin osteopaatille ensimmäisen kerran viime vuoden marraskuussa, jolloin minulla oli kipuja alaselässä ja pakarassa. Ensimmäisestä osteopatiakäynnistäni ja sen aiheuttamista oivalluksista voit lukea täältä: Käynti osteopaatilla ja oman kropan heikkouksien tunnistaminen!

Tänä vuonna juoksu on hymyilyttänyt aika paljon! :) 
Viimeksi käydessäni osteopaatilla (toissa viikolla) kiitin osteopaattiani siitä, että hänen ansiostaan olen koko tämän vuoden pysynyt jaloiltani niin terveenä, että yhtään nollaviikkoa juoksun suhteen ei vielä tänä vuonna ole tullut. 
Olen ehdottomasti itse saanut osteopatiasta apua juoksuvaivoihin, ja voin sitä sen vuoksi lämpimästi suositella muillekin, olit sitten juoksija tai muiden lajien harrastaja! :)




Luonnollisesti osteopaatti(kaan) ei ole ihmeidentekijä. Asiakkaana ei voi odottaa, että kaikki oman kropan virheasennot ja heikkoudet paranevat yhdellä tai edes useammalla hoitokerralla pelkästään makaamalla tunnin tai 45 minuuttia hoitopöydällä. Hoidettavan oma aktiivisuus lihashuollon, ja lihasheikkouksien vahvistamisen suhteen, yhdistettynä osteopaatin hoitoihin, on ainakin omalla kohdalla ollut varsin toimiva yhdistelmä. 


Myös oman kropan tunteminen, sen suhteen, että tietää, kuinka paljon voi liikkua ja juosta, jotta kroppa pysyy kunnossa, on äärimmäisen tärkeää. Omat juoksumääräni ovat tasaantuneet keskimäärin 30-50km viikkoihin, mikä on moneen muuhun verrattuna hyvin vähän. Nämä määrät kuitenkin sopivat hyvin omalle kropalleni, ja se on mielestäni tärkeintä. Juoksun lisäksi teen nykyään myös paljon muuta, jotta kroppa pysyy kunnossa. 


Tätä postausta suunnitellessani otin yhteyttä osteopaattiini Ari-Pekka Kanervaan, ehdottaakseni pientä yhteistyötä, josta hyödytte TE ihanat lukijat! :)  Minulta on usein kyselty suosituksia hyvästä osteopaatista, ja mielelläni tietysti suosittelen hyvää ja ammattitaitoista palvelua eteenpäin. Ilokseni voin siis tarjota teille lukijoille joulukuun ajan (3.12-31.12.2014) seuraavat joulutarjoukset Suomen Urheiluhierontakeskuksen, Espoon Leppävaaran toimipisteestä
  • Osteopatian ensikäynti 60 euroa (normaalisti 68 euroa) sekä kaikki hieronnat -10% normaalihinnasta --> Mainitse koodi: candyontherun varauksen yhteydessä, joko puhelimessa tai nettivarausta tehdessäsi. 
  • Huom! Tämä tarjous siis voimassa ainoastaan SUHK:n Leppävaaran toimipisteessä, ja koodilla varatut hoidot on käytettävä 31.12.2014 mennessä. 
Täältä pääset varailemaan netin kautta helposti aikoja: Suomen urheiluhierontakeskus: Leppävaaran toimipiste

Hyvää hierontaa/osteopatiakäyntiä! Toivottavasti tykkäät! :) 

T: Karoliina

Seuraile menoa myös Instagramissa @candyontherun

11 kommenttia:

  1. Hei Karoliina! Kyselin sinulta talvijuoksukengistä tässä
    taannoin...käväisin itse täällä Joensuussa intersportissa
    ja siellä oli kuin olikin talvijuoksukenkiä. Kengissä on nastat
    pohjissa mutta jalassa todella kevyet...maksoivat 130 euroa mutta
    pieni hinta siitä jos kaatuu ja vahingoittaa itsensä. Pohjois-karjalassa on
    sen verran erilaiset talvet kun Etelä-Suomessa että on pakko olla nastat
    pohjissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! :) Hieno juttu, jos löysit hyvät nastakengät! Saa tosiaan nähdä tarvitseeko täällä etelässäkin tänä talvena nastakenkiä vai pärjääkö ihan normaaleilla juoksulenkkareilla. Hyviä ja turvallisia juoksutreenejä siis koko talveksi sinne Joensuuhun! :)

      Poista
  2. Mä olen myös miettinyt joskus osteopaattia, mutta hinnat ovat hirvittäneet. Hieroja kun on mulle yli puolta halvempi. Ehkä pitäis joskus kokeilla kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! :) Hinta hirvitti muakin aluksi, mutta täytyy sanoa, että osteopatia on kyllä tosiaan ollut hintansa väärtti! :) Ainakin mun kohdalla, kun ongelma oli sellainen etten omin keinoin sitä enää osannut korjata, vaikka hieman aavistelinkin mistä on kyse (lihasepätasapaino, gluteus medius heikkous jne.) Mielelläni olen sen hinnan maksanut siitä, että olen saanut juosta terveenä koko vuoden ja kroppa on nykyään huomattavasti tasapainoisempi ja kestää iskutusta paremmin kuin aikaisemmin. Lantionhallinta ja selän neutraali asento on myös avautunut aika hyvin osteopatiassa käymisen jälkeen, joten mulle ainakin sieltä tarttunut myös paljon tietoa hoidon lisäksi. Kannattaa kyllä kokeilla, jos tuntuu siltä, että vaivoja on! Jos niitä ei ole, niin sitten varmasti käymällä hieronnassa välillä, venyttelemällä, jumppailemalla ja lihashuollollakin selviää! :)

      Poista
  3. Hei, koskeeko tuo tarjous siis kaikkia hierontoja vai pelkästään osteopatiaa? :) Oon aiemmin käynyt jo pari kertaa tuolla suhk leppävaaran toimipisteessä hieronnassa. Mulla on pohkeissa edelleen jumeja joita en ole kotikonstein saanut kuntoon. Eilen jouduin palaamaan kesken lenkin kävellen kotiin kun vasempaan pohkeeseen alkoi sattua. Voisin mennä kokeilemaan jos hierojasta olis apua.
    Kiva kuulla, että oot saanut osteopatiasta apua. Näitä rasitusvammoja yms kun juoksijoilla yleensä riittää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! :) Juu, eli selvennys sii vielä: Osteopatian ensikäynnin saa tuolla koodilla joulukuun ajan hintaan 60 euroa. Samalla koodilla saa kaikista hieronnoista (eripituisia) -10% hieronnan hinnasta pois. Eli siis sinne vaan!! :) Osteopatiasta on tosiaan ollut paljon apua, ja arvostan siinä eniten sitä, että lähtökohtaisesti pyritään selvittämään syy, mistä ongelma johtuu, eikä ainoastaan hoideta akuuttia kipua/vaivaa. Rasitusvamma on jo tullut koettua pari vuotta sitten, joten nyt koitan pysyä poissa niistä, mutta vaivoja tosiaan on juoksijoilla paljon..johtuen usein kropan lihasten epätasapainoisuuksista, jolloin joku muu lihasryhmä saattaa yrittää kompensoida heikomman kaverin toimintaa. Tsemppiä, toivottavasti saat apua pohjejumeihin! <3

      Poista
    2. Ja piti vielä lisätä, että onhan se juoksu varsin kuluttavaa ihmisen kropalle, varsinkin asfaltilla, ja jos tekniikka on vähän miten sattuu, joten sen vuoksi meidän kannattaa tsempata tekniikan saamisessa kuntoon, ja juosta myös välillä siellä metsässä! Se tekee hyvää kaikin puolin! <3

      Poista
    3. Kiitos, hieronta varattu huomiseksi! <3
      Juoksu on kyllä tosi kuluttava laji jaloille. Luulen että omassakin tekniikassa olisi parannettavaa. Olen yrittänytkin katsoa jotain juoksutekniikkakurssia keväälle Kirkkonummelta tai Espoosta, josta saisi vinkkejä omaan juoksutekniikkaan. Painoakin voisi olla hyvä vähän tiputtaa ettei olisi niin jalat pääsisi helpommalla. Yllättävän vähillä vaivoilla olen selvinnyt, nyt kyllä täytyy koputtaa puuta. Satunnaisia kipuiluja on kropassa ollut mutta nekin on onneksi lähteneet muutaman päivän levolla. Maltilla oon noita viikkokilometrejä yrittänyt lisätä ja tällä hetkellä noin 40km/vko on maksimi mitä jalat kestää.
      Polkujuoksua olisi kiva harrastaa enemmänkin, mutta ainoa mahdollisuus on viikonloppuina. Kaikki valoisa aika menee töissä enkä uskalla pimeällä lähteä yksin metsään. :)
      Hups, tulipa pitkä kommentti taas! :D

      Poista
    4. Jee, huippua! <3 Toivottavasti tykkäät ja siitä on apua!!
      Kaikilla meillä on varmasti jotain parannettavaa juoksutekniikassa! Viikkokilometrien lisääminen maltilla, lepopäivät, kropan kuuntelu ja lihashuolto vie jo aika pitkälle. Polkujuoksu tosiaan aika pop, juuri siitä syystä, ett iskutus on siellä metsässä niin paljon vähäisempää! Tykkään <3 Pitkät kommentit on oikein sallittuja, ei haittaa! ;) Kivaa päivää, ja kerro sitten auttoiko hieronta!

      Poista
  4. Taidan varata hierojan, kiitos Karkki :) Kun se kerta koskee kaikkia hierontoja hierojasta riippumatta Leppävaaran toimipisteessä?! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkia hierontoja hierojasta riippumatta Leppävaaran toimipisteessä -kyllä! :) Go for it Hanna! :)

      Poista